Syysherkkuja

Muutama ruokakuva menneen syksyn ajalta. Reseptit ovat itselläni sen verran hyvässä tallessa, etten koe tarpeelliseksi rustata niitä tähän, mutta jos jotakuta kiinnostaa jokin tietty resepti, niin kysyä saa.

Meidän syksyymme kuuluvat aukottomasti sienet ja alkusyksystä vaikuttikin siltä, että niitä saadaan tänä vuonna runsaasti. Yllä olevassa kuvassa syksyn ensimmäiset suppilovahverot elokuulta. Voita, sipulijauhetta ja suolaa - mitään muuta ne eivät kaipaa. Taivaallisia!

Kerrankin satuin löytämään myös lampaankääpiä aivan tuoreeltaan, madottomina. Ja luulen, että tässä on paras tapa loihtia niistä ruokaa: pyöräytys rikotussa kananmunassa, sitten mantelijauheessa tai korppujauhoissa, sitten pannulla voissa. Molemmille kyljille hiukan suolaa ja pippuria.

Herkkua!

Karppisienirisottoakin olen ehtinyt vääntää jo usempaan otteeseen. Tänä vuonna olen myös uhrannut siihen niin kanttarelleja kuin suppilovahveroitakin. Erittäin hyvää ja helppoa!

Mantelijauheella onnistuu myös kalan leivitys ja turkkilaisesta jugurtista pyöräyttää nopeasti raikkaan kastikkeen kylkeen.

Tässä puolestaan kuha sai hunnukseen kermaista herkkusienikastiketta ja juustoa. Lisukkeena Sienestäjän pannuvihanneksia eli sellaista valmista vihannesosastolla myytävää kasvisseosta. Taivaallinen annos!

Yksi tämän syksyn uusia ja ehdottomasti herkullisimpia reseptikokeiluja olivat juustoiset kukkakaalipihvit. Näistä tuli ihan älyttömän hyviä! Söimme friteerattujen muikkujen lisukkeena, mutta sopisivat moneen muuhunkin. Maku on miedon herkullinen.

Omenapaistos on ns. peruskauraa - ilman sitä kauraa, mutta tänä vuonna uutena juttuna kokeilin karppia vaniljakastiketta, joka onnistui ihan loistavasti. Vähän työläämpi se toki on kuin vaikka loraus vaniljalla maustettua kermaa, mutta vähän fiksumpi tarjottava esim. vieraille.

Joskin pakko kai myöntää, että tänä syksynä olemme sortuneet harvinaisen usein myös noutoruokaan. Tai oikeastaan kotiinkuljetuspalveluun. Uusia ravintoloita kun ilmestyy Pizza Onlineen kuin sieniä sateella. Ja niistä saa jopa ihan fiksuja ruokia.

Kävin myös ystäväni kanssa opiston ruokakurssilla, josta tarttui muutama kiva resepti matkaan.

Tässä poke bowl eli havaijilaishenkinen raakamarinoitua kalaa sisältävä lounaskulho, jollaisia kuulemma bisnesmiehet rapakon takana tällä hetkellä mielellään nautiskelevat. Ihanan raikas ja kevyt ruoka!

Samaa ei sen sijaan voi sanoa kurssin jälkiruuasta eli frozen yoghurtista suolapähkinä-kinuskilla kuorrutettuna. Alkuperäinen resepti oli omaan makuuni aivan liian makea, mutta pienellä kikkailulla tästä sai paitsi juuri sopivan, myös karpin. Erittäin herkullista!

Suuren kurpitsajuhlan tuntua

Viime viikon sunnuntaiaamupäivän ajanvietteeksi olin bongannut edellispäivän paikallislehdestä kurpitsanviljelijän sadonkorjuujuhlat. Mäntsälässä puutarhuriksi opiskeleva viljelijä oli päättänyt testata amerikkalaisten kurpitsojen kasvattamista Suomessa ja mikä olisikaan parempi keino hankkiutua sadosta eroon! Autojen määrästä päätellen idea houkutteli useita halloweenin - tai ehkä vain kurpitsojen - ystäviä paikalle.

Ja kurpitsojahan siellä riitti - eri kokoisia ja -muotoisia jokaiseen makuun.

Hienointa oli kuitenkin päästä näkemään, miten kurpitsoja kasvaa pellon täydeltä. Tällaisesta näystä olin haaveillut siitä asti, kun olin nähnyt amerikkalaislasten pääsevän valitsemaan vastaavilta pelloilta omat kurpitsansa. Hauska perinne!

Eri lajikkeitakin oli nähtävillä.

Kurpitsoja tarttui lopulta mukaan neljä erikokoista. Osa kurpitsoista oli kärsinyt pakkasvaurioista, joten ne myytiin puoleen hintaan.

Kahdella ja puolella eurolla sai lisäksi lautasellisen herkullista kurpitsasosekeittoa. En ollut aiemmin moista maistanutkaan mutta ihan huikealta maistui etenkin nuotion äärellä lokakuisessa auringonpaisteessa nautiskeltuna.

Aina siihen asti, kunnes onnistuin kumoamaan loppulautasellisen syliini... O:n kommentti jälkeenpäin: "Mulle ei kyllä ikinä tulisi mieleen kuvata keittolautasta sylissä...". Jep. Mulle tuli. Joskin nää on niitä insidenttejä, jotka jokaisen itseään kunnioittavan bloggaajan varmaan kuuluisi jättää kertomatta... Haha.

Kotoa kurpitsat löysivät nopeasti paikkansa terassilta. Viileässä niiden pitäisi selviytyä halloweeniin asti - lukuunottamatta ehkä pakkasvaurioista kärsineitä yksilöitä.

Myös syyskukat valittiin tänä vuonna halloweenia silmällä pitäen. Mielestäni näistä tuli nyt paljon kivemmat kuin viimevuotisista.

Lisäksi toteutin pari viikkoa sitten yhden pitkään kuolaamani esineen hankinnan.

Staubin emaloitu valurautapata kestää varmasti sukupolvelta toiselle - ainoa asia, joka vaati hieman harkintaa ja hampaiden kiristelyä, oli padan hinta. Ehkä se kuitenkin osoittautuu arvoisekseen.

Ensimmäinen padalla kokkailtu ruokalaji oli oikeastaan yhdistelmä kahdesta jenkkireseptistä. Ruokaan tuli herkkusieniä, omenalohkoja, myskikurpitsaa, ruusukaaleja, kuivattuja karpaloita, sipulia, valkosipulinkynsi, chilipalko, pekonia, naudanlapaa, pari Fond du Chef -kuutiota, suolaa, mustapippuria, kolme pientä laakerinlehteä ja uunista tultua tuoretta persiljaa. Kuullotin sipulit ja valkosipulit sekä ruskistin pekonit padassa, minkä jälkeen lisäsin loput aineet sekä vettä. Koko komeus sai hautua uunissa n. 4h, minkä jälkeen kasvikset olivat pehmeitä ja liha ylikypsää - ihan tarkoituksella. Kypsennyksen puolivälissä lisäsin pataan myös hiukan hunajaa.

Ja hyvää tuli! Ihanaa syysruokaa, johon chili toi yllättävästi lisäpotkua. Patakin toimi hienosti. Pitäisikö sitä pykätä lokakuun lopulla jonkinsortin halloween-illallinen pystyyn?

The most wonderful time of the year

Heti perään lisää ihania syystunnelmia! Tämänvuotinen syksy on todella hellinnyt kaikkia aisteja ja ruska on ainakin täällä etelässä ollut ihan mieletön. Tuntuu siltä kuin jokainen kasvi pyrkisi tuuppamaan esiin kaikki mahdolliset värisävyt samaan aikaan.

Lauantaina kävimme syyslomani alkamisen kunniaksi pyörimässä Tikkurilan Maalaismarkkinoilla. O halusi muikkuja.

Ja mikäs siinä auringossa istuskellessa ja muikkuja maistellessa.

Tikkurilan uusi tori on laitettu edustuskuntoon ja uusia rakennuksia nousee jatkuvasti. Tavallaan tämä on aika kiva aika asua Vantaalla - todistamassa tätä murrosta.

Koti on pukeutunut petrolin sävyihin ja sohva on uusi. Tai no, on se jo muutaman kuukauden ollut. Ei harmillisesti kovin kissankestävä, joten saattaapi joutua vaihtoon. Harmi, kun tällaisia asioita on niin hankala arvioida kaupassa.

Utusta on viimeisen vuoden aikana kuoriutunut ihan 100 % sylikissa.

Tyyli vaihtelee sujuvasti aina tilanteen mukaan.

Joda sen sijaan on  säilyttänyt paikkansa hartianlämmittäjänä. Melkoisia velikultia ♥

Eloa ja syystä

Hei vain hei! Juu, Sveitsistä olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta pakko kai välillä päivitellä vähän muutakin elämää. Ei muuten, mutta kun tuo syksy on niin sydäntä lähellä...

Totta puhuakseni päivitysmotivaatiota ovat syöneet huolet töistä ja tulevaisuudesta - sekä omistani, että O:n. Huoli iski heinäkuussa ja myllersi läpi elo- ja syyskuun. Nyt kuitenkin mieli on jo sen verran toiveikkaampi, että jatkokoulutusjutuista ja kaikesta muusta kevyemmästä kirjoittelu ei tunnu enää niin hölmöltä. O nimittäin sai viime viikon alussa kuulla saaneensa oman alansa töitä, mikä ei ollut ollenkaan itsestään selvää tässä työtilanteessa hänen alallaan. O jos kuka on paikan kuitenkin ansainnut - sen verran kovasti herra puursi viime vuodet opintojensa ja kesätöidensä parissa. Omat kuvioni ovat edelleen hiukan leväällään, mutta toivo on sentään jo pilkahtanut.

Elokuun alussa oli vielä täysi kesä päällä. Leivottiin banaanineliöitä ja nukuttiin perhosissa...

... sekä nautittiin kesäkodin hempeydestä.

Lenkit heitettiin vielä näinkin kesäisissä maisemissa.

 Mutta ensimmäisten sienilöytöjen myötä ajatukset alkoivat vähitellen kääntyä kohti syksyä.

Niinpä suutarin lapset saivat kerrankin ihan vimpan päälle olevat vermeet!

Vaan enpä olisi arvannut, miten hankalaksi oikean kokoisten valjaiden ja niihin mätsäävien remmien metsästys tällaisten myynnistä poistuvien tuotteiden kohdalla voikaan osoittautua... No, kolmen tai neljän eri nettikaupan jälkeen loppu hyvin, kaikki hyvin.

Marjat saivat satunnaisia lenkkivälipaloja lukuunottamatta jäädä tänäkin vuonna metsiin...

... sienet sen sijaan eivät! Ensimmäiset suppilovahverot nousivat jo elokuun alkupuolella, mutta parasta satoa antoi syyskuun alkupuoli. Nyt on ollut jo niin monta viikkoa kuivaa, että sienet ovat kuivuneet metsiin...

Teimme myös viikonloppuvisiitin kotipuoleen viemään myöhästyneet synttärilahjat veljen lapsille.

Kirahvi päätyi kuvauskohteeksi veljeni perheen asuntovaunulla ilman  sen suurempaa filosofiaa.

Kotipuolen lempilenkkipaikkaani (etenkin syksyisin) oli pystytetty melkoiset puurakennelmat kulkureiteiksi. Harmi, tykkäsin siitä enemmän luonnontilaisena ja vähemmän suosittuna.

Tässäpä tällainen pikakelaus alkusyksyymme. Ehkä tämä vielä tästä.