tiistai 3. joulukuuta 2013

3. luukku


Kolmas luukku sisältää ohjeet erittäin helppoihin, hyväntuoksuisiin ja edullisiin piparimaisiin joulukoristeisiin, joita voi ripustaa kuuseen tai muualle kotiin jouluista tuoksua levittämään, kiinnittää joulukortteihin ja pakettien päälle tai lahjoittaa sellaisinaan eteenpäin.

Raaka-aineet ovat varsin simppelit: et tarvitse kuin omenasosetta ja jauhettua kanelia sekä halutessasi muutaman metrin joulunauhaa koristeiden ripustamiseen. Itse suurena joulumausteiden ystävänä lisäsin taikinan joukkoon myös neilikkaa, pomeranssinkuorta ja kardemummaa, mutta ne eivät ole pakollisia.


Kanelia kannattaa ostaa iso pussi, sillä yhteen pellilliseen koristeita sitä vaaditaan noin 1 dl. Puolesta desistäkin saa toki jo useamman koristeen. Mittaa kaneli ja muut mausteet kulhoon ja lisää sitten omenasosetta sen verran, että seoksesta muodostuu kädellä sekoittaen kiinteä, helposti muotoiltava taikina. Itse laitoin noin 5 ruokalusikallista.


Kauli taikina kahden leivinpaperin välissä n. 0,5 cm paksuiseksi levyksi ja ota siitä piparimuotilla kuvioita. Mikäli koristeista haluaa tehdä ripustettavia, kannattaa ripustuslenkille painaa tässä vaiheessa reikä juomapillillä tai hammas- tai tulitikulla. Yli jääneen taikinan voi kaulita uudelleen ja ottaa siitä lisää kuvioita aivan kuin normaalia piparkakkutaikinaa työstettäessä.


Kuivata koristeita joko 1-2 päivää huoneenlämmössä tai muutama tunti 50-95-asteisessa uunissa. Itse olin kärsimätön ja kuivatin omiani kaksi tuntia 95 asteessa. Miedompi lämpö takaa kuitenkin varmimmin jouluisen tuoksun säilymisen.

Kiinnitä koristeisiin lopuksi joulunauha ja valmista tuli. Ei muuta kuin mummoja ilahduttamaan!

6 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, näitä täytyy askarrella viikonloppuna! Kuinka kauan tuoksu säilyy näissä? Pitääkö jouluksi tehdä uusi satsi vai tuoksuukohan ne vielä silloin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollakin jenkkisaitilla törmäsin tietoon, että saattaisivat ilmatiiviisti säilytettynä tuoksua jopa seuraavana jouluna :) Omakohtaista kokemusta ei vielä ole. Ja jossakin sanottiin, että kuuma haihduttaa tuoksun herkemmin, eli jos haluaa pitkän tuoksuvuuden, niin ehkä ilmakuivaus olisi paras tai hyvin alhainen kuivatuslämpötila uunissa.

      Poista
  2. Ihania joulujuttuja keksitkin! Tää menee ehdottomasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
  3. Oli niin ihana näköisiä, että kävin heti kaupassa ostamassa tarvikkeet ja huomenna kokeilen miten onnistuu (:

    VastaaPoista