Pappeli... passeli matto eläinperheeseen?

Meille kotiutui viime viikolla uusi matto, joka löysi heti paikkansa olohuoneesta. Toinen vaihtoehto olisi ollut ruokailuryhmän alunen, mikäli olohuone ei jostakin syystä olisi toiminut.

Aiemminhan meillä on ollut olohuoneessa korkeanukkainen polypropyleenista valmistettu matto.

Toisin kuin voisi luulla, on tämä mielestäni toiminut eläinperheessä oikein hyvin. Tahrat eivät ole imeytyneet kovinkaan syvään ja suurilta (oksennus, ripuli) vahingoilta on oikeastaan aika pitkälti vältyttykin. Matto on kuitenkin aika työläs pestävä ja kuivuu hitaasti. Pikku hiljaa värikin on taittunut enemmän harmaata kohti. Ensimmäinen tilapäisratkaisumme toissajouluna oli hankkia tilalle toinen vastaava (hyvästä tarjouksesta tietenkin) ja kiikuttaa ensimmäinen häkkivarastoon odottomaan kohtaloaan. Vuoden päästä olimme kuitenkin samassa toisenkin maton kanssa. Tällä kertaa ratkaisu oli maton pesettäminen pesulassa. Mielestäni matto palasi pesulasta aika nuhjuisena, joskin ehkä vähän vaaleampana. Pesulakuitin kommenteissa sanottiin, että nukka oli (jo ennen pesua ollut) vaurioitunutta. En ihmettele tällä käyttöasteella. Hintaa pesetykselle kertyi maton hinnan verran ja kuten sanottu, lopputulos ei ihan tyydyttänyt.

Tietenkin jälkiviisaana voisi sanoa, että ei varmaan olisi kannattanut hankkia sitä halvinta tarjousmattoa, mutta köyhä tekee ratkaisunsa lompakon paksuuteen perustuen, joten turha jossitella. Punnitsin vaihtoehtoja ja sen sijaan, että olisin päätynyt kokeilemaan onneani häkkivarastossa nököttävän maton kanssa, päädyin vilkuilemaan uutta mattoa. Sellaista, jonka kanssa ei tarvitsisi murehtia tahroista, pesettämisestä tai nukan kulumisesta, mutta joka kuitenkin olisi kaunis ja ennen kaikkea - valkoinen. En nimittäin vain osaa enää kuvitella minkään muun väristä mattoa olohuoneeseemme, niin raikas tuo valkoinen on.

Vaihoehtoja ja suosituksia tutkailtuani päädyin kokeilemaan muovipunosmattoa. Vaihtoehtoinani olivat Pappelina, Horredsmattan ja suomalainen yritys, joka ei juuri nyt mattoja toimita. Päädyin Pappelinaan lähinnä sen kehutun laadun ja helmiäiskiillon vuoksi, vaikka Horredsmattan olisi ollut hieman edullisempi.

Tämä väri on siis mattavalkoisen ja metallinkiiltovalkoisen sekoitus, josta tulee kaunis, hohtava, valoa heijastava pinta.

Materiaali on muovia eli rätillä tai luudulla pyyhkäistävissä tai pesuhuoneessa pestävissä.

Matto on yllättävän paksu ja laadukkaan tuntuinen. Toki natisee jalan alla niinkuin muovin voisi kuvitellakin ja Neatomme saa sen reunat tehokkaasti rullalle, mutta muuta huonoa en ole siitä vielä keksinyt.

Päinvastoin, olen kovinkin ihastunut tuohon helmiäiskiiltoon, joka antaa parastaan nyt kevätauringon alkaessa suoda kirkkaimpia säteitään.  

Voi olla, että talvikaudeksi tai ainakin jouluksi vaihdan jatkossakin lämpöisen ja pehmeän lattialle polypropyleenimaton, mutta kevät- ja kesäkausi mennään nyt ainakin tällä. Puhtaanapitohaasteita ei ole vielä ilmennyt, mutta voin niistäkin sitten tarvittaessa raportoida myöhemmin.

Onko teillä kokemuksia muovipunosmatoista eläinkodeissa?

Animal Inside Out

Muutama viikko sitten teimme pienen retken Heurekaan. 

Siellä on parhaillaan menossa näyttely plastinoiduista eläinten ruumiista jatkona muutaman vuoden takaiselle ihmisversiolle. Plastinoinnissa on siis lyhyesti muotoiltuna kyse siitä, että ruumiin nesteet ja rasvat on korvattu muovilla, jolloin ruumis säilyy, eikä ala hajota. Jos joku tämän tekstin lukija kokee olevansa kovin herkkä, ei alla olevia kuvia ehkä kannata katsoa. Anatomiasta kiinnostuneille niitä sen sijaan suosittelen.

 Näin pieneläinlääkärin näkökulmasta oli hienoinen pettymys, että kokonaisia koiria oli esillä vain yksi ja kissoja ei ollenkaan.

Kanit olivat hieman runsaslukuisemmin edustettuina, tässä kanin hermosto, aivot ja silmät.

Kissan aivot ja silmät.

Hevosen pään verisuonisto muovilla täytettynä.

Kani avattuna.

Suuri osa ruumiista oli eläintarhaeläinten. Tässä gorilla.

Siis tuo vasemmanpuoleinen. Eh-heh.

Nauta. Eläinlääkärin silmin havainnollistava kuva ns. "naula"-diagnoosin syntymekanismista. Kyseessä on siis tila, jossa nauta syö rehun mukana vahingossa terävän vierasesineen, kuten naulan, joka jää verkkomahaan ja voi sieltä pistää mm. sydänpussiin.

Kirahvi ja norsu. Norsu vaikutti mittasuhteiltaan ihan mammuttimaiselta, kun ruumiin osat oli eroteltu kauas toisistaan.

Ilta huipennettiin pieneen luksukseen eli racletteen.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Throwback Wednesday

Heip! Teki mieli tulla postaamaan vähän ajankohtaisempia ja keväisempiä juttuja mm. aiheista, jotka ilahduttavat juuri nyt tai jo pidempään mielessä hautuneita ajatuksia ammatinvalinnastani, mutta koska blogi on alusta asti toiminut myös jonkinlaisena säilöntäkammarina, josta käyn itsekin välillä muistelemassa, miltä meillä on milloinkin näyttänyt, mitä olemme syöneet tai mitä olemme puuhanneet, on pakko varmaan postata nämä joulukuvat pois alta.

Mehän olemme dilemmoineet jo pidempään, olisiko joskus kiva kokeilla viettää koko joulu kotona. Tänä vuonna pääsimme lähemmäs kuin koskaan aikaisemmin, sillä vietimme lähes koko aaton kotona. Ja pakko kai se on myöntää: aika ihanaa oli, vaikka tietysti yksi joulun olennaisista elementeistä onkin kai perheen kanssa vietetty aika. Vaan koska tänä vuonna päivystin vielä aatonaattona, tuli  jouluaamun lastenohjelmiin herättyä ensimmäistä kertaa muualla kuin lapsuuden kodissa. O oli tuupannut aatonaattoiltana kinkun uuniin ja minä keitin meille aamupäivällä puuroa. Myös ihka ensimmäinen aito kuusemme sai aamulla koristeensa.

Kuusi tosin tuotti hienoisen pettymyksen ja oli aivan liian massiivinen ja pystyoksainen meidän pieneen kotiimme. Ja voi sitä neulasten määrää, hyvänen aika! Olen nähtävästi tottunut jo liikaa tekokuusiin.

Joulusaunan jälkeen laitoimme pöydän koreaksi, koska perheeni kotipuolessa halusi tänä vuonna syödä niin aikaisin, ettemme mitenkään olisi ehtineet siihen kattaukseen.

 Graavisiika oli mainio löytö Helsingin joulutorilta.

Sillit olivat jälleen itse tehtyjä.

 Murea kylmäsavuporo oli niinikään joulumarkkinoilta peräisin.

Sienisalaatin väänsin ensimmäistä kertaa itse.

Ihana joulusalaatti: kiiviä, omenaa, päärynää, viikunoita, sinihomejuustoa, emmentaalia, kurkkua, salaattia ja rucolaa.

Itsetehtyä joululimppua. Tämän ja suurimman osan muistakin jouluruokavalmisteluista tein kovalla kiireellä aatonaattona ennen työvuoroni alkua. O-reppanalle jäi sitten siivoaminen.

Kun lopulta maltoimme irroittautua joulustamme ja lähdimme ajamaan kotipuoleen, niin eikös auto sitten keksinyt hajota noin 30 km ennen perille pääsyä. Kiitos molempien meidän perheidemme yhteistyön, pääsimme lopulta joskus puolenyön jälkeen kotipuoleen, jossa jaoimme lahjat. Joulupäivän vietimme kotipuolessa jouluruokaa syöden, tapaninpäivänä kävimme O:n perheen luona ja ajoimme takaisin kotiin. Seuraavana päivänä koitti paluu takaisin töihin.

Uuden vuoden vietimme jo totuttuun tapaan kotona keskenämme lähiseudun rakettitarjontaa puolen yön aikaan ihaillen ja raclettea nauttien.

Ja koska joulunpyhät tänä vuonna vilahtivat ohi luvattoman nopeasti, vietimme post-joulua jälleen jonnekin tammikuun lopulle asti. Meillä kyseessä taitaakin olla enemmän asenne kuin pelkkä juhlapyhä.

Sellainen lämminhenkinen, tunnelmallinen nautiskelu ja fiilistely. Joka kestää kaksi kuukautta. Haha!