tiistai 18. joulukuuta 2012

17. luukku





 Lahja lasipurkissa









 Kansainvälisemmin ilmaistuna "gift in a jar".



Oon jo pidempään halunnut kokeilla jotakin tämän tyyppistä ohjetta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Ideana on siis kasata lasitölkkiin kerroksittain kaikki tietyn leivonnaisen valmistamisessa tarvittavat kuivat raaka-aineet, niin että lahjan saaja voi äkillisen makeannälän iskiessä tai yllätysvieraiden ilmestyessä oven taakse pyöräyttää nopeasti ja vaivattomasti pientä herkuteltavaa lisäämällä joukkoon tyypillisimmin vain voita ja kananmunaa.

Resepti kannattaa toki valita niin, että siihen kuuluu jotakin muutakin kuin vain valkoista jauhoa, leivinjauhetta ja sokeria. Ymmärrettävistä syistä purkin esteettisyys ja oivaltavuus kärsivät, jos lahjan saajalle iskee käteen vain litran vehnäjauhoja tai siltä näyttävää seosta  ;)



Itse päädyin latomaan purkkiini Bakerellan suositun pikkuleipäreseptin ainekset. Punavihreät M&M'sit näyttävät ihanan jouluisilta, enkä epäile hetkeäkään, etteikö pikkuleipien makukin olisi noilla raaka-aineilla kohdillaan!

Tässä vielä käyttämäni ainekset, kerros kerrokselta alhaalta päin aloitettuna (mitat muunnettu suoraan jenkkiyksiköistä):
- 3,2 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl ruokasoodaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 1/4 tl suolaa
- 2,4 dl kaurahiutaleita
- 130g tummaa suklaata rouhittuna (Panda Hurmaava tumma)
- 5 pienen M&M's pussin punaiset, vihreät ja ruskeat karkit (~1,5 dl)
- 1,2 dl fariinisokeria
- 1,2 dl sokeria
- 1 dl hasselpähkinärouhetta

Ainekset kannattaa latoa noin litran vetoiseen lasipurkkiin ja juuri em. järjestyksessä, jotta ne pysyisivät kerroksissaan, eivätkä sekottuisi. Liitä mukaan etiketti, jossa kerrotaan pikkuleipien valmistusohje.






Loppuun vielä pahoittelut näistä parin illan myöhästyneistä postauksista. Tällä hetkellä mulla ei ole yhdenkään luukun aihetta valmiiksi tehtynä, joten yritän ehtiä toteuttamaan ne työpäivieni jälkeen. Me so very sorry!

9 kommenttia:

  1. Ei hätää vaikka luukut myöhästyvät. Kunniakkaasti olet pysynyt tahdissa mukana. Itse olisin tyytyväinen jo ihan (random) postaus/päivä, mutta arvostan todella paljon että jaksat nähdä vaivaa ja keksiä jotain oivaltavaa jokaiselle päivälle!

    VastaaPoista
  2. Joo, tämä sun kalenteri on mainio, tosi paljon olet jaksanut askarrella!

    Ja purkki on tosi kiva, kun on noin montaa kuiva-ainetta. :) Mä toteutin viime vuonna yhden turkinpippurimuffinssipurkin. Saaja ei leiponut sitä heti ja lahja taisi kärsiä lämpötilan vaihteluista, sillä levyksi muuttuneen turkinpippurirouhekerroksen oli kuulemma saanut hakata murskaksi. Joten ei sellaista seuraavaan purkkiin varmaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, turkkarit taitaa aika helposti tehdä tuota, jahka vain jostain saavat tilkan kosteutta imettyä :/ Mietin kyllä tuota fariinisokeria, että käykö sillekin ajan saatossa samoin? Tosin ainakin tuon kannen pitäisi olla hyvinkin ilmatiivis.

      Poista
  3. Ihana idea! oletko maistanut noita keksejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti (vielä) - O ei ole pikkuleipien ystävä ja mä karppaan, joten ei innostuttu leipomaan koesatsia, mutta paljon noita on ainakin kehuttu ja reseptiä jaettu ainakin Jenkeissä, joten luottaisin kyllä siihen :) Täältä näkee, miltä näyttävät leivottuina (eri värisillä M&M'seillä tosin): http://www.bakerella.com/mix-things-up/

      Poista
  4. Kiitos mainiosta ja kauniista lahjaideasta :). Pakko tehdä tällainen ystävälle. Osaatko kertoa, mistä olet kuvassa näkyvän purkin ostanut? Se näyttää olevan just sopivan kokoinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Prismasta. Ehkä inan verran reilu (1,2 l), mutta tuo rusetti peittää melkein sen tyhjän tilan ja kauniin lasikannen ansiosta ei sitten paljon muita koristeita kaivannutkaan :)

      Poista
  5. Ihana lahjaidea! Pitääpä ehkä kopioida aihe :)

    VastaaPoista