lauantai 12. huhtikuuta 2014

Näkkäri


Näkkileivän ohjetta kyseltiin ja lupasin sen julkaista, joten tässä tulee! Näkkileipäinnostus velloi blogeissa kuumimillaan pari vuotta sitten, mutta itse en tempautunut silloin mukaan buumiin, koska näkkileipä vaikutti joltakin, jota ilman pystyisin aivan hyvin elämään. Siemenet ovat kalliita, eikä leipä kuulu enää ruokavaliooni kuin satunnaisena poikkeuksena.

Kun sitten pari viikkoa takaperin maistoin kaverini leipomaa näkkäriä, taisin jo samana tai seuraavana päivänä kotiuttaa Prismasta pussillisen jos toisenkin siemeniä: auringonkukkaa, seesamia ja pellavaa. Kaverini oli käyttänyt näkkäriinsä maissijauhoa, jolla se pysyi hyvin kasassa, mutta itse korvasin maissin mantelilla ja ksantaanilla. Lopputulos ei ollut ihan yhtä hyvin kasassa pysyvä, mutta sellainen kuitenkin, että näkkäristä sai leikattua paloja ja ladottua päälle juustoa ja kurkkua, mutta voin levittäminen ei onnistunut ilman leivän murenemista. Tosin valtaosa leipomuksesta katosi parempiin suihin jo suoraan pelliltä. Paahteisten siementen maku oli mainio ja raaka-aineidensa puolesta tässä herkussa on ravintoarvotkin kohdillaan. Loistava aamiaistuote siis!

Näkkärin valmistus on helppoa ja yksinkertaista. Paistaminen tosin vaatii aikaa, jotta näkkäri kypsyisi tasaisesti, eikä palaisi.

Aamiaisnäkkäri
3/4 dl seesaminsiemeniä
3/4 dl auringonkukansiemeniä
3/4 dl pellavansiemeniä
2 dl mantelijauhetta (Meiran) tai maissijauhoa
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl öljyä
ksantaania, psylliumia tai Pofiberiä näppituntumalla

pinnalle suolaa

Kiehauta vesi esim. vedenkeittimellä ja sekoita sillä välin kulhosa siemenet, jauheet ja öljy. Kaada kiehuva vesi sekaan ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota hetki ja levitä mahdollisimman tasaiseksi levyksi pellille leivinpaperin päälle. Mitä tasaisempi levy, sitä tasaisemmin paistunut näkkäri! Tähän työvaiheeseen kannattaa panostaa.

Paina veitsellä tai aja pitsaleikkurilla levyyn painaumat, joiden avulla näkkärin saa taiteltua paistettuna annospaloiksi. Ripotele pinnalle suolaa. Paista 150 asteessa noin tunti, eli kunnes levy vaikuttaa kuivahtaneelta ja paikoin kullanruskealta. Tarvittaessa voit käännellä peltiä paiston aikana tasaisimman mahdollisimman tuloksen saavuttamiseksi.

Leikkaa lämpimänä annospaloiksi ja nauti!


3 kommenttia:

  1. Moi! Ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta itsekin lääkikseen hakevana haluaisin kysyä sulta vähän tarkemmin joitain juttuja. Luin nimittäin jostain sun aika vanhasta postauksesta, että laskit lukion kemian kirjoista tehtävät läpi. Oliko sulla niihin jotkut ratkaisut, vai katoitko vain takaa että oliko tulos oikein? Mietin itsekin niiden laskemista noiden muiden materiaalien ohella, mutta koen vähän vaikeaksi sen, ettei mistään voi katsoa että missä lasku mahdollisesti meni pieleen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin sieltä takaa. Muistaakseni niissä mun iänikuisen vanhoissa kirjoissa oli myös jotain kirjallista selvitystä vastauksesta tarvittaessa. En oo kyllä ihan varma... Mutta tosiaan laskin niitä laskuja valmennuskurssilla, jossa oli aina opettaja valmiina selittämään, jos en tajunnut jotakin. Ja kun lukee teoriat, niin suurimman osan tehtävistä kyllä saa oikein, eli suosittelen joka tapauksessa ihan jo laskurutiinin kannalta :) Myös Älyvuodosta löytyi aikoinaan apua vaikeisiin tehtäviin, en tiedä mikä on nykytilanne...

      Poista
  2. Kiitti ohjeesta, teen heti huomenna!

    VastaaPoista