keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hyvä hermorakenne

"Nelosella tahti kiristyy. Esimerkiksi oftalmologiaa (silmätauteja) opiskellaan vain neljä päivää ja sitten on tentti."

Tällainen lausahdus on jäänyt mieleeni ykkösvuodelta. En muista enää, missä tilanteessa sen kuulin - tai keneltä - mutta siitä asti olen alitajuisesti kammoksunut ajatusta kyseisestä kurssista.

Entä jos sairastun juuri silloin? Entä jos satun kärsimään burn outista tai elämä kaataa muuten vain sontaa niskaan?

Silloinhan missaan ainutlaatuisen tilaisuuteni oppia eläinten silmäsairauksia. 


Sen kurssin tai oikeastaan niiden kurssien, eli neurologian ja oftalmologian, aika on nyt ja ainakin toistaiseksi olen tauti- ja burn out -vapaa. Suurin syy siihen lienee paljon sisätauteja löyhemmin koostettu kurssiaikataulumme. Ensimmäistä kertaa koko syksynä meillä on useampia klo 9 alkavia aamuja ja klo 12 päättyviä päiviä. Ah, mitä luksusta! Kumpikin kurssi kestää tosin vain viikon, eli ensi viikon perjantaina saan taas hikoilla tenttipaperin ääressä.

Tämän viikon ajan olemme opiskelleet neurologiaa varsin case-, jopa problem based learnig -suuntaisella mentaliteetilla ja neurologisen tutkimuksen perusteita on kerrattu jokaisella luennolla. Kerrankin tuntuu siltä, että nämä asiat saattaisi muistaa vielä myöhemminkin...


Mikä parasta - stressitasoni on laskenut normaaliksi ja aikaa on riittänyt jopa itsenäiselle neuroanatomian kertaukselle...




... ja neurologisen tutkimuksen harjoittelulle. Ideana on siis löytää mahdolliset hermostolliset puutokset testaamalla ja tarkkailemalla mm. erilaisia refleksejä, asentotuntoreaktioita ja liikkumista.




Tiistaina meillä oli aiheen tiimoilta pakollinen hevosen tutkimisharjoitus ja tänään vuoron saivat pieneläimet. Itse kiikutin paikalle tiimin Iippu + Undo.


Molemmat selvisivät koekaniinin roolistaan hienosti. Iippu nyt olikin aika varma nakki, joten erityisen iloinen olin siitä, että Undo ei järjestänyt kohtausta, vaan antoi tehdä sen, mikä tehdä piti. Makasi jopa hetken aikaa kyljellään, niin että saimme nakutella kumivasaralla polviin! Koulun suhteen fiilikset ovat siis jälleen hyvät: tällaista tämän opiskelun kuuluisikin olla! Hyväksytty sisätautien tentti ei yhtään himmentänyt hyvää fiilistä.

Illansuussa kävimme citylenkkeilemässä.



Dorka kiven kolossa ja päivän asu! Hahhahamuahaha.





Illansuussa nähtiin leikki, jonka Taikkis aloitti raahaamalla itsensä kokoisen makuupesän makkarista olohuoneeseen. Undo keksi hypätä kyytiin ja niin sitä vietiin kissanpoikaa pesän kyydissä pitkin olkkarin lattiaa...

Kamera ei valitettavasti pysynyt perässä - tässä ainoat kuvat, joista tunnisti valkoisen mytyn kissaksi ja harmaan koiraksi.


Joudutte siis vain luottamaan sanaani: näky oli hulvaton. Ylväs itämaan tietäjä ja häntä harmaissa vaunuissa hartiavoimin eteenpäin kiskova vetojuhtansa.

Meidän koomikot

8 kommenttia:

  1. Kun puhutaan että jollakin on "huonot hermot" ym, niin ainakin itselleni tulee mieleen enemmän jotain fyysisiä/fysiologisia haittoja (esim hitaat refleksit) kuin esim mielellisiä kuten säikky luonne. Tarkoitetaan hermoista puhuttaessa kuitenkin myös käytöstä ja luonnetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa nyt meni varmaan tän kommentin pointti ohi, mutta siis kyllähän arkikielessä voidaan ainakin sanoa, että jollain ihmisellä on huonot hermot, jos se vaikka skitsahtelee helposti? :D Kuten sanottu, en nyt ihan saanut siitä punaisesta langasta kiinni...

      Poista
  2. onko utun nimi muutettu undoksi vai onko se lempinimi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, rakkaalla lapsella vain on kasa nimiä... ;) Utu on niistä kuitenkin se, jolla sitä (luokse) kutsutaan ja jota se ns. tottelee.

      Poista
  3. Kuulostaapa mielenkiintoiselta noi neurologiset tutkimukset sun muut :) Ja ihania kuvia eläimistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä mielenkiintoista, yllätyin positiivisesti! :)

      Poista
  4. Heei! Mulle tuli vaan mieleen, että joutuuko eläinlääkiksessä opiskelemaan paljon englanninkielisistä kirjoista? Meinaan vaan että itelleni enkku on ehdoton inhokkiaine niin voi tulla pientä probleemaa sitten jos joskus pääsen eläinlääkäriks opiskelemaan. :) Varmasti on joskus tätäkin kysytty ja vastattu, mutta en nyt pikaisella selauksella satu löytämään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käytännössä kaikki meidän kirjat on englanniksi, kun eipä eläinlääketieteestä oikein suomeksi ole kirjoitettu. Luennot ja luentomateriaalit on kyllä suomeksi, mutta esim. hevossairaalalla käytetään opetuskielenä (ulkomaisten opettajien vuoksi) melkein vallan englantia, joten kannattaa alkaa muuttaa asennetta - vielä ehtii... ;)

      Poista