Lopun alkua

Suurkiitos ihanista kommenteistanne edellispostaukseen. Niistä rohkaistuneena päätin tulla jakamaan teille viimeaikaisia tuntemuksiani. Tänään ne nimittäin sitten ropsahtivat - vihoviimeiset opintopisteet rekisteriin. Valmistumiseni on nyt tosiasia.

Onhan siitä aika varma fiilis ollut muutenkin sen jälkeen, kun huhtikuun lopussa sain esitettyä lisurini ja palautin sen kansitetut versiot kansliaan päivää ennen deadlinea. Tai oikeastaan O palautti. Itse olin töissä.

Aiemmin mainitsemani ympäristöterveydenhuollon kaksiviikkoinen harjoittelu oli yllättävän mukava. Pääsin viettämään paljon aikaa eläinsuojelupuolen eläinlääkärin matkassa, mikä avasi jälleen erilaisen näkökulman eläinten pitoon. Siitä voin oikeastaan kiittää vain monipuolista koulutusohjelmaamme, joka on avannut ovia myös moniin muihin paikkoihin, joihin en varmasti muuten olisi koskaan tullut astuneeksikaan. Kaksi viikkoa sikalassa, kaksi viikkoa navetassa, kaksi viikkoa siipikarjateurastamolla, kaksi viikkoa sikateurastamolla, viikko kunnaneläinlääkärin matkassa ja nyt tämä. Unohdinkohan jotakin? Omanlaisiaan kokemuksia, mutta tavallaan olen aika onnellinen ja ehkä hieman helpottunutkin, että ne ovat nyt takana. Kyllä minun paikkani on pieneläinten luona.

Viimeisin valinnaiskurssi, hammaskurssi, oli pari viikkoa sitten. Hurjan hyödyllinen kaiken kaikkiaan. Opimme käyttämään hammasröntgeniä ja porayksikköä. Harjoittelimme hampaiden poistoja ja puudutuksia raadoilla. Sinne se päättyi, mistä se alkoikin - anatomian saliin.

Hammaskurssin viimeinen päivä - viimeinen opiskelupäiväni - oli kaiken kaikkiaan tunteikas. Viimeinen matka EE-talolle, viimeiset hetket raatojen parissa, viimeiset hetket Kuopiossa, viimeinen lounas Unicafessa, avaimien luovutus. Avainten, jotka ovat seilanneet avainnippuni mukana ympäri maita ja mantuja viimeiset kuusi vuotta. Nyt jonkun muun käytettävissä. Tippa silmäkulmassani saattoi olla jotakin muutakin kuin sadepisara.

Ihmiset, joita on tottunut näkemään joka päivä - maailmalle hajaantuneet, kotikonnuilleen palanneet. Kaveriporukastamme itseni lisäksi vain yksi jäi pk-seudulle. Valmistumme kuitenkin kaikki kevään juhlallisessa publiikissa parin viikon päästä, joten siellä vielä nähdään.

Tilasin itselleni jo valmistujaislahjan - Littmanin vadelmanvärisen ministetoskoopin, josta haaveilin  aikoinaan Master Cardiologyani tilatessa. Sopii niin eksoille kuin kissoillekin. Vielä ei tarvitse päättää.

Myös vanhemmilleni olen jo välittänyt valmistujaislahjatoiveeni - jotakin kaunista, pysyvää ja eläimiin liittyvää.

Valmistujaismekkoni seilaa jossakin Ruotsin ja Suomen välillä. Toivon, että se on kelvollinen. Ostin myös sarjassaan kolmannen laitteen, jolla toivon saavani kiharakampauksen aikaiseksi. Kaksi aiempaa olen jo toivoni menettäneenä myynyt pois.

Vanhempani ja O osallistuvat kanssani juhlalliseen publiikkiin ja kuulevat, kun vannon eläinlääkärin valan. Illalla olisi vielä mahdollisuus juhlia valmistumista kurssikaverien kanssa ja seuraavana päivänä olisi tarkoitus järjestää pienimuotoiset valmistujaisjuhlat.

Tänään aloin suunnitella niiden menuta. Suuruudenhulluja ajatuksia niin kovin pieniin juhliin. En oikeastaan haluaisi kutsua ketään, vaan mennä avoimet ovet -tyyppisillä järjestelyillä. Tulkoon paikalle, ken eläinlääkäriksi valmistumistani haluaa muistaa. Muutama on juhlista ainakin jo kysellyt, joten tuskin ihan yksin tarvitsee kuitenkaan olla. Haluan, että paikalle tulevat tulevat omasta tahdostaan, eivät minkään virallisen kutsun pakottamina. Vaikka se tarkoittaisi kuinka pieniä juhlia - yhtä pieniä kuin eläinlääketieteelliseen pääsyni kunniaksi järjestetyt. Ne olivat mukavat juhlat, ne.

Kaikin puolin olo on varsin haikea ja hieman epäuskoinenkin. Tässäkö tämä nyt oli?

Elämäni parhaat kuusi vuotta.