maanantai 24. joulukuuta 2012

24. luukku



Iloista joulua!








Viimeisen luukun aika. Haikea fiilis. Kalenterin kirjoittaminen on ollut haaste kaltaiselleni fiilispohjalta bloggaajalle. Kuten huomasitte, aikataulut eivät tahtoneet oikein pitää ja välillä pukkasi kiirettä, jopa stressiä pintaan. 



Päällimmäisenä on kuitenkin hyvä fiilis kaikesta aikaansaadusta ja uusista kokeiluista. Paljon ehdittiin, paljon jäi vielä toteuttamatta. Toivottavasti inspiraatiota välittyi edes jossakin määrin ruutujen sillekin puolelle! Samalla pääsitte näkemään ehkä hiukan erilaista, luovempaa puolta minusta. Nämä ovat niitä juttuja, joista nautin. Näillä täytän mieluiten vapaa-aikani. 

Kiitos kaikesta antamastanne palautteesta. Lukijoitakin on tullut kuukauden aikana jonkin verran lisää. Tervetuloa! Toivon, että löydätte syyn jäädä, vaikka kalenteri nyt hiljeneekin ja pikku hiljaa palaillaan normaaliin postausrytmiin ja -aiheisiin. Yritän silti varmaan jatkossakin postailla aina välillä tällaisista askarteluaiheista, kun nyt kerran vauhtiin päästiin. 

Tänään ei kuitenkaan enää hötkyillä tai hoppuilla. Tänään nautiskellaan työn tuloksista, ilahdutetaan lähimmäisiä ja rentoudutaan!


 Oikein lämpöistä joulua meiltä kaikilta 
teille kaikille!

2 kommenttia: