Kystä kyllä

Tämän vuoden jouluaterian suunnittelu ja toteutus jäi aika viime tinkaan. Alkukuun vietimme Italiassa ja tänä vuonna toteuttamani mm. kaikkien kaappien läpikäynnin käsittänyt joulusiivous sekä joululahjojen osto veivät suuren osan muusta joulunalusajasta. Tuomaan markkinoille ja Kauneimpiin joululauluihin  piti toki myös ehtiä. Niinpä jos O olisi saanut päättää, olisi yhdessä valmistamamme jouluateria todennäköisesti jätetty tänä vuonna toteuttamatta. Vaan kun lykkäsin miehelle kasan joulukirjoja ja reseptivihkoni käteen ja käskin valita sieltä muutaman helpon herkun valmistettavaksi, alkoi hänenkin motivaatiotasonsa nousta. 

Kattaus oli varsin simppeli. Viime vuonna Stockan alennusmyynneistä kotiuttamani servettirenkaat pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön. Ruuat katetaan välillä pöytään, välillä keittiön tasolle, enkä ole oikein tyytyväinen kumpaankaan tapaan. Molemmista tulee hiukan sekava vaikutelma.

Pääruuaksi teimme tänä vuonna kinkun sijaan O:n päätöksellä kylkirullaa, jonka sisään sullottiin rouhittuja pistaasipähkinöitä, pieneksi pilkottua kuivattua viikunaa ja muutama rosmariinin oksa. Paiston aikana rullaa valeltiin siirappivedellä.

Lopputulos oli ihanan mehevä, hieman makea ja ah, niin jouluinen! Tästä taisi tulla kertaheitolla meidän molempien lemppari ja itse asiassa toteutimme vastaavan makumaailman jo uudelleen lihamurekkeen muodossa lisäten täytteeseen myös hiukan juustoa. Lämpimät suositteluni! Rullan koosta tosin sanottakoon, että tällainen 450 g kylki oli kahdellekin ihmiselle vähän turhan pieni - seuraavalla kerralla isompi.

Possun kylkeen keiteltiin paistoliemestä omenasose-pohjainen kastike. Sopi ihan täydellisesti lihan kylkeen.

Lämpimiä kasvislisukkeita oli kaksi: paahdetut punajuurilohkot vuohenjuustomoussella ja juureslaatikko. Punajuurilohkot pyöriteltiin oliiviöljyssä ja yrteissä. Vuohenjuusto korosti niiden makua hienosti.

Juureslaatikko syntyi yhden joulukirjani reseptillä ja sen maustamiseen käytettiin mm. piparjuurituorejuustoa. Tästäkin tuli erittäin maukasta.

Tuomaan markkinoilta mukaan tarttui jälleen kylmäsavuporoa, joka oli aivan yhtä mureaa ja maukasta kuin viimevuotinenkin.

Lisäksi toimme sieltä kalapöytään graavisiikaa, joka harmillisesti oli hieman turhan suolaista. 

Kalapöydän kunkku oli silli venäläiseen tapaan. Tätä ylistetiin jouluisen ruokalehden pääkirjoituksessa - siitä idea. Matjessilliviipaleiden kyljessä tarjoiltiin smetanaa, punasipulia, punajuurta, kananmunaa, maustekurkkua ja kapriksia. Kaunis ja kiva tapa tarjoilla silliä. Ensi kerralla tosin valitsen ehkä hiukan makeammat (Felix Maku-) kurkut kylkeen.

Kylmäsavulohitartar piti paikkansa ja uutena tulokkaana paikkansa pöytäämme taisteli taustalla näkyvä katkarapusalaatti. Hyviä molemmat!

Sienisalaatti syntyi viimevuotisella reseptillä kaupan säilykesekasienistä.

Joulusalaatista tuli tänä vuonna aivan erityisen ihanaa. Pohjaksi salaattisekoitus, lisäksi kurkkua, omenaa, päärynää, viikunan lohkoja, granaattiomenan siemeniä, pistaasipähkinöitä, juustokuutioita ja kermaista sinihomejuustoa. Ai että, yksi lemppareista!

Salaatinkastikkeeseen tuli viikunabalsamicoa, mikä sopi tähän aivan erityisen kivasti. Viikunat ovat nähtävästi lyöttäytyneet erottamattomaksi osaksi joulupöytääni - muutama vuosi sitten en ollut edes koskaan maistanut ja nyt niitä löytyi kaikista kolmesta lempparireseptistäni. 

Kokoelma kylmiä.

Ja lämpimiä.

Jälkkäriksi tekaisin piparkakkujäädykkeen puolukkakastikkeella. Tämäkin oli makumaailmaltaan aika kiva - makeaa ja hapanta yhdessä.

Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut joulumenu, eikä liian työläskään, kun jälkkärin, salaatinkastikkeen ja kylmät ruuat valmisti jo edellispäivänä. O:kin myönsi lopulta, että olihan se jälleen vaivan arvoista ja samalla tuli valmistettua joulunalusviikon ruuat valmiiksi jääkaappiin.

Eiköhän perinne siis jatku ensi vuonnakin ❤

Lokaista

Ennen jouluisempia aiheita - vihoviimeinen karavaanipostaus lokakuulta. Tuolloin totesin, että nykyinen kamerani ei palvele toivotusti - ei ole ehkä koskaan palvellut, niin nätti kun onkin. Niinpä päätin palata sitä edelliseen kameraani ja testailla vähän sen kykyjä. Paikoitellen toimi aika kivasti - etenkin runsaassa luonnonvalossa lähikuvia otettaessa. Sittemmin olen käyttänytkin vain sitä.

Syksyn viimeisellä reissulle lähdettiin perinteiseksi muodostuneessa säässä. Kohteena oli SFC Hämeenhelmi, joka on käytännössä vanhalle maatilalle, keskelle peltoa perustettu leirintäalue.

Pikku kurat niskassa ajomatkan jäljiltä.

Paikkamme oli aika tylsästi soralla, mutta iltaisin päärakennus oli valaistu aika kivasti ja vaunu- sekä autonaapureilla oli hienoja ulkovalaistuksia sekä lyhtyjä. Täytyy itsekin ryhdistäytyä tässä ensi vuonna!

Lauantain suhrukelissä oli hyvä nukkua pitkään ja heräillä hitaan kaavan mukaan.

... sekä testailla kameraa. Kun totesimme, että päivä ei ole kirkastumassa, ei auttanut muu kuin vetää vedenkestävää kampetta päälle ja suunnata lenkille.

Löysimme kivan lammen, jonka pääsi kiertämään. Bonuksena lähiseuduilta löytyi kiva iltapalasatsi sieniä. Varsinaiseen Vantaan sienipaikkaamme emme tänä vuonna sitten kunnolla oikein ehtineetkään. Illalla kävimme testaamassa paikan saunan. Tämän harrastuksen myötä on kyllä tullut saunottua niin monessa paikassa, etten aiemmin olisi kuvitellut mahdolliseksikaan. Sauna kun on karavaanareille essentiaalisen tärkeä juttu vaunujen rajallisista peseytymismahdollisuuksista johtuen sekä tietysti ihan ajanvietteenä.

Sunnuntain lenkki suuntautui läheisen luonnonsuojelualueen ja vanhan mäkihyppymäen ympäristöön.

Ei lenkkiä ilman sienilöytöä.

Takaisin tullessa poikkesimme matkan varrelle sattuneen caravan-liikkeen pesukujalle ja laitoimme vaunun talvisäilökuntoon.

Good as new!

Muutamaa viikkoa myöhemmin vaunu pääsi veljeni tarjoamaan lämpimään hallitilaan säilytykseen, koska emme osanneet oikein innostua talvivaunuilusta. Pitäisi olla hyvä kausipaikka ja koirien kuivattelufasiliteetit kunnossa. Ei sillä, että tämänhetkinen ilma juuri syksystä poikkeaisi... mutta näin nyt ainakin tämä vuosi.

Pakko myöntää, että aika kova ikävä tuota kakkoskodiksi muodostunutta koppia jo on... En ole koskaan odottanut kevättä näin kovasti. Onneksi joulutouhotus on ainakin hetkellisesti kääntänyt ajatuksia muualle.

Ihania joulunaluspäiviä kaikille!

Syksy pähkinänkuoressa

Syysreissujen vuoro. Ensimmäisenä esittelyssä yksi lemppareistani - SFC Sääksi Rajamäellä. Saavuimme sinne auringon laskiessa syyskuisena perjantai-iltana. Käynnissä olivat treffit eli karavaanarien tapaaminen, jonne alueen ulkopuolisetkin yleensä toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi.

Näin lämpimästi tervetulleita emme kuitenkaan olleet koskaan aiemmin kokeneet olevamme. Meille osoitettiin terassilla varustettu rantapaikka ja alueen miehet opastivat peruutuksessa ja jopa tuuppasivat vaunun lopulta tarkkaan sijantiinsa sekä tasapainottivat sen lankunpätkien avulla. Kiittelin vuolaasti, koska ei ollut mikään itsestään selvyys tämä - etenkään laskeutuvassa hämärässä kiireisenä iltana.

Tämä terassillinen paikka oli siis jonkun nyt matkoilla olevan kausipaikka, jota saimme lainata viikonlopun ajaksi. Miten ihana tuo olikaan koirien kanssa, kun neulaset jäivät automaattisesti vaunun ulkopuolelle! Ja olihan siinä mukava istuskella ja grillailla.

Lauantai oli tapansa mukaan pilvinen.

Harmi, sillä jälleen kerran - upea biitsi. Silmänkantamattomiin asti...

Ja komea auringonlasku koettiin lauantainakin. Vakkarit olivat ihania, kävivät juttelemassa ja varmistamassa, että meillä on kaikki hyvin.

Lauantailenkin heitimme muistaakseni Hyvinkään Sveitsissä, josta mukaan tarttui nuoria madottomia lampaankääpiä.

Ne jalostuivat jälleen leivitetyiksi pihveiksi, joita grillailimme uudella kokoontaittuvalla kaasugrillillämme illan hämärtyessä.

Sunnuntaiaamu herätti meidät hämmentävään valoilmiöön.

Yksi vuoden hienoimmista päivistä. Kävimme tutustumassa lähitienoon lenkkireitteihin.

Seuraavan reissun kohteena oli Riihimäen Lempivaara - jälleen yksityinen alue, jota parhaillaan kunnostetaan uuden omistajan toimesta.

Täällä korkkasimme uuden teltanalusmaton, joskin todellisuudessa se toimitti vain hiekkastopparin virkaa.

Kausipaikkalaisilla oli siellä melkoisen hienoja tontteja käytettävissään.

Vaunuilijoiden lisäksi alueelta löytyi runsaasti vuokramökkejä.

Uusia viihdykkeitä nousee etenkin lapsille.

Lammen keskellä olevalle saarelle johti hieno, joskin osin uppoamassa oleva silta. Saarella oli alueen perustajan hauta, mikä vähän yllätti...

Sunnuntaina lenkkeilimme Nukarinkosken maisemissa.

Seuraavan syysreissun kohde oli Järvenpään Uusi Vanhis. Kävimme siis syksyllä paljon näitä lähialueita läpi pohdiskellen, veisimmekö joskus vaunumme kausipaikalle jollekin niistä - kuten ehkä kohteista huomaa.

Täällä Mauka innostui lenkkeilemään koirien kanssa. Käytiin tutustumassa laituriin ja rantaan.

Sekä hiukan metsäänkin.

Ei olla yleensä kauhean helposti häiriintyvää väkeä, mutta tuolla joku soitti bassobiisejä aamusta iltaan niin kovalla, että astiat helisivät hyllyillä. Se oli vähän raskasta.

Mutta kissoille oli paljon nähtävää aina kuumailmapalloista hevosiin.

Emme onnistuneet saamaan tilaussaunaa lauantaiksi, joten kävimme testaamassa Best Caravan -karavaaniliikkeen saunan, joka on ilmaiseksi käytettävissä jäsenkortilla. Aivan ihanan mahtava palvelu ja hieno paikka! Uskomatonta, että joku järjestää asiakkailleen tällaista. Liikkeen pihassa on myös ilmainen matkaparkki, mutta harmillisesti emme ole koskaan mahtuneet sinne, kun olemme yrittäneet.

Sunnuntaiaamu alkoi Uuden Vanhiksen brunssilla, joka oli varsin hyvä.

Sunnuntain lenkki sijoittui alueen ympäristöön ja Mauka marssi hienosti mukana koko matkan.

Viimeisin varsinainen reissu tällä erää kohdistui SFC Vihti Parkiin.

Alue sijaitsee hyvin lähellä SFC Sääksiä, mutta ei aivan pärjää sen hiekkarannalle.

Pienen ajomatkan päästä löytyi kuitenkin komeita lenkkimaastoja.

Lisäksi paikassa oli kiva uikkarisauna, jonne pääsimme kerrankin yleisellä vuorolla yhdessä saunaan.

Vihoviimeisenä reissuna esiteltäköön tällä kertaa muutama kuva odotetuilta Lahden Caravan-messuilta.

Siellä oli esillä hienoja retrokulkineita...

... ja vastaavasti vähän uudempiakin. O ihastui tähän yksilöön täysin ja täytyy sanoa, että kyllä tämä minullekin kävisi...

Ainahan sitä pitää haaveita olla vai mitä?