keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5. luukku



 Joulun tuoksua kotiin






Leivoin ehkä elämäni suurimman piparkakkutaikinamäärän viikonloppuna ja siitä olisikin tarkoitus leipoa kaikennäköisiä juttuja tässä joulukuun aikana. Aloitetaan piparikranssista!



1. Leivo parikymmentä (kranssin koosta riippuen) sydämen muotoista piparkakkua ja yksi paksu piparkakkurengas kranssin pohjaksi. Renkaan voi leikata taikinasta helposti sopivan kokoisen ruokalautasen ja murokulhon ääriviivoja apuna käyttäen.


3. Liimaa puolet sydämistä renkaaseen paistinpannulla sulatetulla sokerilla. Totesin, että helpointa oli annostella pikkulusikalla keko sulaa sokeria kranssin pinnalle ja painaa sydän sitten siihen kiinni.


 3. Liimaa loput sydämet vastaavalla tavalla ensimmäisen kerroksen päälle, limittäin.



4. Koristele sokerivesikuorrutuksella ja jouluisella kangasnauhalla. Valmista tuli!


Ripustin kranssin eteiseen, josta se sai kunniapaikan tervehtiä meille saapuvia vieraita. Ai että mikä tuoksu!

4 kommenttia:

  1. Hei! Olen seurannut blogiasi jo pitkään sekä eläinlääkistä että shelttejäsi silmällä pitäen! Kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja viihdyttävästä blogista.

    Olen antanut blogillesi haasteen/palkinnon omassa blogissani, toivottavasti jatkat haastetta ja annat palkintoja eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi! Tarkemmat ohjeet löydät minun blogistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kiva kuulla aina toisista sheltinomistajista :) Minäpä jatkan, jos kerkiän. Nyt on viime päivinä tehnyt tämän kalenterinkin kanssa hiukan tiukkaa! :D

      Poista
  2. Nätti kranssi! Teitkö ihan tavallisesta piparitaikinasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan modatusta, eli piparkakku_talo_taikinasta. Helpompi leipoa, kohoaa vähemmän ja on kestävämpää, IMO :) Ei niin hyvää kyllä kuin syötävien pipparien taikina.

      Poista