sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Mallorca, päivä 3


Kolmannen päivän kohteena oli Cap de Formentor -niemi majakkoineen.


Matkan puolessa välissä poikkesimme palvomaan aurinkoa Alcúdian valtavalle turistirannalle. 


Alcúdia oli paikkana sellainen, että jos sen ottaisi kohteekseen ja viettäisi lomaviikkonsa siellä, niin varmasti löytäisi paljon tekemistä, mutta paljon autenttista Mallorcaa jäisi näkemättä. Kunnon turistikohde siis.


Matka jatkui hetken aikaa pitkin rannikkoa ja sitten aloimme nousta ylös vuoristomaisemiin, joista niemenkärki koostui.


Neulansilmämutkat olivat aika kuumottavia, kun kapeilla teillä tuli vastaan pyöräilijöitä ja muuta liikennettä. Etenkin, kun O:n ajotyyli ei ole mikään maailman rauhallisin.


Määränpää vihdoin näkyvissä!


 Poikkesimme majakalla kahville ja niin teki myös tämä rohkea vuohi.


Kahvi ei tosin tainnut oikein maittaa.


Takaisintulomatkan ajelimme rauhallisemmin ja pysähtelimme näköalapaikoille ottamaan kuvia. Vastaantuleva liikennekin oli jo rauhoittumaan päin.


Formentorille johtavan vuoristotien juuressa oli Port de Pollenca -niminen kaupunki, josta olin lukenut kehuja. Pitipä siis käydä sekin tsekkaamassa.


Illan viimeinen kohteemme oli Alcúdian vanhakaupunki.


Kaunis paikka! Lähistöllä olisi sijainnut myös roomalaisajan raunioita, mutta O ei oikein jaksanut innostua niistä.


Ei kannata jättää kakkoja keräämättä...


Vanhankaupungin ulkopuolella sakko oli puolet pienempi.


Illallista nautimme Port de Alcúdian parhaita lammasannoksia tarjoavassa (tai ainakin niin itse itseään mainostavassa ravintolassa). Ja reissun parhaat ruuat nämä olivatkin!


O:lla katkarapugratinoitua kalaa...


... ja minulla sitä lammasta. Noiden ruokien jälkeen jouduin todella taistelemaan pysyäkseni paluumatkan hereillä... enkä aivan tainnut siinä onnistuakaan. Onneksi O kuitenkin pysyi, niin että pääsimme turvallisesti takaisin hotellille ympärille laskeutuneesta pimeydestä huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti