sunnuntai 6. joulukuuta 2009

All I Want for Christmas...

...is you.















Eiku...

Tässä tätä sukulaisten toimesta pyydeltyä joululahjatoivelistaa, jolta sitten valikoida. Moniin löytyy linkki, mutta osa on vain esimerkkejä - ei siis ole pakko olla juuri se tuote siitä paikasta. Muokkailen listaa mahdollisesti jatkossa, eli sukulaisten kannattaa seurata.


* MP3-soitin
Tämä on oikeastaan ainoa "isompi" toive tänä vuonna. Omani on saavuttanut jo kunnioitettavan 5 vuoden iän ja tarvitsee noin parin kuukauden välein uudet nappikuulokkeet sekä sammuilee välillä ja on alkanut rohmuta hirveästi paristoja. Muistiakin on se huimat 256 MB eikä minkäänlaista näyttöä, jonka avulla selailla biisejä. MP3-soitin on kuitenkin itselläni päivittäin käytössä bussimatkoilla ja yliopistolle kävellessä sekä lenkeillä, joten se saisi mielellään olla ihan hyvä. Erityisesti arvostaisin pitkää käyttöaikaa, ennen kuin pitää uudelleen ladata akkua. Paristokäyttöisiä kun eivät nuo uudemmat kai enää ole?

Tässä joitakin randomilla lehdistä poimiani malleja, mutta eivät siis ole mitään ehdottomia (vaaleanpunainen ykkösväri, sitten musta):











* Petivaatteet
Eli tällä hetkellä multa löytyy vain yhdet samanlaiset pussilakanasetit parisänkyyn - kaikki muut ovat yksittäisiä ja erilaisia. Samoin toivoisin kokomittaista parisängyn lakanaa tai paria - nuo kapeat 80-senttiseen sänkyyn tarkoitetut potkin aina nukkuessani myttyyn. Värimaailmana tällä hetkellä inspiroisi vaalean- tai kirkkaanpunainen, kenties myös luumu ja kuosina esim. sydänkuvio. Tässä pari vaihtoehtoa:
 




Vas. Anno Amore, tilaus täältä.
Oik. Anno Corazon, tilaus täältä.











* Yöpaita
Toivessa olisi joku satiiniunelma, esim.
 Pinkki täältä - on muuten ihan mun näköinen :)


Punainen täältä.





* TIGI Bedhead Superstar shampoo + hoitoaine (+ hiuksiin jätettävä hoitoaine)
Olisin erityisen onnessani, jos joku viitsisi nämä minulle tilata. TIGI on siis tuollainen laadukkaampi kampaamosarja - hyvistä tuoksuistaan tunnettu. Itse en näitä koskaan ole raaskinut ostaa, mutta aina kuolaillut perään. Suomessa ovat kovin kalliita - n. 40e setti. Nyt esim. tämä tarjous olisi 33e:





Kaikkein järkevintä olisi kuitenkin tilata nämä Briteistä, josta nämä saa suunnilleen puoleen hintaan. Ymmärtääkseni esim. tästä paikasta tulevat ilman postikuluja muutamassa päivässä kotiovelle ja on luotettavaksi todettu paikka eli Beauty Bay.





* Hiustenkuivaaja
Tarvitsisin uuden perushiustenkuivaajan, koska omani on sellainen matkakäyttöön tarkoitettu mini, joka ylikuumenee niin nopeasti, etten saa yhdellä kuivauksella hiuksiani kuivattua... Ei muita vaatimuksia kuin että olisi sen verran ytympi, että jaksaisi hetken pidempään.


* Taulu
Clinique Cheron -taulu, jonka lupasin itselleni, jos koskaan milloinkaan pääsisin eläinlääkikseen.




Täältä ovat jokuset näitä julisteina ainakin tilanneet.

* Kirja
Jouluna on aina ihana uppoutua lukemaan jotakin uutta, hyvää kaunokirjaa. Sellainen olisi siis myös toiveissa. Esim. jokin koskettava, ajatuksia herättävä (elämäkerrallinen?), jouluinen tai eläimiin liittyvä. Esimerkkinä Marley & Me pari joulua sitten oli aivan ihana. Ai niin, sitä Twilightiakaan en ole vielä saanut kirjastosta, enkä taida saadakaan ennnen joulua *wink wink* EDIT. 7.12. Twilightini on nyt noudettavissa kirjastosta! :)


* Arkikoruja
Ei siis mitään korukaupan koruja välttämättä, vaan sellaisia asusteina käytettäviä, mitä saa tosi kauniina esim. isompien markettien koruosastoilta (Ibero-merkkisiä jne). Esim. rannekoruja tai sormuksia minulla ei ole tällä hetkellä juuri yhtään - samoin korvikset ja kaulakorut tekisivät kauppansa.

Nämä kaikki H&M:n nettikaupasta - hintaa 2-8e/kpl




Etenkin tuollaisen monesta ketjusta koostuvan kaulaketjun ja tuollaisen "kiinteän" metallisen rannekorun, mikä tuossa toisessa kuvassa.

Arkituoksu
Tai miksei vaikka ihan kunnon hajuvesikin (esim. YSL Baby Doll) olisi myös aivan ihana. Jos ihan halvimmasta päästä lähdetään, niin esim.



Adidas Fruity Rhythm oli muistaakseni kivan marjaisa, juuri sellainen arkituoksu.


Tai sitten...



 YSL Babydoll - tätä minulla on joskus ollut, mutta olen kuluttanut pullon loppuun
.




Nina Ricci - Nina (punainen omena). Tätä tuoksuttelin laivalla <3



Jokin laadukas (Puma, Björn Borg, Adidas) weekend-/travel-laukku
Eli viikonloppureissuille olisi hyvä saada joku nätti ja laadukas weekend bag, johon mahtuisi hieman enemmän tavaraa kuin nykyisiini, mutta jota olisi kuitenkin helppo kantaa olalla. Esim. joku keinonahkainen - ei siis sellaista lössöä urheilukassia tai läpällistä koululaukkua, vaan jotakin siltä väliltä.





Myös tällainen trolley eli vedettävä matkalaukku voisi olla kätevä junamatkoille ja ulkomaanreissuille, mutta sen pitäisi olla korkeintaan käsimatkatavarakokoinen, kova/puolikova sekä hyvin erottuvan värinen - mieluiten pinkki/vaaleanpunainen/lila (näitä myydään yllättävänkin hyvin kaikkialla).






Jos sen sijaan kaikki nämä menivät enemmän tai vähemmän ohi, niin myös raha kelpaa aina :) Uuteen talvitakkiin pitäisi ainakin satsata...









7 kommenttia:

  1. Halusinpa vaan sanoa, että seurailen blogiasi mielenkiinnolla! Ihanaa luettavaa kuvineen päivineen. Tiedän myös muita lukijoita :)Kiitos ahkerasta päivittelystä tiiviistä opiskelusta huolimatta!
    ~ AL

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla ja saada kommentteja :) Nyt jäin miettimään, tunnenko ketään A.L:aa :D

    VastaaPoista
  3. Et tunne, yheltä foorumilta bongasin :D
    ~ AL

    VastaaPoista
  4. Okei, tervetuloa :)Helppo arvata, mistä foorumista kyse, kun kovin monessa paikkaa en tästä suutani ole avannut :D

    VastaaPoista
  5. Oon mä tätä jo pari kuukautta seuraillut :) Esimerkiksi kaikki noi kuvat sun kämpästä näyttää niin hienoilta, tykkään just tollasesta sistustyylistä :D Se siitä kurjasta opiskelijaelämästä ;)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos kaunis :) En tiedä olisko munkaan varsinaisesti kannattanu hassata nyt vähäisiä rahojani kämppään, mut toisaalta se on niin tärkeä juttu kotiutumisen ja viihtymisen kannalta, että koen saaneeni omani pois :) Moni karkaa viikonlopuiksi kotipaikkakunnalleen, kun inhoaa kämppäänsä, mutta mä vaan fiilistelen täällä ja polttelen kynttilöitä ihan onnessani :D

    VastaaPoista
  7. No hyvä vaan :D Ja inspiroi tällasia opiskeluelämää odottelevia abeja ;)

    VastaaPoista