keskiviikko 16. joulukuuta 2015

So Scandi


Olen pitänyt ns. joulusisustusmakuani aina varsin perinteisenä, paikoitellen ehkä jopa hieman jenkkityylisenä.


Brittiläistä joululehteä selaillessani törmäsin kuitenkin otsikkoon  "So Scandi", jonka alle oli koottu poroja, neulekuviotähtiä, lumihuurteinen joulukuusi ja punavalkoinen värimaailma sen ympärillä. Skandinaavisuuteen viittaava sana vilahteli muutenkin lehden sivuilla itseäni puhuttelevien esineiden ja kuvien kohdalla. Onko siis niin, että makuni on kuitenkin vain juuri maantieteellisen sijaintimme mukainen?


Paha sanoa. Sen verran kuitenkin tykästyin termiin ja ylipäätään siihen, että joku muukin niputtaa porot, neuleet, lumihiutaleet sekä punavalkoisuuden yhteen, että samasta teemasta haettiin myös inspiraatio tämänvuotisiin joulukortteihin.



Materiaalit piti tietenkin hankkia viimeistä punaisen kuoren lähetyspäivää edeltävänä päivänä ja vääntää kokoon deadlinen koputellessa ovelle, mutta siihen nähden näistä tuli mielestäni ihan kivoja.

Niiiiin skandeja. Haha.

5 kommenttia:

  1. Ihana joulukoti ja tyylikkäät joulukortit! Me askarreltiin viime vuonna oikein antaumuksella kaikille joulukortit ensimmäistä kertaa ikinä, mutta tänä vuonna unohtu ihan täysin. Heräsin vasta 14. päivä siihen, että niin meillä ei taida olla kortteja. Tämä vuosi menee siis kaupan korteilla :D

    VastaaPoista
  2. Mulla oli sama juttu, viime vuonna oli hyvissä ajoin valmista ja nyt piti taas venyttää viimeiseen :D Mikähän siinä aina on...

    VastaaPoista
  3. Ihana kun joku jaksaa panostaa! Tosi kaunis sisustus. :)

    VastaaPoista