Jälkimainingit

Muutama kuva toissaviikonlopulta. Lauantaiksi oli luvattu hienoa säätä, joten päätimme lähteä kevätpiknikille Porvooseen. Ihan vain koska kyseessä on niin kiva rannikkokaupunki.  Ajelimme perillä summamutikassa minne sattuu ja bongasimme lopulta kivan näköisen korkean kallion meren rannalta.

Pääsimme korkkaamaan viime vuonna hankitun piknik-vilttimme ensimmäistä kertaa.

Eväinä oli lähimarketista kiireellä mukaan kurvaistua antia.

Ja maisemana tällaiset näkymät merelle.

Taikkis löysi jälleen luonnosta aarteita.

Ja Luru kiepsahti tapansa mukaisesti katolleen.

Mummu nautiskeli kevätauringon lämmöstä.

Mutta antautui kuitenkin suvereenisti leikkiin.

Piknik-eväiden nautiskelun jälkeen heitimme koirien kanssa lenkin.

Tästä puusta tuli jotenkin mieleen Amazonin juurakot ja pieni sisäinen akvaristini heräsi.

Ihana, ihana keväinen lauantai!

Seuraava aamu alkoi leppoisasti kirurgian parissa. Olin menossa illaksi töihin, joten halusin ottaa rennosti ja kököttää aamupäivän sohvan nurkassa teekupin ja uuden kirjahankinnan parissa.

Torsio-kappaleen luettuani olin juuri merkkaamassa ruksia kirjan sisällysluetteloon kyseisen kappaleen kohdalle indikoimaan edistystäni kirjan suhteen, kun katseeni osui edeltävän sivun alalaidan tekstiin:

Sanotaanko vaikka näin, että osui ja upposi. Keräsin saman tien luuni ja liityin O:n seuraksi pesemään terassilaseja. Tämä työ- vs. perhe-tematiikka on muutenkin kovasti pyöriskellyt mielessäni viime aikoina. Lähinnä siinä mielessä, että nyt alkaisi olla aika tehdä niitä valintoja - panostaako uraan täysillä vai pyrkiäkö saamaan mukava vakityö, omistusasunto ja muuta asiaan kuuluvaa, niinkuin monet kurssikaverini ovat tehneet? Tai voiko näitä asioita yhdistää? Ja mihin - tai lähinnä kumpaan kahdesta eläinlääketieteen osa-alueesta sitä lähtisi sitten panostamaan, eksoihin vai kissoihin? Edellisessä työpaikassani eksot olivat vahvasti läsnä, nykyisessäni kissat. Molempia rakastan sydänjuuriani myöten. On se vaikeaa...

Ja jotenkin hurjalta tuntui, kun O sanoi pari viikkoa takaperin miettineensä, että minä saan meillä olla se, joka panostaa uraan ja hän voi sitten panostaa kaikkeen muuhun. Ei sen nyt niinkään pitäisi mennä, vaan kyllä toisenkin pitäisi saada panostaa uraansa juuri niin paljon kuin itse haluaa.

Tuo kyseinen päivä ja iltapäivä hurahtivat kuitenkin terassin ja pihan kimpussa. Kädet mullassa, mieli muualla. Puunausta ja putsaamista. Arkistakin arkisempaa tekemistä. Yhdessä.

Ja jos keskitytään olennaiseen, niin kyllä asiat tällä hetkellä taitavat olla aika hyvin. Ihana koti, hyvä mies rinnalla, kehittävä työ ja loistava lauma keskenään toimeentulevia karvalapsia. Ehkä tulevaisuuden murehtiminen pitäisi jättää sikseen ja nauttia vain tästä hetkestä.

Ehkä elämä kantaa?

Tub with Bubbles

Tuossa kuvia selaillessani huomasin, että yksi tämän kevään uusista hankinnoista on jäänyt tyystin esittelemättä - Tubble, eli meidän uusi kylpyammeemme. Ensimmäisessä vuokrakodissani oli kylpyamme, mutta seuraavissa neljässä ei. Rakastan lämpöä ja lämmintä vettä, joten olin vähällä hankkia muovisen, liikuteltavan ammeen ensimmäiseen Vantaan kotiini. Sen kylpyhuoneessa olisi ollut ruhtinaallisesti tilaa. Ajatus kuitenkin hautautui muuttosuunnitelmien alle ja seuraavassa kodissamme saimmekin sitten nauttia jo taloyhtiön saunasta. Nykyistä saunaamme en myöskään mistään hinnasta vaihtaisi pois, mutta kun joulun jälkeen näin jonkun hehkuttavan netissä lahjaksi saamaansa ilmatäytteistä ammetta, iski minuunkin valtava houkutus. Miten ihanaa olisikaan istua ammeessa kynttilöiden tuikkeessa ja lukea kirjaa tai katsella sarjoja. Kylvyn jälkeen altaan saisi pakattua kaappiin, pois silmistä.

O suhtautui ideaani ensin hieman skeptisesti, mutta innostui lopulta sen verran, ettei antanut minun ostaa halvinta e-Baysta löytämääni kiinalaisversiota, vaan tilasimme Tubblen ja vieläpä kahden hengen versiona.


Allas on sen verran iso, että se vie täytettynä suurimman osan kylpyhuoneemme vapaasta tilasta. Täyttäminen sujuu nopeasti pakkauksen mukana tulevalla ilmapumpulla ja tyhjennys mukana tulleella letkulla. Altaan pohja on ilmatäytteinen, minkä vuoksi siellä on mukava istuskella. Ehkä jopa mukavampi, kuin perinteisessä kovalla pohjalla varustetussa kylpyammeessa. Toisessa päässä on juomateline ja pää- sekä niskatuki, toisessa päässä vetoketjuilla suljettava kansi, jonka päällä voi halutessaan lukea vaikkapa kirjaa. Tämä ominaisuus on kuitenkin vielä testaamatta, sillä vastoin odotuksia en toistaiseksi ole päässyt vielä kertaakaan yksin kylpyyn...

En, vaikka olisin varustautunut kylpyyn millaisella luettavalla materiaalilla tahansa...

Ainoa ongelma kylpynautinnon saavuttamisen suhteen on ollut veden lämpötilan säätäminen. Liian kuuma ja kylmä vesi tekevät kylpemisen mahdottomaksi ja ihannelämpötilan saavuttaminen näppituntumalla on osoittautunut yllättävän haastavaksi. Viime kesän paljuilukokemustemme perusteella sopiva lämpötilahaarukka on n. 37-38 astetta. Siihen päästäksemme hankin eilen Honkkarista yllänäkyvän kelluvan lämpömittarin kylpykaveriksemme. Eihän tuota nyt voinut vastustaa!

PS. Jos jollakulla on antaa vinkkejä huumaavan tuoksuisista, hyvin vaahtonsa säilyttävistä kylpyvaahdoista, niin kovin mielelläni niitä kuulisin!

Kevään tuoksuja

Huhhei, mulla olisi taas kolmelta viikonlopulta kuvia päivitettävänä, mutta jotenkin ei muka taas ole kerinnyt. Ehkä päivystysvuoroilla on ollut osuutta asiaan? Tässä kuitenkin keväisiä tunnelmia parin viikon takaa.

Mulla on pienestä pitäen ollut tapana seurata kevään merkeistä aina kolme ensimmäistä kukkaa: leskenlehti, sinivuokko ja valkovuokko. Aika monena vuonna olen tainnut ne tänne kuvatakin. Tämän kevään ensimmäinen leskenlehti kasvoi talomme pihassa - aikamoinen pettymys, kun ei tarvinnut edes lähteä etsimään! Tämä kuva ei kuitenkaan ole pihastamme, vaan erään keväisen lenkkireittimme varrelta. Oli pakko ottaa kamera mukaan, kun sää helli kaikkia aisteja.

Tytöilläkin oli selvästi kevättä rinnassaan. Tämä kuvasarja kuvastaa tosin kertoo jotakin perustavanlaatuista myös tyttöjen luonteista ja ehkä myös heidän tämänhetkisistä väleistään. 

Näin kaupunkimaista on Vantaalla! Haha.

Lenkki huipentui Taikan silmissä siihen, kun tieltä löytyi suuri käpy.

"Heitä?!"

"Jeeeee!"

Näsiä on itselleni täysin uusi tuttavuus - lienee näitä eteläisempien levelien kasvatteja. Vaihtoehtoisesti kotipaikkakunnallani oli näsiän mentävä aukko. Jotenkin noista kukista tulee mieleen jokin paljon trooppisempi ympäristö kuin varhaiskevään Suomi. 

Sinivuokot sen sijaan ovat vanhoja tuttuja ja näiltäkin seuduilta on löytynyt ainakin yksi paikka, jossa niitä kasvaa sinisenään.

Lenkin jälkeen kävimme saunassa ja tekaisimme iltapalaksi ihkaensimmäiset kiuasmakkaramme. Todellinen päähänpistos, joka sai alkunsa siitä kun aiemmin viikolla haahuilin aikani kuluksi ruokakaupassa O:a odottaessani ja bongasin kaupan hyllyltä kiuasmakkarapussipaketin. Vaikka kiuasmakkarat yhdistyvätkin mielessäni lähinnä keski-iän ylittäneiden miesten habitukseen, niin pakko myöntää, että yllättävän hyviä niistä tuli - etenkin noin juuston ja tomaatin kera!

Postaus on hyvä päättää kuvaan tämänhetkisestä lempituoksustani. Sain sen vanhemmiltani tuliaisiksi Riikasta - suklaan, viinin ja keksien ohella. Tuoksu on ihan superraikas ja ihana, hedelmäinen ja pirteä. Tästä tulee varmasti tämä kevään ja kesän käytetyin tuoksuni, nam nam! Kiitokset vain siis sinne kotipuoleen!

Simply Easter

Viimeisten pääsiäiskuvien paikka.

Pääsiäiskotimme oli tänä vuonna hyvin hillitty - johtuen varmaan siitä, että pääsiäisen laittaminen jäi aika viime tinkaan. Sen syynä puolestaan taisi olla jonkinasteinen inspiraation puute. Viimeisinä neljänä vuotena meillä on aina ollut pääsiäisvieraita, tänä vuonna ei. Se kai latisti vähän fiiliksiä, vaikka ei kai saisi.

Lammasta oli kuitenkin pakko saada. Viime vuonna otimme ensimmäistä kertaa kokeiluun pulled lambin. Se oli hyvää, mutta jäin kaipailemaan ilmassa paistoaikana leijuvaa, tenhoavaa yrttien ja valkosipulin tuoksua. Tänä vuonna yritin yhdistää molempien reseptien parhaat puolet.

Lampaan pintaan hierottiin merisuolaa ja siihen tehtiin veitsellä viiltoja, joihin tuikin valkosipulinkynsiä. Päälle siveltiin kerros pehmeään voihin sekoitettua rosmariinia, timjamia ja minttua. Koko komeus kääräistiin folioon ja laitettiin kannelliseen uunivuokaan yön ajaksi.

Pian paistin uuniin laittamisen jälkeen nukahdin väsyneenä sohvalle ja nukuin kuin tukki seuraavaan aamupäivään. Tarkoituksenani oli ollut aamun tai aamuyön tunteina valella lihaa paistoliemellä muutamaan otteeseen, mutta toteutumatta jäi se suunnitelma. Samoin mikäli tuoksuhuumaa oli, nukuin siitä kyllä onnellisesti ohi. Luultavasti suurin osa tuoksuista oli kuitenkin jäänyt uunin ja foliopaketin sisään.

Lampaan kypsyysaste oli hyvä eli liha irtosi rasvoista ja sidekudoksista vaivatta haarukoiden avulla. Liha nosteltiin kulhoon ja päälle ripoteltiin tuoretta minttua ja granaattiomenan siemeniä, kuten alkuperäiseen reseptiin kuuluu.

Alkuruokana pääsiäisateriallamme oli tänä vuonna Lidlin valmista sienikeittoa. Ei mitään kovin erikoista hienon kuuloisista raaka-aineistaan huolimatta.

Pääruoka. Lammas oli uunistaan tullessaan hieman kuivan oloista, joten valelin sen päälle runsaasti siivilöityä paistilientä, mikä muhevoitti lihaa kivasti. Parhaimmillaan lammas oli kuitenkin pari päivää valmistuksen jälkeen uudelleen lämmitettynä - mureaa ja maukasta. Ja nuo granaattiomenan siemenet ovat tuossa ihania.

Lampaan lisukkeena tarjoiltiin öljyssä ja yrteissä pyöriteltyjä uunijuureksia. Aiemmin käytimme runsaasti pakasteuunijuureksia, mutta sittemmin olemme siirtyneet näihin vihannesosaston valmiiksi pilkottuihin juureksiin, jotka pysyvät hieman paremmin muodossaan.

Salaatti oli kovin panostamaton.

O:n siskolta saadut lautasliinat ja -renkaat vihittiin vihdoin käyttöön. Ovat odotelleet kaapissa sopivan juhlallista tilaisuutta, mutta liekö sellaista tulossakaan, joten mitäpä niitä säästelemään.

Joululahjaksi saamamme alkupalalusikat pääsivät niin ikään ensi kertaa käyttöön.

Jälkiruuaksi väänsin pikaisen pashajäädykkeen.

Ja tietysti juustokakun. Tein pari vuotta sitten parasta-ikinä-juustokakkua pääsiäiseksi - vahingossa ja ilman reseptiä. Kirjoittamatta raaka-aineita mihinkään ylös. Viime vuoden juustokakku taisi olla jotakuinkin samanlainen kuin tämänvuotinenkin, eli ei sellainen huikea. Mikähän se salainen ainesosani silloin pari vuotta mahtoikaan olla? Ehkä persikkasose? Tämän takia pitäisi aina jaksaa ja muistaa kirjoittaa reseptit tänne ylös.

Etenkin ne vahinkolaukaukset.