290515 - If you can dream it, you can do it

30.6.2009 sain tiedon, että olin päässyt opiskelemaan eläinlääketiedettä. Muistan tuon hetken edelleen kirkkaasti. Ensimmäisen oman kotini makuuhuoneen, pöytäkoneen ja puhelun äidille. Sen puhtaan ilon siitä, että on päässyt opiskelemaan jotakin niin mielenkiintoista - jotakin, josta on niin hartaasti haaveillut, ettei oikein edes uskaltanut uskoa sen toteutumiseen. Hetkeä myöhemmin tajusin myös jotakin aivan uutta: nimeni - siis minun nimeni edessä tulee vielä jonakin päivänä lukemaan ELL.

Kuusi vuotta myöhemmin valmistujaispäiväni valkeni harmaana. Edelliset kolme päivää olin oikeastaan uhrannut leipomiselle, joten kiharakampauksen harjoitteleminen jäi taka-alalle - taas kerran. Niinpä polkaisin aamun ensitöiksi kampaajalle, joka vaikutti vilpittömän hämmästyneeltä, kun kerroin valmistuvani eläinlääkäriksi ja että opintomme ovat kestäneet kuusi vuotta.

Kun tulin kampaajalta, olivat vanhempani jo saapuneet ja kodissamme vallitsi iloisen kotoinen juhliinvalmistautumishässäkkä. Suurin vaikeus koettiin kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun vanhempani halusivat siirtyä juna-asemalle autolla, eikä vapaita parkkipaikkoja keskellä arkipäivää löytynytkään. Jollakin ihmeen kaupalla kaikki kuitenkin onnistuivat spurttaamaan 1,5 km päästä samaan junaan.

Helsingin yliopiston keskustakampuksen juhlasali löytyi helposti ja aulassa kohtasin parveilevat kanssakollegani.

Valmistuville ja läheisille oli varattu omat penkkirivinsä.

Ruusut ja todistukset odottelivat vastaanottajiaan.

Soittajat virittelivät soittimiaan.

Ja sitten mentiin. Puheita pitivät niin tiedekunnan dekaani, Eviran edustaja, eläinlääkäriliiton puheenjohtaja kuin kurssimme edustajakin. Puheiden välissä kuultiin musiikkiesityksiä. Äitini kertoi myöhemmin kolme puheista mieleen painunutta asiaa:

"Olette velkaa yhteiskunnalle - nyt on aika alkaa maksaa sitä velkaa."
"Kollegaa ei jätetä."
"Kerran eläinlääkäri, aina eläinlääkäri."

Lopulta siirryttiin todistusten ja ruusujen jakoon.

Jännitys tiivistyy, eikä näköjään käsikään pysy paikoillaan. Hirveät rusketusraidat btw, mutta mekon olkain oli niin löysä, ettei takaosaa voinut nostaa.

Sitten oli aika vannoa eläinlääkärin vala. Se tehtiin yhteen ääneen esilausujan perässä.

Lopuksi Eviran edustaja jakoi laillistamistodistukset ja toivotti tervetulleeksi kollegakuntaan.

♥

Juhlallisuudet päättyivät vieraille tarjoiltuun kuohuviiniin ja minileivoksiin.

Ja pitihän sitä vielä napata muutamat kuvat tuomiokirkon portailla. Tässä vaiheessa sen alkoi lopulta  sisäistää: this is it - minä olen nyt valmistunut.

Lopuksi kävimme ravintolassa syömässä oman perheen kesken.

Tämän jälkeen suuntasimme Vantaalle ja vanhempani lähtivät ajelemaan kotiin. Tunnelma oli väsynyt, mutta onnellinen.

“My mother drew a distinction between achievement and success.
She said that achievement is the knowledge that you have studied and worked hard and done the best that is in you. Success is being praised by others. That is nice but not as important or satisfying.  Always aim for achievement and forget about success.”

– Helen Hayes

“My mother drew a distinction between achievement and success. She said that achievement is the knowledge that you have  studied and worked hard and done the best that is in you. Success is being praised by others. That is nice but not as important or satisfying. Always aim for achievement and forget about success.”
          – Helen Hayes - See more at: http://blog.kevineikenberry.com/leadership-supervisory-skills/achievement-vs-success/#sthash.haMW0Qtg.dpuf

♥

Lopun alkua

Suurkiitos ihanista kommenteistanne edellispostaukseen. Niistä rohkaistuneena päätin tulla jakamaan teille viimeaikaisia tuntemuksiani. Tänään ne nimittäin sitten ropsahtivat - vihoviimeiset opintopisteet rekisteriin. Valmistumiseni on nyt tosiasia.

Onhan siitä aika varma fiilis ollut muutenkin sen jälkeen, kun huhtikuun lopussa sain esitettyä lisurini ja palautin sen kansitetut versiot kansliaan päivää ennen deadlinea. Tai oikeastaan O palautti. Itse olin töissä.

Aiemmin mainitsemani ympäristöterveydenhuollon kaksiviikkoinen harjoittelu oli yllättävän mukava. Pääsin viettämään paljon aikaa eläinsuojelupuolen eläinlääkärin matkassa, mikä avasi jälleen erilaisen näkökulman eläinten pitoon. Siitä voin oikeastaan kiittää vain monipuolista koulutusohjelmaamme, joka on avannut ovia myös moniin muihin paikkoihin, joihin en varmasti muuten olisi koskaan tullut astuneeksikaan. Kaksi viikkoa sikalassa, kaksi viikkoa navetassa, kaksi viikkoa siipikarjateurastamolla, kaksi viikkoa sikateurastamolla, viikko kunnaneläinlääkärin matkassa ja nyt tämä. Unohdinkohan jotakin? Omanlaisiaan kokemuksia, mutta tavallaan olen aika onnellinen ja ehkä hieman helpottunutkin, että ne ovat nyt takana. Kyllä minun paikkani on pieneläinten luona.

Viimeisin valinnaiskurssi, hammaskurssi, oli pari viikkoa sitten. Hurjan hyödyllinen kaiken kaikkiaan. Opimme käyttämään hammasröntgeniä ja porayksikköä. Harjoittelimme hampaiden poistoja ja puudutuksia raadoilla. Sinne se päättyi, mistä se alkoikin - anatomian saliin.

Hammaskurssin viimeinen päivä - viimeinen opiskelupäiväni - oli kaiken kaikkiaan tunteikas. Viimeinen matka EE-talolle, viimeiset hetket raatojen parissa, viimeiset hetket Kuopiossa, viimeinen lounas Unicafessa, avaimien luovutus. Avainten, jotka ovat seilanneet avainnippuni mukana ympäri maita ja mantuja viimeiset kuusi vuotta. Nyt jonkun muun käytettävissä. Tippa silmäkulmassani saattoi olla jotakin muutakin kuin sadepisara.

Ihmiset, joita on tottunut näkemään joka päivä - maailmalle hajaantuneet, kotikonnuilleen palanneet. Kaveriporukastamme itseni lisäksi vain yksi jäi pk-seudulle. Valmistumme kuitenkin kaikki kevään juhlallisessa publiikissa parin viikon päästä, joten siellä vielä nähdään.

Tilasin itselleni jo valmistujaislahjan - Littmanin vadelmanvärisen ministetoskoopin, josta haaveilin  aikoinaan Master Cardiologyani tilatessa. Sopii niin eksoille kuin kissoillekin. Vielä ei tarvitse päättää.

Myös vanhemmilleni olen jo välittänyt valmistujaislahjatoiveeni - jotakin kaunista, pysyvää ja eläimiin liittyvää.

Valmistujaismekkoni seilaa jossakin Ruotsin ja Suomen välillä. Toivon, että se on kelvollinen. Ostin myös sarjassaan kolmannen laitteen, jolla toivon saavani kiharakampauksen aikaiseksi. Kaksi aiempaa olen jo toivoni menettäneenä myynyt pois.

Vanhempani ja O osallistuvat kanssani juhlalliseen publiikkiin ja kuulevat, kun vannon eläinlääkärin valan. Illalla olisi vielä mahdollisuus juhlia valmistumista kurssikaverien kanssa ja seuraavana päivänä olisi tarkoitus järjestää pienimuotoiset valmistujaisjuhlat.

Tänään aloin suunnitella niiden menuta. Suuruudenhulluja ajatuksia niin kovin pieniin juhliin. En oikeastaan haluaisi kutsua ketään, vaan mennä avoimet ovet -tyyppisillä järjestelyillä. Tulkoon paikalle, ken eläinlääkäriksi valmistumistani haluaa muistaa. Muutama on juhlista ainakin jo kysellyt, joten tuskin ihan yksin tarvitsee kuitenkaan olla. Haluan, että paikalle tulevat tulevat omasta tahdostaan, eivät minkään virallisen kutsun pakottamina. Vaikka se tarkoittaisi kuinka pieniä juhlia - yhtä pieniä kuin eläinlääketieteelliseen pääsyni kunniaksi järjestetyt. Ne olivat mukavat juhlat, ne.

Kaikin puolin olo on varsin haikea ja hieman epäuskoinenkin. Tässäkö tämä nyt oli?

Elämäni parhaat kuusi vuotta.

Viimeisiä viedään

Taannoinen onkologian valinnaiskurssi oli superhyvin järjestetty, hyödyllinen ja hauska. Tässä harjoitellaan kemoterapian antamista. On kuulkaa tekoveret ja kaikki!

 Oikeanpuoleisen kaverin ihmeparantuminen.

Juuri sopivaa puuhaa näin viimeiselle keväälle!

Huomenna suuntaan ympäristöterveydenhuollon harjoitteluun. Sitä hupia riittää kahdeksi viikoksi. Sitten vielä yksi valinnaiskurssi ja eläinlääkisopinnot alkavat olla taakse jäänyttä elämää.

Kevätkuulumisia

Tämä kevät on edennyt nopeammin kuin yksikään edellinen. Fiilis on haikea. Samalla myös jännittynyt, odottava. Elämme muutoksen aikoja. Työelämä ja sen haasteet odottavat nurkan takana. Into tehdä töitä on kova ja jos hetkeen ei ole vuoroa, tulee vähän ikävä töihin. Kai tämä on merkki siitä, etteivät kuuden vuoden opiskelut ole valuneet hukkaan ainakaan siltä osin.

Tentit on tosiaan suoritettu jo jokin aika sitten ja tästä tiedon saatuani kippasin kasan kutosvuonna kertyneitä papereita paperinkeräykseen.

Omalta osaltani voin olla ihan tyytyväinen myös kuudennen vuoden opintomenestykseeni, vaikka kärsinkin ajoittaisista motivoitumisongelmista. Nyt ei kiinnostustaso korreloinut tenttitulosten kanssa, toisin kuin esimerkiksi viime vuoden loppuarvosanoissa, joissa pieneläinarvosanani (käytännön tentin tulosten perusteella) ovat vitosta, tuotantoeläimistä kakkosta ja hevosista kolmosta - ja sekin lähinnä vain koska hevosten sisätautikysymyksessä vinkattiin soveltamaan pieneläinpuolen oppeja vastauksessa.

Vihoviimeinen pakollinen, kaikille yhteinen kurssimme oli yleisluontoinen, työelämään siirtymistä käsittelevä kurssi, josta kerroinkin jo aikaisemmin. Luennoitsijoista suuri osa oli yrittäjä-eläinlääkäreitä, jotka kertoivat omasta työstään ja yrityksestään, mutta käsiteltiinpä siellä myös työeläkevakuutuksia, valvontatyötä, etiikkaa ja asiakaspalveluakin, noin muutamia mainitakseni.

Viimeisellä pakollisella viikolla juhlistimme myös vuosikurssimme kanssa "Ohi on 6/6" -bileitä. Perinne, joka aloitettiin ykkösvuonna ja jota on ylläpidetty siitä asti. Kandi-iltoja on myös ollut pari - toisessa meitä lahjottiin yllänäkyvällä leimasinkynällä, johon saa siis teettää oman nimensä ja eläinlääkärinumeronsa mukaisen leiman, ilmaiseksi luonnollisesti.

Viimeisen yhteisen kurssin jälkeen useimpien kevät on jatkunut valinnaiskurssien merkeissä. Ensimmäinen oma valinnaiskurssini käsitteli koirien ja hiukan hevostenkin akupunktiota.

Kurssilla käytiin läpi akupunktion länsimaalaista, mutta myös itämaista mallia ja pääsimme testailemaan neuloja itseemme ja koiriimme.

Mikäli akupunktio ei ole tuttu juttu, niin lyhyesti siinä on ideana laittaa neuloja sellaisiin pisteisiin, joissa esimerkiksi hermopääte tulee lihaskalvosta läpi pintaan. Kun tällaiseen pisteeseen laittaa neulan, saa akuutti tuntemus kehon "unohtamaan" kroonisen kivun. Ihanteellisia akupunktiopotilaita ovat esimerkiksi lonkkavikaiset koirat.

Tässä Iipulla on yksi ns. rauhoittava neula päälaellaan, pari lapojen kohdalla, pari kintereissä ja kolme kummankin lonkan päällä.

En minä akupunktioon ehkä vielä ihan täysillä hurahtanut, mutta tilasin kyllä itselleni neuloja ja ajattelin neulailla Iippua nyt muutaman viikon ajan. Sillähän on C:n lonkka, jossa nähtiin muutoksia jo nelivuotiaana, mutta nivellisäravinteella tyyppi on pysynyt oireettomana toistaiseksi. Lievää lihasatrofiaa jalassa on kyllä havaittavissa, eli kyllä se sitä varmaan ajoittain keventää.

Viime viikolla meillä puolestaan oli valinnainen ihokurssi. Se olisi ehkä voinut olla vähän kattavampikin, mutta ainakin tuli perehdyttyä kissojen yleisimpään autoimmuunitautiin pemphigus foliaceukseen, josta teimme kurssille esityksen. Muuten kaikki oli pitkälti aiemman kertausta.

Huomenna alkaa puolestaan onkologian eli syöpätautien valinnaiskurssi. Sitä odotan mielenkiinnolla. Kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut hiukan pettynyt tämän kevään valinnaiskurssitarjontaan. Moni kauan odottamani kurssi oli jäänyt nyt pois. Ei esimerkiksi sanaakaan eksoista, ei tietenkään...

Muuten meille kuuluu hyvää, sellaista tavallista. Kissat ovat ottaneet kevätauringon kiitollisina vastaan ja kirmaavat päivittäin terassille tsekkaamaan päivän lämpötilat ja aurinkoisimmat läiskät.

Ja ollaanhan siitä toki päästy nauttimaan me muutkin. Viime sunnuntaina O lähti hakemaan eläimille ruokaa ja päätin yllättää tyypin kattamalla aamiaisen pöytään. Kun olin melkein valmis, soitti ystäväni T olevansa pihassamme ja pyysi päästä sisään. Oli siis ajellut Tampereen kupeesta ihan muutekseen meidät yllättääksemme tänne! Eipä siis muuta kuin ekstrakuppi ja -lautanen pöytään ja yksi mies lisää aamiaiselle.

Hetken sulateltuamme päätimme lähteä ns. makkararetkelle, koska kevät antoi parastaan. Oikeastaan olisimme lähteneet joka tapauksessa, koska puut ja makkaratkin oli jo hankittu. Sää oli vain plussaa.

Alkuviikosta oli puolestaan pakko avata grillauskausi. Tämä oli oikeastaan O:n yllätys minulle, sillä heräsin yhtenä aurinkoisena aamupäivänä siihen, että O oli aikaisin koulusta päästyään hakenut meille grillattavaa ja raahasi grilliä terassille. Samana päivänä kävimme myös pitkästä aikaa juoksulenkillä ja ihan jopa koirien kanssa. Taikkiksella oli maailman hauskinta.

Aurinkoista alkavaa viikkoa - toivotaan, että ne grillailulämpötilatkin palaisivat pian!