Arki-intoilua

Lensimme Espanjasta Tampereelle viime lauantai-iltana ja jäimme kotipuoleen vielä sunnuntaiksi, sillä kummipoikani täytti kaksi vuotta.

Annoimme lahjaksi yllänäkyvän rekan, pienen espanjalaisen poliisiauton, liikennematon, pussilakanasetin ja liikenneaiheisia sisustustarroja pojan tulevaan huoneeseen.

Paikalla oli toki myös uusi pikkusisko, jonka ristiäisiin suuntaamme ensi viikonloppuna.

Ja maanantaina alkoi jälleen ihana arki. Syksystä on yliopistovuosieni aikana pikku hiljaa muotoutunut lempivuodenaikani - aiemmin olin vankkumaton kevään kannattaja. Olen oppinut rakastamaan syksyn kirpeitä ilmoja ja aurinkoa, syksyistä pukeutumista ja uuden alkua.

Niin, tämä syksy on näillä näkymin viimeisin opiskelusyksyni - ehkä ikinä. Minne vuodet ovatkaan kadonneet? 12 vuotta taukoamatonta opiskelua, yksi välivuosi ja sitten seitsemän vuotta lisää. Ja tiedättekö, minä pidän opiskelusta. Etenkin viimeisinä kahtena vuonna, kun on saanut keskittyä täysillä siihen, mikä eniten kiinnostaa ja koko viime vuoden jopa täysin omaan tahtiinsa.

Niinpä nyt viimeisen opiskeluvuoteni käynnistyttyä elintarvikehygienialla, joka noh... ei ihan niin paljon tunnu omalta, olen kokenut hienoisia käynnistymisvaikeuksia.

Nyt pitäisi tuupata kaikki kutsuvasti huhuilevat uudet kirjahankintani kaappiin ja keskittyä hetkeksi ruokamyrkytysbakteerien ihmeelliseen maailmaan. Huhhuh. Miksi tämä oppiaines on pitänyt jättää viimeiselle vuodelle?

Tavallaan oli kuitenkin kiva yliopistolle - samoihin tiloihin, joista tämä opintaival viisi vuotta sitten alkoi. Meillä on jälleen luentoja aamuisin ja pakollisia labratöitä iltapäivisin - oikeastaan joka päivä klo 8-16.

Arkeen paluu on tuonut mukanaan arkiruuat, joita on pitkästä aikaa ollut huippumukava kokkailla. Kesällä ulkoistimme ruuanlaiton usein grillin tehtäväksi ja muutenkin tuli syötyä aika kevyesti esimerkiksi salaatteja, koska helteellä ei tehnyt mieli hikoilla lieden ääressä - eikä koko asiaan oikeastaan ehtinyt keskittyäkään. Nyt rykäisin alkuviikosta sekä chili con carnea että pinaattikeittoa jääkaappiin useamman päivän tarpeiksi.

Tiistaina kävin vapaaehtoisella anestesia- ja kivunhallintaluennolla ja keskiviikkona päätimme O:n kanssa yhteistuumin lähteä sienimetsälle. Olihan se pakko, kun kaikki hehkuttivat Facebookissa tämän syksyn mahtavia herkkutattisatoja. En ole koskaan aiemmin kerännyt tatteja - lähinnä vain kantarelleja, suppilovahveroita, orakkaita ja muutaman satunnaisen kerran korvasieniä, huhtasieniä, mesisieniä, mustatorvasieniä tai lampaankääpiä.

Edellinen sienireissumme näillä seuduin ehkä viime tai edellisvuonna päätyi laihaan satoon ja sen jälkeen emme ole tohtineet edes yrittää. On niin paljon helpompaa kerätä kotipuolen tutuista metsistä tarvittava määrä.

Mutta kas! Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä metsästä tyhjin käsin. Katsoimme kartalta, mistä pk-seudulla löytyisi metsää, ajoimme paikalle, nousimme autosta ja suuntasimme sammalikkoon. Pannullinen kantarelleja ja toinen herkkutatteja sekä pari orakasta ja keko lampaankääpiä oli mielestäni ihan hyvä saalis näin vähäisellä panostuksella. Samalla koirat saivat tehokkaan metsälenkin.

Paistoin osan tateista meille iltapalaksi, sillä halusin selvittää, kannattaisiko niitä kerätä jatkossakin.

Vastaus: voi kyllä! Herkkutateista sai aikaan herkullisen muhennoksen.

Lampaankäävät puolestaan leivitimme ja paistoimme pihveiksi. Hyvää sekin!

Torstaina puolestaan kävimme asuntonäytössä - jo kolmannessa tälle syksylle. Kämppä oli harvinaisen tutun näköinen, vain hieman pienempi versio tästä nykyisestämme. Jännä miten samalla kaavalla nykyään rakennetaankaan - olen törmännyt samoihin pintamateriaalivalintoihin ja pohjapiirustukseen lukuisissa asuntoilmoituksissa.

Nyt pitäisi sitten vain osata tehdä niitä päätöksiä.