Viime päivät, oikeastaan - voisi kai jo sanoa, että viikot - ovat menneet pitkälti kotona hengailuun ja tenttimateriaalien selättämiseen. Luettavaa on nyt noin tuplat aiempiin tentteihin verrattuna, joten tiukkaa tekee, mutta aikataulussa ollaan. Nämä asiat haluaisin todella oppia, tentin läpäiseminen häilyy mielessä aika toissijaisena. Edelleen harmittaa, että nämä tärkeimmät asiat on tuupattu näin tiiviiksi paketiksi - etenkin, kun ottaa huomioon, kuinka laajoja, mutta käytännön työhön liittymättömiä kursseja meillä on preklinikassa ollut. Tulevien sukupolvien kannalta toivon, että tilanteeseen saataisiin jossakin vaiheessa parannusta, mutta meitä kliinisten aineiden parissa juuri nyt hikoilevia se tuskin liikaa lohduttaa.
Tenttiin valmistautuminen, työt ja päivystykset ovatkin nielaisseet niin paljon aikaa, että bloggaamiseen ei ole riittänyt aikaa, eikä energiaa. Real life kun nyt vain menee aina edelle. Jaksan edelleen ihailla niitä, jotka pystyvät postailemaan päivittäin muun elämän siitä häiriintymättä tai ruuhkautumatta. Ihailla ja ihmetellä. Ennen kaikkea ihmetellä. Postauksen vääntämiseen kun ainakin multa menee aina vähintään pari tuntia, vaikka kuinka tehokas yrittäisi olla.
Palaillaan nyt kuitenkin vielä takautuvasti toissaviikonlopun tunnelmiin, jolloin olimme tosiaan kotipuolessa käymässä. Sunnuntaina kävimme katsomassa pientä veljenpoikaani.
Niinhän siinä sitten kävi, että sain kunnian tulla pyydetyksi pikkuihmisen sylikummiksi.
Ristiäiset järjestetään viikon päästä ja kieltämättä hiukan jännittää: mitenkä sitä osaa tuollaista pientä kääröä kannatella koko tilaisuuden ajan? Kastelahjakin on vielä hankkimatta, joskin onneksi jo keksittynä. Perinteinen kummilusikka ei ollut lapsen äidin mieleen, joten aivonystyjä piti hieroa hiukan hartaammin.
Tiistaina kävin tutustumassa toiseen työpaikkaani ja opettelemassa hiukan talon tavoille. Jännää!
Keskiviikkona O:lla oli fuksiaiset teemalla "pelit". Nappasin muutaman kuvan, koska mielestäni herra keksi hauskan ja käytännöllisen rymyämisasun ja vieläpä aivan itse!
Torstaina olin ensimmäistä kertaa hevossairaalalla päivystämässä ja hui, miten jännää niiden hevosten kanssa puljaaminen olikaan! Nelosten tehtävänä on auttaa ottamaan statukset potilailta muutaman kerran päivystyksen aikana ja auttaa kykyjensä mukaan päivystystoimenpiteissä. Onneksi kärsivällisyyttä riitti - niin hevosilla kuin ihmisilläkin - joten mukavat kokemukset jäi sieltäkin, vaikka hiukan oman mukavuusalueeni ulkopuolella sainkin kamppailla.
Loppuviikosta sain myös kirurgian settini. Aika huikeaa ajatella, että noilla välineillä pitäisi pian kursia eläimiä kokoon - näin kauniisti ilmaistuna. Paljon ompelutreeniä kuitenkin vielä tarvittaisiin - saapa nähdä, kuinka paljon mahdollisuuksia pian alkava kirurgian kurssi siihen tarjoaa. Kakkosella ja vielä viime vuonnakin osallistuin melko aktiivisesti IVSA:n järjestämiin ompelukerhoiltoihin, mutta nyt niiden suosio on kasvanut sellaisiin mittoihin, että mukaan ei tahdo mahtua kuin hyvällä tuurilla. Pitää varmaan itse aktivoitua ja yrittää järjestää jotakin vastaavaa - ihan vaikka kaveriporukalla.
Perjantaina kävimme O:n ja N:n kanssa Hämiksen kaudenavajaisissa ihmettelemässä uusien fuksien tulvaa ja tapasin yhden pitkäaikaisen blogini lukijankin. Keskustelumme herättivät mut kauhistelemaan, miten paljon mustakin voi tietää - mua oikeastaan tuntematta. Sen jälkeen olen huomannut pohtivani tätä bloggaamista enemmänkin - niin omalta kohdaltani kuin ilmiönä yleensäkin.
Onneksi valitsen kuitenkin melko tarkkaan, mitä täällä jaan ja mitä en. Ei siis syytä paniikkiin!
Kai.
Viimeiset sisätautiopin luennot pidettiin torstaina ja perjantaista alkaen meille on luennoitu eksojen sisätauteja, eli kaneja, jyrsijöitä, frettejä, matelijoita ja huomenna vielä lintuja. Normaalisti olisin aiheesta ihan tohkeissani. Nyt en jaksa, edessä häämöttävä tentti vie kaikki mehut. Pitänee yrittää opiskella nämä kaikkein mielenkiintoisimmat asiat sitten joskus, kun ylimääräistä aikaa jää. Vaikka väliviikolla.
Jaan kanssanne kuitenkin yhden tämän päivän luennolla nappaamani kännykkäkuvan harvinaisesta vieraastamme.
Voidaan toki olla montaa mieltä siitä, kuinka inhimillistä elävän käärmeen kierrättäminen opiskelijalta toiselle eläintä muutenkin stressaavassa tilanteessa oli, mutta meille opiskelijoille tilaisuus oli ainutlaatuinen. Itsekin uskaltauduin koskettamaan käärmettä ensimmäistä kertaa, vaikka jonkinasteisesta fobiasta kärsinkin.
Kotona olen puolestaan edelleen opetellut ymmärtämään hiukan vähemmän eksoottisen otuksen sielunelämää.
Täytyy myöntää, että aika tiukkaan pikkuvarpaansa ympärille tuo pieni pehmoinen otus on minutkin - vannoutuneen koiraihmisen - jo saanut kiedottua. Utu seuraa mua usein jopa Taikkista tiiviimmin ja hellyytyshetkiä vietellään monta kertaa päivässä. Kissa hakeutuu iholle ja se tekee sen kovaan ääneen kehräten. Taidankin kaappaista herran tuolta kainalooni ja palata haimasairauksien ihmeelliseen maailmaan. Kolme päivää pitäisi vielä jaksaa.
Onneksi ruokapalvelu ainakin pelaa...! ;)
EDIT. Pyynnöstä muokkasin alun tutkintorakenteen uudistusta koskevaa kohtaa ympäripyöreämmäksi.
Korostetaan nyt tähän loppuun vielä sitä, että mä tosiaan kirjoittelen ihan omasta näkökulmastani, siis vain yhden pienen opiskelijan kokemuksista - en edusta tiedekuntaa, enkä muitakaan hallintoelimiä, eikä mun juttujani tulisi rinnastaa yleisiin, virallisiin tiedotuskanaviin.
Mun ainoa missioni on jakaa välähdyksiä opiskelijaelämästä - sen tähtihetkistä, mutta myös niistä nurjista puolista. Kissantassuista ja noutokebabista, jos tilanne vaatii.
Se, ken niistä ilahtuu, on oikeassa paikassa.
Samalta tuntuu omissakin opinnoissa, että tärkeimmälle asialle jätetään se pienin siivu opiskeluaikaa. Hirvästi pitää tehdä ryhmätöitä tai jotain muita kirjallisia juttuja ja sitten varsinaiselle tärkeällä asialla jätetään pieni siivu ja eikä siihenkään sitten kerkeä panostaa niin hyvin kuin haluaisi, kun joku typerä ryhmätyö on aina päällä :/
VastaaPoistaMy thoughts exactly :/
PoistaUtu on kyllä upea! Itsekin olen vannoutunut koiraihminen, ja olen suunnilleen inhonnut kissoja monta vuotta (vaikka meillä lapsuuden kodissani kissoja joskus olikin, mutta toisaalta lapsena pidin varauksetta kaikista eläimistä). Ongelma piilee osittain juurikin siinä, etten ymmärrä niiden sielunelämää lainkaan. Toinen syy, jonka taakse on helppo piiloutua, on lievä kissa-allergia. Toisaalta, se kun on kuitenkin lievä, niin olisi syytä kokeilla siedätyshoitoa. Itsekin haluan eläinlääkäriksi, joten olisi toivottavaa, että kissojenkin kanssa voisi työskennellä ilman allergiaoireita. Palatakseni vielä alkuperäiseen syyni postailla - Utu on tosiaan valloittanut minut ihan vain netin välityksellä niin, että haluaisin jopa tutustua itämaisiin tarkemmin. Jos allergian selätän, niin kenties vielä joku päivä omistaakin sellaisen. :)
VastaaPoistaAww, kiitos! :) Utu kyllä on <3 Kiva kuulla, että se onnistuu hurmaamaan näin netinkin välityksellä :D Itskut on ihan omaa kastiaan - ken tykkää ja ken ei :) Utusta olisi kyllä monta hauskaa tarinaa kerrottavana, vaan kun olisi vielä aikaa!
PoistaKivaa kun jaksat kirjoitella aina välillä vaikka koulu varmaan viekin hirveästi aikaa ja muutakin elämää pitää tietty viettää. Kuulostaapa aika ikävältä, että kliinisen vaiheen opinnot on puristettu noin tiukaksi paketiksi kun ne kuitenkin olisivat sitä kaikkein tärkeintä opiskeltavaa työelämän kannalta :/ Jaksamista sulle ja onnea tenttiin! :)
VastaaPoistaJep, niin se on. Kiitos paljon, yritetään! :)
PoistaVoi kun toi Utu on suloinen! :) ja tsemppiä tenttiin!!
VastaaPoistahttp://elaimellinenelama.blogspot.fi/
Kiitos, kiitos! :) Ihanan pirtsakan näköinen blogi sulla!
Poista"Edelleen harmittaa, että nämä tärkeimmät asiat on tuupattu näin tiiviiksi paketiksi - etenkin, kun ottaa huomioon, kuinka laajoja, mutta käytännön työhön liittymättömiä kursseja meillä on preklinikassa ollut."
VastaaPoistaEn ihan tajunnut tätä, mitä kursseja tarkoitat tällä? Mitkä kurssit ovat olleet työhön liittymättömiä? Esimerkiksi virologia, bakteriologia, parasitologia ja patologiahan on kaikki meillä takana päin, ja sen johdosta me voidaan nyt käsitellä esimerkiksi demodikoosi, penikkatauti ja sydämen vajaatoiminnat nopeasti, muutaman esimerkin mainitakseni. :)
Olen samaa mieltä, että jotkut luennot ovat olleet "vähän" liian nopeita ja asiaa on todella paljon, mutta keskimäärin sisätautien kurssilla on aika paljon kertausta vanhoista tutuista asoista, nyt vain käännettynä siihen näkökulmaan, miten ne ilmenevät elävässä eläimessä, ja miten meidän tulisi hoitaa niitä. Kurssi vaatii paljon itsenäistä opiskelua, mutta itse en osaa sanoa mitä pätkäisisin pois aikaisemmilta vuosilta, että tämä saisi enemmän tilaa. :)
Oho, oot eka, jonka kuulen olevan asiasta tällaista mieltä! :o Ehkä tähän vaikuttaa sekin, että sä et oo niin kiinnostunut kliinisestä puolesta ja mulle se taas on koko ajan ollu se "thing". Mä oisin omistanut näille taudeille enemmän aikaa ja tiivistänyt esim. joitakin solunaineenvaihduntaan liittyviä kursseja ykkösvuodelta. Samoin teurastamoharjoittelu ja siihen liittyvä teoriaopetus, viime syksyn epidemiologia, APEA yms. tutkimustyöhön liittyvät kurssit voitaisiin jättää niukemmalle, kun tosiasia kuitenkin on, että aika harva sitä teurastamopuolta tai tutkimuspuolta tulee loppujen lopuksi tekemään.
PoistaJa nimenomaan sitä itsenäiseen opiskeluun käytettävää aikaa tarvittaisiin - jos päivät on ängetty täyteen suositeltavia luentoja ja pakollista opetusta, ei ylimääräistä aikaa jää. Siispä vähemmän luentoja per päivä -> vähemmän luettavaa per päivä ja enemmän lukuaikaa per päivä -> pidempi sisätautien kurssi ja syvällisempi oppiminen.
Oikeastaan sen verran voisin korjata itseäni, että esimerkiksi tämän kurssin olisin mielellään levittänyt osittain viime keväälle (periaatteessa, käytännössä suoritin silloin niin paljon kaikkea ylimääräistä että olin ihan tyytyväinen ettei kolmosen kevät itsessään vaatinut paljoa), mutta se ei auttaisi kuin tässä kurssissa, asiaa taitaa tulla samaa tahtia koko vuoden ajan. Ehkä se loisi kuitenkin pehmeän laskun takaisin koulutielle. :) Ja nyt kun mainitsit tuon solun aineenvaihdunnan niin siitä minäkin olisin varmaan pudottanut muutaman reaktioreitin pois...
PoistaLihantarkastuksen teoriaopetuksen koin hyvänä, teurastamoharjoittelusta en oikein osaa päättää. Toisaalta 4 viikkoa on tosipitkä aika olla yhdessä ja samassa teurastamossa (etenkin kun sijaistamisoikeuksia ei saa), toisaalta taas se on hyvä mahdollisuus niille, jotka haluavat käydä monessa paikassa ja esimerkiksi aluehallintovirastossakin. Ehkä harjoittelua voisi kuitenkin lyhentää edes viikolla? Joka tapauksessa en oikein tiedä mistä pudottaisin reilusti pois. :/ Mutta ehkä se on vaikeaa juuri siksi kun en ole vahvasti suuntautunut praktiikkauralle.
Kannattaa muistaa, että näitä asioita opetellaan sitten käytännössä koko ensi vuosi, nyt kannattaa vain yrittää pysyä jotenkin mukana kurssin rytmissä ja jos jotain jää päähän niin hyvä. Nimim. olen aika kauhuissani siitä että yritän tehdä sisätautien tentin kesken hevostautien kurssin... :D
Enpä oo aikaisemmin tänne kommentoinut, vaikka vakkarilukija oonkin :) Mä oon täsmälleen samaa mieltä ku Nea, et ekan kolmen vuoden aikana on tosi paljon ehkä hieman turhan laajoja kursseja, ykkösellä opeteltiin solubilsaa ihan supertarkkaan, eikä itelleni kyllä totta puhuen jäänyt siitä muuta käteen ku sellaiset tosi pinnalliset jutut (jotka olisi hyvin voinu tiivistää huomattavasti).
PoistaSamoin nyt kolmosella epidemiologia ja apea voisi tiivistää parin viikon kurssiksi. Vaikka varmasti osa on tärkeää, niin suurin osa on sellaista, että sillä ei tee käytännössä mitään. Apeakin on varmasti lisurin kannalta hyvä muistaa, mut no, lisuri on suurimmalle osalle meistä aika kaukainen ajatus, joten tää kurssi ei oo kauheen ajankohtainen. Sit on aika monta niitä, jotka on ollut kesäkoulussa ja tehneet lisurin jo...
Olisi paljon tärkeämpää optetella nelosen oikeesti tärkeät jutut kunnolla, ku kuluttaa viikkokausia jonkun epidemiologian näytelmän ja kamalien tietokoneharjoitusten kanssa... Patologiakin on tosi tärkeää ja luo sen pohjan tautien ymmärtämiselle, mut sitäkin opiskellaan melkein koko kakkosen kevään, kun sitten nelosella pitäisi aivan kaikki kliiniset jutut oppia vuoden aikana. Jotenkin tää suhde menee musta vähän hassusti, kun sit miettii, miten tiiviissä paketissa kaikki nelosvuoden asiat tulee...
Sit teurastamopaikkoja ei esim meidän vuosikurssille yksinkeraisesti oo, osa joutuu tekee vapaa-ajalla sen. Jos siitä poistaisi viikon, niin siitä sais kokonaan uuden ryhmän ja ongelma ratkaistua. Joka tapauksessa jos haluaa lihantarkastajaksi, niin neljä viikkoa on aika lyhyt aika oppia kaikki tarvittava, mut sit käytännön eläinlääkärin työn kannalta tuo neljä viikkoa on turhan pitkä. Mieluummin mä tekisin esim. viikon kunnaneläinlääkärin matkassa tai harjoittelun hevosten kanssa tms jos kerran joku harjoittelu pitäisi tehdä...
Kurnu: mä aloittaisin koko kliinisten opintojen puolen jo kolmosella, niinkuin ymmärtääkseni normilääkiksissäkin tehdään. Pudottelisin parit kurssit valinnaisiksi ja tiivistäisin muutamaa - musta preklinikan kurssit ovat kuitenkin joutilaampia tiivistämiselle kuin nämä kliiniset (vrt. että viime vuonna on ollut enemmän aikaa esim. eksoille ja parasitologialle ja me taas käytiin ne läpi ihan juostenkusten kun ei ole aikaa...).
PoistaTeurastamo- (ja maatila-)harjoittelun tilalle ottaisin vapaavalintaisen harjoittelun kunnaneläinlääkärin/yksityispraktikon (ja halukkaille vaikka sitten siellä teurastamolla) matkassa, niin että kukin saisi tutustua mihin tykkää.
Danielle: Joo, näinpä! Tokihan on hyvä, että noista preklinikan kursseista jää joku perusymmärrys, mutta paljon niitä olisi voinut tiivistää, kun eivät ne nippelit pysy kuitenkaan päässä. Ja mieluummin opettelisin näistä käytännön asioista niitä nippeleitä, eikä niin että nämä joutuu opettelemaan vain suurimmilta linjoiltaan...
APEA:n voisi tiputtaa kokonaan vapaavalintaiseksi - eivät kaikki edes tee mitään tilastollista tutkimusta lisurinaan ja ne, jotka tekevät, joutuvat kuitenkin vielä käymään erillisiä kursseja/opiskelemaan käytettäviä ohjelmia itsenäisesti.
Toi teurastamoharjoittelujuttu on kyllä tosi tylsä :( Luulen, että sen kohdalla joudutaan jo pian miettimään uusia ratkaisuja... Harmi vaan, että suuri laiva kääntyy tooooodella hitaasti.
Täytyy muistaa, että eläinlääkärin tutkinnon sisällöstä säädetään mm. EU-lainsäädännön tasolla, ja esim. teurastamoharjoittelun muuttaminen vaatisi Euroopan tasolla tehtäviä päätöksiä, joten muutoksia siihen lienee käytännössä turha odottaa piiiitkäääään aikaan. Monissa maissahan teurastamoharjoittelu kestää kauemmin kuin Suomessa, sinänsä olemme "onnellisessa" asemassa (jos se ei kiinnosta). :)
PoistaOlen loputtoman tyytyväinen tutkintomme mahdollistamaan yleislaillistumiseen, mutta varmasti se tuntuu vammaiselta ja vaikealta ja väärältä, jos ei halua tehdä kuin vaikkapa pieneläinpraktiikkaa (tämä on vain esimerkki! :)). Ihan yhtä vaikealta se tuntuu varmasti niidenkin mielestä, jotka haluavat vain tarkastuseläinlääkäreiksi. Tai patologeiksi. Tai elintarvikehygieenikoiksi. Tai kuntapraktikoiksi. "Käytännön eläinlääkäri", mistä Danielle puhui ja ilmeisesti viittasi praktiikkaa tekevään eläinlääkäriin, on jokaiselle omanlaisensa ura, eikä ole syytä olettaa että kaikki haluaisivat samaa kuin itse haluaa. Se, että opiskelijat tuntuvat itsekin jaottelevan eri eläinlääkärit "oikeisiin" ja "vääriin" ei ole mun mielestä suunta, mihin pitäisi mennä.
APEAa en jättäisi pois, mielestäni eläinlääkärin pitäisi tietää mitä on aineistopohjainen argumentointi (praktiikassakin!) ja alan tutkimusten lukeminen on huomattavasti helpompaa kun ymmärtää eri tutkimusten erot (ja sitähän meidän pitää tehdä koko loppuelämä lain edellyttämällä tavalla). :) Luennot kyllä olivat loputtoman tylsät ja harjoitukset huonosti järjestetyt, eli opetuksen laatua haluaisin siinä kehittää! :) Parasitologian kurssista tykkäsin itse kovasti.
Niin ja oikeastaan ihan sama, kuinka paljon me täällä purnataan, kun se ei kuitenkaan loppupeleissä ole meistä kiinni :D Aion kyllä laittaa tulikivenkatkuisen vuosipalautteen ja toivon, että mahdollisimman moni muukin tekee niin. Ihan tulevien sukupolvien mielenterveyden kannalta. Loppu onkin sitten ihan joidenkin muiden käsissä...
PoistaNo tuo on just se ongelma mitä Kurnu mainitsi, että kaikki on säädeltyä EU-tasolla, joten tuskin esim. teurastamoihin on luvassa mitään muutoksia lähiaikoina... Ja siinä olen kyllä täsmälleen samaa mieltä, et on tosi hyvä, että meidän ei tarvii vielä opiskeluaikana erikoistua mihinkään. Se vasta kauheeta olisi, jos täytyis jo tässä vaiheessa tietää mitä tahtoo. Tai vaikka niin kuin Saksassa (muistakseni) jossa pitää valita missä viettää koko klinikkavuotensa. Kyl mä oon sitä mieltä, et eläinlääkärin tulisi tietää jotain hieman joka alasta, ja lisäksi voi käydä niinkin, et huomaakin et joku ihan muu kiinnostaa kuin mikä opintojen alussa oli se juttu. Siihen oon kyl tosi tyytyväinen, et meillä on Suomessa tää malli mikä on. Toivon, et tähän ei tulisi muutosta kovin äkkiä...
PoistaSe mitä tarkoitin niillä käytännön eläinlääkärillä on lähinnä se, et pitäis jotenkin suhteuttaa opinnoissa enemmän ne oikeesti tärkeet asiat, esimerkiksi mastiitti on sellainen asia, johon jokikinen kunnalla työskentelevä eläinlääkäri törmää ja tosi monet eksyy kunnalle jossain vaiheessa. Tätä pitäis painottaa sit enemmän opiskelussa, eikä kysyä sit tentissä jotain kalabakteereja... Tai patologiassakin käytiin tarkasti kaikki anomaliat läpi, joihin ei välttämättä edes patologi törmää koko elämänsä aikana koskaan, enemmän painoa vois mun mielestä antaa sellaisille asioille, joihin voisi käytännössä törmätä, jos tekee patologiaa työkseen.
Mut onhan se niinkin, turha sitä täällä on purnata, ku ei me voida asialle mitään. Sitä paitsi onhan meidänkin tiedekunnassa ihmisiä jossain EU:n koulutuksen kehittämis-porukassa mukana, joten varmasti ne parhaansa yrittää kehittääkseen opiskelua :)
Mutta jos teurastamot kieltäytyvät ottamasta opiskelijoita, on siinä jotain asialle tehtävä. Ja olen ymmärtänyt, että ratkaisuja yritetäänkin keksiä? En tiedä.
PoistaMä kannattaisin ehdottomasti - en erikoistumista, mutta suuntautumista jo perusopintojen aikana. Musta on järjetöntä, että meitä koulutetaan osaamaan kaikesta vähän, muttei mistään kunnolla. Suuntautuminen voisi olla ehkä samansuuntaista kuin Virossa, niin ettei se estäisi toimimasta ihan minä tahansa eläinlääkärinä, mutta mahdollistaisi laajemman tietämyksen hankkimisen, jos se oma ala on jo tiedossa. Harjoittelujaksot tulisi myös suunnata niin, että jo preklinikassa olisi mahdollista tutkailla, mikä itseä eniten kiinnostaa, eli ottaa selvää niin kunnallisesta, yksityispuolesta kuin viranomais- tai muusta itseään kiinnostavasta osa-alueesta. Kyllähän sitä monessa paljon lyhyemmässäkin koulutusohjelmassa joutuu (saa)painotuksen valitsemaan, joten musta esim. neljä vuotta riittäisi siihen varmasti.
Musta on hyvä, että meille luennoidaan kaikista hiukan erikoisemmistakin taudeista ja patologisista muutoksista - miten kukaan muuten osaisi mitään harvinaisempaa koskaan epäillä ;) Ja joku ne kalat ja mehiläisetkin joutuu hoitamaan, joten kyllä niiden käsittely on ihan asiallista. Järin paljoa kun ei niitäkään kuitenkaan opeteta. Toki kursseilla pitäisi selkeästi kertoa, mikä on olennaista ja mikä harvinaisempaa, mutta musta tää on aika hyvin toteutunutkin. Riippuu toki aika paljon luennoitsijasta :)
Mä luulen, että näistä meidänkin keskusteluista käy aika hyvin ilmi yksi muutoksen tiellä seisovista ongelmista: yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Yksi on tyytyväinen nykyiseen, toinen kaipaisi muutosta. Teepä siinä sitten jotain päätöksiä...
Ompa Utu pieni, kun se saa sylissäsi mittasuhteet. Olen pitänyt sitä jotenkin kovinkin isona kissana, ehkä rodun kulmikkaiden piirteiden vuoksi. Omat kun ovat niin selkeästi pentupyöreitä palleroita.
VastaaPoistaJännä juttu tuo kissojen sielunelämän ymmärtäminen. Mulle kun taas se tulee luonnostaan ja vasta nyt, vuoden koiraelämän jälkeen tuntuu, että ymmärrän hitusen tuota koiraa. Kissat on mun mielestä helppoja, niiden kanssa voi alusta asti olla vain, rapsutella ja pöllyytellä kun taas koiran kanssa pitää miettiä jokaista liikettään, sitä mitä sillä viestittää ja olla tarkka siitä, paljonko huomiota koiralle jakaa ja miten pieni määrä onkin jo liikaa. Tosin mulla taitaa olla aika haastava koira kotioloja ajatellen. Harrastaessa tuollainen loputtoman energinen, kova ja täysin arkailematon koira onkin ihan huippu. Miellyttämishalutonkin se on eivätkä palkatkaan kiinnosta, mutta onneksi tekeminen palkitsee sitä kaikkein eniten.
Niin ja miljoona pistettä kissoille siitä, ettei niitä tarvitse opettaa sisäsiisteiksi! :D
Samat ajatukset jaan kanssasi opiskeluista. Jälkikäteen ajateltuna viime vuosi, joka on meillä se pahin, meni todellakin monelta osin hukkaan. Onhan se biokemia, solu- ja molekyylibiologiakin tärkeää, mutta miten ihmeessä sitä, patologioita ja histologiaa voi olla niin paljon?!? Varsinkin verrattuna siihen, miten juosten sisätaudit ja kirurgia käydään läpi... Viime vuodesta päällimmäisin olo on se, että pitäisi löytää jostain aikaa opiskella se kaikki uudelleen kunnolla pienen pintaraapaisun sijaan...
Tsemppiä!
Hihi, eihän se mikään jätti tosiaan ole :) Itskut ylipäätään on aika pieniä - 2,5-5 -kiloisia, mutta Utu on kyllä iso rotuisekseen (tai oli ainakin pentuna). Pää on kyllä pieni ja siro.
PoistaMä juttelin kanssa yhden koiran hankkineen kissankasvattajan kanssa ja sillä oli ihan samanlaisia ajatuksia kuin sulla. Kai se vaan riippuu siitä, mihin tottuu. Musta on outoa, että kissaa ei voi oikein käskeä, eikä siihen saa sellaista kontaktia kuin koiraan. Paitsi että saahan tuohon :) Utu tulee kutsuttaessa ja vastaa puhuteltaessa. Onko se sitten kuinka tyypillistä kissalle? En tiedä.
Oon vähän yllättynyt, että teilläkin on samanlainen kiirehtimisen meininki. Eikös teillä ala kliiniset opinnot jo kolmosella? Kukahan nämä opinto-ohjelmat on oikeasti suunnitellut ja millä perusteilla? Harmittaa... :(
Joo, varmasti on ihan sitä mihin tottuu. Mullakin on tuttu koirakasvattaja, jonka kanssa purkasimme toistemme lemmikkiahdistuksia - mä ajoittaista koiratuskaa ja hän vastaavaa kissoista.
PoistaMeidän edesmennyt kissavanhus varmasti tiesi nimensä, mutta huomasin että ne reilu vuosi sitten mulla väliaikaisesti olleet rescuekissat tottelivat molempia nimiä ihan tasapuolisesti... :D Nämä meidän kissat vastaa kaikkeen tai ei mihinkään, riippuen ihan herrasväen tuulesta. En tiedä, tunnistavatko omia nimiään.
Mutta siitä olen varma, että vaikka Juksu ei olevinaan tiedä itseään koskevia sääntöjä, Pusua koskevat se tietää varmasti. Pusulla ei ole lupa haukkua sisällä ja Juksu on aika monesti jäänyt kiinni koiran ärsyttämisestä haukkumaan. Pusu joutuu sisällä haukkumisesta jäähylle kylppäriin (jossa se on saman tien, eikä ole aiemmin haukkunut), mutta nykyisin pitää samalla vahtia Juksuakin, sillä sehän menee kylppärin oven ali vielä kiusaamaan Pusua. ;)
Juu, meillä tosiaan kolmonen oli ensimmäinen klinikkavuosi. Kuulemani mukaan kamalin, ja uskon sen kyllä. Tai jos tämä neljäs vuosi näyttäytyy vielä samalla lailla, iskee burn out. Meillä kolmosella alkaneet opintojaksot jatkuvat vielä tämän nelosen syksyn ja tämä elämä onkin nyt tenttiä tentin perään. Joulun tienoilla alkavat sitten uudet suuret kokonaisuudet ja toivon todella, että niitä saa sitten ihan oikeasti opiskella.
Ainakin meillä opinto-ohjelman yksi ongelma on se, että se on säilynyt muuttumattomana jo vuosikymmeniä. :P Helppoahan se joskus oli kardiologia vetää läpi tuosta vaan kun infarktipotilaan hoito oli osastolle ottaminen, sängyssä makuuttaminen ja katsominen, jääkö henkiin. Nykyisin erilaisia tutkimuksia ja hoitoja hurja määrä ja aikaa oppimiselle saman verran. Uudistuksista on kyllä vähän siellä täällä ollut puhetta, ihan radikaaleistakin sellaisista. Toivottavasti eivät jää vain puheiden tasolle. :)
Haha, onpa fiksu kissa! :D Pusu-parka... :)
PoistaLuulen, että olet asian ytimessä: tämä elukankin opinto-ohjelma on varmasti ollut toimiva silloin, kun eläinlääkäri on ollut kunnan moniosaaja ja haavat on parannettu tervalla ja muilla rohdoilla ;) Vaan onhan se selvää, ettei kukaan voi oppia tuntemaan kaikkia eläinlajeja (edes näitä meidän viittä varsinaista) niin hyvin kuin pitäisi ja kyllä sen valitettavasti esim. kunnallisissa pieneläinlääkäripalveluissa huomaa. Musta on järjetöntä, että meitä koulutetaan tietämään kaikesta vähän, muttei mistään erityisen syvällisesti... Tieteenalamme on mennyt (ja menee) niin kovalla kohinalla eteenpäin, että kyllä koulutusohjelmaakin varmaan jossakin välissä kannattaisi hiukan tarkistaa.