keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Split

Huhhuh. Viime päivät ovat pitäneet sisällään melkoista draamaa - nimittäin klinikkaryhmäjaot. Koko vuosikurssin piti jakautua 5-6 henkilön ryhmiin, joissa sitten opiskellaan käytännössä koko ensi vuosi pieneläinsairaalan, hevossairaalan ja tuotantoeläinsairaalan väliä suhaillen. Pakkaa sekoittivat mukavasti vaihtoon lähtijät ja muut erityistapaukset, joita piti mahtua joka ryhmään tietty määrä. Ja tietenkin siinä kävi sitten niin, että juuri oma kaveriporukkani ei saanut kaikkia jäseniään mahtumaan samaan ryhmään mitenkään järkevästi ja tämäkös on sitten harmittanut meitä kaikkia kovasti. Facebookin chatti on laulanut ja lohtujäätelöä on kulunut...

Itseäni harmittaa kovasti myös se, että en sitten voi lähteä eksoihin panostavaan yliopistoon vaihtoon ensi vuonna, koska en saisi kyseisiä opintoja hyväksiluettua, vaan vaihtopaikan pieneläinklinikan pitäisi olla puhdasta kissa-koirapraktiikkaa. Eksot käsittävät siis kaikki kissaa pienemmät lemmikit kaneista ja freteistä siileihin, jyrsijöihin, lintuihin, matelijoihin, sammakkoeläimiin ja kaneihin. Täällä Suomessa niitä ei juurikaan opeteta, eikä eläinsairaalassamme pyöri tällä hetkellä eksovastaanottoa ollenkaan.

Tämä päätös sinetöi sitten kohtaloni ensi vuoden suhteen, eli kotimaamme kamaralle on jääminen ja mahdollinen eksoihin perehtyminen siirtyy edelleen hamaan valmistumisen jälkeiseen aikaan... Onneksi O taitaa olla meistä vielä se innokkaampi ulkomaille muuttaja, joten mietitään sitä sitten tosissaan ehkä muutaman vuoden kuluttua. Harmistuksen määrä on kuitenkin suuri! Ymmärrän, että eksot jäävät opetuksessamme tuotantoeläinten jalkoihin, kun ne on pakko kuitenkin opiskella, mutta olisi toki ollut kiva päästä perehtymään niihin edes pikkuisen ennen valmistumista... Vapaaehtoisesti, itse paikan etsien. Olisin ollut valmis lähtemään vaikka merten taakse ja opiskelemaan siinä ohessa tietysti noita tavallisempiakin otuksia, mutta no can do. Motivoidupa tässä nyt sitten pänttämään niitä lehmien kiimakiertoja ja hormonihoitoja.

Kaikesta harmituksesta sisuuntuneena päädyin taas lentoyhtiöiden sivuille vertailemaan, mihin hintaan täältä rakkaasta Suomestamme pääsisi hetkeksi aikaa karkaamaan ja kas, ainakin kolme vuotta ykkösmatkakohteenani häilynyt Kroatia availi porttejaan ihan tyrkkyhintaan. Pari klikkausta ja lennot oli varattu!


Matkan kesto on reilu viikko ja tässä ajassa ajattelimme nähdä Dubrovnikin, siirtyä pohjoisemmaksi Splitiin ja tehdä sieltä vielä retken Plitvicen kansallispuistoon, joka se suurin inspiroija koko Kroatian suhteen on ollut

Katsokaa nyt näitä:
 


Ei uskoisi, että noin läheltä löytyy tuollaisia maisemia! Pakko päästä se omin silmin toteamaan.

Niin että juu. Vähän isompi lohduke kuin se jätski, tällä kertaa! 
Eipä muuta kuin takaisin pänttämään...

PS. Jos joku on käynyt tuolla päin, niin vinkkejä mahdollisista must see -kohteista otetaan ilolla ja kiitollisuudella vastaan!


10 kommenttia:

  1. Hmm.. Eikö noihin yliopistoihin voisi päästä vaikka tekemään kesäopintoja, kun Suomessa ei olla koulussa? Vai onko käytännössä pakko olla kesällä töissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, mun on ainakin pakko tehä töitä, että pärjään taloudellisesti :) Ehkä joku pienempi pyräys olisi voinut toimia, mutta ensi kesä on ainakin jo täyteen buukattu töistä...

      Poista
  2. Harmitus sentään!! Onpa TODELLA outoa, että yliopisto ei tue eksoihin erikoistumista, siitäkin saisi taas uuden asiakasryhmän ja tulonlähteen!

    Kun tänä keväänä loistan pääsykokeissa ja olen ensi syksynä sisällä(pitää kerätä itsevarmuuttaa heh heh.. :)). Tuossa just keskustelin Indyn jalan leikanneen ortopedin kanssa, kun mua hirmuisesti ortopediaan erikoistuminen kiinnostaisi, niin hän kyllä varoitti, että se on ell puolella raskasta ulkomailla ravaamisen takia ja superkallista.. Katsotaan nyt, miten mieli muuttuu vuosien varrella, ehkä musta tuleekin lehmälääkäri.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisihan siinä varmaan niitä kissoja ja koiriakin tullut rinnalla nähtyä, mutta minkäs teet, katsellaan sitten valmistumisen jälkeen vieläkö intoa riittää :)

      Meillä kyllä oikeastaan kaikki erikoistumisoppi pitää hakea ulkomailta (siis jos esim. pieneläinten sisällä vielä haluaa erikoistua), että siinä mielessä se on kyllä sullakin edessä, varaudu vaan :D Ja tottakai sä pääset ja susta tulee huippuortopedi! Siitä lähdetään! ;)

      Poista
  3. Ihanat noi vesiputoukset. Just johonkin tommoseen luonnonhelmaan haluaisin joskus lähteä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kivalta näyttää! Tuntuu tuolla päin olevan ainakin nuo luonnonolosuhteet kohdillaan! :)

      Poista
  4. Kylläpäs sattui taas postaus kohdalleen! :) Ollaan jonkin aikaa mietitty poikaystävän kanssa matkaa Dubrovnikiin toukokuussa ja tästä sain sen verran lisäintoa, että nyt on lennot ostettu ja majoitus varattu. Meillä tosin lyhyempi reissu tiedossa, mutta pääasia että päästään vihdoin oikeen ulkomaille! Nyt sitten vaan kyselemään koiralle hoitopaikkaa ja kehitelemään matkakuumetta..

    Aika kummallista kyllä, ettei eksoihin perehtymistä tueta. Luulisi, että sellaiselle asiantuntemukselle olisi kuitenkin kysyntää tulevaisuudessa. Toki tärkeää oppia "tavallisemmat" lajit tarpeeksi hyvin, mutta toisaalta mistään mitään tietämättömänä kuvittelisin, että olisi fiksua jos jo opiskeluvaiheessa pystyisi suuntaamaan opintoja haluamaansa suuntaan. Luulisi, että on parempi osata perinpohjijn sellainen osa-alue, jolla tulee työskentelemään, kuin että tietäisi vähän kaikesta mahdollisesta.

    -Susu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa! Musta tuntuu, että kaikki on lähinnä kohotelleet kulmiaan koko Kroatialle, niin kiva kuulla, että joku muukin on innostunut :) Meillä ainakin kuumeillaan jo täysillä!

      Joo, musta on vähän tylsää, että eksot jätetään tässä meidän koulutuksessa näin vähälle. Luulen, että meidän(kin) koulutusohjelmamme tulee jossakin vaiheessa kehittymään niin, että jo perusopintojen aikana voi suuntautua esim. pieneläimiin, mikä varmasti mahdollistaisi eksoihinkin perehtymisen. Mutta ei vielä... Eniten mua harmittaa tämä käytäntö nimenomaan eksojen omistajien puolesta, siitä kun itselläkin on kokemusta, että asiantuntevaa hoitoa on usein hankala saada :/ Now I see why...

      Poista
  5. Ota uusi katsantokanta; hevosilla ja kaneilla on paljon yhteistä, samoin lehmillä ja marsuilla. Freteistä oppii paljon, kun perehtyy kissoihin jne. :))

    Ostin muuten just polille hyvän eksokirjan, kandee tutustua: http://www.amazon.com/Blackwells-Five-Minute-Veterinary-Consult-Mammal/dp/0813820189

    -TK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis kissat ja koirat mua kiinnostaa ihan yhtä lailla kuin niitä pienemmätkin lemmikit, eli kissoja opiskelen mielelläni joka tapauksessa! ;) Tuotantoeläinten opiskelussa tökkii lähinnä se, että niiden takia (lähes) koko pieneläimiin keskittyvä kliininen oppi opiskeltiin vain kolmessa kuukaudessa... Mikä tarkoitti aikamoista rutistusta ja tuntuu, että pysyväismuistiin jäi ihan liian vähän asiaa... Kannattaisin ehdottomasti jotain pientä valinnaisuutta näissä kursseissa, ison maailman tapaan! :P

      (Ja luultavasti tuun oikeestikin päätyyn sikatohtoriks, kun nyt näin kovasti kuvittelen muuta - siksi opiskelen kyllä niidenkin asiat, vaikka välillä purnaan :D)

      Mutta oih, pitääpä ehdottomasti tutustua tuohon opukseen, nyt kun muutenkin tulee mietittyä, että mitä kirjoja sitä itsellekin hankkisi. Yhtä sun toista eksokirjaa on tullut pyöriteltyä käsissä, mutta tuota ei vielä. Kiitos vinkistä!

      Poista