Shake it like a polaroid picture!

Vinkki reissajille: pieni polaroid-kamera on helppo ja kiva tapa pitää matkapäiväkirjaa. Kuvat kehittyvät hetkessä (ilman ravistamista!), ovat juuri sopivan kokoisia matkapäiväkirjan väliin ja säilyvät, vaikka digikuvat katoaisivat tai jäisivät kehittämättä.

Meillä on käytössä Instax Mini 8, jonka löysimme Torista parilla kympillä viime keväänä. Monethan ostavat näitä häihin tai juhliin ja myyvät sitten tarpeettomana pois, joten vaikka nämä eivät uutenakaan maksa omaisuuksia, on second-hand myös ihan kätevä tapa löytää kamera.

Kameran lisäksi ei tarvita muuta kuin matkapäiväkirja (mielellään kierreselkäinen, jotta joustaa paksuussuunnassa), filmiä, kynä ja pieni liimapuikko

Miinuspuolena tästä kyseisestä kamerasta voisin mainita sen, että välillä filmit (jotka maksavat noin euron kappaleelta) jäävät jumiin kameran sisälle, jolloin kyseinen filmi menee aina hukkaan.

Mutta aina kun se toimii (eli useimmiten), on tuloksena varsin söpöjä pikku kuvia, joiden kehittymistä on aina jännittävää seurata.

Kuvallista matkapäiväkirjaa pitämällä itselle jää reissuista hieno muisto ja kirjasta on kiva vertailla reissuvuosia keskenään. Tänä vuonna olemme esimerkiksi jo tehneet yhtä monta reissua kuin viime vuonna ja kautta on vielä jäljellä!

Suosittelen!

Repo rankana

Kesälomani ensimmäisenä viikonloppuna suuntasimme Repoveden kansallispuistoon, johon olimme jo pitkään haikailleet.

Ensimmäisen yön eli torstain ja perjantain välisen yön tosin yövyimme Vääksyn matkaparkissa, sillä O:lla oli työpaikan virkistyspäivä perjantaina ja se käsitti risteilyn, jonka päätepiste oli aivan tuossa matkaparkin lähellä. Itse puuhastelin perjantain rästissä olleiden opiskelujuttujen parissa ja illalla jatkoinme matkaa Repovedelle.

Olimme yötä Tervajärven parkkipaikalla, joka oli rauhallinen, mutta ehkä hieman tylsiin maisemiin vievä lähtöpaikka. Kävimme perjantai-iltana puolessavälissä Kuutinkanavalle johtavaa reittiä, mutta käännyimme illan hämärtyessä ja vatsojemme kurniessa lopulta takaisin päin.

Lauantaina ajoimme autolla Ketunlenkin lähtöpisteelle eli Lapinsalmen parkkipaikalle. Olisimme heittäneet Ketunlenkin, mutta riippusilta oli remontissa, eivätkä korvaavat veneyhteydet enää kulkeneet.

Käännyimme siis riippusillalta takaisin.

Maisemat Repovedellä olivat omaan makuumme ehkä hiukan tylsiä ja mielestäni polut saisivat olla polkuja eivätkä tasaisiksi lanattuja kivituhkabaanoja.

Tämä ketunlossi oli kuitenkin hauska ja ehdottomasti tämän reitin parasta antia - ainakin näin riippusillattomana aikana.

Toki Repovedelle jäi vielä nähtävää. Ainakin Olhavanvuori pitää joskus käydä valloittamassa.

 Me kuitenkin jatkoimme tässä vaiheessa matkaa Iittiin, josta löysimme kivan yöpymispaikan aivan veden ääreltä. O pulahtikin heti saavuttuamme yöuinnille.

Seuraavana päivänä pienen googlailun jälkeen jatkoimme matkaa Iitin Hiidenvuorelle, jota Kymenlaakson Koliksikin kutsutaan.

Hieno paikka!

Taisi jopa maisemiltaan viedä tällä kertaa voiton Repovedestä.

Tämä juuri on sitä karavaanailun parasta antia: vapaus vaihtaa maisemaa aina halutessaan, muuttaa suunnitelmia matkan varrella ja löytää itsensä paikoista, joista ei ollut aiemmin kuullutkaan.

Kettu kuittaa

Hei vain hei! Lauantain kunniaksi tunnelmia kesäkuiselta Ketturiutan retkeltämme. Silloin olin juuri saanut tämän puhelimen, joten oli hauska päästä testailemaan sen kameraa. En edelleenkään tiedä, miltä nämä näyttävät tietokoneen ruudulla, mutta ehkä parempi niin. Haha.

Ketturiutalta Kannaksen rantaan kulki kiva polku, jolla yksien pitkospuiden kohdalla näimme mennen tullen sisiliskoja. Tänä kesänä olemme muutenkin törmänneet matelijoihin useammin kuin koskaan ennen - kyyhavaintoja on nyt kasassa kaksi, rantakäärmeitä yksi ja vaskitsoja yksi sekä lisäksi yksi tunnistamattomaksi jäänyt käärme tiellä. Tämä monen täysin käärmeettömän vuoden jälkeen!

Nämä harjumaisemat olivat myös mieleeni.

Samoin kuin hiekkaiset rannat!

Naksukin pääsi uimaan.

Tilasimme jo viime kesän kesälomareissuamme varten retkillemme mukaan telttasaunan, mutta venyneen toimitusajan vuoksi pääsimme ottamaan sen käyttöön vasta tänä keväänä. Tässä se on kolmatta kertaa pystyssä ja elämys on aina vain yhtä ihana!

Puskissa pitää myös syödä hyvin. Rauhallisista aamiaisista emme yleensä tingi.

Ruoka valmistuu missä milloinkin - tässä kypsyvät hampurilaistäytteet nuotiolla.

Ja joskus heittäydytään ihan herkuttelutuulelle! Kermavaahtopullo kulkee aina varmuuden vuoksi vaunun jääkaapissa mukana...

What SUP?

Tänä kesänä päätimme kokeilla vaunualueen suppilautoja ja sattumalta päädyimme keskelle täydellistä heinäkuista auringonlaskua. Täytyy myöntää, että suhtauduin lajiin hieman skeptisesti ja olin varma, että putoaisin laudalta ensimmäisellä kerralla monta kertaa. Pian kuitenkin selvisi, että suppilauta on niin vakaa, että siltä on kaltaiseni huonon koordinaatiokyvyn omaavan yksilönkin lähes mahdotonta pudota ja vaatteet säilyivät kuivina.

Niinpä suppailu osoittautuikin varsin mukavaksi puuhaksi. Laudalla seisomista kivempaa taisi kuitenkin olla istuen melominen.

Onneksi olinkin nimenomaan istuma-asennossa, kun suppupaarmaksi epäilemäni paarma iski ilman ennakkovaroituksia käsivarteeni ja pisti niin kovaa, että huusin ääneen. Vilvottelin pistokohtaa heti vedellä ja jatkoin sitten melomista, mutta loppuilta vaunulla sujuikin pistokohtaa parannellen. Hydrokortisonivoiteesta ei ollut mitään apua, vaan jouduin ottamaan kyypakkauksen ja pitämään jääkylmää kylmäkallea käsivarrellani, joka jomotti ja helotti punaisena. Jouduin jopa ottamaan kylmäkallen mukaani peiton alle kaivautuessani pystyäkseni olemaan. Onneksi aamuun mennessä kipu vähitellen helpotti. Viheliäisiä otuksia!

Suppailuun kuitenkin tykästyimme niin paljon, että seuraavanakin päivänä oli pakko päästä uudestaan.

Tällä kertaa tavoitteemme oli kuitenkin turhan kunnianhimoinen: meloimme kauas, tuuli nousi ja osoittautui mahdottomaksi päästä määräajassa takaisin palauttamaan lautoja. Lisäksi vastatuuleen melominen alkoi nopeasti ottaa tottumattoman voimille.

Onneksi kukaan ei ollut varannut lautoja heti jälkeemme, joten saimme tuplattua lautojen varausajan ja pääsimme takaisin, mutta jatkossa tiedämme olla varovaisempia tavoiteissamme. Jonkinlainen kipinä vesille pääsystä tästä jäi kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kuitenkin itämään...

Kuin viimeistä kesäpäivää

Hei vain hei! Uskomatonta, että joku vielä jaksaa kommentoida tänne. Sain kyllä viime postaukseenkin niin ihania kommentteja, että oikein hävettää ja harmittaa, että vastailu ja postailu jäi.

Joskus tämä blogi oli minulle todellinen henkireikä. Nykyisin viikot kuluvat töiden parissa ja useimmat viikonloput reissussa. Läppäri ja kamera ovat sanoneet sopimuksensa irti. Mistä siis kirjoittelisin ja millä? Kokeillaan nyt puhelimella. Pahoittelen jo etukäteen, mikäli lopputulos on kuvien osalta pikselimössöä. Tässäpä siis yksi esimerkki reissuista, joilla nykyisin täytämme viikonloppumme.

Viikonloppu alkaa siitä, kun saadaan vaunu perään ja auton nokka kohti kohdetta. Useein matkaa jouduttaa Radio Novan tai HitMixin tarjoilema musiikkitarjonta parin vuosikymmenen takaa ja välillä toimin itse DJ:na.

Usein ilta jo vähintäänkin hämärtää, kun saavumme perille, koska töiden ja vaunun hakemisen vuoksi ehdimme harvoin kovin aikaisin matkaan.

Makkarapaketti kulkee yleensä matkassa ja nuotiopaikkoja hyödynnämme usein, kun metsäpalovaroitukset sen sallivat. Tässä kyseessä oli harvinaisen kaunis nuotiopaikka valkoisella hiekkarannalla lempeässä kesäyössä.

Lauantai valkeni sitäkin lempeämpänä. Karavaanarituoleista on moneksi - myös rantatuoleiksi.

Hellesäillä vaunun pakastelokerossa kulkee monesti mukana myös jätskiä.

Täydellinen kesäpäivä!

Illalla käytiin pyörähtämässä läheisellä Vääksyn kanavalla.

Sunnuntaina suuntasimme luontopolulle.

Siinä missä joskus opiskeluaikoina kesät tuntuivat vilahtavan ohi ilman, että niistä osasi nauttia, on vaunuilu kääntänyt tilanteen ihan toisenlaiseksi. Nykyisin elän nämä täydelliset kesäviikonloput jokaisella solullani nauttien - kuin viimeistä kesäpäivää eläen.