sunnuntai 22. joulukuuta 2013

21. luukku


21. luukku. Ei kai mistään huomaa, että olen vihdoin lomalla? Eilen kävin tekemässä vielä yhden yllättäen ilmenneen työvuoron, jonka jälkeen hyppäsin O:n kyytiin. Ajelimme kotipuoleen pimeässä, sateisessa kelissä ja paikkakunnalle päästyämme O jätti minut suoraan ystäväni syntymäpäiväpippaloihin. Sieltä matka jatkui paikallisiin kuppiloihin ja hauskaa oli! Niinpä tämän päivän olenkin viettänyt tyytyväisenä olohaalarissani kotipäivää viettäen.

Ollaan me tosin jotain saatu aikaankin. Päädyttiin lahjomaan osaa sukulaisista poroaiheisilla jutuilla ja mietimme, millä käyttökelpoisella esineillä vielä kasvattaa pakettia. Muistin lukeneeni joskus Siljan blogista lasinkaiverruksesta ja innostuin. Sillähän saisi personoitua monenlaisia käyttö- ja sisustusesineitä, kuten maljakoita, kynttilälyhtyjä tai laseja lahjaksi ja myöhemmin vaikka omaankin käyttöön. Aloin perehtyä aiheeseen tarkemmin ja selvisi, että puuhaan tarvittava laite kulkee nimellä Dremel. Sillä voi lasin lisäksi kaivertaa monia muitakin materiaaleja, eikä halvimmalla harrastustasoisella mallilla ollut hintaa kuin 24,90e. Niinpä kävimme kotiuttamassa omamme Motonetistä ja aloitimme harjoittelun ensin halvoilla lasimateriaaleilla, kuten joskus aiemmin haljenneella maljakolla. Sitten hankimme kasan kuumajuomamukeja ja ryhdyimme haasteeseen.

Dremelöintiin eli kotoisammin remelöintiin tarvitaan:
- Dremel-laite
- lasiesine
- suojalasit
- korvatulpat
- kostutettu rätti
- sanomalehtiä ja pyyhe alustaksi



Yllämainituista varusteista suojalasit ovat oikeastaan ainoat välttämättömät, sillä lasipölyä ja pieniä lasinmuruja ei kukaan halua kaiveltavan silmistään. Muut varusteet lisäävät käyttömukavuutta.


Käytimme poron mallina samaa hahmoa, joka päätyi myös tekemiimme glittertyynyihin.


Aloitin kaivertamalla ensin ääriviivat, minkä jälkeen kaiversin niiden välistä. Tasaisimman pinnan sai, kun terää liikutti eri suuntaisin vedoin, paikkasi kaivertamatta jääneitä viiruja ja pisteitä toisen ja kolmannen kierroksen verran sekä pyyhki lasipölyä välillä pois kostealla rätillä.




Pinta jää toki rouheamman näköiseksi kuin mitä teollinen jälki olisi, mutta eiköhän tuo tällaiselle tuotteelle sallita! Erottaa ainakin käsin tehdyksi ;)



2 kommenttia:

  1. Siis tällainen poropeukalo menee vaan uudestaan ja uudestaan sanattomaksi noista sun taidokkaista luomuksista. <3
    Hyvät joulut ja uudet vuodet,
    Sape

    VastaaPoista