tiistai 8. joulukuuta 2009

Jouluostoksia



Kun risteilystä oli selvitty (kuvassa koiravahdin tuliaiset, ei omaan napaan meneviä ;) ), lähdin lauantaina enemmän tai vähemmän pakon saattelemana jouluostoksille, kun veronpalautukset olivat edellispäivänä kilahtaneet tilille. Jokusen tunnin kuluttua palasin huomattavasti köyhempänä, mutta myös stressitaso laskeneena - oli siis varsin tuottoisa reissu.



Löysin samalla itselleni uuden lompakon, sillä edellinen tiputteli kolikoita aina ympäri bussin tai kauppojen lattioita, ja niitä oli sitten vähän noloa alkaa aina keräilemään. Siitä kun puuttui varsinainen kolikkotasku. Dilemmoin pitkään lilan, sähkönsinisen ja possunpunaisen välillä, mutta päädyin lopulta kuitenkin tähän melkein omimpaan:





Lisäksi valotähti oli jossakin tarjouksessa 1,90e (johto menee rumasti - tiedän).



 Ja lempijoulukukkieni hyasinttien tuoksu leijui Prisman kukkaosastolta niin huumaavana, että pakko sitä oli käydä yksi nappaamassa mukaan (0,99e). En kuitenkaan jouluani täällä vietä, joten pakko yrittää nautiskella tuosta tuoksusta jo vähän etukäteen ;) Joku juuri kommentoikin pitävänsä kotini tyylistä, mutta tällaisissa edullisissa löydöissä on juuri sen opiskelijasisustamisen salaisuus. En olisi ostanut tuota kynttelikköä 12e:lla, valotähteä 7e:lla, hyasinttia 5e:lla... en näillä tuilla. Jos kävisin töissä, olisi tilanne aivan toinen.





Sain myös vihdoin ostettua joulukorttitarvikkeet ja loppuilta sujuikin mukavasti kortteja vääntäessä, kynttilöitä poltellessa ja joululauluja kuunnellessa. Tällaisia näistä tänä jouluna tuli (TE, JOTKA OLETATTE KORTIN SAAVANNE, VOITTE JÄTTÄÄ KATSOMATTA ;) ) Vielä kun saisi nämä joskus postiinkin...





Sunnuntaina sain sitten vähän orientoiduttua jälleen tuohon neurobilsan opiskeluun ja linnanjuhliakin tuli hetki seurattua. Muuten itsenäisyyspäivän viettäminen jäi tällä kertaa vähemmälle. Muistan, kuinka meillä joskus alakoululaisina oli erään ystäväni kanssa jopa siniseksi värjättyä Spritea ja sinisiä poppareita 6.12 kunniaksi, mutta tällä kertaa en juuri edes ehtinyt ajatella koko päivää. Toisen adventin sentään muistin, ja uusi kynttelikkö sai jälleen toteuttaa virallista tehtäväänsä.






Tajusinpa myös, että sitten neljättä adventtia en täällä enää vietäkään... enkä ylipäätään enää yhtään vapaata viikonloppua, kun ensi viikonloppu menee varmaan tenttiin lukiessa :( Viimeisten joululahjojenkin kanssa saattaa tulla hieman kiire. Nyt on jopa ensimmäistä kertaa tullut sellainen olo, että on ihan kiva lähteä puolentoista viikon päästä kotikaupunkiin käymään. Kaikki ihanat jouluperinteet ja ystävät odottavat - etenkin tapaninpäivänä näkee varmaan paljon tuttuja kaupungin paikallisessa. Vähän kuitenkin pitäisi vielä jaksaa: ensi viikon maanantaina on se viimeinen tentti neurobiologiasta eli neurologian anatomiasta ja fysiologiasta (kahden viikon aiheiden pohjalta) ja tänä keskiviikkona eli huomenna alkaa jälleen lukuloma. Epäilemättä tämä viimeinenkin puolitoista viikkoa livahtaa kuitenkin ohi ihan huomaamatta...



Tähän loppuun vielä yksi nopeampi versio perinteisestä kauniista joululaulusta, joka on risteilystä asti soinut päässäni. Toimii <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti