maanantai 21. tammikuuta 2013

Where modern cats do their business


Viime viikon Zooplus-paketti oli aivan erityisen mielenkiintoinen. Ei vain kissojen, vaan myös meidän huoltajien näkökulmasta. Perusruokapurkkien lisäksi sieltä paljastui nimittäin tällaista:

 

Modkat-designkissanvessa! Ollaan ihasteltu näitä moneen otteeseen niin verkossa, eläinkaupoissa kuin Jodan kasvattajankin luona. Monikissaisissa talouksissahan on tärkeää olla useampia vessoja. Kissat tulevat paremmin toimeen, kun niiden ei tarvitse kilpailla resursseista ja pissavaivoille alttiita kissoja tulisi muutenkin kaikin keinoin kannustaa mahdollisimman aktiiviseen rakon tyhjentelyyn. Perinteiset kissanvessat tuppaavat olemaan - anteeksi nyt vain - todella rumia ja hankalasti siivottavia. Kuka niitä oikein suunnittelee?

Alkuun Modkatin hinta (ovh. 149e) tuntui ylitsepääsemättömän korkealta (samaan hintaan saisi seitsemän katollista halpisvessaa), mutta lueskeltuani positiivisista käyttökokemuksista nimenomaan pienikokoisilla kissaroduilla ja vertailtuani perinteisiä vessamalleja keskenään, totesin, että ei meille taida jäädä paljon vaihtoehtoja. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Modkatin valikoimista löytyi juuri meidän kylppärimme värinen laatikko.

Niin alkoi säästökuuri ja joulun alennuskoodien odottelu. Viime viikolla kävimme noukkimassa paketin postista. Sen mukana tuli mm. käyttöohjeet, tarra, jokin itsetaiteltava hiekkalusajuttu(?) ja ihan kunnon kokoinen kissanhiekkalapio pienellä harjaosalla.


Lapiolle on oma ripustuspaikkansa laatikon kyljessä. Se on sitä designia, nähkääs!


Olin jo töissä manannut, että kissat käyvät luultavasti vain kääntämässä pyllynsä kauan odottamalleni design-vessalle, mutta mitä vielä! Utu tuuppasi heti päänsä kannen aukosta, hyppäsi yhdellä loikalla sisään ja toimitti tarpeensa. Sittemmin vessasta onkin tullut todella suosittu meidän kissapopulaatiomme keskuudessa. Vanha on jäänyt ihan paitsioon. Luulen, että nuo tykkäävät Modkatin ilmanvaihdosta, luolamaisuudesta ja laatikon mahdollistamasta paksusta hiekkakerroksesta, jossa kaivella.



Kissanomistajia on puolestaan ajateltu vessan helpossa siivottavuudessa. Laatikon kyljessä on harmaa lukitussalpa, josta painamalla saa kannen keikautettua puoliksi laatikon sisään, niin että siivous sujuu nopeasti ja näppärästi.


Laatikon sisällä on tuollainen Ikea-kassimainen pussi, jonka voi nappasta pesuun tai vaihtaa välillä uuteen. Reikäisen kannen ideana on se, että kissan hypätessä aukosta kannelle suurin osa hiekoista jää siihen, eikä kantaudu sen pidemmälle.



Eipä tuo hiekan leviämistä täysin estä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, mutta kyllä se sitä selkeästi vähentää, jos vertaa tavallisiin oviaukollisiin kissanvessoihin.

EDIT: Lisäys. Vessan pystymalli estää myös tehokkaasti erinäisiä puikkonokkaeläimiä dyykkaamasta kissankakkaa välipalaksi...


Kaiken kaikkiaan voin siis sanoa olevani oikein tyytyväinen hankintaamme! Tuntuu ihan siltä, kuin kissat ramppaisivat nyt jatkuvasti kuopsuttelemassa laatikolla.


Itse asiassa se taitaa olla paras palaute, minkä yksikään vessa voi kissakäyttäjiltään saada.

26 kommenttia:

  1. Tuohan tosiaan sopii täysin teidän kylppäriin! Ei yhtään ole sellainen sisustusta rumentava kissaloota. :)

    Me harkittiin myös tuota, mutta päädyttiin Booda Cleanstepiin, sillä mä kuvittelen edelleen, että tuo Modkat olisi hankala lapioida korkeiden laitojen vuoksi? Mutta koiran suhteen tuo varmasti toimisi nykyistä paremmin, Pusu kun saa kyllä ujutettua päänsä pitkälle tuon Cleanstepin "kurvin" taa maiskuttelemaan hiekkaa. :P

    Haa, teillä on pytty auki! Mä olen kalastanut molemmat kissat pyttyyn plunahtamisen jälkeen kahdesti ja niin ikään myös pessyt kumpaisenkin kahdesti. Ihan kohtuullisen nätisti sain ne pestyä, mutta silti on se sellaista hommaa, että pytty pysyy meillä visusti kiinni. Ja nämä eivät muutenkaan vesileikkejä kaihda, joten pyttypolskiminen tuskin oli niille niin ikävä kokemus, että osaisivat jatkossa sen välttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on sinne aika passeli :) Mä kattelin kans noita "porrasvessoja", mutta Taikkis on kanssa kunnostautunut kissankakan väijymisessä ja pääsee puikkopäineen aika pieniinkin koloihin, joten se ei varmaan meillä toimis :D

      Pyttyvahingoilta ollaan meillä toistaiseksi vältytty (kop, kop) - mitä nyt Undo joskus vetelee vessaa (steppailee napilla) lämpimikseen :D

      Poista
  2. Oli kyllä hyvä palaute, kun nyt minäkin haluan tuon vessan! =)

    Omassa taloudessa kolme kotikissaa, joista yksi kroonisesti pissavaivainen. Pysyy kurissa RC urine s/o-raksuilla. Ultrauksessa ei kiviä löydetty, kun oli sitä ennen ollut pari kuukautta liuotus-lääkekuurilla(vai olikohan niitä ollutkaan...?). Siinä vaiheessa kun tuli kyseinen kolmen päivän sairaalareissu, niin ulkomaalainen lääkäri oli sitä mieltä että kissalla on ns stressirakko joka turpoaa niin, ettei kissa voi pissata. Kissa oli mitä ilmeisemmin stressaantunut, kun muutimme ulkomaille vähäksi aikaa. Mainittakoon vielä, että kyseinen ell hoiti lähinnä maatalouseläimiä, joten mulla jäi vähän mietityttämään... Oireet kuitenkin loppui heti kun päästiin kotiin. Tosin niitä oli ollut ennen ulkomaille muuttoa jo pari kertaa. Erikoisruokavalio oli ennen ja jälkeen reissun pääsääntöisesti käytössä. Saako muuten kysyä, mitä mieltä olet näistä urine-ruokavalioista?

    Täytyy kyllä tosissaan nyt harkita ton vessan hankintaa. Näyttää siltä että toimis myös pellettien kanssa, joita meillä käytetään. =)

    Kiitos ihanasta ja motivoivasta blogista. Toivottavasti nähdään viikkissä joku päivä. Ehkä jo ensi syksynä. ;)

    -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, idiopaattinen kystiitti on tainnut sitten olla teillä diagnoosina. Sehän on kissan yleisin virtsavaivojen aiheuttaja ja johtuu yleensä juurikin stressistä, eli varmaankin on johtunut juuri tuosta matkasta - aiemmin sitten ehkä jostain pienemmistä jutuista. Täällä on muuten mielenkiintoista juttua idiopaattisen kystiitin taustoista, mikäli kiinnostaa: http://www.kissangeenit.fi/?x103997=116949 Harmillisen vähänhän siitä toistaiseksi tiedetään. Suosittelen kuitenkin lämpimästi hankkimaan monta vessaa (erityisesti juuri kissoille mieleisiä ja rauhallisissa paikoissa), siivoamaan hiekat erityisen usein, houkuttelemaan kissaa juomaan (monta laaaaakeaa kuppia, raikas vesi, erilaiset ns. kissanlähteet yms.) ja mieluiten vaihtamaan tuon pelletinkin mikrohiekkaan. Kissahan on aavikkoeläin, eli tottunut nimenomaan hiekkapohjaan, jota voi kuopsutella ja johon peittää jätöksensä. Pelletti saattaa tuntua kissan jalkapohjiin ikävän karkealta, mikä saattaa vähentää laatikolla käymistä ja johtaa pidemmän päälle pissavaivoihin. Ideanahan olisi, että kissa joisi mahd. paljon ja pissaisi mahd. usein, jotta virtsa ei seisoisi ja väkevöityisi rakossa, jolloin kivien muodostumistodennäköisyyskin laskee.

      Urine-ruokavalioihin suhtaudun hiukan ristiriitaisesti. Toki ne ovat hyvä juttu, jos niillä saadaan kiviä liuotettua, niin ettei esim. leikkausta tarvita ja ne ovat kissanomistajalle ns. helppo tapa pitää virtsan pH ja koostumus sellaisena, että kivet eivät uusiudu yhtä todennäköisesti. Luulen kuitenkin, että pohjimmiltaan juuri teollinen ruoka (erit. kuivat raksut) ovat osasyynä kissojen pissavaivojen yleisyyteen. Kissa on aavikkoeläin - se ei ole tottunut juomaan paljon, vaan saamaan tarvitsemansa veden hiiristä ym. saaliseläimistä. Raksut ovat paljon kuivempaa tavaraa, eikä kissa osaa kompensoida vedenpuutettaan juomalla vastaavasti enemmän. Lisäksi teolliset ruuat vaikuttanevat myös virtsan pH:on. Mitään tieteellistä evidenssiä mulla ei tähän asiaan nyt ole antaa, mutta uskoisin aika vahvasti, että kissojen luonnollista ruokavalio imitoivilla dieeteillä (vrt. maaseudun hiirikissat ja raakaruokinta) virtsatieongelmat ovat vähäisempiä. Raakaruokintakokemuksista (niinikään virtsavaivaisella kissalla) löytyy hyvää juttua esim. täältä: http://personal.inet.fi/koti/maaru/raakaruokintajuttu.html

      Mä hiukan kyseenalaistan muutenkin noita suurimpia ruokajättejä lääkeruokineen ja etteikö muka sairauksia voisi hoitaa ilman niitä. Tärkeämpää olisi musta laadukas ja mahd. luonnollinen ruokavalio, ei mikään kuiva, hiilaripitoinen jauho-teurasjätehöttö, mitä nuo teolliset murkinat nyt valitettavasti tuppaavat olemaan. Joissakin kun on vilja jopa pääraaka-aineena, eikä se voi missään olosuhteissa olla lihansyöjälle parhaaksi. Uskon itse asiassa, että niistä johtuu aika moni nykylemmikkien ns. elintasosairauksista.

      Poista
    2. Haha, innostuinpa runoilemaan :D Multa ei paranis kysyä näistä ruokajutuista! Mutta piti vielä sanoa, että kiitti kivasta kommentista ja oo, toivottavasti tosiaan törmäillään! ;)

      Poista
  3. Tuo sopii kyllä teille kuin nakutettu! :D

    VastaaPoista
  4. No voi perse. Nyt muakin totisesti himottaa tää! :D

    VastaaPoista
  5. Ou jee. Toimiva kissanvessa. Mun katti käy ihan tavan laatikossa, jossa ei ole edes kantta ja kyllä sitä hiekkaa onkin sitten ihan joka puolella. Kivan raikkaan värinen wc teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Onhan tuo ihan jeppis, kun on noin valoisa.

      Poista
  6. Heippa,

    oon jo melko kauan lueskellu sun blogia mut en oo vaan vielä uskaltautunu kommentoimaan :) Tää on ihan mahtava blogi, eläinjuttuja, opiskelua ja ruokaohjeita :)

    Olisin halunnu kysyä sanooko sulle vagal nerve reaction mitään? Mulla on 7,5-vuotias kotikissa, joka on nyt oksentamisen jälkeen muutaman kerran ilmeisesti pyörtyny ja eläinlääkäri sano, et yks mahdollinen syy vois olla toi vakus-reaktio. Olisin halunnut lukea siitä ja yleisestikin kissan neurologiasta jotain, osaisitko antaa (saatko antaa?) jotain kirjavinkkejä mistä löytyis jotain tähän liittyvää :) Ne on varmaan kaikki englanniks mut englanti sujuu. Voit laittaa viestiä mun mailiin, elina.makinen@myy.haaga-helia.fi

    Kiitos jo etukäteen ja mukavaa kevään odotusta! :)

    - Elina

    P.S. Teil on ihana värinen kylppäri ja kyllä kisujen nyt kelpaa käydä asioillaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauhee, kun te kyselette pahoja :D Vagus-reaktio on tuttu, muttei kyllä tuosta oksentelun yhteydestä, vaan esim. anestesian aikaisena komplikaationa. Piti siis ihan googletella. Pari artsua löysin: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed?term=vagal%20vomit%20cat http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/4765594 http://cp.vetlearn.com/Media/PublicationsArticle/PV_31_03_122.pdf

      Hiukan arkijärkisempää: http://www.petsbest.com/blog/the-fainting-cat/ http://www.vetspecialistsofsfl.com/cardiology_articles_Syncope.html

      Yhtäkään neurologian kirjaa en (vielä) omista, joten en valitettavasti osaa suositella mitään. Meillähän oli neurologiaa tosiaan viikko syksyllä, eikä siinä ajassa ehdi mitään kirjoja lukea. Suositeltavin opus olisi kai ollut BSAVA Manual of Canine and Feline Neurology. Nuo meidän kurssikirjat ovat tosin varsin raskaslukuisia, vai oliko sulla lääketieteen termit valmiiksi hallinnassa? :) Anyway, tiedekirjastoonhan noita pääsee selailemaan ja netistä löytyy paljon juttua kuitenkin.

      Kiitos, kun toit mun tietoisuuteen tällaisenkin vaivan! Toivottavasti kissanne pärjäilee kuitenkin mukavasti :) Mukavaa kevään odostusta teillekin!

      Poista
  7. Olen itsekin "haaveillut" tästä jo pitempään mutten ole raaskinut ostaa hinnan takia. Meillä kulkeutuu KAIKKI hiekka ympäri kämppää vaikka olis millaiset viritykset tai hiekat. Jos tietäisin että tämä veski ratkoo kaikki ongelmat, olisin kyllä valmis ostamaan tämän vaikka hinta on kissan vessaksi aika suolainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinhän se on. Mutta on se kyllä kivakin! :)

      Toisaalta hiekan kulkeutumisen estämiseen tuollainen rahiin (kuten meidän toinen vessalaatikkomme)/pieneen kaappiin, laatikkoon, arkkuun tms. kuramaton kera kätketty vessa on kyllä ehkä vielä kätsympi. Hiekat jäävät sinne kalusteen sisään matolle, mistä ne on helppo imuroida, eivätkä leviä pitkin lattioita - etenkään jos kulkuaukon sijoittaa laatikkoa ylemmäs :)

      Poista
  8. Heippa! Seurasin ennen sun blogia kovin tiiviisti, mutta vuoden 2010 jälkeen on tullut "hieman" taukoa. Hauska huomata että sinulla on nykyään kissoja! Eksyin blogisi pariin jälleen elukan pääsykokeiden uhkaavasti lähetyessä ja täältä olen aikoinani vaikeina hetkinä hakenut tsemppiä lukemiseen! Nyt yritän jälleen, mutta tällä kertaa tosissani ja raahaudun jopa kokeisiin asti... Iik! Ihanaa kevään odotusta sinulle ja kiitos tästä blogista!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkö muka oo vastannu tähän :o Kiva, että olet eksynyt tänne toistamiseen! On tosiaan hiukan eri elämäntilanne (eläimet, kämppä, kouluvaihe, suhe) kuin silloin :) Mä toivotan sulle kovasti jaksamisia pääsykokeisiin ja kevääseen! :)

      Poista
  9. Kiitos Nea kattavasta vastauksesta! =) Tutustun antamiisi linkkeihin ja kiitos vielä vinkeistä. Tää on kyllä sellainen tauti, joka aiheuttaa stressiä ja hampaidenkiristelyä mammalle. Vessareissujen salakyttäykset on meillä arkipäivää, jolloin varmistetaan että pissa kulkee ongelmitta.

    Raakaruokintaa on täällä kokeiltu useaan otteeseen, mutta se ei vain ala pissavaivaiselle uppoamaan. Olen ehdottoman samaa mieltä kanssasi juurikin tuosta ruuan vaikutuksesta. No ehkä vielä joku päivä saan raakaruuan maistumaan, kunhan vain löydän sopivat tuotteet. Vähän vaan luo epätoivoa, koska olen paikakuntamme hyvästä barffikaupasta kokeillut jo lähes kaikkea. Sitä odotellessa on sitten mentävä urinary-ruokavaliolla. Nyt kuitenkin tilanne on onneksi hyvä, joten mitään akuuttia hätää ei ole. =)

    En olekkaan ennen kuullut, että pelleteillä voisi olla vaikutusta. Kiitos vinkistä. Pelleteillä on mielestäni myös hyviä puolia. Esimerkiksi tuo mainitsemasi puhtaanapito, kun kakat saa nakattua suoraan pönttöön kun niitä ilmestyy. En tykkää jättää niitä hiekkaan lojumaan ja esim "litter locker"-jäteastia ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Tätä hiekka-asiaa täytyy kyllä nyt pohtia. =)

    Sori kun edellinen viestini oli niin sekava. Kirjoitin sen kauhealla kiireellä. =D

    Best wishes,
    -V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä jos ostat vaan ihan ruokakaupasta erilaisia lihoja ja kokeilet niillä? Tietenkin riippuu ruokakaupasta, onko siellä parempi valikoima kuin barffikaupassa. ;)

      Poista
    2. Juu, pelletithän on ihmisten kannalta kätsyjä (mekin kokeiltiin alkuun, mutta en sitten uskaltanut jatkaa juuri em. syystä), mutta jotkut kissat ovat niin herkkiä, että reagoivat tuollaiseenkin tai ainakin mieluummin valitsisivat hiekan, jos voisivat :) Meillä keräillään toistaiseksi kissankakat useampaan otteeseen päivässä pieniin kakkapusseihin, jotka viedään sitten ihan tavalliseen roskikseen. Ei kovin ekologista kylläkään, joten joku kakkaroskis täytyy varmaan jossakin vaiheessa hankkia. Vaan kun nekin ovat kovin rumia! :D

      Jos ei raakaruoka kelpaa, niin mitäs jos siirtyisi edes mahd. luonnolliseen purkkiruokaan, eli raksut pois ja lihapitoista, vitaminoitua täyspurkkiruokaa tilalle? Tai sitten Muschin barf-aterioita, jos et ole jo kokeillut? Ja sitten on tietty kaikki ravintolisät, kuten Cystaid, joista voi olla jelppiä, jos ei urinarya halua pidemmän päälle syöttää.

      Poista
  10. Heips!
    Eipä taida tällä kertaa liittyä postaukseen, mutta ajattelin kysyä tulevalta ja viisaalta eläinlääkäriltä seuraavaa: tiedätkö miten D-metioniini (p.o.) vaikuttaa ihmiseen? Ilmeisesti L-metioniinia on luonnon aminohapoissa ja päätyykin siten ihmiseen ruuan kautta eli on turvallinen käyttää, mutta miten on tämän toisen isomeerin laita? kiitos vastauksesta jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, täytyy sanoa, että ihmispuolen jutuista (no, ainakaan tällaisista) mulla ei ole kyllä mitään käryä :D Nopealla googlailulla löytyi yksi (ikivanha?)artsu(http://jn.nutrition.org/content/110/6/1240.full.pdf), jossa todettiin, että ihminen ei hyödyntäisi sitä kovin tehokkaasti verrattuna vaikka koiraan tai muihin eläimiin, mutta en nyt lähtenyt perehtymään aiheeseen sen tarkemmin :D

      Poista
  11. Moikka!
    Aivan ihana blogi, tuonut hulluna lukumotivaatiota ainakin mulle kun muuten ei aina intoa löytyisi kirjaan tarttua!
    Mua on mietityttänyt se millaisia aikoja teillä yleensä on eläimet kotona yksinään? Että miten pitkiä päiviä esim. just eläinlääkis aiheuttaa niin ettei karvakorvia voi mukaan ottaa. Itselläkin haaveenaa eläinlääkis ja oma koira pistänyt miettimään, että miten toivottavasti tulevaisuudessa niitä yhdistellään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Paljon vähemmän aikaa joutuvat olemaan yksin kuin jos olisin kokopäivätöissä eli 8h poissa joka päivä. Varmaan useammin ovat jotain 5h yksin kuin kahdeksaa, näin kun meitä kaksi opiskelijaa asuu saman katon alla. Lähes kaikilla elukkalaisilla on eläimiä, eli ei kannata sitä pelätä ollenkaan. Lisää aiheesta olen kirjoitellut täällä: http://tassunjalkiasydamessa.blogspot.fi/search?q=time+well+spent

      Poista
  12. Oon vähän haaveillu tällasesta vessasta meidänkin kateille. Jos jossain välissä investois.

    VastaaPoista
  13. Voin suositella kyllä :) Edelleen tykätään!

    VastaaPoista