perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kesän ensimmäinen (ja viimeinen) lomapäivä

Arki jurruttelee eteenpäin uomissaan ilman sen kummempaa raportoitavaa. Eilen kokoonnuimme muutaman kurssikaverin kanssa ihastelemaan I:n ja O:n uutta kämppää Viikissä. On ne uudet talot kyllä upeita, vaikka Viikki ei mua asuinalueena ainakaan vielä kiehdokaan. Haluan nähdä vähän muutakin pk-seutua. Siinä mielessä on hyvä, että mun elinpiirini "Bermudan kolmio" käsittää tällä hetkellä Vantaalla asumisen, Helsingissä opiskelun ja Espoossa töissä käymisen, että oppii hiukan liikkumaan ja tuntemaan täällä paikkoja. Mieluummin niin kuin että asuisin 100m päässä yliopistolta ja elinpiiri rajoittuisikin Viikin hoodeille. Ei mua, ei ainakaan vielä :) Pääsisihän sieltäkin toki liikkumaan, mutta kuinka paljon sitä tulisi sitten tehtyä, ainakaan noihin naapurikaupunkeihin? Luultavasti aika vähän.


Tänään kävin seuraamassa I:n ja P:n agilitykisoja tuossa lähikentällä aina siihen asti, että S suvaitsi saapua (syy tähän selviää myöhemmin) ja sadekuuro iski niskaan. Oli kyllä älyttömästi hienoja koiria ja agi on viihdyttävää seurattavaa, vaikken itse kilpailekaan (Iipunko kanssa? :D). Shelttejä oli tosi paljon mukana (etenkin ihania blue merlejä <3), mutta jotenkin huomioni keskittyi vielä enemmän kenttää miehittäneisiin mustiin kippurahäntiin.



Schipperke tai mitteli olisi kyllä ihana kaikessa elämänriemussaan ja vilkkaudessaan. Iippu kun on joskus vähän liiallisenkin rauhallinen, tosin kaveri varmaan toisi senkin menoon hiukan virtaa. Sääli vain, että noilla pikku tehopakkauksilla on hiukan taipumusta herkkähaukkuisuuteen, muuten varmaan ottaisin sellaisen silmänräpäyksessä Iipulle kaveriksi :) Tuollainen musta mittelihän mulla ennen Iippua olikin.


 Ensi viikosta lähtien vastuuni töissä jälleen puolittuu, mikä on tavallaan helpotus, mutta tavallaan sääli, koska olen todella nauttinut siitä, että saa pitää kaikki langat käsissään ja tietää koko ajan, mitä osastolla on tapahtunut ja miksi. Lupauduin nyt myös parin viikon ajan hoitamaan yhden ekstralomitustyön, mistä hyvästä sainkin sitten huomisen yllättäen vapaaksi. Tämän iloisen uutisen kuultuani aloin heti järkkäillä kasaan pienoista minilomaa ja huomenna seilaammekin S:n kanssa Viking Xpressillä lahden tuolle puolen ja Pärnuhun (vai Pärnuuseen?) asti. Aijai, tulee kyllä tarpeeseen!




 Ihanaa viikonloppua itse kullekin!

lauantai 24. heinäkuuta 2010

In memoriam

Tämä kesä ei ole kohdellut laumaamme järin helläkätisesti. Suukasvaimet veivät meiltä nyt toisenkin rakkaan. Edes siilispesialisti-eläinlääkärimme mukaan mitään ei ollut enää tehtävissä pikkuisemme pelastamiseksi.



"Shany" 21.11.2005-24.7.2010


"Shanttu" oli siileistämme yksi ehdottomasti kilteimpiä. Piikkien pörhistely (saati sitten kerälle kiertyminen) ei ollut sille tuttu käyttäytymistapa. Vielä ei-vuokrakämpässä asuessamme, kun siilit saivat viipottaa lattialla jatkuvasti vapaana, Shanttu tiesi aina juosta ihmisten luo, kun matoja oli tarjolla - ja tietysti muulloinkin niiden toivossa. Äitinä Shanttu aka "Shaneli" aka "Panttu" aka "Pandersson" (rakkaalla lapsella on monta nimeä, tiedättehän) oli niinikään ensiluokkainen, ja mammamme elämä jatkuukin sen kauniissa ja kiltissä yhdeksässä jälkeläisessä (tai niissä, jotka vielä elossa ovat).




Ainoana lohtuna tässä asiassa on se, että tyttö sai elää loppuun asti pirteänä ja virkeänä, vaikka kasvain on varmasti kipua aiheuttanutkin tai olisi ainakin tullut aiheuttamaan. Tyttö sai niin sanotusti lähteä saappaat jalassa: vielä eläinlääkärin pöydälläkin se innostui sutimaan vaahtopallot selkäpiikkeihin pöydän desinfiointiaineen hajusta.


Vaikka pahalta tuntuu ja kyyneleitä on pitkäaikaisen ystävän poismenon takia vuodatettukin niin aina sitä on kuitenkin emännän vastuullisessa roolissa rakkailleen sen viimeisen palveluksen velkaa. 

Mieluummin päivän liian aikaisin kuin tuntiakaan liian myöhään.




Nuku rauhassa pieni, tassunjälkesi säilyvät sydämissämme <3



perjantai 23. heinäkuuta 2010

Asiakas, aina oikeassa?

Taas on arki hakeutunut kuluneisiin uomiinsa, kun S suuntasi kotiin päin. Maanantaina kävimme vielä tsekkaamassa Hietsun (etsittyämme sitä punan poskille kohottavan kauan :D) eli Hietaniemen uimarannan. Ei se ihan Yyterille vetänyt vertoja, mutta muuten ihan kivan oloinen hengailupaikka kyllä DJ:ineen päivineen. Merivesi tuntui 26-asteisen järviveden jälkeen niin viileältä, että uimisen jätimme väliin ja suuntasimme sen sijaan IKEAan ja tuli sitten alkuviikosta vedettyä koko kylppärin sisustus uusiksi. Oho, hups.


 Duuni on alkanut maistua oikeastaan vielä paremmalta nyt kun jäin tuonne yksin puurtamaan. On todella mielenkiintoista saada hoitaa koko osaston asioita ja päättää itse missä järjestyksessä tekee mitäkin. Kun on kaikki langat käsissä, on helpompi kokea jonkin sortin hallinnan tunnetta työkentästään. Erityisesti olen kuitenkin nyt nauttinut duunini asiakaspalveluosuudesta. Mähän alunperin hiukan pelkäsin alkaa vastailla asiakaspuheluihin, koska ensinnäkään en kokenut tietäväni vielä asioista tarpeeksi (en ehkä vieläkään tiedä, mutta osaan kuitenkin ohjata asiakkaat eteenpäin jollekulle joka tietää) ja toisekseen koska olin kuullut varoittavia esimerkkejä vaikeista asiakaista, jotka soittavat kovan tuohtumuksen vallassa. Pääasiassa kaikki ovat kuitenkin olleet todella ihania (olen saanut kuulla olevani mm. pelastava enkeli ja muita mieltä lämmittäviä lausahduksia yksinäisten mummojen rupatteluja ja auton alle jääneen koiran pelastusoperaatiota unohtamatta) ja olen huomannut, että asiakaspalvelu onkin ihan tämän työn kivoimpia puolia.



Aloittaessani aikoinaan duunin eläinkaupan myyjänä tykkäsin alkuun olla se taustalla vaikuttava työmyyrä, joka pitää tuotteet hyllyssä, eläinten asumukset puhtaina, laatii eläimille hoito-ohjeita, ottaa selvää tuotteista asiakkaiden toiveiden perusteella, tekee tilauksia jne. - jättäen varsinaisen myyntityön niille, joilta se luonnostaan onnistuu. Kuukausien myötä opin kuitenkin nauttimaan siitäkin ja nyt tänä kesänä se on vielä korostunut. Puhelimeen on kiva vastata!

Kaksi kertaa olen kuitenkin jäätynyt totaalisesti: ensimmäisen kerran, kun puhelimessa kysyttiin suomeksi, että puhunko ruotsia ja jäin miettimään mitä vastata ja millä kielellä :D Lopulta asia hoitui sujuvasti englanniksi. Toinen kerta oli sitten sen ensimmäinen tuohtunut asiakas. Sen puhelun jälkeen aloin muistella viime syksynä Eläinlääkäripäivien pieneläinhoitajaseminaarissa (jossa olin töissä) kuulemaani luentoa vaikean asiakkaan kohtaamisesta. Eläinklinikoillahan näitä tulee väkisinkin vastaan, koska ihmiset suhtautuvat lemmikkeihinsä todellisella tunteenpalolla ja kun huoli eläimen terveydestä painaa mieltä, paha olo purkautuu helposti lähimpään mahdolliseen kohteeseen. Itse olen mm. yhdellä klinikalla käydessäni todistanut tapausta, jossa koiran omistaja meinasi käydä pieneläinhoitajaan käsiksi, koska eläinlääkäri oli puoli tuntia aikataulusta myöhässä hätätilanteen vuoksi. Hermostuneen asiakkaan kohdalla oli kyse "vain" koiran rokotuksista. Niinpä monet ovatkin sanoneet, että eläinlääkärin ammatissa pitää osata käsitellä eläinten lisäksi myös ihmisiä. Toivonkin kovasti, että tämä huomioitaisiin myös jossakin vaiheessa koulutustamme, vaikka osuus jääneekin varsin suppeaksi ja pääasiassa asiakaspalvelutaitojen oletetaan syntyvän sitten työelämässä.



Luennolta mieleeni onnistuin palauttamaan onneksi vielä muutaman jutun, kuten että kun asiakas tulee kiukkuisena lankoja pitkin kimppuun, on hänellä vallitsevasti käytössään aivojen tunteita käsittelevät osat, joten on turha yrittää selittää hänelle järkiperäisiä syitä tai selityksiä asioiden kulkuun. Sen sijaan tunnepuoli on ensin saatava rauhoittumaan, jotta asiakas ylipäätään pystyisi ottamaan vastaan myös järjellä käsiteltävää puhetta. Alkuun tulee siis todella osoittaa kuuntelevansa, ymmärtävänsä ja olevansa pahoillaan. Sen jälkeen tulisi toistaa, mitä asiakas on sanonut, jolloin rauhoituttuaan moni tajuaa kuulostaneensa ehkä turhan hyökkäävältä, jopa joskus hieman naurettavalta.

"Kyllä, kyllä, ymmärrän. Te siis toivotte minun hakevan lääkärin hätäsektiosta tällä minuutilla selvittämään tämän merkintävirheen tai ette maksa tätä laskuanne tai emme kuule teistä enää koskaan."

Tässä vaiheessa - ainakin teoriassa - ihminen ehkä tajuaa kuulostaneensa turhan dramaattiselta ja alkaa kaunistella sanomisiaan. Asiakkaan rauhoittuminen tarjoaa itselle väylän ohjata keskustelua selvemmille vesille ja päätyä ratkaisuun. Löysin netistä myös kivan listauksen keinoja, joista voisi olla apua hankalissa tilanteissa. Osa on ehkä hieman yliampuvia, mutta idea on varmasti kohdillaan :)



1. Apologize. An apology makes the angry customer feel heard and understood. It diffuses and anger and allows you to begin to re-establish trust.You need to apologize to customers regardless of fault.

2. Kill Them Softly With Diplomacy. This simple phrase has never failed me: "Clearly, we've upset you and I want you to know that getting to the bottom of this is just as important to me as it is to you." When you say this, anger begins to dissipate and you haven't been pulled into the drama of the attack.

3. Go into Computer Mode. To use Computer Mode you take on the formalities of a computer. You speak generally, without emotion, and you don't take the bait your angry or difficult customer is throwing you.

For example:

"You don't give a d*** about customers. Once you get a customer locked into a contract, the service aspect is over."


"I'm sure there are some people who think we don't care about servicing customers."
"It's very annoying to experience a delay in service response."

This tactic works because it is neutral, doesn't take the bait, and because it is unexpected. The difficult customer wants to throw you off, make you lose control, and to get you to respond emotionally. When you fail to do each of these things, you actually regain control.



4. Give this question a shot: "Have I done something personally to upset you?... I'd like to be a part of the solution." Of course, you know you haven't done anything to upset the customer. You ask this question to force the angry customer to think about his behavior. Often, the mere asking of this question is enough to get the ballistic customer to begin to shift from the right brain to the left brain, where he can begin to listen and rationalize.

5. Show empathy -Empathy can be a powerful tool to show that you genuinely care about the inconvenience the customer has experienced. Expressing empathy is also good for YOU, as it helps you truly begin to see the problem from the customer's perspective

o "That must have been very frustrating for you."
o "If I were in your shoes, I'm sure I'd feel just as you do."



 6. And finally, here's a tip that works like magic. Show appreciation for the difficult person's feedback. After your difficult customer has ranted and raved, you can regain control of the conversation by interjecting to thank them for taking the time to give you feedback. You can say something like:

"Thanks for taking the time to let us know how you feel."
"We appreciate customers who let us know when things aren't right."
.
The reason this tip works so effectively is because the last thing your irate or unreasonable customer expects is for you to respond with kindness and gratitude. It's a shock factor and many times you'll find that your customer is stunned silent and this is exactly what you want.

When you do these things you'll find that being on the receiving end of verbal abuse doesn't have to be threatening or intimidating. You can come across as confident, composed and strong... and most importantly, you'll regain control of the conversation.


 
Ajattelin, että ehkä jollekin muulle olisi noista vinkeistä jotakin iloa, sillä ne tähän ymppäsin. Ja jos jollakin on jotain omia, hyväksi todettuja vinkkejä jaettavaksi, niin kommenttiboksissa riittää tilaa ;) . No, ehkä mä psykasta kiinnostuneena oon jotenkin myös  tavallista kiinnostuneempi pohtimaan asiakkaidenkin käytöstä ja sen taustalla vaikuttavia syitä sen sijaan, että leimaisin kaikki suorilta "aasiakkaiksi".
Mukavaa viikon viimeistä (kesä)työpäivää kuitenkin kaikille muillekin ahertaville paikasta riippumatta!


 

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hyvä, parempi, tämä viikonloppu

Huhhei mikä loppuviikko ja viikonloppu takana :) Koko ajan ollut jotain ohjelmaa, mutta onneksi aivan huippua sellaista! S tuli viime viikon keskiviikkona viettämään lomapäiviään tänne. Käytiin heti mun töiden jälkeen Suokissa ihan vain piknikkeilemässä ja auringossa makaamassa. Torstai sujui jälleen aleshoppailujen merkeissä, joskaan vastoinkäymisiltä ei täysin vältytty. Ilta kuitenkin kruunautui koko päivän aikana kerrytettyjen hikien huuhtomisella 26-asteiseen Kuusijärven veteen. Sinne jäi talviturkki vihdoin ja ai että uiminen tekikin hyvää!

 Tofujätskiä Raumalla

Perjantaina S jatkoi kaveriporukkansa kera lahden toisella puolelle ja mä otin junan alleni ja suuntasin T:n luo Tammerfestin tuulahduksia nuuhkimaan. Oli aivan huippua pakollisen baarireissun jälkeen istua lämpimällä Keskustorilla vailla kiirettä mihinkään ja vedellä ruokakojusta ostettu "rove" (pikaisella googletuksella =ropponen, murresana?) vastapaistettuja muikkuja, aijai :) Oli muuten ensimmäinen kerta, kun maistoin kyseistä herkkua! Monesti on tehnyt mieli, mutta ajatus kalan syömisestä pyrstöineen päivineen on pitänyt mut turvallisen välimatkan päässä kokeilusta :D

Lauantaina lähdettiin melkein heti herättyämme kohti kotikaupunkia, koska päivän suunnitelmana oli lähteä risteilylle Rauman saaristoon ja Kylmäpihlajan majakalla vierailemaan. T päättikin siinä ajomatkan aikana lähteä myös mukaan (että mä rakastan ex tempore -ihmisiä, joiden ei ole pakko suunnitella kaikkea etukäteen!) :)

Tykkään hurjasti majakoista, etenkin pitkän historian omaavista sellaisista. Majakoissa on jotakin mystistä ja kiehtovaa. Niillä olisi monta tarinaa kerrottavana, jos seinät vain pystyisivät puhumaan :) Myös karu arkitehtuuri ja tietysti majakkasaaret ja koko ympäröivä saaristo, joka levittäytyy majakan korkeuksista katseltuna laajana edessä, jaksavat aina viehättää.


Oli kuitenkin vissiin vähän huono idea aloittaa majakoiden kiertely aikoinaan Suomen hienoimmasta (korkein ja historiakkain) eli Bengtskärin majakasta. Se nimittäin jätti aika isot saappaat täytettäviksi :)

Toinen vierailukohteemme, Isokarin majakka ei lumonnut niinkään majakan upeudella, vaan saaren monipuolisella ja huikaisevan kauniilla luonnolla. Saaren keskellä on mm. hienon muotoinen järvi ja aallonmurtajan kuhisivat rantakäärmeitä (hrr).


Tältä näytti kuitenkin tämänkertainen kohteemme:




Älyttömän kirkasta vettä! Sukelluskurssin juuri suorittanut T alkoi heti haaveilla tänne sukeltelemaan pääsystä...


Itse majakka oli todella moderni (siis majakaksi :D), vasta 50-luvulla rakennettu ja tällä hetkellä siellä oli lähinnä hotellihuoneita. Ei ihan Bengtskärin historialle vedä vertoja :)


Opastetulla kierroksella pääsimme mm. näkemään majakan kappelin sekä kiipeämään majakan 9. kerrokseen näköalatasolle. Korkeutta n. 30m (koko majakalla 36m).




Uskomattoman sileitä, juovikkaita rantakallioita





Eväänä mun askaroimaa savukala-leipäjuustosalaattia

Majakkareissun jäkeen eli illalla yhdeksän jälkeen suuntasin katsomaan yhtä vanhaa lapsuudenystävää ja hänen/poikaystävänsä neljää koiraa. Istuskeltiin terassilla ja huuhdottiin mansikoita alas parilla siiderillä. Aika kului kuin siivillä, kun oli paljon kuulumisia vaihdettavana. Sieltä jatkoin vielä paikalliseemme H:n kanssa. Eipä taaskaan vältytty draamalta, mutta onneksi näin myös toista lapsuuteni parasta ystävää siellä yllättäen :) Parhaat ystävät tunnistaa siitä, että välit säilyvät, vaikka yhteydenpito harvenisikin, mutta jälleen kun nähdään, on kuin edellinen tapaaminen olisi ollut vasta eilen :)

Jouduin kerrankin myös taapertamaan pilkun jälkeen kotiin kävellen, mutta onneksi lämpimänä kesäyönä se on vielä ihan mukavaa. Pelot yksin yöllä liikkumisesta rajoittuvat nykyisin lähinnä Vantaan katuihin, kotikaupunki ja vielä Tamperekin tuntuu siihen verrattuna nyt aivan lintukodolta :) Pysähdyinpä myös vanhan taloni pihaan muistelemaan siellä vietettyä aikaa. Nostalgista :)


Tänään oli vuorossa Iipun ensimmäinen venematka ja vierailu lähisaarella. Ilma enteili ukkosta ja sadetta, joten retkemme ei ollut turhan pitkä, mutta ihanaa oli antaa tuulen tuivertaa hiukset uuteen kampaukseen ja nauttia järvimaisemasta pitkästä aikaa.

Kauniit ja älykkäät shelttikauhumme vesille lähdössä... 

video

video










Lähdin sitten viiden junalla kotiin ja täällä olikin S taas vastassa, eli jäi vielä ainakin muutamaksi päivää tänne mun seuraksi :) Sain myös aivan huipun Viron tuliaisen, jota olin ehtinyt haikaillen tuoksutella jo muutaman kerran raaskimatta vielä ostaa omaksi!


Ilta päättyi pulahduksella Kuusijärveen ja ABC:n kaupasta (joihin molempiin mä ajoin, oli muuten eka kerta kun tartun rattiin Vantaalla!) haetuista tarvikkeista rakennettuun kanasalaattiin sekä mansikkakerma-rooibosteehen <3 Lisäksi postilaatikosta löytyi odotettu lähetys Briteistä!


Kuinka paljon mahtavia juttuja voi kerääntyä muutamaan päivään? Nähtävästi aika monta :)

Reipasta viikon alkua kaikille!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Kesälukemistoa

Kesälukemiset kuuluu ehdottomasti mun kesään. En jaksa lukea kaunokirjallisuutta juurikaan lukukausien aikana, koska silloin tulee pakostakin luettua (oppi)kirjoja ihan riittämiin. Kesällä kirjat ovat kuitenkin ihan parasta tekemistä aurinkoa ottaessa tai muuten pihalla istuskellessa. Nyt olen lisäksi alkanut käyttää junamatkatkin osittain kirjoihin uppoutumiseen (niinkuin ehkä puolet muistakin päivittäin junalla pendelöivistä), koska silloin aika kuluu varsin äkkiä ja mielekkäästi tuntuen samalla omalta vapaa-ajalta, eikä työajalta.

Edellisen kirjastokäynnin jälkeen tuli luettua Härkösen Akvaariorakkautta, Karran Haarautuvan rakkauden talo sekä Nancy Hustonin Enkelin kosketus. Etenkin viimeksimainitusta, sodan jälkeisen maailman Ranskaan  keskittyneestä teoksesta tykkäsin ihan hurjasti. Jotenkin se kerrontatapa ja Pariisin kuvailu osui ja upposi. Kirjan myötä mulla myös vahvistui tunne siitä, että haluaisin vielä joskus asua jonkin aikaa ulkomailla, mieluiten Keski-Euroopassa. Pariisi olisi upea kaupunki, mutta harmillisesti en osaa ranskaa, eivätkä paikalliset oikein tykkää puhua englantia. Kova matkustusinto alkoi myös taas kutkutella, mutta ainakin pidempien reissujen suhteen lienee pakko odotella syksyä...


Eilen poikkesin palauttamassa jo luetut kirjat ja lainasin vinon pinon uusia. Ajattelin kahlata kaikki James Herriotin eläinlääkärin urasta kertovat omaelämäkerralliset teokset läpi tänä kesänä - tai ainakin ne, jotka onnistun saamaan käsiini. Uskomatonta, etten ollut ennen elukkaan pääsyä edes kuullut moisesta kirjasarjasta, vaikka muuten olenkin kahlannut hyvinkin runsaasti eri eläinkirjoja läpi.

Luullakseni nämä tulevat olemaan kovin mielenkiintoisia ja käytännön työstä (joskin suureläinpraktiikkaan keskittyvästä sellaisesta) kertovaa. Ensimmäiseksi otin käsittelyyn "Kaikenkarvaiset ystäväni", josta on jo käynyt ilmi, että joskus Briteissä eläinlääkärin koulutus on ollut käytännössä yhtä kuin menolippu kortistoon ja useimmat valmistuneet ovat joutuneet toimimaan ihan muiden alojen hanttihommissa tai esim. kaupan kassoina. Näin siis niinä murroksen aikoina, jolloin maanviljely ja hevosten käyttö alkoivat vähentyä yhteiskunnassa. Nykyisin työtilanne on ainakin täällä Suomessa kuitenkin vallitsevan eläinlääkäripulan vuoksi varsin valoisa, ja jos lemmikkieläinten määrät jatkavat kasvuaan, niin töitä riittänee tekevälle kyllä.

Kirja alkaa näin:

"Tästä ei kirjoissa puhuttu mitään, ajattelin lumen tuiskutessa sisään avoimesta ovesta ja laskeutuessa paljaalle selälleni. Makasin mahallani sontaisella nupukivilattialla, käsivarteni oli syvällä ponnistavan lehmän sisuksissa, jalkani etsivät varpaansijaa kivien välistä... 

...Ei, kirjoissa ei puhuttu mitään siitä, että sinun oli hapuiltava pimeässä narujasi ja instrumenttejasi, yritettävä pitää itsesi puhtaana ämpärillisellä haaleaa vettä, eikä siitä, että kivet kaivautuisivat rintaasi. Ei liioin hitaasti puutuvista käsivarsista, lihasten asteittaisesta lamaantumisesta sormiesi yrittäessä työskennellä poikivan lehmän voimakkaiden työntöjen puristuksessa. Eikä kirjoissa ollut sanaakaan hitaasti hiipivästä uupumuksesta, hyödyttömyyden tunteesta eikä alkavasta pakokauhusta."

Ihanaa inhorealismia :) Tekee hyvää välillä lukea kuvausta ihan aidoista hoitotilanteista, vaikkakin edelleen olen melko varma, että tulen päätymään pieneläinpraktiikan pariin. Ehkä muutama vuosi kunnaneläinlääkärin hommia alkuun voisi kuitenkin olla ihan avartavaa...




Lisäksi mukaan tarttui Nancy Hustonilta pari kirjaa. Toivottavasti ne vetävät vertoja Enkelin kosketukselle.

Viikonloppuna tapahtui myös sellainen mukava juttu, että sain vihdoinkin itselleni pyörän! Omani kun pöllittiin mun omalta kotipihalta kotopuolessa noin viikkoa ennen mun muuttoa tänne - huolimatta siitä, että se oli lukossa ja pinna tai pari katki. Se söi naista, koska täällä pyörä on todella kätevä liikkumisväline autottomalle ja koska kyseinen sykkeli ei suinkaan ollut ollut sieltä halvimmasta päästä aikoinaan :(

Meidän piti nopeasti hakea mulle kierrätyskeskuksesta vanha "mummis", jonka joutuminen pitkäkyntisten käsiin ei aiheuttaisi liikoja tykytyksiä sydänalassa. Mun säkällä siellä ei kuitenkaan nyt ollut yhtään pyörää myynnissä, joten päätimme katsastaa erään pyöräliikkeen valikoimat siinä samalla. Ja arvaahan sen, mitä tapahtuu kun yhdistää pari ylipuhuttavaa ostajaehdokasta, sinnikkään ja hiukan turhan flirtin myyjän (juoksi tai oikeastaan potkutteli potkulaudalla meidän perään vielä kun näki meidän myöhemmin kulkevan liikkeen ohi...) sekä pyörän, jossa oli pieni hapettuma vanteessa (korjattiin vaihtamalla koko rengas).






En ole erityisemmin kirkkaan punaisen värin ystävä, mutta tykkään noista rungon kuvioista, pyörän muotoilusta ja tosta etukorista, jonka avulla on helppo kiikuttaa ostoksia kotiin, joskin hiukan vielä harjoitusta vaatii ostosten määrän suhteuttaminen korin kokoon :D.

Nyt onkin ollut ihana hurautella pyörällä menemään kauppaan ja kirjastoon tai Tiksiin ylipäätään. Mukavan vilpoisaa ja vauhdikasta menoa eikä kerrankin tarvitse elää HSL:n Reittioppaan määrittelemässä aikataulussa :) Tässä meidän asuinalueella on huonona puolena se, että kunnon kauppoja ei ole ihan lähikorteleissa. Pari K-Marketia on ehkä 10min kävelymatkan päässä, mutta ne ovat kalliita ja valikoimiltaan suppeita. Niinpä mun onkin tähän asti pitänyt käydä dösällä aina kaupassa tai poiketa sinne kotimatkan yhteydessä. Vaan enää ei ole pakko, jee!

Muita viime päivien alehankintoja on nää ihanat shokkiväriset peruskorkkarit :) Ihan mun lempparivärejä!


Näpersin tuossa myös mojiton (joku lemppari niin ikään) iltamyssyksi ihan sen kunniaksi, että muistin tuoda kaupasta tuoretta minttua ja toisekseen siksi, että lämpöennätykset paukkuvat. Em. järjestyksessä :) Sen myötä voisin koittaa luikahtaa kerrankin ajoissa unille, koska univelkaa on jo tässä vaiheessa viikkoa ehtinyt kertyä vähän liikaa...




Mojito-kuva täältä

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Summer breeze, whispering



























Mennyt viikonloppu oli omistettu perheen kesken vietetylle laatuajalle. Meidän porukat nimittäin päättivät, että kun keväällä ei molemmille osapuolille sopivaa ajankohtaa ollut löytynyt, niin nyt olisi korkea aika nähdä missä ja miten mä asun - muutenkin kuin valokuvien välityksellä. Lauantain kierros aloitettiin Viikin kampukselta ja jatkettiin sieltä Malmin kautta keskustaan, jossa kierrettiin lenkki 3B- ja 3T-sporilla, jotka kulkevat tärkeimpien nähtävyyksien ohi. Tiukan aikataulun vuoksi emme kuitenkaan pysähtyneet mihinkään ennen Kaivaria ja Ullista, jossa pidettiin evästauko. Reissun luonteeseen kuului myös geokätköily, johon vanhempani ovat siis hurahtaneet (parissa vuodessa parituhatta kätköä... siitä voi laskea, mitä se tekee päivä kohti :D)...


Mutta käytiinpä tutustumassa hiukan myös mun tulevaan hääpaikkaan... ;)



Rakennukset, pyykkinarut, kärryt ja lasten lelut pihoilla näyttivät muutaman vuosikymmenen takaa eloon heränneiltä. Ihana tunnelma!

Ensin kelailin muuttavani tänne, mutta toisaalta jatkuvasti takapihalla ramppaaviin ja mesoaviin turisteihin menisi varmaan aika äkkiä hermot... Hääpaikkana tuo sen sijaan toimisi tällaiselle meri- ja saaristohullulle aivan mahtavasti ja lauantaina siellä olikin meneillään ainakin kahdet häät. Tosin voi olla, että kukkaronnyörejä saisi ennen paikan varaamista pari vuotta kiristellä. No, onneksi nyt ei vielä tarvitse murehtia sellaista :)


Oonkohan maininnut, että rrrakastan majakoita? Tän vois laskee jälleen yhdeksi nähdyksi majakaksi, vaikka rakennus pääasiallisesti palveleekin kirkkona. Ymmärsin, että tällainen yhdistelmäratkaisu on maailmanlaajuisestikin aika harvinainen.





























Ihania käytäviä ja sokkeloita, kallioita, polkuja, lämmin ilma ja auringonlasku <3





Toi kuivatelakka oli myös jännä. Pari purtiloa siellä näkyi olevan korjauksessa.

Ylläolevalla futiskentällä piti kai olla vappuna elukkalaisten futismatsi, mutta se peruuntui huonon sään takia. Olin siis jo kahdesti (orientoivalla viikolla vapun lisäksi)_melkein_ päässyt "Suokkiin", mutta säiden haltijat olivat ilmeisesti sadepilviä aiempina kertoina taivaalle puskiessaan halunneet säästellä käyntiäni tälle upealle kesäpäivälle :) Olimme perillä vasta 19-20 maissa, mutta toisaalta se oli hyvä ratkaisu, koska siihen aikaan suurin osa ihmisvirroista oli jo suuntaamassa takaisin kaupungin suuntaan.


Porukat käyttivät aikansa lähinnä näin:




















:D

Itse keskityin sillä välin olennaiseen:


Noita kanadanhanhia oli siellä aivan hullusti (ja samoin niiden jätöksiä nurmikot täynnä) ja niillä oli suloisia untuvikkovauvoja huollettavinaan :) Joku arviolta 6-7 v. poika jahtasi hanhia Kaivarissa ja heitteli niitä hiekalla, mihin mun oli pakko oman mielenrauhani takia puuttua, kun pojan vanhemmat vaan kulkivat kaukana edellä eivätkä noteeranneet asiaa mitenkään (ennen mun puuttumista siihen). Onneksi mun auktoriteetti riitti tällä kertaa lopettamaan moisen typeryyden, vaikkei lapsi siihen ihan mukisematta tyytynytkään. Pitäis varmaan jatkossa vastaavissa tilanteissa alkaa vedota siihen, että tulevana eläinlääkärinä on vastuussa elänten hyvinvoinnista ;) Kummastuttaa vain, ettei suinkaan kaikissa kodeissa opeteta kunnioittamaan kaikkea elämää tuonkaan vertaa.

Takaisin kotona olimme joskus ennen yhtä yöllä, jolloin lämpötila huiteli edelleen melkein hellelukemissa. Oli siis pakko istuskella terassilla vielä puoli kolmeen saakka ennen kuin unijukka alkoi viskellä hiekkaansa silmiin.

Sunnuntaina pyörimme autolla ympäri Vantaata ja noukimme samalla jokusen geokätkönkin mukaamme. Viikonlopun anti taisi olla yhteensä parikymmentä löydettyä purkkia. Enemmänkin olisi varmaan löytynyt, jos  en olisi ollut mukana hidastamassa touhua :)

Tosin löysin mäkin yhden!


Sunnuntaina grillattiin ruuaksi tuollaisia lohigrillipaloja (nams), ananasta, leipäjuustoa ja jälkkäriksi marjanyytit muroseoksella. Lisäkkeenä toimi fetasalaatti. Oon ihan rakastunut noihin Apetinan minifetarasioihin, joissa on öljykastikse ja aurinkokuivattua tomaattia/paprikaa tms. mukana. Niistä saa ihan hullun ihania salaatteja aikaiseksi!

Kaiken kaikkiaan fiilis on jälleen palannut positiivisen puolelle ja viikonloppu oli oikein onnistunut :) Porukatkin ilmeisesti kokivat jonkin sortin valaistumisen Vantaan ja Helsingin koosta ja täällä (julkisilla) liikkumisesta. "Että sä pärjäät näin isossa kaupungissa näin hyvin yksiksesi" taisikin olla äidin tämänkertaisen liikutuskohtauksen aiheuttaja :)