lauantai 1. elokuuta 2009

Lauantain ateria

Hiukan pohjustusta näille ruokapostauksille näin alkuun. Eli kuten aiemmin olen maininnut, olen karppaaja eli noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota (lisätietoa esim. osoitteesta karppaus.info). Toisin sanoen ruokavaliossani ovat kiellettyjen listalla paljon hiilareita sisältävät tuotteet kuten sokeri, viljat, peruna, maissi, hedelmät suurissa määrin jne. Sen sijaan rasvaa ja protskuja saa mättää melko vapaasti, mikä takaa sen, että ruuasta saa helposti hyvää ja maistuvaa ;) Tämän lisäksi kärsin jonkinasteisesta maitovammasta - todennäköisesti olen allerginen maidon proteiineille (eri asia kuin laktoosi-intoleranssi, jossa oireita aiheuttaa maitosokeri eli laktoosi). Niinpä pyrin välttämään maitotuotteitakin. Ja nyt kun elän opiskelijabudjetilla ja kaiken lisäksi sinkkuilen, on ruokani useimmiten myös mahdollisimman edullista, helppoa ja nopeaa valmistaa. Kaupassa käyn K- ja S-Markettien lisäksi myös monesti Lidlissä, sillä sieltä saa hyviä karppausruoka-aineita (joita ei normikaupasta saa).



Tänään oli siis ruokana kanankoipia ja kukkakaalimuusia


Ja jälkkärinä nektariini-jogurttikermapläjäys kardemummalla höystettynä



Valmistus:
Uunibroilerinkoivet
1 pkt marinoituja uunibroilerinkoipia (esim. Lidlissä 1,59e/3kpl:n paketti)
soijarouhetta (tai normiruokavalio elävät: juustoraastetta ja hienonnettuja sokeroimattomia corn flakeseja)

Eli yksinkertaisesti koivet uuniin ja paistetaan pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Päälle ripottelen yleensä hieman soijarouhetta antamaan kuorelle rapeutta. Tämä on sovellus virallisterveellisen reseptin juustoraaste-cornflakes -sekoituksesta, jota aiemmin vallan käytin.

Monesti heitän samaan vuokaan hieman (soija)kermaa (+juustoa) ja kasviksia, yleensä porkkana-kukkis-parsa -sekoitusta (virallisterveellisellä eläessäni myös riisiä), mutta tällä kertaa päädyin tekemään perunamuusin vastineen eli kukkakaalimuusin.


Kukkismuusi
1 kukkakaali (eilen Lidlissä 0,99e/kg)
maun mukaan voita, sulatejuustoa (itse käytin kevätsipulin makuista) ja mausteita, esim. yrttisuolaa

Eli kukkikset keitetään kypsiksi sillä aikaa, kun koivet kypsyvät uunissa. Soseutetaan ja sekoitetaan sauvasekoittimella pehmeät kukkikset, juustot, voit ja mausteet.

Jälkkäri
Koostui tällä kertaa soijajugusta ja -kermasta, nektariinin paloista (0,99e/kg eilen Lidlissä) ja mausteena käytin makeutusnestettä ja kardemummaa.

2 kommenttia:

  1. Kiva että laittelet noita karppaukseen liittyviä ruokareseptejä, sillä itsekin olen karpannut nyt neljä kuukautta tavoitteena painonpudotus ja mahdollisesti tämän ruokavalion omaksuminen. Minulle tämä ruokavalio sopii ihmeen hyvin. Painoa on alkanut tippua ja yhtenä välitavoitteena onkin saada maaliskuun loppuun mennessä -15kg pois ( puolet olen tuosta nyt saanut). Pitää ehdottomasti kokeilla tuota kukkakaalimuussia sillä kukkakaalista on tullut minulle uusi ihana tuttavuus :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että joku lukee niitäkin - monesti jäävät kommentitta :)

    Karppaus toimii kyllä kuin junan vessa, itse en ainakaan enää näe paluuta vanhaan :) Kukkiksesta saa juu ihania muusseja ja niitä saa helposti varioitua erilaisin maustein, juustoin, kermoin... Ja kukkakaaligratiini se vasta herkkua onkin!

    Tsemppiä projektillesi ja kiitos kivasta kommentista! :)

    VastaaPoista