keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Toipilas


Vuosi sitten olin tohkeissani ensimmäisestä kissan kastraatiostani - Jodasta (joka muuten nykyisin kulkee lähinnä nimellä Nuunaa tai Nuuna... tuntui vieraannuttavalta kirjoittaa "Joda"). Nyt sterkkasin oman koirani.

Täytyy sanoa, että päätös vaati pitkää hauduttelua ja arvoin pitkään, kumman tytöistä leikkaisin ensin. Lopulta Iippu veti pidemmän korren korkeammalla iällään ja alati kasvavalla kohtutulehdusriskillään. Ja täytyy sanoa, että ihan hyvän päätöksen teinkin, sillä kohtu osoittautui turpeaksi ja näytti kehittäneen kystistä endometriittia ja mucometran alkua - eli oli toisin sanoen sisäpinnaltaan kystinen ja sisälsi hieman limaista nestettä, mikä olisi lisännyt märkäkohturiskiä entisestään.

Oman koiran leikkaaminen oli toki kuumottavampaa kuin vieraiden, eikä siihen pystynyt suhtautumaan ihan yhtä professionellisti. Esimerkiksi ihotikkien ompelu oli huomattavasti haastavampaa kuin normaalisti, sillä kädet tuppasivat tärisemään, kun olin koko leikkauksen ajan huomaamattani jännittänyt niin kovasti niskojani. Ei sitä täysin pysty blokkaamaan omia tunteitaan ja unohtamaan, että kyseessä on oma rakas koira. En minä ainakaan.

Olen silti iloinen, että uskalsin ja hyvinhän se kaiken kaikkiaan sujui. Hyödyllinen kokemus. Lisäksi oli mukavaa, että Iippu sai nukahtaa ja herätä sylissäni sen sijaan, että olisi ollut vieraiden ihmisten ympäröimänä.

O hoiti sitten oman osuutensa kotiin päästyämme.

12 kommenttia:

  1. Voi Iippua, paranemisia! Hyvän päätöksen teit, kerta kohtu tuollainen oli.

    Saatteko te siis itse tehdä noita leikkauksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iippu kiittää!

      Juu, tarkan valvovan ja neuvovan silmän alla :)

      Poista
  2. Hyvä että kaikki sujui kuitenkin niin kuin pitkin :) Miten paljon lääkiksen aikana pääse leikkamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lääkiksestä en tiedä, eläinlääkiksessä pääsee leikkaamaan perussterkkoja ja -kastraatioita jonkin verran, muita aika vähän. Sen verran, että saa tatsin :)

      Poista
  3. Kuulostaa hurjalta leikata oma lemmikki! Ei ihmekään jos kädet vähän tärisee. :D toipumisia koirulille!

    VastaaPoista
  4. Oman koiran leikkaaminen on kyllä kauheaa! Olen itse klinikkaeläintenhoitaja. Vuosi sitten leikattiin nuorempi koirani, ja olihan se melkoinen show allekirjoittaneelta. Kanyloidessa itkin ja hyvä etten joutunut itseäkin hapettamaan leikkurissa :D Saati siinä vaiheessa kun jouduin steriiliksi avustajaksi, ole siinä sitten kyynärpäitä myöten oman koiran vatsaontelossa. Todellakin kaikki ammatillisuus katoaa. Iipulle tsemppiä paranemiseen ja omistajalle kiitokset mahtavasta blogista, yksi syy siihen miksi allekirjoittanut päätti lähteä koittamaan onneaan pääsykokeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... en mäkään kyllä lähtisi mitään hätäleikkauksia tms. omilleni tekemään :D Ei tulis mitään. Kiitos itsellesi kivasta kommentista, mahtavaa kuulla, että tästä on ollut inspiraation lähteeksi! :)

      Poista
  5. Ihana Iippu! Kyllä kelpaa, kun mamma operoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iippu kiittää, vaikkei ehkä olekaan kuvissa parhaimmillaan ;)

      Poista
  6. Huh, en kyllä voisi kuvitella leikkaavaani omaa koiraani :D varsinkin jos jotain menisi pieleen (toki kun vieressä on ammattilainen seuraamassa, niin monet mokat saa varmasti korjattua) tai koira ei vaan yksinkertaisesti heräisi enää. Saattaisi olla pieni suru sen jälkeen. Mutta hienoa, että joku siihen pystyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, mutta kuumottavinta näissä leikkauksissa on anestesiapuoli ja sen tiesin olevan tuolla parhaimmissa mahdollisissa käsissä, kun on ihan kokeneet anestesiahoitajat ja anestesiologit käytettävissä. Plus että tässä kohtaa jos joku mokaa koirani leikkauksen, halusin että se olen mieluummin minä kuin esim. joku kurssikaveri ;)

      Poista