Aurinkotervehdys

Heissan! Tämän vuoden pääsiäispäivystykseni rajoittuivat vain kiirastorstaihin ja pitkäperjantain aamuun, mikä tarkoitti pidennettyä viikonloppua ja jopa jonkinlaista pääsiäislomaakin pitkästä aikaa. Vaikka no, kertyihän noistakin sellainen leppoisa 27 tunnin työputki, että olihan sitä siinäkin.

Päädyimme viettämään koko pääsiäisloman kotona, koska quite frankly  - niin sitä rentoutuu parhaiten. En ollut kolmeen viikkoon saanut nukkua yhtenäkään aamuna niin pitkään kuin unta silmissä riittää, joten ihan ensimmäisenä missiona oli univelkojen kuittaus. Toinen tavoite oli syödä hyvin. Check ja check!

Kävimme pääsiäisostoksilla keskiviikkona ja Lidlistä tarttui kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista matkaan. Nämä etanat yhtenä esimerkkinä. Olin syönyt etanoita vain kerran aikaisemmin ala-asteikäisenä Ahvenanmaalla etanafarmilla vieraillessamme. Tuolloin etanoista oli jäänyt ihan hyvä maku, mutta nämä pakasteversiot tuottivat kyllä pettymyksen. Sen sijaan perjantain pääruuan virkaa toimittaneet lampaanfileet ja punajuurilohkot olivat yhtä hyviä kuin aina ennenkin.

Iltapalaksi vielä juustolautanen ja lammasmakkaraa. Viimeksi mainitun tuhosi tosin O, itse en uskaltanut maistaa, kun en mikään makkaroiden suurin ystävä muutenkaan ole. Lauantain ateria oli yksinkertainen ja nopea: kanankoipia ja juuresranuja - tuli nimittäin sen verran kiire lenkiltä ja saunasta leffaan. Kävimme katsomassa Onnenonkijan, joka oli sellainen perussuomileffa - hyväntuulinen hömppä. Vaan onnistui se hiukan houkuttelemaan taas blogin ääreen, niin että kuvia tuli ainakin pääsiäislomalla räpsittyä. Alan vihdoin päästä sinuiksi uuden kamerankin kanssa. Alla olevia kuvia ottaessani tajusin jossakin vaiheessa, että kamerassa oli asetuksena videokuvaus ja tyynesti vaan napsin sillä still-kuvia. Haha, ei se aina lähde! Kamera-parka.

(Juu, en edelleenkään ole ehtinyt lukea sitä käyttöohjetta...)

Sunnuntain suhteen puntaroimme pitkään, toteuttaako perinteinen pääsiäisateria silloin vain lähteäkö brunssille. Päädyimme jälkimmäiseen - sen verran houkuttelevalta näytti Hertsikan metroaseman vieressä sijaitsevan Treffipubin menu. Teemana oli street food ja alkupalaksi tarjolla mm. kanavartaita paprikamajoneesilla, coleslawia, chilihärkää, kalapyöryryköitä, juureksia ja asioita, joiden nimiä en osaa tähän kirjoittaa.

Pääruuaksi oli tällaisia minipurilaisia tai sen kaltaisia asioita. Tuo sämpylä oli ilmeisen pullamainen ja taisi kulkeakin nimellä bun. Itse tulin jo alkuruokasetistä niin täyteen, että skippasin pääruuan kokonaan. 

Jälkkäriksi oli mm. kuppikakkuja, suklaamunia, marjarahkaa, suklaashakea ja jotakin mämmistä tehtyä asiaa. Tämä oli nyt toinen visiittimme ko. paikan brunssille ja täytyy sanoa, että ruokaan siellä ainakin panostetaan! Ruuat ovat tavallaan melko brunssisia, mutta sen sijaan, että kattaus olisi yhdistelmä breakfastia ja lunchia, koostuu se ennemmin tietyn teeman ympärille kootuista naposteluruuista. Hyvin erilainen siis kuin monet muut brunssit, mutta laadukas ja suosittu! Itse tykkäsimme enemmän muutaman viikon takaisesta Välimeri-kattauksesta, mutta kyllä tähänkin oli hyviä makuja saatu koottua.

Brunssilta jatkoimme Herttoniemen rantaan lenkille. Ulkoilimme noilla seuduilla useinkin Viikissä asuessamme, sillä Viikin ympyrät kävivät aika nopeasti (liian) tutuiksi. Oli siis hauska käydä verestämässä vanhoja muistoja - etenkin, kun sää oli noin upean keväinen.

Koirilla oli käytössä uudet hihnat, jotka ostin taannoin "osta kolme, maksa kaksi" -hintaan eläinkauppareissultamme. Oikeasti oli tarkoitus ostaa Taikkikselle uusi panta, mutta toisaalta tyyppien hihnatkin olivat niin nuhjuiset, että uusien hihnojenkin hankinta oli ihan perusteltua. Näissä on vielä se kiva ominaisuus, että nuo valkoiset tekstit loistavat pimeässä. Syyskelejä odotellessa!

Vaan nautitaan nyt ensin tästä keväästä. Joda muutti eilen terassille, mikä on aina varma kevään merkki. Aiempina aurinkoisina päivinä kissat ovat tehneet ulkokiipeilypuuhunsa lyhyitä täsmäiskuja, mutta nyt Joda vietti sen huipulla monta tuntia nukkumassa ja taisinpa itsekin pienet ruokatorkut terassilla vetäistä.

Ilta puolestaan on kulunut vanhojen, rästiin jääneiden luentomateriaalien läpikahlauksen ja kiireettömän ulkoilun parissa. Olemme asuneet nykyisillä sijoillamme nyt puolisentoista vuotta, mutta silti moni kolkka ihan kävelyetäisyyden päässä on vielä näkemättä. Tämän viikonlopun jälkeen nyt kaksi vähemmän.

Kokoan vielä oman postauksensa, mutta näiden kuvien myötä aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

PS. Mukava kuulla, että edellispostauksen jälkeen useampi teistäkin hankki Neaton kotiapulaisekseen ja on ollut siihen tyytyväinen! Mekin olemme edelleen kovin tyytyväisiä omaamme.

Uusi laumanjäsen

Laumaamme liittyi puolitoista viikkoa sitten uusi jäsen nimeltään Neato - virallisemmin Neato Botvac D85. Parasta tässä uudessa tulokkaassa on se, että se tekee selvää meidän muiden seitsemän sotkuista.

Olen haaveillut robotti-imurista pari-kolme vuotta. Yhden tai kahden koirat karvat eivät vielä häiritse elämää, mutta kun yhtälöön lisättiin vielä yksi vähän isompi koira ja kaksi puolipitkäkarvaista kissaa, ei tarve jokapäiväiseen imurointiin yhtäkkiä enää tuntunutkaan liioittelulta. Lukuisia ylistäviä kehuja Neatoista nimenomaan lemmikkiperheissä lukeneena aloin itsekin pikku hiljaa vertailla malleja ja hintoja. Nopeasti kävi selväksi, että nimenomaan Neato sen olla pitää. Roomba - niin suosittu kuin se kissojen risteilyaluksena onkin - tekee aivan liian summittaista ja sattumanvaraista jälkeä. Neato suunnittelee reittinsä, käy ensin läpi alueen ulkoreunat ja sitten sisäalueet. Tulee lopulta käyneeksi joka paikan useaan kertaan läpi. Uudemmat mallit selviävät myös paksuista nukkamatoista, eivätkä juuri jumittele.

Etsiskelimme käytettyä roboa puolisen vuotta Tori.fistä. Joulun alla olisi ollut yksi tarjolla, mutta lopulta sen myyjä feidasi. Nyt kevätauringon luodessa ensimmäisiä armottomia katseitaan kotiimme kyllästyin lopulta etsimään ja jahkailemaan. Sen, että kukaan ei halua luopua uudesta Neatostaan, on oltava vain hyvä merkki? Kerran se vain kirpaisee? Koska haikailu ei ole helpottanut, ei se varmaan helpota ennen kuin robo on talossa?

Ja niin se robo lopulta haettiin kotiin. Uutena, parin vuoden takuulla. Ja voi, kuinka olemme tykänneet!

Tämän verran karvaa ja roskaa Neato imaisi sisuksiinsa neitsytmatkallaan, jota edeltävänä päivänä O oli käynyt huolellisesti joka nurkan läpi Dyson Baby Animal Pro -imurillamme.

Nyt, kun päivittäisiä imurointeja on takana se reilu viikko, ovat päivittäiset saaliit ylläolevan kokoisia. Ihan kunnoitettava määrä siis. Aika huikeaa saada nuo karvat verekseltään kiinni, niin että eivät kulkeudu eteenpäin huonekaluille ja tekstiileihin. Kaiken lisäksi laite on hiljainen, nopea (imuroi kaksiomme n. 20 minuutissa) ja jopa aika viihdyttävä katsella.

Kaappien alle se ei ihan kokonaan mahdu, mutta tekee tarkkaa työtä niiltä osin kuin mahtuu. Puikkelehtii tuolinjalkojen ja monimutkaisen lasipöydän välissä näppärästi, eikä ole jumiutunut pahaan paikkaan kuin kerran. Osaa tosi näppärästi peruutella ja keplotella itsensä ahtaistakin paikoista.

Huonoja puolia robotti-imureissa on se, että lattiat pitää ennen imurointia aina tarkistaa pienten esineiden varalta ja nostella verhot sekä vesikupit imurin tieltä pois. Toisaalta tuleepa samalla pidettyä lattiat avoimina. Sohvia, kissanpuita tai pieniä koloja tuo ei luonnollisestikaan pääse imuroimaan, joten niihin tarvitaan edelleen perinteistä imuria, mutta selkeästi harvemmin kuin aikaisemmin. Emme myöskään ole viitsineet käyttää roboa silloin, kun emme itse ole kotona (sen saisi ohjelmoitua imuroimaan vaikka aina työpäivän aikana), koska jos robotti-imurin reitille sattuu vaikkapa kissan oksennus, tekee robo kuulemma melko huolellista työtä myös levittäessään oksennuksen pitkin lattioita.  Koiralenkit voisivat kyllä jatkossa olla ihan varteenotettava imurointiajankohta myös - etenkin, jos katsoo, että kissat eivät juuri silloin pääse robon kanssa tekemisiin.

Toivon imurille pitkää ikää ja jotenkin on sellainen kutina, että tämä kodin pikku apulainen - niin luksuksena tai turhakkeena sitä joku muu voisikin pitää - on tullut jäädäkseen. Puhdas, karvaton koti on ehdottomasti sen arvoinen.

Helmiä

Oi voi, aikaa on taas päässyt vierähtämään luvattoman kauan. Olisi aika paljon kerrottavaa ja näytettävääkin, mutta aika tuntuu olevan kortilla ja illat toistavat samaa kaavaa, johon blogin avaaminen ei mahdu.

Melko pian edellispostauksen julkaisemisen jälkeen menin ja hankin uuden kameran, Olympus Pen e-pl7:n, jolla suurin osa postauksen kuvista on otettu. En ole vielä päässyt sinuiksi kameran asetusten kanssa, koska quite frankly - siihenkään ei ole ollut aikaa. Ensituntuma on kuitenkin ihan hyvä.

Yllä oleva kuva on otettu noin 5 metrin päästä ja varsin pimeissä olosuhteissa, mikä ei olisi vanhalla kameralla missään tapauksessa enää onnistunut.

Koti muuttui ystävänpäivän alla jälleen hempeän väriseksi.

Uusimpia sisustuselementtejä ovat kameran kylkiäisinä saatu Mini Block -valaisin, jollaista olen kuolannut jo vuosia sekä pari uutta sisustusjulistetta Deseniolta.

T on poikennut kylässä pariinkin kertaan - ennen ystävänpäivää ja nyt viime viikonloppuna.

Ensimmäisellä visiitillä nautiskelimme ehkä talven viimeiset racletet ja uskaltauduimme käyttämään grilliä pöydällä, niin kuin asiaan kuuluu. Yllättävän vähän se siinäkään kärytti ja herkut maittoivat kaikille.

Sunnuntai-aamuna yritimme päästä brunssille, mutta olimme liian myöhään liikkeellä emmekä päässeet kumpaankaan kahdesta vaihtoehdostamme. T:n toiveesta menimme sitten Dixin uuteen kiinalaista ja japanilaista yhdistelevään buffet-ravintolaan, jossa olikin monenlaista herkkua tarjolla.

Seuraavana viikonloppuna oli kuitenkin ystävänpäivän kunniaksi pakko päästä brunssille. Tällä kertaa olimme ajoissa liikkeellä ja saimme varattua pöydän ravintola Casa Maresta Lauttasaaresta.

Brunssi oli melko buffetlounas-tyyppinen ja aamupala-asioita oli aika rajallisesti tarjolla. Ruuat olivat kuitenkin viimeisen päälle ja pöytävarauksemme oli niinkin myöhäisenä ajankohtana kuin klo 13, joten ei juuri haitannut.

Pääruuat jäivät jälleen alkuruokien varjoon, mutta eipä tuo haittaa, kunhan alkuruokia on riittävästi! Haha.

Jälkiruuissa näkyi päivän teema.

Uudessa kamerassa on kääntyvä näyttö huikeita selfieitä varten, joten pitihän sitä yksi kaverikuvakin ystävänpäivän kunniaksi läväyttää. Lupaan olla ottamatta tavaksi, haha.

Eipä mulla muuta tällä kertaa, mutta yritän palata asiaan jälleen lähiaikoina. Kiitos ja anteeksi. Mukavaa alkanutta maaliskuuta!