sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Intian matka, osa 3


Josko sitten itse asiaan, eli kurssiin, joka starttasi heti maanantaina aamiaisen jälkeen. Varoitus herkkähermoisille: luvassa leikkauskuvia.

Aluksi meille jaettiin leikkauspaidat ja -myssyt sekä luentomateriaalivihkonen, joka osoittautui varsin passeliksi iltaluettavaksi ja kertausmateriaaliksi.  Tietoa löytyi niin kirurgian perusteista, nesteytyksestä, anestesiasta kuin katukoirilla tyypillisimmin tavattavista sairauksista, kuten TVT:stä (=transmissible venereal tumour eli parittelun kautta leviävä kasvain sukuelimissä), kärpäsentoukkahaavoista, sikaripunkki- ja kapitartunnoista, penikkataudista, lämpöhalvauksista ja tietysti rabieksesta. Ootyn alueelta viimeksi mainittu sairaus on tosin saatu jo lähes hävitettyä ahkeran rokotus- ja leikkauskampanjoinnin ansiosta.

Kurssin aikana meille pidettiin myös jokusia luentoja, joilla käytiin läpi mm. Intian katukoira- ja rabiestilannetta, anestesiaa, vastuullista antibioottien käyttöä ja traumaperäisten haavojen hoitoa. Kurssin pääpaino oli kuitenkin käytännön töissä.


Luentojen jälkeen siirryimme leikkaussaliin, jossa meille demottiin katukoiran sterilaatio ja kastraatio niin kuin se kurssilla tulisi suorittaa. Pääosin toimenpide tehtiin, kuten Suomessakin on opetettu, mutta joitakin eroavaisuuksiakin löytyi. Mainittakoon näistä esimerkkeinä vaikkapa erilainen tapa avata ja ommella ihonalaiskerros, tapa tehdä ja upottaa lopetussolmut sekä käytetyt lankamateriaalit. Osa tavoista oli mielestäni parempia kuin meille opetetut, osa ei. Kaikille löytyi kuitenkin perustelunsa ja oli mieltä avartavaa päästä näkemään, että vaikka asiat tehtäisiin eri tavalla, voidaan silti päätyä hyvään lopputulokseen. Olennaisinta on pystyä valitsemaan kaikista näkemistään ne itselle sopivimmat ja oikeimmalta tuntuvat tavat ja alkaa toteuttaa niitä.


 Tässä käynnissä nuoren nartun sterilaatio.


 Nuoren uroksen kastraatio.


 Ekstrana vielä jalka-amputaation repeytyneiden tikkien korjaus.


Maanantain demo paikan käytännöistä tuli tarpeeseen, sillä tiistaina siirryimme itse hommiin. Jakauduimme kahteen ryhmään ja ensimmäisinä leikkauksensa aloittanut ryhmä lähti kennelille valitsemaan rauhoitettavia koiria. Käytännössä tämä tapahtui siten, että intialaiset pojat ottivat kiinni haluttua sukupuolta edustavan koiran, kirurgina toiminut kurssilainen arvioi sen painon ja antoi arvionsa mukaisen määrän esirauhoittetta koiran takajalan lihakseen. Sitten koira jätettiin rauhoittumaan ja kurssilainen lähti valmistelemaan koiralle pöytää. Koiran nukahdettua joku pojista kävi sitomassa sen kuonon ja kantoi sen sisään punniten matkalla koiran tarkan painon. Tämän jälkeen poika ajeli etujalan iholta karvat pois ja puhdisti alueen ja leikkaava kurssilainen kanyloi koiran. Kanylointi oli muuten Intiassa maailman helpointa, sillä katukoirilla oli erittäin hyvät suonet ja hoikat, niukkanahkaiset koivet!


Kanyloinnin jälkeen jalkaan kiinnitettiin tippa ja koiralle annettiin esirauhoitetta suoneen vasteen mukaisesti. Kun koira nukkui kunnolla, kuonoside avattiin ja varmistettiin, että koira hengittää kunnolla.


Tämän jälkeen intialaiset pojat alkoivat valmistella leikkausaluetta ja kirurgi vetää ja annostella lääkkeitä. Nukutusaineiden ohella koirat saivat yhden ennaltaehkäisevän annoksen antibioottia (leikkaavien kirurgien hitauden vuoksi) , kahta erilaista kipulääkettä ja loishäädön. Lisäksi urosten iho puudutettiin.


Leikkausalueen karvat ajeltiin partaterillä ja iho puhdistettiin saippualiuoksella sekä desinfiointiaineella. Esivalmisteluihin kuului myös koiran yleistutkimus, sukuelinten palpaatio ja tarkistus TVT:n varalta sekä virtsarakon tyhjennys. Koiran ikä arvioitiin hampaiden perusteella ja huonoihoisimmat saivat tupla-annoksen loishäätöä.


Kun koira oli valmisteltu, kirurgi siirtyi pesemään käsiään ja hänen parinaan toiminut, koiran anestesiavalvonnasta vastannut kurssitoverinsa otti vastuun koirasta ja sen nukkumisesta. Käsien pesu suoritettiin jodipitoisella puhdistusaineella, desinfiointiaine taisi puolestaan olla melko puhdasta alkoholia.


Käsienpesupaikan ikkunasta avautui varsin kauniit maisemat. Välillä tuolla alhaalla viiletti lehmiä tai villisikoja! Käsienpesuun kulutettavat minuutit kuluivatkin huomattavasti nopeammin kuin koti-Suomessa seinää tuijotellessa...


Ensimmäisenä päivänä suoritimme kukin vain kastraation, toisesta päivästä alkaen yhden sterilaation ja yhden kastraation per päivä ja toisella viikolla 2-3 leikkausta per naama per päivä. Tämän lisäksi valvoimme saman verran anestesioita, niin että lopulta kullekin oli kertynyt parisenkymmentä leikkausta ja parisenkymmentä valvottua anestesiaa. Alkuun tuntui, että leikkauksia olisi saanut olla enemmänkin, mutta varsin pian saimme huomata, että määrä oli ehkä sittenkin aivan sopiva. Leikkauksiin nimittäin kului etenkin ensimmäisellä viikolla väkisinkin aikaa, kun yritti omaksua uusia oppeja ja opettajien antamia hyödyllisiä vinkkejä paremmista työskentelytavoista. Mieluummin kohtuullinen määrä leikkauksia huolellisesti paneutuen kuin iso kasa väsyneenä pakertaen. Kokemusta ja oppia kertyi joka tapauksessa rutkasti!


Leikkausolot olivat varsin hyvät: säädettävä pöytä, kirkkaat valot ja miellyttävä lämpötila. Osa instrumenteista oli parhaat päivänsä nähneitä ja omaa stetoskooppia tuli monta kertaa ikävä, mutta oli ihan hyvä oppia pärjäämään hiukan vaatimattomammillakin varusteilla.

Sähkökatkoksia ilmeni ajoittain, mutta yleensä ne eivät tainneet kestää 10 minuuttia kauempaa. Onneksi klinikalta löytyi tehokkaita otsalamppuja - omani nimittäin osoittautui melkoiseksi leluksi noihin hommiin. Lisähaastetta tuotti myös ihon ompeluun käytetty neula ja lankamateriaali, joiden kanssa sai välillä ihan oikeasti taistella hyväksyttävää jälkeä aikaan saadakseen. Voi miten odotankaan koto-Suomen iholankoihin ja -neuloihin paluuta! 

Ensimmäisissä leikkauksissamme meillä oli koko operaation ajan steriili avustaja eli kokeneempi kirurgi avustajanamme, mutta kun leikkaukset alkoivat sujua ja itseluottamusta karttui, useimmat alkoivat leikata omaan tahtiinsa ja pyytää apua vain tarvittaessa. Itse ainakin nopeuduin huomattavasti siinä kohtaa, kun aloin leikata itsekseni.

Yritin silti hyödyntää opettajina toimivien kirurgien tietotaitoa ja kysellä vinkkejä parhaani mukaan. Opettajinamme toimivat kolme klinikan vakituista eläinlääkäriä (yksi suomalainen, kaksi intialaista), yksi kurssillemme osallistunut, 30 vuotta praktiikkaa tehnyt brittiläinen mentori sekä pari päivän visiitillä käynyttä vanhempaa naiseläinlääkäriä, joiden lähtömaata en enää muista. Kullakin oli vankka kokemus pieneläinten leikkauksista ja omia näkemyksiään jaettavaksi. Ne tulivatkin tarpeeseen, etenkin jos kohdalle sattui perustapauksen sijaan vaikkapa normaalia enemmän vuotava, tiine tai vastasynnyttänyt narttu.  


 Keskittynyt munasarjapalpaatio.


Tylsän neulan kanssa käydyn taistelun tulos. Vuotaneen veren määrästä voi päätellä, että polttoa ei ollut käytettävissä.


 One happy surgeon.


Anestesian eli nukutuksen kulkua valvottiin myös silmä kovana ja potilaan sykettä ja hengitystiheyttä laskettiin ja merkittiin ylös viiden minuutin välein. Inhalaatioanestesian sijaan käytössä oli ns. kenttäanestesia, eli suoraan suoneen annostellut lääkkeet, joiden tarvetta arvioitiin jatkuvasti potilaan unen syvyyttä (luomirefleksi, leukojen tonus, silmien kääntyminen jne.) seuraamalla.


Hengitystiheyden laskemista helpotti yläetuhampaiden ja huulien väliin sijoitettu vanutollo, joka liikkui hengityksen tahtiin.


Anestesiavalvonnan ohella välillä ehti huomioida myös leikkauksen vaiheita, potilaan ihosairauksia tai hampaiden kuntoa. Hammaseläinlääkäreille riittäisi Intiassa runsaasti töitä! 


Leikkauksen jälkeen koirat siirrettiin heräämään siirtolavojen päälle säkkien väliin kuumavesipullot lämmikkeinään. Koirien heräämistä seurattiin, kustakin mitattiin leikkauksen jälkeinen lämpö ja statuksia seurattiin heräämiseen asti. Kun koirat nousivat rintansa päälle, intialaiset pojat sitoivat niiden kuonot ja kiikuttivat ne takaisin kenneliin jatkamaan heräämistään. Nämä tilanteet olivat ainoita, joissa pelkäsin välillä jonkun saavan pureman, kun käsittelyyn tottumattomat koirat käyttäytyivät joskus herättyään puolustautuvasti. Onneksi mitään ei koskaan sattunut.


Iltaisin leikkausten jälkeen klo 19 maissa kiersimme vielä kennelit kertaalleen läpi ja tarkistimme, ettei koirilla ollut hätää. 

Aamuisin teimme hieman perusteellisemman kierroksen ja tarkastimme kunkin koiran leikkaushaavan erikseen. Toiminnasta vastaava eläinlääkäri antoi kullekin koiralle wound scoren eli arvosanan haavan siisteydestä sekä pain scoren eli arvion koiran sen hetkisestä kivusta. Näin saimme joka päivä suoraa palautetta siitä, miten olimme onnistuneet leikkauksissamme. Haavoja ei tuolla suojattu haavataitoksin, iholiimaa ei käytetty ja kenneleissä riitti bakteerikuormitusta, joten työn jäljestä oltiin paljon tarkempia kuin koulussa koskaan. 

Pisteiden antamisen jälkeen koirat saivat kipulääkettä tarvittavan monena päivänä sekä rabies-rokotteen.


Potilaskaavakkeita säilytettiin kennelien ovissa ja niihin merkittiin annetut pisteet, lääkkeet ja rokotteet. Niistä voitiin myös tarvittaessa tarkistaa esimerkiksi leikkauksen kesto, anestesian sujuminen sekä annetut lääkeannokset.


Vaikka aamukierrot tuntuivat välillä kestävän ja kestävän, olivat ne ehdottomasti yksi kurssin opettavaisimmista käytänteistä. Missä muualla voit saada palautetta ompelemiesi haavojen parantumisesta useana päivänä peräkkäin?

Olimme kyllä muutenkin varsin positiivisesti yllättyneitä kurssin tasosta ja siitä, miten hyvin asiat tuolla hoidettiin, vaikka kyse oli "vain" katukoirista ja toiminta pyöri pitkälti lahjoitusvaroin. Ei anestesioita ja heräämistä valvota noin tarkkaan edes kaikilla länsimaisilla klinikoilla. Lääkitykset oli tarkkaan suunniteltu ja kivunhallintaan kiinnitettiin huomiota.

Lisäksi jokainen meistä sai runsaasti aivan korvaamatonta kokemusta ja palautetta. Sellaista, joka tulee kantamaan meitä eteenpäin ja säilymään mielissämme pitkälle, pitkälle työelämään saakka.

18 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan siltä että oli todellakin sen arvoinen kokemus että kannatti lähteä! :) Mulle on aina piristävää huomata että ns. kehitysmaista / vähemmän "sivistyneistä" maista löytyy hyviä vinkkejä esim. Suomeen eläintenhoitoon, jossa taso eläintenhoidossa on jo niin korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, täytyy muistaa, että brittien ja suomalaisten kädenjälkeähän tuo paikan protokolla tuolla kuitenkin pitkälti oli ;) Taitoa toki vaatii osata laatia toimivat tavat vastaaviin oloihin ja mielestäni siinä oli onnistuttu :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia juttuja näin alan ulkopuolisellekin. Miten paikalliset muuten suhtautuvat koiriin, pidetäänkö tällaista rabies- ja populaatiokontrollia yleensä ihan turhana ja suosittaisiin eutanasiaa vai onko yleinen mielipide enemmän tällaisen toiminnan kannalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että ihan tavallisten tallaajien kanssa ei tuolla tullut juteltua, mutta ainakin virallisemmille tahoille ovat nämä järjestöt kyllä joutuneet perustelemaan kastraatioiden ja sterkkojen etuja verrattuna muihin tapoihin. Ja sehän on siis ihan tehokkaimmaksi tavaksi osoitettu niin teoriassa kuin käytännössäkin :) Intian jäteongelma on selvitettävä ensin - jos vain joukkolahdattaisiin koiria, niin kyllä niille jätteille syöjiä löytyisi - esimerkkinä rotat.

      Poista
  3. Varmasti hieno reissu kaikin puolin! Mielenkiintoinen postaus ja ihanan paljon olit laittanut taas kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Aivan sairaan mielenkiintoinen postaus, kiitos!
    Päästettinkö katukoirat sitten takaisin "vapauteen" kun ne olivat toipuneet leikkauksista? Oliko koirat kesyjä vai villejä, vai miten tuo koirien käsittely hoitui? Kauanko kesti yksi leikkaus ajallisesti?
    Hain tänä vuonna eläinlääkikseen, mutta ei ovet taida tällä(kään) kertaa avautua kovasta yrityksestä huolimatta, mutta tämä postaus ajaa taas eteen päin ja yrittämään vielä kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kunhan haava ja kivunaste sen sallivat, eli keskimäärin 1-4 päivän päästä :) Osa oli tosi kesyjä, osa aika arkoja, muutama aggressiivisia. Kesyimmät voitiin vain koppaista syliin, epäluotettavat napattiin sellaisen apuvälineen avulla... en nyt saa nimeä päähäni. Sellainen keppi ja sen päässä silmukka, joka ujutetaan kaulan ympäri... :D Yksi leikkaus kesti leikkauksesta ja kirurgista riippuen vajaasta puolesta tunnista 2,5 tuntiin, mutta pikku hiljaa kaikki nopeutuivat :)

      Poista
  5. Voi vitsi miten mielenkiintoista luettavaa! Sun blogi on muutenkin aivan huippu, ja aina odottelen innolla uutta postausta!

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva lukea tämä viimeisin blogimerkintäsi. Hienoja kuvia ja sujuvaa kerrontaa. On varmasti ollut opettavainen ja antoisa kurssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä unohtumaton kokemus :)

      Poista
  7. Merkittiinkö leikattuja koirita mitenkään? Mistä tietää, onko koiraa jo leikattu sitä kadulta pyydystettäessä (paitsi, että uroksella ei ole palleja)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niiltä lovettiin korva operaation yhteydessä.

      Poista
  8. Nyt tuntuu kuin olisin ollut mukana, kiitos:) Olisin niin tuonut noi koirat meille, ihan selvästi ne katsoi mua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, onneksi Intia sijaitsee niin kaukana, että pystyimme vastustamaan kiusausta ;)

      Poista
  9. Löysin blogisi Facebookin kautta - tosi kiinnostavaa vertailla, kun seuraan jo yhden tutun eläinlääkärin blogia Irlannissa (missä itse asun), ja satunnaisemmin mm. Animal SOS Sri Lanka'n ja Animals Asia'n Facebook-sivuja / blogeja, joissa myös paljon eläinlääkäriasiaa. Suosittelen muuten tutustumaan noihin viimeksi mainitsemiini sivuihin Facebookissa, jos eivät ole jo tuttuja. Animal SOS Sri Lanka on enimmäkseen lahjoitusvaroin toimiva Sanctuary, joka pelastaa lähinnä kodittomia koiria (ja muitakin eläimiä), jotka tarvitsevat hoitoa, ja lisäksi järjestää 'mobile clinics' esim. kylissä, missä ihmisillä saattaa olla hoitoa tarvitsevia lemmikkejä, muttei varaa hankkia lemmikeille sitä tarvittavaa hoitoa.. He tosin eivät palauta kodittomia eläimiä kaduille, vaan joko etsivät niille kodin, tai pitävät siellä omalla alueellaan - ruokkivat satoja eläimiä joka päivä! ... Sitten tuo Animals Asia raportoi 'moonbears saved from bile farms' (en tiedä lajin nimeä suomeksi, enkä muista mikä on bile farm suomeksi - siis missä karhuraukat ovat koko ikänsä pienessä häkissä, ja heistä valutetaan aasialaisen lääketeollisuuden käyttämää sappinestettä..), joille usein tarvitsee ihan aluksi tehdä leikkauksia, ja sitten pikkuhiljaa totuttaa heidät isompiin tiloihin - aivan ihanaa katsoa, kun he lopulta uskaltautuvat nauttimaan elämästään ihan heille rakennetussa, mukavassa tarhassa, ekaa kertaa koko elämänsä aikana..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistä, pitääpä käydä tutustumassa :) Joo, noista sappikarhuista oonkin kuullut, aivan järkyttävää puuhaa :( Haluisitko vinkata tuon irlantilaisen eläinlääkäriblogin? Olisi kiva käydä kurkkaamassa :)

      Poista