torstai 27. joulukuuta 2012

Kun joulu on

 Heipä hei! Me kotiuduttiin muutama tunti sitten Helsinkiin, sillä mulla on huomenna töitä.
Ajattelin kuitenkin tulla nopeasti jakamaan vielä loput kuvat aatolta ja joulupäivältä. 

Kuvasarja jatkuu loogisesti joulupöydästä, mutta kerrottakoon, että ennen ruokailua kävimme perinteille uskollisina myös joulusaunassa ja hautausmaakierroksella. 

Joulupöytämme oli anniltaan varsin perinteinen: laatikoita karppiversioina, eli ainakin bataattia, porkkanaa, juusto-juuressose- ja lanttulaatikkoa, kinkkua, lihapullia, silliä, savu- ja graavilohta, lohihyytelöä, kylmäsavulohirullia, rosollia, sienisalaattia, punajuurisalaattia, italiansalaattia, makaronisalaattia, sienikastikkeita...


Ja perinteiseen tyyliin sitä piti myös syödä: liikaa toisin sanoen.  Loppuilta vain hengailtiin ja maisteltiin glögiä sekä availtiin tietysti lahjoja. Mukana menossa oli myös pari uutta, pientä tonttua.


 Lahjoja tuli jälleen runsaasti. Taisimme saada kaiken, mitä olimme toivoneet ja hiukan ekstraakin. Voisin tehdä näistä oman postauksensa jossakin vaiheessa.

Hypätään kuitenkin seuraavaksi joulupäivään, jonka vietimme O:n sukulaisten luona naapurikaupungissa. O:n siskolla ja miehellään oli ihan mielettömän ihana kämppä, joten oli pakko laittaa siitä muutama kuva. Jospa vielä joskus voisi itsekin moisessa asua!



Yllä näkyvä moderni versio enkelikellosta herätti paljon ihastusta, eikä tällä kertaa pelkästään allekirjoittaneessa. Tuo tähtiosa siis pyöri hiljakseen kynttilöiden lämmittämän ilman virratessa ylöspäin. Upea!


 

 O:n puolelta saatiin vielä aikamoinen kasa ihania lahjoja. Ilmeisesti ollaan oltu superkilttejä tänä vuonna. Lisäksi tarjolla oli jouluruokaa: perinteisiä herkkuja, mutta myös uusia tuttavuuksia, kuten chilillä maustettua ravunpyrstöhässäkkää ja mäti-katkarapuhyydykettä. Näiden reseptit on pakko kaivaa jostakin kokeiluun!



Loppuillasta pelailimme hiukan Party Aliasta, kunnes oli pakko lähteä ajelemaan kotiin päin. Olimme nimittäin sopineet lähtevämme piipahtamaan kotipuolen yössä kavereita moikkaamassa. Ja olihan siellä niitä! Tuttuja, joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Törmäsin myös serkkuuni, joka tarjosi meille autokyytiä Helsinkiin täksi päiväksi.

Olimme alunperin kaavailleet tulevamme kotiin vasta torstai-aamuna, mutta eihän tuollaista tarjousta voinut tällä eläin- ja tavaramäärällä sivuuttaa. Niinpä huristelimme takaisin kaupunkiin jo tänään, eikä se varmastikaan ollut huono idea.

Tavaroiden paikoilleen järjestelyn ohella ehdimme jo hurauttaa luumurahkat uudella tehosekoittimellamme, katsella How I Met Your Motheria ja ottaa rennosti kynttilän valossa.


Sellainen joulu meillä tänä vuonna. Jos kaikki perheeni uhittelut käyvät toteen, niin ensi vuosi saattaakin olla jo hyvin erilainen...

4 kommenttia:

  1. Itsekin tuli piiiitkästä aikaa pelattua lautapelejä tuossa joulun pyhinä. Ja vähänkö herkullisen näköisiä ruokia!

    Oli tarkoitus tehdä itse karppilaatikoita, mutten muilta kiireiltä ehtinytkään. Mietin että pitäisiköhän tehdä joku post-yule-laatikko.. :D Kumma kyllä en saanut jouluruoka övereitä. Ehkä se johtui siitä, että tänä jouluna ei reissattu ympäriinsä kyläilemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo juures-juustolaatikko on ainakin erihyvvee! Resepti taitaa löytyä karppaus.infosta :) Mullekaan ei tullut kunnon övereitä, kun syötiin jouluruokaa tänä vuonna "vain" kolmena päivänä, snif :<

      Poista
  2. Onko bataattilaatikkokin karppia? Eikös batsku ole vähän kuin pottu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Siis juu, ei tosiaan oo, vaikka äitini oli näin kuvitellut :D Jäi multa syömättä.

      Poista