perjantai 27. marraskuuta 2015

Joulun odotusta


Heipä hei! Huono (liian paljon elämää nähnyt) kamera ja pimeät päivät ovat nakertaneet bloggausintoa, mutta ette varmaan ylläty siitä, millaisissa tunnelmissa täällä on viime viikot menty. Jep, nyt saa vissiin jo julkisestikin joulufiilistellä?


Löysin pari vuotta sitten ihanan jouluneuleen, joka alkaa olla jo niin nukkavieru, että oli pakko hamstrata muutama lisää. Samaan tilaukseen tarttui myös lumihiutalekorvikset viime vuonna saamani kaulakorun kavereiksi.


Maailman kivoimpia joulupapereita!


Mulla on myös aina ollut jotenkin yltiöromanttinen kuva pähkinöiden särkemisestä pähkinänsärkijällä, joten Lidlin tyrkkytarjouksesta tarttui tällainen matkaan. On muuten yllättävän haastava laji tuo särkeminen! Onnistun singottelemaan kuorenpalasia kaikkiin ilmansuuntiin... siis noiden pienimpien pähkinöiden kanssa, joita ylipäätään saan rikki. Vinkkejä?


Joulumausteita...


... joulusaippuoihin.


Viime viikolla lumi käväisi ohuena puuterikerroksena myös Vantaalla ja tokihan se innoitti laittamaan myös terassin joulukuntoon.


Kotihan on näyttänyt tältä jo hetken. Ja en muuten ollut minä, joka halusi joulukodin näin varhain tänä vuonna.

Kaikki on näköjään mahdollista.


Pienenä motivaattorina taisi kuitenkin toimia tämä - vihdoinkin täydellinen sisustustakka ilman turhia krumeluureja ja eläväisellä tuliefektillä. Lämmittää tuvan tarvittaessa yhtä tehokkaasti kuin edellinenkin, jonka itse asiassa kuskasimme kotipuoleen. Saa sitten sielläkin edes oman huoneen lämpimäksi. Vanhempani viihtyvät huomattavasti viileämmissä lämpötiloissa kuin itse viihdyn. Ja täytyy sanoa, että takan lämmöstä nauttivat kissat ja Taikkiskin.


Uusia jouluruokareseptejä on myös testailtu.


Innostuin viime joulun jälkimainingeissa kovasti ajatuksesta koostaa runsas kalapöytä. Kalalisukkeet ovat aina joulupöydän ja ravintolabuffettien parasta antia, joten mikseipä panostaa niihin itsekin? Kävimme läpi seitsemän sillireseptiä, joista jatkoon päätyi neljä.


Lisäksi kokeilimme helppoa ja herkulliseksi ylistettyä joululimppua, josta kieltämättä tuli aika hyvää. Ihan erilaista ainakin kuin aiemmin käyttämämme resepti. Ehkä täksi jouluksi voisi tehdä molempia?


Suuret ovat siis jälleen suunnitelmat, etenkin kun olen vielä aatonaattona töissä. No, pitää vain yrittää saada kaikki ajoissa valmiiksi. Suunnittelu ainakin on aloitettu ajoissa!

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Eksoja, eksoja!


Heti Italian kurssin perään oli vuorossa toinen huikea kurssi Suomessa. Eksoja - kuinkas muutenkaan. Tällä kertaa lintuja ja matelijoita. Matelijoista lähimpänä sydäntäni ovat kilpikonnat, sillä lapsuudessani meillä oli kotona ja sukulaisilla punakorvakilpikonnia. Niistä tämä eläinharrastukseni ja -innostukseni oikeastaan silloin 5-vuotiaana alkoikin. Lintuja en puolestaan ole koskaan omistanut, joskin yhden eksäni kanssa harkitsimme joskus ruusukaijasten hankintaa ja roikuimme siilejä lemmikkimessuilla esitellessämme kohtuullisen säännöllisesti myös lintuharrastajien standilla. No, kaijasia ei koskaan tullut, mutta linnut sinänsä kyllä kiinnostavat.

Kurssi oli kaksipäiväinen ja ensimmäisenä päivänä keskityttiin lintuihin. Aluksi kävimme läpi lintujen tavallisimpia sairauksia ja iltapäivä oli omistettu käytännön harjoituksille, joita eniten odotinkin. Perusopetuksessa meitä varoiteltiin kovasti siitä, että linnut voivat klinikalla kuolla jo käsittelyyn, joten halusin saada ihan kädestä-käteen -opastusta nimenomaan lintujen turvalliseen käsittelyyn stressaavissa klinikkaolosuhteissa. Sitä harjoiteltiinkin yllä näkyvillä kyyhkyillä, jotka olivat hurjan kilttejä ja helppoja käsitellä.


Pääsimme harjoittelemaan myös veri- ja kupunäytteiden ottamista, verisivelyiden tekemistä ja tulkintaa sekä muuta mielenkiintoista. Linnuilla on niin erilainen anatomia ja fysiologia, että kurssi avasi kyllä ikkunan ihan uudenlaiseen maailmaan. Verisolutkin ovat ihan erilaisia kuin nisäkkäillä.


Toisen päivän rakenne oli vastaava, mutta aiheena tosiaan matelijat. Tätäkin päivää varten meille oli saatu kerättyä hieno valikoima demoeläimiä: useampia liskoja, käärmeitä ja kilpikonnia.


Matelijoidenkin kanssa harjoiteltiin peruskäsittelyotteita, verinäytteenottoa, sukupuolen määritystä, suun avaamista...


... ja ultraamista!


Kurssin vetäjänä toimi tsekkiläinen matelijalääkäri, joka sai kyllä tartutettua innostustaan meihin kuulijoihinkin.

Nyt on siis tämän syksyn kurssit käyty ja katse kääntyy hiljalleen kohti ensi vuotta ja sen mukanaan tuomia haasteita. Onpa sitä vain tullut valittua mielenkiintoinen ammatti!

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

I for Italy, part III


Sunnuntaina junailimme itsemme Milanoon. Tärkeimmän nähtävyyden ja maamerkin - Duomon, eli tuomiokirkon, edessä oli pakko ottaa lakisääteiset posetuskuvat.



Emme kuitenkaan päässeet sisälle asti, koska raahasimme mukanamme matkalaukkuja, enkä halunnut niitä leviteltävän ympäriinsä turvatarkastuksen yhteydessä. Turvatoimet tuntuivat muutenkin normaalia kireämmiltä, sillä Duomon vieressä oli käynnissä tällainen spektaakkeli.


Kävelimme Galeria Vittorio Emanuelen läpi ja teimme hieman ostoksia Milanon keskustassa. Saimme myös huonoimman ravintolakokemuksen ikinä - ylihinnoiteltua, tasotonta ruokaa, eikä minkäänlaista palvelua. Vaikka Italia on ruokamaa, olen todennut, että sieltä on välillä hankala löytää niitä hyviä ruokakokemuksia.


Illansuussa matkasimme Linaten lentokentälle, jonka autovuokraamosta olimme päättäneet vuokrata auton - ensimmäistä kertaa koskaan! Autovuokraamon sijainti valikoitui sillä perusteella, että pääsisimme ajamaan vain isoja moottoriteitä, sillä Italian kaupunkiliikennekulttuuri hirvitti jo ajatuksenakin.

Ajelimme sitten kieli kohtalaisen keskellä suuta Milanosta Novaraan, jossa kurssini järjestettiin. Novara on italialaisittain hyvin pieni kaupunki "keskellä ei-mitään", joten ajattelimme, että auto olisi mukava kauppareissujen ja muunkin liikkumisen kannalta. Onneksi autossa oli hyvä navigaattori, joten harhaan ajamisilta vältyttiin ihan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta. Torveakin meille huudatettiin vain kerran!


Kurssipaikka oli todella hieno ja viihtyisä. Ilmeisesti se on alunperin syntynyt ihan näitä ESAVS:n kursseja silmällä pitäen, mutta laajentanut toimintaansa sittemmin muihinkin palveluihin.


Pihalla oli iso lampi, jossa asusti ainakin yksi joutsen ja tusina nutrioita.


Kurssi alkoi maanantai-aamuna luennoilla.


Ensin käytiin läpi hieman ultraamisen teoriaa - fysiikkaa ja muuta perushuttua. Tämä osuus oli kuitenkin tarkoituksella jätetty niukaksi ja varsin nopeasti päästiin asiaan, eli käytännön läpi käymiseen aina hyvästä kuvanmuodostuksesta ultraamistekniikkaan ja ultraäänitutkimuksen toteuttamiseen. Ensin kävimme vatsaontelon läpi alueittain, eli ensin luennoitiin, mitä milläkin vatsaontelon alueella tulee tutkia, sitten tutkimus demottiin ja lopuksi pääsimme kukin ultraamaan käsitellyn alueen. Tämän jälkeen vatsaontelo käytiin läpi elin elimeltä vastaavien luentojen, demojen ja ultraharjoituksien avulla. Varsin tehokasta toimintaa, etten sanoisi!


Ultrakoneita oli useita ja ne olivat laadukkaita. Ja ehkä sitä oppi säätelemään koneen asetuksia ja hyödyntämään antureita niin, että kuva oli selkein mahdollinen. 


Ultrattavina meillä oli pääasiassa paikallisten eläinlääkäreiden ja kasvattajien perusterveitä koiria, joista osa oli niin tottuneita hommaan, että ne vain makasivat tutkimuspöydällä ilman, että kenenkään tarvitsi pitää niistä kiinni. Lisäksi suurin osa oli pieniä, eli helppoja ultrattavia. Kissoja ei harmillisesti ollut yhtäkään ja toinen ikävä seikka oli se, että italialaiset omistajat kielsivät lähes järjestään koiriensa karvojen ajelun ultraamista varten. Se tuntui suomalaisittain varsin oudolta, etenkin kun juuri vastaavalla Suomen kurssilla oli korostettu karvojen ajelun merkitystä. Ja kyllähän sen eron todella huomasikin - etenkin karvaisimpien yksilöiden kohdalla. Onneksi suomalaiset lemmikinomistajat ovat pääsääntöisesti fiksua porukkaa ja sallivat karvojen ajelun. Ei käy kateeksi italialaisia kollegoja sen suhteen.


Viimeisen päivän viimeisenä ohjelmanumerona ultrasimme agariin valettua pastaa ja perunoita. Only in Italy! 


Olihan silläkin toki tarkoituksensa eli harjoittaa meitä ohutneulanäytteiden ottoon. Se ken osuu pastaan, osunee myös kasvaimeen.


Toiseksi viimeisenä iltana meille järjestettiin hieno kurssi-illallinen paikallisessa ravintolassa. Alkuruoka oli jonkinlaista, kuulemma yleensä joulun aikaan tarjottavaa lihahakkelusta kurpitsapaistoksen päällä. 


Toinen ruokalaji oli tartarpihvi juustolla ja salaatilla. Tässä kohtaa pieni elintarvikehygieenikko minussa nosti päätään ja teki mieli kieltäytyä, mutta en sitten kehdannut, kun kaikki muutkin söivät. Ei ihan voittanut minua puolelleen ja loppuosa jäi kyllä lautaselle, kun vieruskaverini alkoi puhua, että vetää välillä raakaa jauhelihaa suoraan paketista...


Kolmas ruokalaji koostui punajuuri-gorgonzola-risotosta ja sen unohdin kuvata. Neljäs ruokalaji sen sijaan oli herkullisin kaikesta (johtuen varmaan noista tateista...) ja sen näette yllä.


Jälkiruuaksi oli koottu kokoelma italialaisia jälkkäreitä. Kyllä näiden (ja parin viinilasillisen jälkeen) uni maistui!


Viimeisen kurssipäivän jälkeen kävimme Novarassa ostoksilla ja lähdimme sitten ajelemaan kohti Milanoa. Jumituimme moottoritiellä pahoihin liikenneruuhkiin ja lopulta navigaattori ohjasi meidät kaupunkiin. Se oli varsin kuumottavaa, sillä italialaiset tykkäävät vaihtaa kaistaa aika reippaasti ja usein. Kolmen kaistan kaduilla ajoi usein neljä pientä autoa rinnakkain. Kaupungissa liikenne tökki valojen vuoksi ja matka tuntui elämäni pisimmältä. En voinut kuin halata O:a pitkään, kun saimme auton lopulta turvallisesti ja kolhuitta palautettua - joskin puoli tuntia sovittua palautusaikaa myöhemmin. Kaikesta ahdistuksesta huolimatta O oli sitä mieltä, että voitaisiin me toistekin vuokrata auto, johon minä lisäsin, että ehkei kuitenkaan Italiassa...


Viimeiseksi yöksi emme olleet ottaneet hotellihuonetta, joten se kului sitten Bergamon lentokentällä koomaten. Enpä ole tuotakaan ennen kokeillut... enkä ole varma, haluanko enää kokeillakaan. Ei se yksi yö, mutta se seuraava ja sitä seuraava päivä... Etenkin, jos luvassa on heti seuraava koulutus...

maanantai 2. marraskuuta 2015

I for Italy, part II


Reissun toisena päivänä matkasimme Garda-järvelle. Como olisi ollut toinen varteenotettava vaihtoehto, mutta koska minä olin käynyt siellä jo kertaalleen, valikoitui kohteeksemme lopulta pieni kaupunki nimeltä Peschiera del Garda. Junamatka sinne kesti ehkä tunnin luokkaa ja maksoi noin 7 euroa.


Italiassa on vielä monia paikkoja, joissa käteinen on ainoa mahdollinen maksutapa. Niinpä emme saaneet ostettua kaupungin turistikarttaa asemalta, vaan harhailimme ensin turhan syrjään, turistisatamaan. 


O halusi kokeilla, miten kylmää vesi oli ja lähistöllä uiskennelleet joutsenet tulivat tervehtimään. Odottivat kai pullatarjoilua.


Vesi oli täkäläiseen järviveteen verrattuna todella kirkasta ja kalojen sekä sukeltavien vesilintujen liikkeitä oli helppo seurata. Jotenkin tuo kirkas vesi ja järven laajuus toi ennemminkin mieleen meren, mutta simpukat olivat kyllä varsin vaatimattomia.



Lopulta kytkimme hetkeksi puhelimeen mobiilidatan päälle, niin että saimme tolkkua siitä, missä olimme ja missä meidän pitäisi olla. Onneksi kaupungin viihtyisä pieni keskusta ei ollut kaukana. Pyörimme siellä aikamme, teimme ostoksia ja kävimme syömässä.


Matkan varrelta bongasimme tällaisen autonromun, joka oli jäänyt jäljelle mafiaa vastustaneen virkamiehen surmanneesta pommi-iskusta joskus 90-luvulla.


Kahdeksan aikaan palasimme Bergamoon ja kävimme vielä haukkaamassa iltapalaksi juusto- ja kinkkulajitelman. Siihen oli kerätty alueen  herkullisimpia tuotteita ja ravintola oli täynnä paikallisia illanistujia.


Perisuomalaiseen tyyliin tuhosimme herkut vähän turhankin nopeasti ja jatkoimme kohti majoituspaikkaamme. Jos jotakin haluaisin italialaisilta oppia, olisi se tuo kiirettömyys ja olemisen taito.