Ei spessumpaa

Taas olisi melkein yksi kokonainen viikko pulkassa. Alkuviikon puuhastelin tiiviisti opiskelujuttujen parissa: kotitentin palautus, kahden kurssikaverin ja oman kotitentin arviointi, itse kurssien arviointi, uusien kurssien alku... ja lisäksi tiistai- ja keskiviikkoillat töitä. Tuntuupa hyvältä, kun tämän illan saa vain rötvätä, mitä nyt vähän siivoilla pitäisi. (Taikkis nuolee tässä hartaasti mun käsiä, pahoittelut jos ajatus katkeilee.)

Uudet kurssit vaikuttavat suunnilleen yhtä vähän inspiroivilta kuin kaksi edellistäkin. Lihantarkastuksessa olemmme käsitelleet lähinnä perusasioita teurastamoista ja erinäisiä lakipykäliä. Eläinlääkäri virkamiehenä -kurssin antiin ovat kuuluneet mm. tänään läpikäymämme tiedotusasiat, jotka eivät oikeastaan tuoneet mitään uutta jo lukiossa opittuun. Kai ne vain on pakko käydä yliopistossakin uudestaan läpi. Iltapäivän ryhmätöissä saimme tehtäväksemme kirjoittaa hygieenikkoeläinlääkärin näkökulmasta tiedotteen kuvitteellisesta tilanteesta, jossa säilykekalasta löytyy botulisimia aiheuttavaa bakteeria. Huomenna purkutilaisuudessa tiedote pitää sitten esitellä muille. Oli se nyt ainakin kivempaa kuin vain pelkkien luentojen kuuntelu.

Kuva

Eläinlääkärin ammatti on monipuolinen, joten näitä itseä vähemmän kiinnostaviakin asioita joutuu opiskelemaan. Joskus kuitenkin salaa itsekseni toivon, että Suomessakin siirryttäisiin muualla käytössä olevaan malliin, jossa erikoistutaan (tai keskitytään) johonkin eläinlääketieteen aloista jo perusopintojen aikana. Itselläni se (aika yllättäen) olisivat pieneläimet. Nyt tulen valmistumaan tietämättä juuri mitään kissaa ja koiraa eksoottisempien potilaiden hoidosta huolimatta siitä, että niiden suosio ja määrä pieneläinklinikoilla kasvaa jatkuvasti. Sen sijaan tulen tietämään, miten elintarvikkeita tulee käsitellä ja säilyttää. Jokin tässä yhtälössä mättää.

Kuva

Mulla on ollut jokin ihme tarve avautua kaikesta tänään, joten ehkä viisaampi lopetella ennen kuin pääsen vauhtiin, haha. Ollakseni hiukan positiivisempi: töissä oli tosi kivaa! Molemmat vuorot olivat iltavuoroja, mutta aivan erilaisia. Toiseen  mahtui monta vakavampaa epäilyä, kuten pyometraa (märkäkohtua) ja torsiota (mahalaukun kiertymää) - toinen taas oli mukavan rauhallinen ja ehdin jutella asiakkaiden kanssa. Muuten aika on kulunut halloweenia ideoidessa ja tarvikkeita haaliessa sekä Taikkiksen terrorisointiyrityksiä torjuessa. Siitä on tullut agilityssa ihan mahdoton: se ei malta keskittyä yhtään, kun ympärillä on muita koiria, kadottaa korvansa ja lähtee rilluttelemaan ympäri hallia. Epätoivo oli maanantaina vahvasti läsnä. Ideoita?

O saapuu taas viikonlopuksi tänne ja huomiseksi saimme kutsun erään kaverin sohvan tupaantuliaisiin(?!). Kiva viikonloppu siis edessä, toivottavasti myös teilläkin!

Valoa syksyyn

Oon aina epäillyt aloittavani joulufiilistelyn vähän turhan aikaisin. Bongattuani toissapäivänä naapurin ovesta joulukranssin ja terassilta punaisin joulupalloin koristellun kuusen totesin, että ehkä mun ei tarvitse olla kovin huolissani. Tänä vuonna oon nimittäin ehtinyt vasta pikkuisen pohdiskella, milloin jouluulkovalot kehtaisi kieputtaa terassin kaiteen ympärille. Viime vuonna olin naapuruston ensimmäinen ja taidanpa olla valmis ottamaan sen raskaan roolin harteilleni tänäkin vuonna. Lisäksi sorruin lauantaina ostamaan Tiimarin alennusnurkasta yhden joulukoristeen, jota koko viime talven himoitsin, mutten 20e hintaan raaskinut ostaa. Nyt saman ihanuuden sai 5e:lla - deal! Tällä hetkellä koriste nököttää telkkarini päällä, mutta aion sulloa sen vielä ainakin reiluksi kuukaudeksi yläkaapin kätköihin. Heti huomenna.

Sen sijaan mua on viime viikkoina inspiroinut ja sinne em. Tiimariin juoksuttanut toinen valtaisa inspiraatiohyöky, jollaista en hetkeen muista kokeneeni. Hirveä, kaupallinen, Jenkkilästä meillekin levinnyt turhakejuhla - ihanakamala Halloween! 

Ennen kyseinen juhla ei ole onnistunut liikauttamaan mun mieltäni suuntaan tai toiseen, enkä ole milloinkaan edes osallistunut halloween-bileisiin. Naamiaisiakaan en suoranaisesti rakasta. Silti eräänä iltana erästä nimeltämainitsematonta keskustelupalstaa lukiessani kuulin päässäni naksahtavan ja käytin tuntikausia bileiden suunnitteluun. Lopuksi vuodatin alustavat ideani Facebookissa tytöille, jotka tapansa mukaan innostuivat ja olivat heti mukana. 

Tällä hetkellä projekti on edennyt siihen pisteeseen, että sain askarrellapaskarrella ensimmäisen event invitationini Facebookkiin ja bileet pidetään täällä matalassa majassani 5.11. Toivottavasti väkeä saapuu tarpeeksi - toistaiseksi aika moni ei ole ollut varma tulostaan (miten ne ei muka innostu näin hauskasta häppeningistä?! haha), enkä viitsi kutsua ihan hirveästi ihmisiä, kun tämä 40 neliötä on kuitenkin aika rajallinen tila. Olen laatinut bileisiin jo soittolistan (Google ja Spotifyn etsintätoiminto olivat aika ystäviä!), suunnitellut suolaiset ja makeat tarjottavat, hankkinut alati kasvavan läjän koristeita ja rekvisiittaa ja pyörittelen lähes joka päivä jotain uutta ideaa. Toivottavasti tästä tulee vuosittainen traditio! En halua kuitenkaan kuvailla suunnitelmiani vielä tämän tarkemmin, koska blogiani lukee useampikin juhliin kutsuttu.

Niinpä laitankin oheen vain muutamia inspiraatiokuvia siltä varalta, että lukijoissa sattuisi olemaan muitakin asiasta innostuneita. Tarkempi kuvaus toteutuneista jutuista sitten bileiden jälkeen.

Kuva

Kuva

Kuva

Ihana pöytäliina!

Kuva

Tuollaisia mustia korkeita kynttilänjalkoja olen yrittänyt löytää kaikkialta, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole onnistanut :/ Tuo seittiharso on myös kiva ja mustat tarjoiluastiat sekä kukat!

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Ikea-korutelineen uusikäyttöä.

Musta tuntuu, että tänä vuonna oon ensimmäistä kertaa ymmärtänyt halloweenin idean. Ei se ole mikään krääsän ja kummitusten ylistys, vaan tarkoituksena on luoda pikkuinen valonpilkahdus keskelle pimeintä syksyä. 


Jotain, mitä odottaa.

Kaksi viikkoa pähkinänkuoressa

Eehä tästä reaaliaikaisesta päivittämisestä taho tulla mittää! Päätinkin, etten nyt (viime) viikonloppuna kuvaile yhtään enempää, ettei jää postauksia roikkumaan rästiin. Niinpä jouduttekin nyt toljottelemaan kaksi viikkoa vanhoja kuvia sunnuntaiselta pienen metsäjärven kiertäneeltä kävelylenkiltämme. Oli kivaa, mutta pimeä yllätti - perus syksyä siis.

Oon nähtävästi saanut koirien rinnalle uuden paparazzailun kohteen

O tuli tänne sairastamaan viime viikon hmmm, torstaina? ja lähti eilenaamulla. Saatiin siis leikkiä kotia kokonainen viikko!

"Mitä, onko vessani varattu?" 
"Oho, kuluupa ruokaa paljon."
"Wou, imuroitpa sä tarkasti."
"Onpas kivaa kokkailla kahdelle, jaksaa panostaa."
"Mitä, käytitkö sä jo koirat?"
"Mistä näitä sukkia oikein satelee?" 
"Jee, mulla on taas olkkarissa toimiva lamppu!"
"Mihin mun viimeinen suklaanpalani katosi? Niin se, joka mun piti syödä lenkin jälkeen."
"Siis sä kävit juosten hakemassa kioskilta PepsiMaxia 5min ennen sulkemisaikaa? *mykistynyt kiitollisuus*"

You get the point.

Hiukan on vielä totuttelemista - onhan siitä jo kolme vuotta, kun olen viimeksi harjoittanut vastaavaa kotini jakamista. Onneksi tää tulee nyt näin pienissä pätkissä, haha.

Joku sitä jo ehtikin ihmetellä, että eikö me asuta samalla paikkakunnalla  ja vastaus kuuluu siis, että O on mun kotipaikkakunnalta kotoisin. Selittänee ehkä myös mun edelliskesiä ahkerampaa ramppausta kotipuoleen tuossa viime kesänä. Onneksi herra tuntuu viihtyvän täällä pk-seudulla sen verran hyvin, että on ainakin tähän asti tykännyt huristella tänne pari kertaa viikossa.

Hullu.

 Mitäs muuta? Ai niin. Mulla on uus puhelin. Taas.

Eihän se mun edellinen ollutkaan vasta kuin parin kuukauden takainen hankinta, O:n vielä tuoreempi, kun Taikkis päätti, että silikoniset suojakuoret ne vasta tuntuvatkin ihanilta hampaissa. Ei varmaan tarvitse kertoa, että puhelinten kosketusnäytöt eivät olleet ihan samaa mieltä. Ja mä kun luulin, ettei sheltille nyt mitään eläinvastuuvakuutusta tarvitsisi ottaa! Nyt siis harjoitellaankin  käyttämään taas näppäimellistä puhelinta niin kauan, kun Taikkis on tuollainen riiviö. Snif.

Koirien takia joutuu tekemään uhrauksia. Onneksi sen tekee mielellään.

Opinnoissakin on tapahtunut jonkin sortin edistystä. Kotitentistä on lähes puolet valmiina ja tänään esitimme vihdoin koko syksyn ajan hiomamme ryhmätyön Aujeszkyn taudista ja PRRS:stä. Näytelmä oli mielestäni oikein onnistunut, mutta vedimme koko show:n hiukan turhan nopeasti ja kritiikkiä sateli. Onneksi lopulliset arvostelumme esityksen asiasisällöstä olivat kuitenkin varsin erinomaiset.

Huomispäivä on opiskeluista vapaa, joten vietänkin sen sitten leppoisasti töissä. Ihan mukavaa vaihtelua, sillä kyseessä on erinäisistä syistä johtuen ensimmäinen vuoroni koko syksynä. Ensi viikolla vuoroja on sitten luvassa lisää ja uudet kurssit, eli "lihantarkastus" ja "eläinlääkäri virkamiehenä" pyörähtävät käyntiin.

Sitä odotellessa.

Kuin sieniä sateella

Viime viikonloppuna raahasin O:n kanssani metsään testatakseni, miten onnistuu ensikertalaiselta sienestys. Mullahan oli joskus pienenä vain kaksi vaatimusta tulevalle miehelleni: a) sen pitää tykätä eläimistä b) sen pitää tykätä sienistä. Siis ihan näistä ruokasienistä. Luulen, että sieniruokia on helpompi maistaa, jos on itse ollut mukana poimimassa raaka-aineita. Retkellemme oli siis tuikitärkeä syy ;)

Valitsin sienipaikaksemme lempparini: pinta-alaltaan suhteellisen suppean metsäkaistaleen, jonne ei ole pitkä kävelymatka tieltä ja jossa kasvaa yleensä varsin tiheästi suppilovahveroita, muista en juuri edes perusta.

Tälläkään kertaa paikka ei tuottanut pettymystä, vaan suppilovahveroita oli aivan vieri vieressä niin paljon, että niitä oli pakko kerätä kimppuina ja lopulta teki vain mieli sulkea silmät ja palata takaisin autolle. Huhut hyvästä sienivuodesta pitävät siis paikkansa!

Lopulliseksi saldoksemme kertyi vajaa 9 kg sieniä, enempää emme olisi jaksaneetkaan kantaa. Lisäksi ihan loppuvaiheessa alkoi sataa, joten loput sienet oli vain raa'asti jätettävä muiden löydettäviksi.

Taikkikselle sienimetsä oli suuri elämys. Se poukkoili mättäiden välissä kuin pieni peura maistellen kaikkea tielleen sattuvaa. Iippu sen sijaan pysytteli visusti O:n jaloissa. Ja mikäkö oli sitten ensikertalaisen sienestäjän tuomio retkestämme? Kuulemma yllättävän kivaa! Asiaan vaikutti varmasti osakseen kiitollinen sienipaikkamme ja löytämisen riemu - kukapa siitä ei pitäisi.

Peratuista sienistä useampi pussi lähtikin sitten herran matkaan - mielenkiinnolla odotan, mitä hän raportoi niistä saaneensa aikaan ;)

Itse olen kuitenkin todennut ehdottomasti parhaaksi sienireseptikseni seuraavalla ohjeella tehdyn piirakan (karpinnettu ohje, alkuperäisessä 3 1/2 dl vehnäjauhoja ja 150g voita, maussa ei eroa):

Juustoinen sienipiirakka

3 kananmunaa
150g emmental-juustoraastetta
2-3dl suppilovahveroita (joista höyrytetty vesi pois)
loraus kermaa
voita paistamiseen
sipulia/sipulijauhetta, yrttisuolaa (valkosipulijauhetta)

100g pehmitettyä voita
1dl juustoraastetta
80g mantelijauhetta
(1tl?) psylliumia tai Pofiberiä


Aloita sekoittamalla keskenään pohjan ainekset eli pehmitetty (tai sulatettua) voi, 80g mantelijauhe, psyllium ja juustoraaste keskenään. Painele voidellun (ja korppu- tms. jauhotetun) vuuan pohjalle. Esipaista 225 asteessa uunissa vaaleankeltaiseksi.

Ruskista sillä välin sienet ja sipuli voissa, mausta yrttisuolalla ja valkosipulijauheella. Sekoita sienten joukkoon muut täytteen ainekset eli kananmunat, juusto ja kerma. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja paista koko komeutta vielä niin kauan, että väri miellyttää silmää.

Piirakka on omasta (ja monen muunkin) mielestäni parasta seuraavana päivänä ja vieläpä kylmänä, kun maut ovat hieman saaneet tasaantua. O  pääsi maistamaan kyseistä herkkua eilen ja kommentoi, että: "Ei mulla mitään ennakkoluuloja ollut, mutta en mä uskonut, että sienistä jotain näin hyvää saisi aikaan".

Mies, joka pitää eläimistä ja sienistä - check.

Opiskelupäivitystä

Ohhoh, lisää lukijoita, vaikkei tämä päivitystahti nyt päätä huimaakaan. Tervetuloa♥

Oon tosiaan hukannut kamerani USB-piuhan luultavasti sienimetsään, hehe, joten en ole pystynyt lataamaan kuvia koneelle. Kuvittelin, tai oikeastaan pidin aivan itsestään selvänä, että moiset johdot olisivat kaikissa kodinkoneliikkeissä rutiinisti myytävää käyttötavaraa, mutta höpöhöpö - mistään ei löydy juuri oikeanlaista! O sitten mun tuskastelua viikon verran sympatiseerattuaan huomautti tänään tänne tultuaan, että mun läppärissä näyttää olevan paikka kameran muistikortille - johtoa ei siis tarvita, great! Niinpä oli pakko päästä heti kirjoittelemaan ja ajattelin aloittaa opiskelujuttujen päivityksellä.

Epidemiologian ja APEA:n kurssit alkavat pikku hiljaa olla voiton puolella ja täytyy myöntää, että eivät nämä ihan mun lemppareihini ole kyllä nousseet. Jos jotain positiivista haluaa hakea, niin monet tartuntataudit ovat syksyn aikana kyllä kertaantuneet ja aiemmin mainitsemaani näytelmää ja PowerPoint-esitystä luovasti yhdistelevää ryhmätyötämme on ollut kiva tehdä. Etenkin nyt, kun valmista jälkeä pääsee jo ihastelemaan. Päivät yliopistolla ovat niinikään säilyneet lyhyinä ja harvana päivänä olen siellä yli neljää tuntia viettänyt. Näistä kursseista ei ole olemassa (tai ainakaan meillä käytössä) edes mitään oppikirjaa, joten kotihommatkin ovat olleet aika vähissä edellisvuosiin verrattuna. Tosin kotitentin kahdeksaa sivua pitäisi kai jossakin välissä alkaa vääntäämään - vielä viikko aikaa...

Muutaman astetta mielenkiintoisemman kirjahankinnan olen kuitenkin nyt tehnyt ja kerrankin ihan suomenkielisiä sellaisia!

Mikään näistä ei ole vielä tänä vuonna pakollinen, mutta tuosta anestesiologiasta on kuulemma hyötyä kevään farmakologiassa. Muut kaksi, eli synnytysopin ja eksoottisten eläinten oppaan hankin ihan omasta mielenkiinnosta ja edullisen hinnan houkuttelemina. Yhteensähän näille tuli lopulta hintaa reilut 80e.

Väärässä asennossa olevan vasikan kiskomistapoja...

Vaan eiköhän tämäkin syksy tästä vielä iloksi muutu, kun päästään jälleen leikkelyiden - tällä kertaa patologisten sellaisten - kimppuun. Patologian blokki koostuu viime vuonna opiskelluista yleisestä patologiasta ja kahdesta elinpatologiasta, joista toisen kävin tenttimässä tuossa pari viikkoa sitten. Neljäs osuus on sitten tämä syksystä kevääseen jatkuva käytännönläheinen obduktiokurssi, jolla teemme ruumiinraadonavauksia eläimille ja pyrimme selvittämään niiden kuolinsyyt. Alkuviikosta oli kurssin johdantoluento ja pikkuisen alkoi painaa takaraivossa ajatus paton asioiden kertaamisesta ennen tositoimiin ryhtymistä.

Tänään puolestaan pääsimme seuraamaan, kun patologi demosi meille kissan ruumiinavauksen (oikeaoppisesti eläintä pitäisi kutsua raadoksi, mutta ruumis kuulostaa musta luontevammalta), jota oli hurjan mielenkiintoista päästä seuraamaan! Oikeastaan mä sain kicksejä jo kävellessäni leikkelysalien ovista sisään ja tuntiessani kotoisan Eau de Raadon tulvahtavan nenääni. Kakkosellahan meillä ei ollut leikkelyitä ollenkaan ja kieltämättä niitä on tullut hiukan kaipailtua - niin pimeältä kuin se ehkä kuulostaakin, hehe.

Käytännössä kissaa siis tarkasteltiin ensin päällisin puolin (suu, limakalvot, ruumiinaukot, turkki, ihonalaiskudos...) ja avattiin vatsaontelo. Pernasta, maksasta ja munuaisista otettiin näytteet histologisia tutkimuksia varten ja kaikki elimet piskuisia lisämunuaisia myöten irrotettiin tarkempaa tarkastelua, palpointia ja viiltämistä varten. Samoin toimittiin lantio- ja rintaontelon kohdalla. Myös kallo avattiin ja aivoista otettiin näytteet. Makroskooppisesti tarkasteltuna pernasta, maksasta, sydämestä ja luuytimestä löytyi muutoksia ja pääsimme pohtimaan erilaisia erotusdiagnooseja, kuten kasvainsairauksia tai alkueläintartuntaa. Huippumielenkiintoista ja opettavaista! Tuli taas sellainen fiilis, että onneksi on tullut valittua juuri tämä ala!

En malta odottaa, että parin viikon kuluttua päästään itse vastaavien "keissien" kimppuun. Täytyy varmaan kaivella jälleen paton kirja esille ja koittaa ehtiä kertailla tärkeimpiä juttuja hiukan ennen ensimmäistä avausta, että vielä muistaisikin asioista jotakin...

Nyt kuitenkin sohvan nurkkaan, viinilasi kouraan ja leffa pyörimään, perjantai-illan jatkoja! :)

Älä hylkää kesäkissaa!

... tai kesäkollia, for that matter.

Tänä vuonna päätin ottaa ohjeen ihan tosissani ja...

"Oho, hups"?

Todistusaineistoksi vielä pari "behind the scenes"-otosta.

Virtuaalinen frisbeegolf/maaliskuu 2011

Uutelan kalliot/elokuu 2011 ♥

Oon tässä mietiskellyt, että ensimmäistä kertaa sitten pääsykoevuotta edeltävän ajan mun elämäni tukipilareista taitaa olla kasassa 5/5 :)

Tunnustus

Sain tuossa taannoin tatalta tunnustuksen, kaunis kiitos sinne suuntaan! :)

Tunnustukseen kuuluu tehtävänanto: pitää kertoa lukijoille oma lempiväri, lempiruoka ja paikka, jossa haluaisi käydä. Tässäpä omani.

Lempiväri: vaihtelee asiasta riippuen, mutta yleensä en juurikaan piittaa ihan peruväreistä, mutta kun niitä murtaa hiukan suuntaan tai toiseen, niin johan saa mut rakastumaan. Sydäntä lähelläni ovat siis pinkin ja vaaleanpunaisen eri sävyt, lime, turkoosi, petrolinvihreä, pastellisävyt, lila, sitruunankeltainen... kyllähän näitä riittää. Musta-harmaa-valkoiseen yhdistelmään pukeutuminen tai pelkästään ko. väreillä sisustaminen tuntuu jo ajatuksenakin varsin vieraalta ja ahdistavalta.

Lempiruoka: Omatekemät, hehe. Karppilasagne, vuohenjuustobroileri, karppipitsa, Pancho Villan kana-annos mikälie oikealta nimeltä onkaan ja useat salaatit.

Paikka, jossa haluaisin käydä: Näitähän löytyy. Vielä näkemättä olevista ainakin Kreikka, Rooma, Kroatia, New York (muukin Jenkkilä kelpaa), Thaimaa, muut Aasian maat ja Afrikka. Uudelleen mieli halajaa niin Ranskaan, Saksaan, Norjaan kuin Espanjaankin. Ja Ahvenanmaalle tai muualle saaristoon olisi päästävä säännöllisesti - edelliskerrasta alkaakin olla jo liikaa aikaa!

Ja koska tämä tunnustus tuntuu kierrelleen kaikki lukemani blogit varsin tehokkaasti läpi, niin luovutan sen vain tällä kertaa eteenpäin kaikille ihanille, omaa blogiaan kirjoitteleville lukijoilleni! :)

Syksyinen aurigonnousu kotipihalta kuvattuna

They ate what?

O lähti ja mä jäin.Tyhjä fiilis. Ja maha. Täytin sitä salaatilla ja turkkilaisella jugurtilla. Onnistuin sitten salaattia takaisin jääkaappiin sysätessäni tipauttamaan koko kulhon alassuin lattialle ja komeassa kaaressa lenteli kurkut ja tomaatit vastapuunatulle lattialle. Eikä koiratkaan osoittaneet yhtään solidaarisuutta - olihan kyse pupunruuasta - vaan ihan yksin sain siivota! Fail - fail. Taikkis tosin leikki hetken aikaa yhdellä kurkunpalalla. Lasketaanko se auttamiseksi?

O:kin laittoi viestiä, että autosta oli kotimatkalla loppunut melkein bensa ja lopulta ABC:n löydettyään hän olikin onnistunut tankkaamaan väärää bensaa. Eikä siitä oo vasta kuin päivä, kun O tänne ajellessaan oli onnistunut Riihimäen ABC:lta lähtemään takaisin kohti Tamperetta. Ollaan kyllä molemmat yhtä hasardeja! Ehkä just siks me tullaankin niin hyvin toimeen, vaikkei kauaa olla tunnettukaan :D

Mutta tosiaan ajauduin vähän sivuraiteille,koska mun varsinainen asia ei ollut se, mitä mä söin (tai minkä välitin kaatopaikan rottien syötäväksi), vaan kaverin Facebookkiin lähettämä linkki eläinten ruuansulatuskanavista löytyneistä vierasesineistä röntgenkuvineen otsikolla "They ate what? 2011 X-ray Contest Winners". Eli siis eläinlääketieteestä kiinnostuneet, check this out.

Toivottavasti Taikkiksen kova pureskeluinto ei koskaan johda samanlaiseen lopputulokseen...

Kuva

Kuva

Kuva

Mä lähden tyttöjen kanssa ulos ja sitten kurssikaverin luokse illanviettoon, adios!