torstai 25. tammikuuta 2018

Pystyyn noussut seinä

No niin, hienoa. Juuri kun olin saanut palattua blogini pariin, tietokoneeni muisti tuli täyteen, luultavasti jotenkin tämän seurauksena Picasani kaatui, enkä enää saa ladattua uutta, koska ohjelman kehitys ja päivittäminen on lopetettu. Tutustuin sen jatkajaan Google Photosiin, mutta eihän siinä ole ollenkaan samoja ominaisuuksia. Lisäksi olen yrittänyt googlailla ja vertailla muitakin vaihtoehtoja, mutta laihoin tuloksin.

Mikä avuksi? Vieläkö Picasan voisi jostakin luotettavasti saada? Suosituksia muista? Tarvitsisin siis ehdottomasti sellaisen ohjelman, jolla pystyisi hallinnoimaan ja katselemaan helposti kaikkia työpöydän kuvakansioita ja kuvia, kuten Picasalla pystyi. Tekemään pieniä muokkauksia, kuten pienentämään kuvat blogiin sopivaksi - mielellään nopeana sarjatyönä, kuten Picasalla, rajaamaan kuvia sekä muokkaamaan valoja ja varjoja edes kohtuudella. Varsinaiseen kuvanmuokkausohjelmaan siirtyminen, jokaisen kuvan erikseen avaaminen, arvioiminen, muokkaaminen ja tallentaminen tuntuu niin työläältä, että liekö sitten haudattava koko blogi, kun aika ei tahtonut riittää entiselläkään rutiinilla.

Help, anyone?

4 kommenttia:

  1. Eih, onpa surkeeta! Mulla ei oo mitään vinkkejä vastaavasta ohjelmasta, halusin vaan jättää tsemppiviestin. Tää blogi on huippu, pitkään olen jo täällä linjoilla roikkunut anonyyminä lukijana ja tietysti toivoisin, että keksisit sopivan ohjelman bloggaamisen jatkamiseksi :)

    VastaaPoista
  2. Terve!

    Blogisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja sisällöltään rikkaalta. Lääkistä käsittelevät blogit liittyvät olennaisesti oman yrityksemme toimintaan ja olisinkin kiinnostunut keskustelemaan markkinointiyhteistyöstä kanssasi.

    Laita sähköpostia alla olevaan osoitteeseen, niin pääsemme juttelemaan asiasta enemmän.

    Mukavaa viikonloppua!

    jjmlistat@crepidotus.fi

    VastaaPoista
  3. Mä siirryin photoscapeen. ei ihan samanlainen kun picasa, mutta helppokäyttöinen ja ainakin filttereitä löytyy

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Photoscapen sielunmaisemaan en ihan vielä päässyt sisälle, mutta sain yhdellä toisella ohjelmalla taas kasan kuvia käsiteltyä innoittamanasi :)

    VastaaPoista