maanantai 9. toukokuuta 2016

Vappuhulinat


Jos pelkäsitte välttyvänne tänä vuonna vappupäivitykseltäni, niin ei hätää - se on täällä taas! Haha. Tällä kertaa päivityksen viivästymiseen on erityisen hyvä syy, mutta siitä lisää tuonnempana.


Omaan kotiin hienoista vapputunnelmaa loivat perinteiset serpentiinit ja ilmapallot sekä vähemmän perinteinen heliumpallo. Yllä oleva kuva on nappaistu toissa päivänä, mikä selittänee pallon jo hieman kurtistuneen olomuodon.


Vapunaatto osui tänä vuonna lauantaille ja perjantaina pakkasimme kimpsumme ja kampsumme suunnataksemme kotipuoleen. Sinne saapuessamme oli munkkien paisto kovassa vauhdissa ja öljyssä ritisi sekä perinteisiä (kuvassa taka-alalla) että karppiversioita noista vapun perinneleivonnaisista. Minun toiveillani saattoi olla toki arpansa pelissä, mutta kotipuoleen iso kiitos vielä tästä - etenkin nuo karppiversiot tulivat yllätyksenä! En edelleenkään tiedä, millä reseptillä ne oli leivottu, mutta erityisen kauniita niistä tuli.


Mukana hulinoissa oli myös veljeni perhe lapsineen, joille toimme tuliaisiksi tuollaiset maan tasolla pysyvät, vedettävät heliumpallot - pojalle paloauto ja tytölle koira. Ne olivat mielestäni superkivat ja ainakin itse olisin pienenä rakastanut tuollaista koiraversiota!


Tosin niin teki veljentyttönikin. Äitini näkee meissä on kovasti samaa. Itse en pienenä välittänyt nukeista, enkä barbeista. Sen sijaan minulla oli yli 100 erilaista pehmolelua - lähinnä enemmän tai vähemmän realistisia kissoja, koiria ja muita eläinhahmoja - jotka valtasivat yhden ison vaatekaapin. Pehmeät paketit olivat minulle niitä parhaimpia. Samoin kuuluvat olevan veljentytölleni.


Simoja oli tarjolla kolmea erilaista: kahta eri karppiversiota ja perinteistä fariinisokeripaketin ohjeella tehtyä. Karppisimamme saavutti yllättävän paljon suosiota myös ei-karppaajien keskuudessa - väittivätpä rohkeimmat jopa parhaaksi simaksi. Tänä vuonna siis saavutettiin jälleen hyvä lopputulos ja reseptejä seuraa myöhemmin.

Vapunaattona ajelimme takaisin kotiin, sillä illalla oli luvassa kaverin havaji-aiheiset tuparit. Ohjelmassa oli mm. teemaan sopivien drinkkien ja lein askartelua.



Aika hieno panostus, etten sanoisi! Harmillisesti jouduimme lähtemään tupareista melko varhain, sillä edessä oli varhainen herätys ja lento Mallorcalle. Ja siihen tuo pikainen kotipuolen visiittimmekin pohjimmiltaan liittyi, sillä puolet laumasta jäi sinne hoitoon. Puolet sai hyvän paikan kaverini luota. Kiitokset vain niille suunnille matkamme mahdollistamisesta! Kuvia seuraa lähitulevaisuudessa.

Iloista viikkoa ja kiitokset kaikille lukijoille vapuntoivotuksista, joihin en tiukan aikataulun vuoksi kerinnyt ajallaan vastaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti