sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Borgå

Ajattelin olla reipas tyttö ja päivitellä loppuviikonlopun kuulumiset vielä näin reaaliajassa. Luvassa onkin melkoinen kuvaoksennus - onnittelut vain niille, jotka aikovat tämän ryöpytyksen loppuun asti scrollailla.

Lauantaina lähdimme käymään koirien kanssa Tervasaaressa, joka helteessä kylpiessään näyttikin meille parhaat kasvonsa. Saaresta löytyi koirapuisto ja -ranta, jossa Taikkis pääsi jälleen esittelemään leluille meripelastustaitojaan. Nurmikoilla istuskeli lukuisia piknikporukoita ja mekin liityimme hetkeksi aikaa seuraan. Kameran muistikortti unohtui tämän reissun ajaksi läppäriin, luonnollisesti.

Nappasin sen kuitenkin mukaan, kun lähdimme illalla noukkimaan vanhempiani satamasta.  

Liikaa luppoaikaa?

Satamasta jatkoimme ihastelemaan Tuomiokirkkoa ja etsiskelemään herrasväelle päivän kuudettatoista geokätköä.







Pelottavan hääkuvamainen otos. Tosin mahdollista hääkuvaa varten lupaan tehdä tuolla liiskaletille jotain.


O keksi perjantaina paria kukkapurkkia Ikeasta hakiessaan tehdä meille pikkuisen heräteostoksen: uudet parvekekalusteet. Välillä mä kyllä kyseenalaistan nämä meidän perheen sukupuoliroolit...

Ilta kuluikin sitten mukavasti niitä kokoillessa ja salamoivaa taivasta ihastellessa. Kotimme oli kuuma kuin pätsi, joten vanhempani päättivät paeta parvekkeelle nukkumaan.

Aamu koitti onneksi jälleen aurinkoisena.



Tässä pari aamuista kuvaa sille, joka ihmetteli pentumme (no, paljastetaan nyt sitten se nimikin: Utu) rauhallisuutta:

Etsi kissa



Osaa se muutakin tehdä! ;) Harmi vain, että niissä tilanteissa, kun kissa roikkuu verhoissa, leikkii herneenpalolla, maistelee huonekasveja (myrkyttömiä, toki), leikkii leluillaan tai hepuloi kiipeilypuussa, ei kamera tahdo pysyä perässä. Nukkuma- tai muut staattiset tilanteet ovat siis osoittautuneet parhaiksi mahdollisuuksiksi tallentaa valkoisesta salamasta jonkinlaista kuvamateriaalia myöhempien aikojen iloksi.

Aamutoimien jälkeen starttasimme auton kohti helteistä Porvoota.






Taikkiksella oli yllättäen kivaa




Perhepotretti
Kissa!

Aluksi kävelimme ympäri vanhaa kaupunkia ja joen vartta. Pysähdyimme syömään idyllisen oloisen ravintolan terassille, jolla näkyi muitakin koiria.






Ruokalistojen ohella tarjoilija kiidätti paikalle vesikupin koirille. Nosti paikan pointseja mun silmissä aika tuntuvasti! 

Hinnat tuntuivat kuitenkin sen verran tyyriiltä, että tyydyin ottamaan vuohenjuustosalaatin, joka osoittautuikin todelliseksi herkuksi ja juuri sopivan kevyeksi hellesäähän.

Ravintolalta jatkoimme jälleen parille kätkölle.






Ja viimeiseksi vielä Emäsaloon, Porvoon edustalla sijaitsevalle saarelle.


Emäsalossa kasvoi niin komean kokoisia mustikoita, että oli pakko kerätä piirakkatarpeiden verran auton takaluukusta löytyneeseen äyskäriin.




Lopuksi kävimme uittamassa koiria ja itseämme saaren päädystä löytyneellä pienellä hiekkarannan pätkällä.

Onnistunut delfiinin pelastus



Pääsimme kotiin joskus kasin-ysin pintaan ja pakkohan se oli vielä leipaista pieni mustikkapaistos sunnuntai-illan kunniaksi. Tähän tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan vain stevia-mantelijauhe-voi-muruseosta ja mustikoita kerroksittain.



Kyytipojaksi hiukan vaniljalla maustettua kermavaahtoa ja siinä se - helppoa ja herkullista!

Sellainen rykäys, toivottavasti joku jaksoi selata loppuun asti. Aivan huippu oli kyllä tämäkin viikonloppu - kyllä kelpaa aloittaa kesän toiseksi viimeinen kokonainen työviikko huomenna.

Eipä siis muuta kuin unia/huomenta, hyvää alkavaa työviikkoa/lomaviikkoa itse kullekin!

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Cakes & guests


Torstai-iltana ahkeroimme keittiössä ja pyöräytimme voileipäkakun sekä muutaman satsin sienimuffinsseja muuntelemalla hiukan perinteistä suppilovahveropiirakkareseptiämme.

Lopputulos:

Väsynyt leipuri ja apulaisensa

Halusimme tarjota Helsinkiin saapuneille vanhemmilleni pienet kakkukahvit mun kandiutumiseni ja O:n kouluunpääsemisen kunniaksi.


Makoisa karppi mansikkatorttu tällä reseptillä
 
Helppo voileipäkakku karppileipäpohjalla

Ja ne muffinsit

 



Kinkku-juustokakku

Pohja:
150 g karppiruisleipää (tai hapankorppua)
75 g voita
(2 rkl vettä tai maitoa, mikäli käytät pohjaan hapankorppua tms. kuivaa leipää)
Täyte:
400g kinkkusuikaleita
3 prk tuorejuustoa (1 yrtti-, 1 aurinkokuivattu tomaatti ja 1 maustamaton tai mitä kukakin haluaa)
1 paprika
1 maustekurkku
1/2 dl maitoa tai vettä
5 liivatelehteä
ruohosipulisilppua
mausteiksi paprikajauhetta ja ripaus valkopippuria

Koristeet:
jääsalaattia
kinkkurullia
kurkkusiivuja
paprikarenkaita
kirsikkatomaatteja
punasipulirenkaita


1. Murusta leipäviipaleet koneella (tai hapankorppu kaulimen avulla muovipussissa), sulata voi ja sekoita se leivänmuruihin. (Lisää maito tai vesi.) Öljyä irtopohjavuoka ja painele seos sen pohjalle.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutin ajaksi.

3. Pilko täytteen kasvikset pieniksi kuutioiksi ja sekoita muiden täytteen aineiden joukkoon kulhossa.
Kuumenna maito tai vesi ja sulata liivatelehdet siihen. Kaada seos ohuena nauhana täytteen sekaan jatkuvasti sekoittaen.

4. Kaada täyte pohjan päälle. Anna jähmettyä ja maustua jääkaapissa yön yli tai vähintään neljä tuntia.

5. Koristele.


Pikaisen kahvittelun jälkeen heitimme vanhempani satamaan odottelemaan Tallinnan laivan lähtöä ja päivän ajan kestävää geokätköilyreissua tuolla etelänaapurissa. Meidän piti alunperin lähteä mukaan, mutta sitten ilmaantuikin nämä pari muuttujaa (=kissa), joten yhteinen reissu siirtyy jonnekin syksymmälle. Huomenna olisi kuitenkin tarkoituksena käydä tutustumassa Porvooseen yhdessä noiden porukoiden kanssa. Niillä on ilmeisesti jokin pakottava tarve päästä tartuttamaan kätköilykuume pientä kiinnostusta osoittaneeseen O:honkin.   

I'm officially screwed.

Nyt kuitenkin kakun- ja mansikanjämien kimppuun ja sitten ulos. Parasta vieraiden kestittämisessä on se, että saa itse elää sen jälkeen kaksi päivää rääppeillä, haha! Makoisaa lauantain jatkoa!