Helsinkiä pakoon

Tiedän kaksi keinoa kuumuuden välttämiseen: veden äärelle hankkiutuminen tai shoppailumorkkiksen hankkiminen jossakin sopivan ilmastoidussa ostosparatiisissa  - vai -helvetissä... Koska rahatilanne ei salli jälkimmäistä, oli jälleen pienen kesäretken aika. Itse olisin halunnut Loviisaan tai jonnekin vastaavaan paikkaan. Onko siellä nähtävää? O:a sen sijaan ei hotsittanut kuumassa autossa istuminen, vaan hän olisi halunnut lähimmille mahdollisille rantakallioille aurinkoa ottamaan, joten löysimme itsemme kohtalaisen harvinaisesta tilanteesta nimeltä erimielisyys.

Varsin nopeasti onnistuimme kuitenkin palaamaan tutumpiin kuvioihin, nimittäin tilanteeseen nimeltä kompromissi.

Ei Loviisaa, ei lähikalloita, vaan päiväretki Espooseen, hieman kaukaisemmille kallioille.

Kallioille, joille pääsyyn tarvittiin venettä!

Muistin lukeneeni joskus jostakin blogista, että Espoon rannikolla on kivoja ulkoilusaaria, joihin pääsee kätevästi venekuljetuksella. Niinpä lähdimme matkaan ja googlasimme matkan varrelta veneen lähtöpaikan ja -ajan. Kiire meinasi tulla, kun piti tietenkin eväitäkin pysähtyä ostamaan, mutta pikku spurtin siivittäminä ehdimme kuin ehdimmekin veneeseen juuri ennen sen lähtöä ja koiratkin olivat tervetulleita! Edestakaisesta arviolta kymmenisen minuuttia kestäneestä merimatkasta köyhdyimme 2,5 euroa per ihmisnenä.

Lähtöpaikkana oli Haukilahti ja kohteena Iso Vasikkasaari. Olisin ehkä lähtökohtaisesti ollut kiinnostunut menemään jollekin hieman pienemmälle saarelle, mutta retken ex tempore -henki ei jättänyt paljon vaihtoehtoja.

Merimatka veneen kannella oli ehdottomasti yksi viime päivien parhaista jutuista! Ihanan vilpoista ja odottavaiset tunnelmat.

Kenkävalinta oli hieman huono - sain nimittäin mojovan rakon kantapäähäni noista muuten niin kivoista, epäsymmetrisistä Intian popoista. Jalkojani kaunistavat myös lukuisat kissojen spurttausjäljet. Tekee muuten makoisaa tuohon jalkapöydälle!

Venelaiturin läheisyydestä löytyi kahviloita, vessoja, hiekkaranta ja jalkapallokenttä, jotka sivuutimme varsin reippaasti.

Tavoitteenamme oli löytää jokin suojaisa poukama, jossa Taikkis ja O voisivat uida sen suurempaa häiriötä tai pahennusta aiheuttamatta. Osoittautui odotettua hankalammaksi, sen verran suosittu paikka oli kyseessä ainakin noin +30 asteen helteessä.

Eväitäkin tosiaan oli, ihan kunnon Huiluntuhtia juustoversiona!

Makkaroidemme loistokkuus kärsi tosin karvaan iskun siinä vaiheessa, kun joku toinen porukka kaiveli kylmälaukuistaan lohta, herkkusieniä, naan-leipää ja muita herkkuja kesäkeittiössä loihdittavaksi. Melko nöyränä noukimme sitten askeettiset eväämme heidän gourmet-ateriansa tieltä pois ja mutustimme ne kaikessa hiljaisuudessa.

Lopulta löysimme pienen hiekkaisen rannan, jolta oli mukava käydä polskuttelemassa. Merivesi oli lämmintä kuin linnunmaito!

Lediä se ei kuitenkaan edelleenkään vakuuttanut.

Takaisin maihin palattuamme emme olleet vielä valmiita luopumaan päiväretkitunnelmistamme, vaan päätimme kruunata hellepäivän nautiskelemalla satamaravintolan terassilla freessit salaattiannokset. Sinnekin olivat iloksemme koirat tervetulleita!

Itse valitsin vuohenjuusto- ja O kanasalaatin ja kylläpä vain maittoi koko ulkoilmassa vietetyn päivän päätteeksi!

Tänään puolestaan suuntasimme sinne O:a miellyttäneille lähikallioille ja grillissä paistui kanan ja vihannesten rinnalla pari siivua öljyssä pyöriteltyä naan-leipää.

Kotipuolesta

Muutama arkinen kuva viime viikonlopulta, jonka vietimme kotipuolessa. Olisi voinut varmaan enemmänkin kuvailla, koska kivoja juttuja viikonlopussa riitti, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi.

Kuten tavallista, perjantai ja lauantai olivat jälleen tiukkaan aikataulutettuja, sunnuntai hiukan löysempi. Perjantaina menomatkalla poikkesimme T:n luona ja sain myöhästyneen synttärilahjani - ihkaoman otoskoopin! En ole vielä tosin onnistunut löytämään siihen sopivia pattereita, mutta noin ulkoisin puolin vaikuttaa ihan pätevältä.

Illalla kävin moikkaamassa H:a paikallisessamme ja O lähti kaverinsa mökille, josta jatkoi aamulla golfkisoihin.

Lauantai-aamuna tutkailin vanhasta huoneestani löytyneitä kuva-albumeita ja muistelin minut eläinlääkärin uralle johtaneita tekijöitä. Voisin ehkä jakaa tännekin muutaman kuvan lapsuudestani ja nuoruudestani sekä tassunjälkiä sydämeeni jättäneistä eläimistä noilta ajoilta. Asia on vielä pohdinnan alla.

Iltapäivän ohjelmaan kuului uuden veljentytön ja kummipojan luona vierailu sekä siellä hoidossa olleiden kolmen kanipotilaan tarkistus: kahden kastraatiohaavat olivat tulehtuneet ja yhdellä oli silmätulehdus. Hyvässä hoidossa olivat kuitenkin ja jo parantumaan päin. Illan päätti grillailu vanhempieni seurassa.

Sunnuntaista murto-osan vietimme kotipihalla parin koiran ja yhden kissan kanssa. Utu tutki luonteelleen ominaisesti joka kolkan ja Jodaa ei ulkoilma juuri houkuttanut.

Sunnuntain ruoka ansaitsee myös erityismaininnan.

Lähijärven ahventa ja kuhaa vehnäjauhoilla tai mantelijauheella leivitettynä...

... keitettyjä ja voissa sekä yrteissä pyöriteltyjä varhaisporkkanoita...

... lampaankääpämuhennosta, kotijuustoa ja salaattia. Sekä uusia perunoita, jotka itse skippasin. Ihanaa kesäistä lähiruokaa, ai että!

Iltapäivällä lähdimme vielä uimaan ja kastelin vihdoin talviturkkini. Taikkista ei tapansa mukaan tahtonut saada vedestä ylös ja Ledi on tänä kesänä tasan kerran jostakin mielen hairahduksesta hypännyt veteen ja todistanut osaavansa uida.

Ehkä ensi kesänä uudestaan.

Love is all around

Muutama kuva viime viikonlopulta. O oli keksinyt jostakin, että Kirkkonummen suunnilla on kaunis luontokohde, jonne lähdimme heittämään koirien kanssa pienen päiväretken.

Kyllä se vain on oppinut, että tie sydämeeni käy merenrantakallioiden kautta. Eivät tehneet poikkeusta nämäkään maisemat. Myös rakkaalle mummokoiralle kelpasi!

Oli mieltä ilahduttavaa saada olla liikkellä koko porukalla. Tämä parivaljakko, eli Iippu ja Ledi, kulkevat meidän välisessä viestinnässämme eli esimerkiksi lenkityksistä sopiessamme lyhenteellä "rauhalisto", erotuksena Taikkiksesta ja Ledistä, jotka kulkevat yhdessä nimellä "nuoriso". Koska rauhallisia ja fiksusti käyttäytyviä nuo ovat sinne tänne silkasta elämänilosta sinkoilevan sherrierin rinnalla. Tyypillisempiä rotunsa edustajia, sanoisinko.

Mansikoita piisasi tuollakin yllin kyllin, mutta mitä ihmeitä ovat nämä marjat?

Niitä oli yksi rantakivikko tulvillaan. Olen tänä kesänä yrittänyt opettaa varsin heikon biologian tuntemuksen omaavalle O:lle erinäisten tavallisimpien kasvien nimiä. Koko homma lähti siitä, kun miehen piti opetella töitään varten tunnistamaan yleisimmät puulajit ja nyt homma on levinnyt puista hiukan matalampiinkin versioihin. Itse kun olen pienenä ollut niinkin kiinnostunut aiheesta, että luin kasvioppaita iltalukemisenani. Haha! Mutta on hurjan hauska törmätä kasveihin, joiden nimistä tai olemassaolosta ei itsellä ole hajuakaan. Yksi syy lisää rakastaa rannikkoa.

Rakastan myös tätä koiraa. Ja se rakastaa monia asioita. Esimerkiksi vettä, rantakallioita ja koko lauman kanssa tehtyjä päiväretkiä. Jos koira voi nauraa koko naamallaan, Taikkis nauraa. Usein ja kovaa.

Lediltäkin on vihdoin alkanut löytyä useita ilmeitä. Muuttaessaan meille se oli varsin vakava koira - huomasi, että kodinvaihto stressasi. Viimeisten kuukausien aikana se on kuitenkin vapautunut ihan tosissaan - on kai vihdoinkin ymmärtänyt tulleensa kotiin. Muistelen, että Iipun kohdalla koettiin samankaltainen kehityskaari. Viime viikonloppuna näimme esimerkiksi ensimmäistä kertaa, miten Ledi painautui kalliota vasten ja vaani Taikkista tehden sitten yllätyshyökkäyksiä kuin kissa konsanaan. Hauska tyyppi!

Sää muuttui iltaa kohden juuri niin pilviseksi kuin tälle kesälle ominaista tuntuu olleen.

Lauantai huipentui iltasaunaan ja grillailuun. Menu oli niin basicci, että ei tullut kaiveltua kameraa sen takia esiin. Sunnuntaina sen sijaan kokkailimme grillillä jotakin meille uutta - hampurilaisia. Tämä oli taas sitä tie miehen sydämeen -kategoriaa.

Sekoittelin kasaan At Maria's -blogista löytyneen ohjeen mukaan herkullisen hampurilaiskastikkeen.

Ruuan kylkeen valmistin coleslawia tai jotakin sen kaltaista. En ole ihan perillä alkuperäisestä reseptistä.

Karppiversio rakentui salaatinlehtien väliin. Juustojen alla grillissä paistettuja jauhelihapihvejä ja kyljessä lantturanskalaisia, jotka onnistuin salaattia samalla pilkkoessani lähes polttamaan.

The real deal.

Tämä kesä on jälleen osoittanut, miten tärkeää roolia voikaan tällaisissa muutoksen tuulissa hyvä parisuhde näytellä. Välillä siivottuun kotiin, katetun ruokapöydän ääreen, lenkitettyjen onnellisten koirien ja leikitettyjen onnellisten kissojen pariin töistä rättiväsyneenä palatessani olen pohtinut, mitä olen tehnyt oikein tämän kaiken ansaitakseni. Mikä saa miehen pyytämättä tulemaan koirien kanssa työpäivieni jälkeen vastaan - vaikka tietää, että saatttaa joutua odottelemaan ulkona tovin jos toisenkin, ennen kuin todella pääsen lähtemään kotiin? Tai etsimään minulle oma-aloitteisesti juuri oikeanlaista terää kanien hampaiden hoitoon ympäri kaupunkia, tuomaan sen minulle töihin ja liittämään mukaan vielä pienen yllätyksen työpäivääni piristämään? En ole vielä keksinyt vastausta.

Joku vanha inttipastori joskus neuvoi nuoria pariskuntia kilpailemaan tavoissa, joilla osoittaa rakkautta ja kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Viisas, viisas mies. Niinpä yritän aina muistaa kiittää ja kehua toista kaikesta siitä hyvästä. Usein ja vuolaasti. Aina säännöllisin väliajoin yritän myös maksaa kiitollisuudenvelkojani takaisin.

Tämä hampurilaisateria oli yksi osamaksuerä.