Helmikuu on edennyt sellaista haipakkaa, että blogin avaaminen on jäänyt haaveeksi vain, eikä kameraankaan ole liiemmin tullut tartuttua. Nyt ajattelin kuitenkin vapaapäivän kunniaksi tulla hiukan päivittelemään opiskelukuulumisia. Tämä kuudes vuosi tuntuu hurahtaneen ohi aivan silmänräpäyksessä. Pitkälti ajatukset ovat jo työelämässä ja opiskelu tuntuu paljolti sellaiselta pakkopullalta, joka on vain pakko tahkoa läpi. Johtuu ehkä osittain näistä kuudennen vuoden aiheistakin. Vaikka onhan opiskelussa hyvätkin puolensa. Opiskelu on ihanan kiireetöntä ja stressitöntä, vastuullisista päätöksistä vapaata ja ennen kaikkea tuttua. Kuusi vuotta ala-astetta, kolme vuotta yläastetta, kolme vuotta lukiota, vuosi kansalaisopiston valmennuskurssia sekä viisi ja puoli vuotta yliopistoa. 18,5 vuotta opiskelua. Onhan sitä siinä tutuiksi tultu.
Näistä kirjahyllyistä sen kuitenkin huomaa. Siinä missä opiskelukirjojen määrä kutistuu (ensimmäinen kuva), ammattikirjallisuuden määrä lisääntyy (toinen kuva, josta itse asiassa uupuu vielä kassillinen töihin roudaamiani kirjoja). Katse on jo tulevassa.
Vihoviimeinen lukukauteni eläinlääkiksessä pyörähti käyntiin toksikologian tentillä tammikuun puolessa välissä. Toksikologia siis käsittelee toksiineja eli myrkkyjä ja myrkytyksiä, jos joku ei keksinyt nimestä päätellä. Enimmäkseen kurssi lähestyi aihetta elintarvikepuolen näkökulmasta, mutta laajensihan se toki näkökulmaa myös lemmikkieläinten myrkytysten ymmärtämiseen. Tentti oli helppo ja meni reippaasti vitosella läpi.
Seuraavalla viikolla alkoi ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi, joka piti sisällään paljon lainsäädännön läpi tahkoamista, palautettavia lakitehtäviä ja ryhmätöitä. Pakollisia kunnallishallinnon luento-osuuksia ja eläinlääkintähuoltoa. Vapaaehtoisuuteen perustuneina piristysruiskeina toimivat Orionin järjestämä foorumi eksoottisista eläinpotilaista Hämeenlinnassa (erityismainintana siilit ♥), texmex-tarjoiluin höystetty lääkefirman kandi-ilta keskustassa (en ole varmaan milloinkaan syönyt itseäni yhtä suureen ähkyyn), parasitologian kertausluento (jollaista olimme pyytäneet huipulta dosentiltamme) sekä useat työvuorot. Töissä olen viettänyt myös viime viikkoina huomattavan paljon aikaa, ja täytyy sanoa, että se on kyllä ihan huippupaikka. Tykkään valtavasti.
Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi päättyi tenttiin tuossa perjantaina 13. päivä, ja sikälimikäli tentti menee läpi pahaenteisestä päivämäärästään huolimatta, oli se sitten vihoviimeinen tenttini eläinlääkiksessä. Aika hullua!
Heti tentin jälkeen alkoi vihoviimeinen pakollinen, työelämään valmistava kurssimme. Ensimmäisen päivän luennoilla puhuttiin erikoistumisohjelmista - niin suomalaisista, eurooppalaisista kuin amerikkalaisistakin, väitöskirjan kirjoittamisesta eli tohtorin tittelin havittelemisesta sekä työhakemusten ja CV:iden kirjoittamisesta. Oli kyllä inspiroivaa kuunnella etenkin noita erikoistumisluentoja. Itselläni on suunnitelmissa suorittaa ainakin se kansallinen erikoistuminen pieneläimiin, mutta kyllä se eurooppalainen erikoistumistutkinto olisi se unelma. Satuinpa vielä löytämään aivan täydellisen erikoistumisohjelmankin tuossa pari viikkoa takaperin, mutta residenssiksi pääseminen voikin sitten olla melkoinen haaste. Vaan ehkä nyt edetään kuitenkin askel kerrallaan. Lisurikaan ei ole vielä valmis, joskin erittäin hyvällä mallilla sentään. Lähinnä muutamaa hikikarpaloita nostattavaa kuvaajaa vailla. Sekä mahdollisia ohjaajan esittämiä korjausehdotuksia. Tavoitteenani olisi valmistua juhlallisessa publiikissamme toukokuun lopussa. Sitä ennen olisi kuitenkin luvassa vielä valinnaiskursseja (vihdoinkin puhdasta pieneläinpraktiikka-asiaa, can't wait!) sekä kahden viikon ympäristöterveydenhuollon harjoittelu.
Kivaa kutosvuodessa on ollut se, että nyt on vihdoin ollut aikaa lueskella paremmin myös rakastamiani eksojuttuja, joille olenkin jo tämän vuoden aikana ehtinyt omistaa kokonaista kolme uutta vihkoa.
Tuntuu siltä kuin koko eksopuoli olisi itselläni lähestulkoon uinunut perusopetuksen ajan, koska piti opiskella niin paljon kaikkea muuta ja nyt sitten yritän ottaa menetettyä aikaa kiinni. Viime vuosina mulla nousivatkin kissat taistelemaan siitä ykköspaikan herruudesta ja jossakin vaiheessa olin jo melko vakuuttunut, että kissapraktikkohan musta tuleekin. Nyt, kun olen päässyt työn makuun, niin olen päässyt toteamaan, että kyllä ne eksot edelleenkin niin lähellä sydäntä ovat, että vaikeahan niistä olisi kokonaan luopua. Etenkin, kun olen aikana ennen eläinlääkistä tullut imeneeksi kohtalaisen laajan määrän tietoa etenkin kaneista, siileistä, sokerioravista ja jyrsijöistä noin niinkuin lemmikkeinä, niin tuntuisi vähän kummalta olla hyödyntämättä sitä tietoa ja olla ottamatta näitä lempieläimiini lukeutuvia lajeja vastaan. Vaan nykyisin sama pätee kyllä kissoihinkin. Aina, kun huomaan, että ajanvarauksesta löytyy kaikkien koirapotilaiden keskeltä yksittäinen ekso- tai kissapotilas, läikähtää sydämeni seutuvilla lämpimästi. Tämä siitäkin huolimatta, että enemmistö omasta laumastani koostuu tällä hetkellä juurikin niistä koirista. Koiriinhan ei kukaan sinällään erikoistu (koska perusopetus antaa kaikille varsin laajat tiedot koirien sairauksista), vaan niiden kohdalta pitäisi sitten valita jokin vielä kapeampi sektori, kuten ortopediset, sydän- tai ihosairaudet, kiinnostuksen kohteeksi ja hoitaa siinä ohella myös kissojen ja mahdollisesti muiden lajien vastaavia ongelmia.
Positiivista tässä ammatissa on kuitenkin se, että ei minun ole pakko rajata itseäni tiukasti kummallekaan puolelle. Ei ainakaan vielä. Nyt vain nautin siitä, että saan tyydyttää tiedonjanoani juuri niillä asioilla, joista olen kiinnostunut.
Eiköhän kohtalolla sitten lopulta ole painava sanansa sanottavana.
