lauantai 14. kesäkuuta 2014

Intian matka, osa 6


Kurssin ainoa vapaapäivä, sunnuntai, valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Suuri osa porukastamme oli lähtenyt puoli viiden maissa safarille siihen luonnonpuistoon, jonka läpi olimme ajaneet ensimmäisenä päivänä. Itse päätin skipata reissun, koska tosiaan olin jo päässyt näkemään suuren osan puiston eläimistä ja koska ajaisimme vielä kertaalleen sen läpi matkalla kohti Bangalorea. Aikainen herätys, reissun hinta ja varsin pieni todennäköisyys tiikerin näkemisestä eivät myöskään houkutelleet.


Niinpä me neljä jäljelle jäänyttä söimme kaikessa rauhassa aamupalaa ja lähdimme kävelylle alas laaksoon. Seuraavat kuvat ovat sieltä.


Väittivät tätä mun näköiseksi taloksi, haha. Kyllä kelpaisi! Väreissä ei Intiassa muutenkaan säästelty, vaan tuostakin kylästä löytyi turkoosia, limenvihreää, oranssia ja montaa muuta kirkasta väriä talojen kyljistä.


 Omatekoinen kaatopaikka pusikossa.


 Unohdettu riksa.


Temppeli, joka pimeään aikaan valaistiin jouluvaloja muistuttavin valoköynnöksin.


 Teeviljelmiä.

 Paikallinen navetta.


 Ootyn alue on melko vaurasta seutua, joten osa taloista oli todella hienoja.


Parkkipaikka.


Vahtikoiria.


Vapaana kuljeskellut vuohen lapsi.






Toinen temppeli alhaalla laaksossa.


Korkeimpia koskaan näkemiäni puita.


Unohdettu stadion keskellä metsää.


Unohdettu temppeli keskellä metsää.


Kävelylenkillä vuorelta alas ja etenkin matkalla takaisin ylös tuli todella kuuma, joten kävelyn jälkeen suuntasin heti suihkuun. Sitten lähdimme kohti Ootya, jossa aioimme viettää päivämme. Matkustimme sinne jälleen varsin täydellä bussilla, joka kaiken kukkuraksi kiersi jonkin sortin ruuhkan tai tiekatkoksen kiertoreittiä pitkin. Lopulta pääsimme kuitenkin perille ja suuntasimme Ooty Lakea ihmettelemään. 


En jostakin syystä tullut ottaneeksi järvestä yhtään kuvaa, mutta suomalaiseen makuun se oli kyllä ennemminkin lampi, jossa paikalliset soutelivat ja polkivat polkuveneitään. Ilmeisen suosittu paikka kyllä nimenomaan intialaisten keskuudessa. Järveltä jatkoimme Ootyn keskustaan shoppailemaan ja siinä se koko päivän melkein vierähtikin.


Hauskaa oli kyllä ja tein kivoja, itseni näköisiä löytöjä. Hintataso oli todella alhainen ja olisin saanut kulutettua shoppailuun vielä vaikka toisenkin päivän.


Poikkesimme nopeasti kahvilla eräässä meille suositellussa kahvilassa. Syödä emme suurista suunnitelmista huolimatta ehtineet, mutta kerrankos sellainen unohtuu. Vältyimmepä ainakin muutamilta vatsanväänteiltä, joista jokuset kärsivät seuraavana yönä - ja päivänä.

6 kommenttia:

  1. Upea tuo pinkki talo! Harmi, ettei Suomessa ole samanlaisia.

    VastaaPoista
  2. Heh, nuo temppelit näyttävät ihan joltain lasten leikkipaikoilta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Olivat kyllä värikkäitä! Niinkuin toisaalta... no, kaikki, Intiassa :)

      Poista
  3. Hirveän mielenkiintoisia nämä Intia-postaukset, onneksi et säästellyt kuvien laittamisessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Vaikka vähän viiveellä tulee...

      Poista