Häivähdys

Jaahas, tohtisiko sitä tännekin jotain kirjoittaa.

Blogi oli superjees juttu silloin, kun lukijoita oli 30. Tai edes 100. Ihania, tsemppaavia tyyppejä. Melkein kuin kavereita. Uskalsi kirjoittaa, mitä tykkäsi. Nykyään, kun kirjoitan työtilanteen heikentyneen ja että toivon syksyksikin riittävän töitä, tullaan syyttelemään rahanahneeksi. Jep jep.

Tuollaiset kommentithan eivät tokikaan ansaitse muuta kuin roskakoppakäsittelyn, koska tiedän, että rahanahneudesta en ole tälle alalle hakeutunut. Raha on itse asiassa vihoviimeinen asia, joka minua motivoi. Jokainen alaamme vähänkään tunteva hahmottaa tämän varmasti myös siitä, että a) en ole ikinä edes harkinnut kuntapuolta, jolla olisi mahdollisuudet kivoihin tuloihin b) en ole harkinnut myöskään mitään virka- tai elintarvikepuolen tehtäviä, joilla olisi niin ikään mahdollisuudet kivoihin tuloihin. Ja jos tuntisi minua henkilökohtaisesti, ei varmasti laukoisi tuollaista. Ehkä jotakin voi päätellä siitä, että tällä hetkellä käytän niistä kohtuullisen pienistä tuloistani valtaosan tuleviin jatkokoulutuksiin ja alan kirjallisuuteen. Sitä paitsi eläinlääkärin ammatin ohella harkitsin klinikkaeläintenhoitajaksi tai eläinkaupan myyjäksi ryhtymistä, en esimerkiksi lääkärin tai lakimiehen uraa. Tähänastisessa elämässäni en ole tehnyt päivääkään muuta kuin suoranaisesti eläimiin liittyvää työtä. Vetäköön siitä kukin johtopäätöksensä.

Turhaahan tuollaisiin paskakommentteihin vastaaminen on, mutta tämä nyt tällaisena johdantona sille, miksi blogin avaamisen sijaan olen viime aikoina mieluummin ottanut muut kommunikointiväylät käyttööni, kun on tehnyt mieli kertoa jollekulle ihanista sattumuksista, saavutuksista tai alamäistä. Silloin tiedän saavani vastineeksi ihan aitoa kanssailoa tai myötätuntoa, enkä vähättelyä tai latistamista.

Kokeilen kuitenkin kepillä jäätä ja julkaisen pääsiäiskuvat, jotka tuli jonkin hyvän flown myötä kuvattua.

Väriteemana oli vaaleanpunainen, ruohonvihreä ja valkoinen. Aitojen ruohojen hyödyntäminen on kissojen myötä käynyt lähes mahdottomaksi, mutta onneksi on nuo edesmenneen Tiimarin ruohomatot sentään vielä tallella. Saa nähdä, kyllästynkö niihin koskaan.

 Alkupalaksi oli maa-artisokkakeittoa, jonka unohdin kuvata.

 Perinteinen pääsiäisleipä ja yrttilevite.

Keväinen salaatti.

Hasselbackan perunoita.

Rosmariinijuureksia.

Pulled lamb granaattiomenalla ja mintulla - saapa nähdä, viekö perinteisen lammaspaistin roolin. Mureaa kuin mikä ja nuo granaattiomenan siemenet olivat ihania. Paistotuoksu ei kuitenkaan peitonnut perinteistä valkosipuli-yrttihuumaa.

Kani kaalimaan vartijana.

Hela setti.

Jälkkäriksi valutettu jogurttiherkku passionhedelmällä.

Kahvipöydässä Kinder-piirakka ja sitruksinen juustokakku.

Parasta tässä pääsiäisateriassa oli stressiltä välttyminen. Kaikki oli hyvissä ajoin valmista. Kiitokset vieraina toimineille vanhemmilleni, teille on ilo kokkailla!

Viimeisiä viedään

Taannoinen onkologian valinnaiskurssi oli superhyvin järjestetty, hyödyllinen ja hauska. Tässä harjoitellaan kemoterapian antamista. On kuulkaa tekoveret ja kaikki!

 Oikeanpuoleisen kaverin ihmeparantuminen.

Juuri sopivaa puuhaa näin viimeiselle keväälle!

Huomenna suuntaan ympäristöterveydenhuollon harjoitteluun. Sitä hupia riittää kahdeksi viikoksi. Sitten vielä yksi valinnaiskurssi ja eläinlääkisopinnot alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

Kevätkuulumisia

Tämä kevät on edennyt nopeammin kuin yksikään edellinen. Fiilis on haikea. Samalla myös jännittynyt, odottava. Elämme muutoksen aikoja. Työelämä ja sen haasteet odottavat nurkan takana. Into tehdä töitä on kova ja jos hetkeen ei ole vuoroa, tulee vähän ikävä töihin. Kai tämä on merkki siitä, etteivät kuuden vuoden opiskelut ole valuneet hukkaan ainakaan siltä osin.

Tentit on tosiaan suoritettu jo jokin aika sitten ja tästä tiedon saatuani kippasin kasan kutosvuonna kertyneitä papereita paperinkeräykseen.

Omalta osaltani voin olla ihan tyytyväinen myös kuudennen vuoden opintomenestykseeni, vaikka kärsinkin ajoittaisista motivoitumisongelmista. Nyt ei kiinnostustaso korreloinut tenttitulosten kanssa, toisin kuin esimerkiksi viime vuoden loppuarvosanoissa, joissa pieneläinarvosanani (käytännön tentin tulosten perusteella) ovat vitosta, tuotantoeläimistä kakkosta ja hevosista kolmosta - ja sekin lähinnä vain koska hevosten sisätautikysymyksessä vinkattiin soveltamaan pieneläinpuolen oppeja vastauksessa.

Vihoviimeinen pakollinen, kaikille yhteinen kurssimme oli yleisluontoinen, työelämään siirtymistä käsittelevä kurssi, josta kerroinkin jo aikaisemmin. Luennoitsijoista suuri osa oli yrittäjä-eläinlääkäreitä, jotka kertoivat omasta työstään ja yrityksestään, mutta käsiteltiinpä siellä myös työeläkevakuutuksia, valvontatyötä, etiikkaa ja asiakaspalveluakin, noin muutamia mainitakseni.

Viimeisellä pakollisella viikolla juhlistimme myös vuosikurssimme kanssa "Ohi on 6/6" -bileitä. Perinne, joka aloitettiin ykkösvuonna ja jota on ylläpidetty siitä asti. Kandi-iltoja on myös ollut pari - toisessa meitä lahjottiin yllänäkyvällä leimasinkynällä, johon saa siis teettää oman nimensä ja eläinlääkärinumeronsa mukaisen leiman, ilmaiseksi luonnollisesti.

Viimeisen yhteisen kurssin jälkeen useimpien kevät on jatkunut valinnaiskurssien merkeissä. Ensimmäinen oma valinnaiskurssini käsitteli koirien ja hiukan hevostenkin akupunktiota.

Kurssilla käytiin läpi akupunktion länsimaalaista, mutta myös itämaista mallia ja pääsimme testailemaan neuloja itseemme ja koiriimme.

Mikäli akupunktio ei ole tuttu juttu, niin lyhyesti siinä on ideana laittaa neuloja sellaisiin pisteisiin, joissa esimerkiksi hermopääte tulee lihaskalvosta läpi pintaan. Kun tällaiseen pisteeseen laittaa neulan, saa akuutti tuntemus kehon "unohtamaan" kroonisen kivun. Ihanteellisia akupunktiopotilaita ovat esimerkiksi lonkkavikaiset koirat.

Tässä Iipulla on yksi ns. rauhoittava neula päälaellaan, pari lapojen kohdalla, pari kintereissä ja kolme kummankin lonkan päällä.

En minä akupunktioon ehkä vielä ihan täysillä hurahtanut, mutta tilasin kyllä itselleni neuloja ja ajattelin neulailla Iippua nyt muutaman viikon ajan. Sillähän on C:n lonkka, jossa nähtiin muutoksia jo nelivuotiaana, mutta nivellisäravinteella tyyppi on pysynyt oireettomana toistaiseksi. Lievää lihasatrofiaa jalassa on kyllä havaittavissa, eli kyllä se sitä varmaan ajoittain keventää.

Viime viikolla meillä puolestaan oli valinnainen ihokurssi. Se olisi ehkä voinut olla vähän kattavampikin, mutta ainakin tuli perehdyttyä kissojen yleisimpään autoimmuunitautiin pemphigus foliaceukseen, josta teimme kurssille esityksen. Muuten kaikki oli pitkälti aiemman kertausta.

Huomenna alkaa puolestaan onkologian eli syöpätautien valinnaiskurssi. Sitä odotan mielenkiinnolla. Kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut hiukan pettynyt tämän kevään valinnaiskurssitarjontaan. Moni kauan odottamani kurssi oli jäänyt nyt pois. Ei esimerkiksi sanaakaan eksoista, ei tietenkään...

Muuten meille kuuluu hyvää, sellaista tavallista. Kissat ovat ottaneet kevätauringon kiitollisina vastaan ja kirmaavat päivittäin terassille tsekkaamaan päivän lämpötilat ja aurinkoisimmat läiskät.

Ja ollaanhan siitä toki päästy nauttimaan me muutkin. Viime sunnuntaina O lähti hakemaan eläimille ruokaa ja päätin yllättää tyypin kattamalla aamiaisen pöytään. Kun olin melkein valmis, soitti ystäväni T olevansa pihassamme ja pyysi päästä sisään. Oli siis ajellut Tampereen kupeesta ihan muutekseen meidät yllättääksemme tänne! Eipä siis muuta kuin ekstrakuppi ja -lautanen pöytään ja yksi mies lisää aamiaiselle.

Hetken sulateltuamme päätimme lähteä ns. makkararetkelle, koska kevät antoi parastaan. Oikeastaan olisimme lähteneet joka tapauksessa, koska puut ja makkaratkin oli jo hankittu. Sää oli vain plussaa.

Alkuviikosta oli puolestaan pakko avata grillauskausi. Tämä oli oikeastaan O:n yllätys minulle, sillä heräsin yhtenä aurinkoisena aamupäivänä siihen, että O oli aikaisin koulusta päästyään hakenut meille grillattavaa ja raahasi grilliä terassille. Samana päivänä kävimme myös pitkästä aikaa juoksulenkillä ja ihan jopa koirien kanssa. Taikkiksella oli maailman hauskinta.

Aurinkoista alkavaa viikkoa - toivotaan, että ne grillailulämpötilatkin palaisivat pian!

Kiinnostuskiikarit

Helmikuu on edennyt sellaista haipakkaa, että blogin avaaminen on jäänyt haaveeksi vain, eikä kameraankaan ole liiemmin tullut tartuttua. Nyt ajattelin kuitenkin vapaapäivän kunniaksi tulla hiukan päivittelemään opiskelukuulumisia. Tämä kuudes vuosi tuntuu hurahtaneen ohi aivan silmänräpäyksessä. Pitkälti ajatukset ovat jo työelämässä ja opiskelu tuntuu paljolti sellaiselta pakkopullalta, joka on vain pakko tahkoa läpi. Johtuu ehkä osittain näistä kuudennen vuoden aiheistakin. Vaikka onhan opiskelussa hyvätkin puolensa. Opiskelu on ihanan kiireetöntä ja stressitöntä, vastuullisista päätöksistä vapaata ja ennen kaikkea tuttua. Kuusi vuotta ala-astetta, kolme vuotta yläastetta, kolme vuotta lukiota, vuosi kansalaisopiston valmennuskurssia sekä viisi ja puoli vuotta yliopistoa. 18,5 vuotta opiskelua. Onhan sitä siinä tutuiksi tultu.

Näistä kirjahyllyistä sen kuitenkin huomaa. Siinä missä opiskelukirjojen määrä kutistuu (ensimmäinen kuva), ammattikirjallisuuden määrä lisääntyy (toinen kuva, josta itse asiassa uupuu vielä kassillinen töihin roudaamiani kirjoja). Katse on jo tulevassa.

Vihoviimeinen lukukauteni eläinlääkiksessä pyörähti käyntiin toksikologian tentillä tammikuun puolessa välissä. Toksikologia siis käsittelee toksiineja eli myrkkyjä ja myrkytyksiä, jos joku ei keksinyt nimestä päätellä. Enimmäkseen kurssi lähestyi aihetta elintarvikepuolen näkökulmasta, mutta laajensihan se toki näkökulmaa myös lemmikkieläinten myrkytysten ymmärtämiseen. Tentti oli helppo ja meni reippaasti vitosella läpi.

Seuraavalla viikolla alkoi ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi, joka piti sisällään paljon lainsäädännön läpi tahkoamista, palautettavia lakitehtäviä ja ryhmätöitä. Pakollisia kunnallishallinnon luento-osuuksia ja eläinlääkintähuoltoa. Vapaaehtoisuuteen perustuneina piristysruiskeina toimivat Orionin järjestämä foorumi eksoottisista eläinpotilaista Hämeenlinnassa (erityismainintana siilit ♥), texmex-tarjoiluin höystetty lääkefirman kandi-ilta keskustassa (en ole varmaan milloinkaan syönyt itseäni yhtä suureen ähkyyn), parasitologian kertausluento (jollaista olimme pyytäneet huipulta dosentiltamme) sekä useat työvuorot. Töissä olen viettänyt myös viime viikkoina huomattavan paljon aikaa, ja täytyy sanoa, että se on kyllä ihan huippupaikka. Tykkään valtavasti.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi päättyi tenttiin tuossa perjantaina 13. päivä, ja sikälimikäli tentti menee läpi pahaenteisestä päivämäärästään huolimatta, oli se sitten vihoviimeinen tenttini eläinlääkiksessä. Aika hullua!

Heti tentin jälkeen alkoi vihoviimeinen pakollinen, työelämään valmistava kurssimme. Ensimmäisen päivän luennoilla puhuttiin erikoistumisohjelmista - niin suomalaisista, eurooppalaisista kuin amerikkalaisistakin, väitöskirjan kirjoittamisesta eli tohtorin tittelin havittelemisesta sekä työhakemusten ja CV:iden kirjoittamisesta. Oli kyllä inspiroivaa kuunnella etenkin noita erikoistumisluentoja. Itselläni on suunnitelmissa suorittaa ainakin se kansallinen erikoistuminen pieneläimiin, mutta kyllä se eurooppalainen erikoistumistutkinto olisi se unelma. Satuinpa vielä löytämään aivan täydellisen erikoistumisohjelmankin tuossa pari viikkoa takaperin, mutta residenssiksi pääseminen voikin sitten olla melkoinen haaste. Vaan ehkä nyt edetään kuitenkin askel kerrallaan. Lisurikaan ei ole vielä valmis, joskin erittäin hyvällä mallilla sentään. Lähinnä muutamaa hikikarpaloita nostattavaa kuvaajaa vailla. Sekä mahdollisia ohjaajan esittämiä korjausehdotuksia. Tavoitteenani olisi valmistua juhlallisessa publiikissamme toukokuun lopussa. Sitä ennen olisi kuitenkin luvassa vielä valinnaiskursseja (vihdoinkin puhdasta pieneläinpraktiikka-asiaa, can't wait!) sekä kahden viikon ympäristöterveydenhuollon harjoittelu.

Kivaa kutosvuodessa on ollut se, että nyt on vihdoin ollut aikaa lueskella paremmin myös rakastamiani eksojuttuja, joille olenkin jo tämän vuoden aikana ehtinyt omistaa kokonaista kolme uutta vihkoa.

Tuntuu siltä kuin koko eksopuoli olisi itselläni lähestulkoon uinunut perusopetuksen ajan, koska piti opiskella niin paljon kaikkea muuta ja nyt sitten yritän ottaa menetettyä aikaa kiinni. Viime vuosina mulla nousivatkin kissat taistelemaan siitä ykköspaikan herruudesta ja jossakin vaiheessa olin jo melko vakuuttunut, että kissapraktikkohan musta tuleekin. Nyt, kun olen päässyt työn makuun, niin olen päässyt toteamaan, että kyllä ne eksot edelleenkin niin lähellä sydäntä ovat, että vaikeahan niistä olisi kokonaan luopua. Etenkin, kun olen aikana ennen eläinlääkistä tullut imeneeksi kohtalaisen laajan määrän tietoa etenkin kaneista, siileistä, sokerioravista ja jyrsijöistä noin niinkuin lemmikkeinä, niin tuntuisi vähän kummalta olla hyödyntämättä sitä tietoa ja olla ottamatta näitä lempieläimiini lukeutuvia lajeja vastaan. Vaan nykyisin sama pätee kyllä kissoihinkin. Aina, kun huomaan, että ajanvarauksesta löytyy kaikkien koirapotilaiden keskeltä yksittäinen ekso- tai kissapotilas, läikähtää sydämeni seutuvilla lämpimästi. Tämä siitäkin huolimatta, että enemmistö omasta laumastani koostuu tällä hetkellä juurikin niistä koirista. Koiriinhan ei kukaan sinällään  erikoistu (koska perusopetus antaa kaikille varsin laajat tiedot koirien sairauksista), vaan niiden kohdalta pitäisi sitten valita jokin vielä kapeampi sektori, kuten ortopediset, sydän- tai ihosairaudet, kiinnostuksen kohteeksi ja hoitaa siinä ohella myös kissojen ja mahdollisesti muiden lajien vastaavia ongelmia.

Positiivista tässä ammatissa on kuitenkin se, että ei minun ole pakko rajata itseäni tiukasti kummallekaan puolelle. Ei ainakaan vielä. Nyt vain nautin siitä, että saan tyydyttää tiedonjanoani juuri niillä asioilla, joista olen kiinnostunut.

Eiköhän kohtalolla sitten lopulta ole painava sanansa sanottavana.

Arjen pilkahduksia

Muutamia muistikortille tallentuneita arkikuvia alkuvuodestamme.

Rakkaat hannibaalit metsäretkellä. Joulun aikaan pidimme tyttöjä pari päivää yhdessä ilman kuonokoppia, mutta parin tappelunnujakan jälkeen opimme läksymme: ei pidä hötkyillä...

Valtaosan ajastani nielaissut L-kirjaimella alkava projekti.

Toin kotipuolestani tuliaisina salmiakki- ja toffeearomeja, joista saa tekaistua huikeita jätskielämyksiä. Täytyy käydä hamstraamassa niitä lisää...

Hitaina viikonloppuaamuina toisen vielä nukkuessa on ihana panostaa yhteiseen aamupalaan ja leipaista tuoretta leipää.

Uudeksi aamu- ja välipalaherkukseni on noussut myös mantelipuuro, joka on niiiin hyvää. Vähän kuin kaura- ja mannapuuron risteytystä, mutta tosiaan viljatonta.

Karppisämpylät syntyvät mantelileipästen ohjeella, kun vain tekee taikinan normaalia tymäkämmäksi.

Perjantaina puolestaan teimme feta-pinaattipiirakkaa ensimmäistä kertaa koskaan ja hienoisista ennakkoluuloistamme huolimatta siitä tuli ihan todella herkullista! Maut olivat mukavasti tasapainossa, vaikkei noista raaka-aineista ehkä heti uskoisi. Jos tykkää sienipiirakasta, tykkää varmasti tästäkin.

Lauantain ruoka: parmesaanilla paneroitua pihviä ja porkkana-palsternakkatikkuja. Ei yhtään hullua tämäkään!

Päätetään kuvatulva kissakuviin... koska niiden kanssa nyt ei vain voi mennä vikaan.

Arki on juuri niin nautinnollista kuin siitä itselleen haluaa tehdä.

Hyvää alkavaa viikkoa!