maanantai 26. elokuuta 2013

Tassunjälkiä sydämessä -arvonta

Blogini täytti elokuun alussa neljä vuotta. Se on pitkä ikä varsin spontaanista päähänpistosta alkunsa saaneelle projektille. Halusin tallentaa edessäni olevan suuren elämänmuutoksen, eli uuteen kaupunkiin muuton ja unelmieni ammatin opiskelun vaiheita ennen kaikkea itselleni ja perheelleni, mutta jakaa siitä pieniä paloja myös muille kiinnostuneille.

Eteenpäinkin on kai menty - ainakin kuvien, jollei tekstien laadun suhteen. Blogistani on tullut paitsi rakas harrastus, myös jonkinlainen osa identiteettiäni, vaikken siitä oikeassa elämässä juuri muille kuin ihan lähimmäisilleni puhukaan.

Niinpä kun törmäsin kesän alussa Internetin ihmeellisessä maailmassa Juntuskorujen Lemmikkini-riipukseen, tiesin, että minun on saatava se.


Tassunjälki sydämessä! Mikä voisikaan olla sopivampi, yksilöllisempi ja rakkaampi muisto tästä ajasta, näistä vuosista ja mikä parasta - kaikista näistä rakkaista lemmikeistäni, joiden nimet sain koruun kaiverruttaa. Nyt saan kantaa niitä aina mukanani, lähellä sydäntäni.

Tiesin, että tästä tulisi välittömästi yksi rakkaimmista luottokoruistani. Ainutlaatuisen ideansa lisäksi riipus on muotoilultaan moderni ja kaunis.


Otin yhteyttä Juntuskoruihin ja sain koruni varsin nopealla toimitusajalla suoraan postilaatikkoon. Riipus saapui ketjun kanssa ja ensimmäinen vaistomainen ajatukseni oli vaihtaa ketju vanhaan, lyhyeen lemppariketjuuni. Sovittaessani korua kaulalleni huomasin kuitenkin, että mukana tullut ketju olikin aivan täydellisen pituinen. Rakkautta ensisilmäyksellä!

Eikä siinä vielä kaikki.

Suurin syy sille, miksi bloggaamisintoni ole kiireisistäkään ajanjaksoista huolimatta päässyt lopahtamaan, lienette te, rakkaat lukijat. Olette säännöllisesti jaksaneet muistuttaa odottavanne postauksiani ja jopa pitävänne niistä. Olette piristäneet niin monta harmaata päivääni, ettette arvaakaan!

Niinpä päätin tiedustella Juntuskoruilta heidän mahdollista kiinnostustaan lahjoittaa yksi Lemmikkini-riipus blogini 4-vuotisarvontaa varten. Ilokseni he vastasivat myöntävästi!

Joten tässäpä tämä kaunokainen nyt sitten olisi, uutta kotiaan vailla.


Toivottavasti tykkäätte yhtä paljon kuin minäkin! Koru ja figaroketju ovat aitoa hopeaa (925/1000). Riipuksen koko on 1,8 × 1,8 cm ja ketju on 42 cm pitkä. Kaiverrusta tähän ei nyt valitettavasti enää minun kauttani saa, mutta ymmärtääkseni kaiverruttaminen onnistuu melkein missä tahansa kultasepänliikkeessä melko huokeaan hintaan, mikäli voittaja tahtoo siihen ryhtyä. Mikäli kotoa ei löydy omia lemmikeitä, on koru myös kiva lahjaidea esimerkiksi eläinrakkaalle ystävälle tai tutulle eläinalan ammattilaiselle.

Tämä on blogini ensimmäinen arvonta ja ensimmäinen blogiyhteistyöni, ylipäätään. Ehkä myös ainoa laatuaan. En ole nimittäin kovinkaan innostunut blogien kaupallistumisilmiöstä. En hyödy postauksen linkkien klikkailuista, laitoin ne vain vinkiksi. Juntuskorujen sivuilta löytyy nimittäin muitakin kivoja lemmikkiaiheisia koruja, joista ainakin itse lahjansaajana tykkäsin. Vink vink ;)

Jännittää hieman, miten otatte arvonnan vastaan. Toivottavasti sankoin joukoin! :)


 Arvonnan säännöt:
- anonyymi lukija saa yhden arvan
- blogini lukija tai sellaiseksi liittyvä saa kaksi arpaa (mainitse tämä kommentissasi)
- blogini lukija, joka linkkaa arvonnan omaan blogiinsa, saa kolme arpaa
- osallistu jättämällä sähköpostiosoitteellasi ja saamiesi arpojen lukumäärällä varustettu kommentti tämän postauksen kommenttikenttään
- osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun eli 1.9 klo 23.59 asti!

 Onnea arvontaan ja kiitos vielä teille näistä neljästä vuodesta, ihanat! :)
Kiitos myös Juntuskoruille arvonnan mahdollistamisesta! 

OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE! 

SUORITAN ARVONNAN ALKUVIIKOSTA, JULKAISEN VOITTAJAN TÄÄLLÄ JA ILMOITAN HÄNELLE VOITOSTAAN MYÖS HENKILÖKOHTAISESTI! 

96 kommenttia:

  1. Mäpä aloitan sitten! 2 arpaa ja sähköposti on reetta_kl@luukku.com. :) Hirmu kivan näköinen koru!

    VastaaPoista
  2. karhumaa.joonas@gmail.com

    1 arpa

    VastaaPoista
  3. katjamliukkonen@gmail.com
    2 arpaa

    VastaaPoista
  4. katjamliukkonen@gmail.com
    2 arpaa

    VastaaPoista
  5. Tuore lukija, mutta välittömästi koukuttunut ottaa kontolleen kaksi arpaa. Onnittelut!
    elinak@netikka.fi

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa, katsotaan potkaiseeko onni. 2 arpaa. Ja s-posti on astuvan.akka@yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Hieno koru! Seuraan Bloglovinin kautta eli saisin siis 2 arpaa. katarimaria (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Minäkin!
    2 arpaa, njalla84@gmail.com

    Ihan hirmuisen kaunis koru, ja onnea nelivuotiaalle blogille ;)

    VastaaPoista
  10. hakkinen.linda@gmail.com

    olen lukija "salaisesti" eli se ei näy julkisesti blogissasi.. Eli 1 tai 2 arpaa

    VastaaPoista
  11. Kaunis koru ja kaunis ajatus sen mukana :) Osallistun 2 arvalla: neonlight_child@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. 2 arpaa, saturnine1404athotmail.com :)

    VastaaPoista
  14. 2 arpaa ja liisa.kurikkala@gmail.com :) Ja on kyllä ihana koru!

    VastaaPoista
  15. Kaksi arpaa myös tänne :) saimi.muhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Aina pitää yrittää ;D johanna@ruismango.com, 1 arpa

    VastaaPoista
  17. Kaksi arpaa :) anniina.matinaho@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Täällä kanssa lukija, eli mukaan lähdetään kahdella arvalla! :)
    laura.mansikkamaki@ovi.com

    VastaaPoista
  19. Minulla arpoja 2. (koru<3)
    mariannehaav@gmail.com

    VastaaPoista
  20. piivi_90@hotmail.com, 2 arpaa :)

    VastaaPoista
  21. 2 arpaa ja krista@student.uef.fi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis sähköpostiosoite on kristai@student.uef.fi :) Oli tuo yks i unohtunu!!

      Poista
  22. 2 arpaa, lukijana olen:)
    huiskuhantamme@gmail.com

    VastaaPoista
  23. huiskuhantamme@gmail.com

    2arpaa:) (oon lukijana)

    VastaaPoista
  24. 1 arpa
    emma_eerika@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. vau miten kiva koru ja kuin sulle tehty! olen ollut "mukana" blogisi parissa melkein ensimetreistä asti ja yhä vaan tämä on yksi lemppariblogeistani. toivottavasti onni suosisi, olen mukana lukijana kahdella (2) arvalla (:

    gilppari92@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sut kyllä pitkältä ajalta, kiva kuulla, että olet vielä siellä! :)

      Poista
  26. sannamaria.iivonen@gmail.com

    2 arpaa

    Kiitos mukavasta blogista :)

    VastaaPoista
  27. Ihana koru! :) 2 arpaa, riitasoinnun69@gmail.com

    VastaaPoista
  28. 2 arpaa
    niina.rodionoff(a)gmail.com

    VastaaPoista
  29. 2 arpaa :)
    laura.lehtonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. 2 arpaa :)
    llaura.lehtonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. 2 arpaa
    heli-h@windowslive.com

    Itsekin olen tuollaisia lemmikkikoruja katsellut :) Toivottavasti arpaonni suosisi!

    VastaaPoista
  32. Kolmella arvalla mukana. Sähköposti on erjapaajanen@msn.com

    VastaaPoista
  33. Pitihän arvonta linkata omaan blogiinkin, joten 3 arpaa ja ria.isokangas@hotmail.com . Ihanaa, kun jaksat bloggailla, piristät miun päivää teksteilläsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi aktiivisesta kommentoinnista! :)

      Poista
  34. Uusi lukija täällä! njp-@hotmail.com ja 2 arpaa :)

    VastaaPoista
  35. Ihana koru! Omaan blogiini linkitän joten 3 arpaa, kisumirrinen@gmail.com.

    VastaaPoista
  36. lootusliinus@hotmail.com
    2 arpaa

    VastaaPoista
  37. kissaiida@windowslive.com

    2 arpaa

    VastaaPoista
  38. Happy blogiversary =)
    Koru on niin suloinen!!! Tosi ihana idea =)
    Olen mukana lukijana!
    T.Sara
    sara.hama77@yahoo.com

    VastaaPoista
  39. Kaksi arpaa, koska oma blogi tällä hetkellä taukoilee.
    Aivan ihana lemmikkikoru, näin kolmen siamilaisen kotiin sopisi hyvin.
    Ja se sähköposti: miude_(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Kaksi arpaa! (: ann-ianni@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Onnea ihanalle blogille! Tosi kaunis koru!
    2 arpaa (ainakin mielestäni liityin lukijaksi)
    sustuu@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Ihana koru! Toivottavasti jatkat bloggailua vielä pitkään!!! (; yksi arpa : krisuli1@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Säännöllisesti käyn blogia kurkkimassa vaikken virallisesti lukija olekaan, on vaan niin huippu :)

    Eli 1 arpa tännekin, rii.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. 2 arpaa, erna.nikkanen@hotmail.com :)

    ps. lukenut blogiasi jo yli 3 vuotta!

    VastaaPoista
  45. Hellouta! Mä osallistun vaikken eläimiä omistakaan! Jännä, miten oon innostunut ja jopa koukussa blogiin, joka ei sinänsä liippaa mun elämää kovinkaan läheltä. Sä osaat kirjoittaa hyvin ja puuhailet kivoja juttuja. Sun lauma on myöskin tosi söpö :-)
    Sape (ssm.kinnunen@gmail.com)
    Tsemppiä koulunalkuun!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sape! Mäkin käyn usein kurkkimassa ihan erilaisissa elämäntilanteissa olevien blogeja - jotain niistäkin tuntuu itselleen saavan :)

      Poista
  46. Pakkohan se osallistua, kun kerrankin mielenkiintosessa blogissa on arvota ja vielä jotain noin kivaa palkintona. (:

    Lukijana osallistun ja pistimpä omaankin blogiin maininnan eli 3 arpaa, johkutin@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Vautsi, aivan ihana koru! Lukija minäkin, eli kaksi arpaa, Saara779@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Hehee, hauska idea tällainen arvonta!

    Tsemppiä klinikkavuoteen:)

    Lukijana siis osallistuisin, eli kaksi arpaa :) aime.kuusela@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Osallistun! Kaksi arpaa :)
    kheiskane@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Osallistun kahdella (2) arvalla, olen ollut lukijasi jo pitkän aikaa :-)

    henni.hassinen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  51. Ihana koru. Olen Anonyyminä lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, mutta nyt liityin myös lukijaksi. Olisi ihana voittaa palkinto. Sopisi hyvin kun talossa on Espanjanvesikoira ja haaveilen myös sheltistä. Ehkä jossain vaiheessa sellainenkin taloon tulee. Pidän jutuistasi kovasti ja reseptit myös mitä olet milloinkin tehnyt näyttää hyviltä ja olen jopa itsekin innostunut kokeilemaan uusi juttuja piristämään arkea. Kiitos kovasti!!

    VastaaPoista
  52. Osallistun arvontaa ja liityin samalla lukijaksi. Eli 2 arpaa (pauliina.maatta@wippies.fi)
    Olen anonyyminä jo jonkin aikaa lukenut blogiasi ja pidän kovasti jutuista. Etenkin odotan koiria koskevia juttuja kovasti. Itselläni on Espanjanvesikoira ja haaveilen myös sheltistä. Ehkä jonain päivänä taloon tulee myös sellainen. Reseptit on myös kiinnostavia ja inspiroivia. Kiitos kovasti mielenkiintoisista jutuista.

    VastaaPoista
  53. Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Blogiasi lukenut jo pitkään, mutta nyt liityin "viralliseksi lukijaksi" :)emilia.lavonen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. osallistun yhdellä arvalla. Ihana palkinto!
    jenza85@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Hahaa pitääpä myös osallistua arvontaan, kun kerrankin osun paikalle oikeaan aikaan! Sposti on pualuk ät gmail.com

    En tiedä miksi ryhdyin joskus lukemaan juuri sinun blogia, mutta palaan tasaisin väliajoin katsomaan kuulumiset, vaikken aktiivisesti seuraa kuin ihan muutamaa blogia. Postauksesi ovat jotenkin niin sydäntälämmittäviä! Mukavaa klinikkavuotta! :)

    VastaaPoista
  56. olen lukija, eli kaksi arpaa. neko.mlml@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla, evekoooo@gmail.com.

    VastaaPoista
  58. Täällä ruvetaan niin hurjaksi, että osallistutaan kolmella (3) arvalla.

    Linkki jakoon: http://thezoolandia.blogspot.fi/2013/08/onnea-arvontaan.html

    S-posti: thezoolandia@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Bloglovinin kautta oon lukija joten siis kahdella arvalla lähden mukaan :)

    Älyttömän ihan idea korulle! Jos ei arvonnassa lafy fortuna ole puolellani niin taidan tilata itselleni tälläisen!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Siinä on suunnittelijalla välähtänyt :)

      Poista
  60. Sulla on ihana blogi ja oot inspiroinut mua kohti unelmaani, eläinlääkärin ammattia :) Tsekkailen blogisi päivittäin, joten sydämessäni olen lukijasi eli 1 tai 2 arpaa

    niina.hirvimaki@hotmail.fi

    VastaaPoista
  61. olen lukija kahdella arvalla. x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  62. bloggerin kautta luen joten kahdella osallistun. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  63. Oon yli vuoden sun blogia anonyymisti lukenut, mutta nyt arvonnan kunniaksi rupesin kommentoimaankin. :D Sun blogi on ihana ja inspiroiva, jatka samaan malliin!!

    1 arpa, tuominen.ilona@gmail.com

    VastaaPoista
  64. lukija, eli kaksi arpaa :)
    jenni1.ahokas@luukku.com

    VastaaPoista
  65. 2 arpaa :)
    jenni1.ahokas@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Ompa kaunis koru! Blogisi lukija olen ollut jo 3 vuotta, mutta gmail-osoitetta ei ole tullut hankittua. Eli osallistun yhdellä arvalla.
    iisamai(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Eläinlääkikseen pyrkivänä koiranomistajana tullut seurailtua tätä blogia jo pidempään, anonyymina tosin. :)

    1 arpa, kkiokoo@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Lukija olen. 2 arpaa siis tännekin, kiitos. :)
    haukkujia@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Onnittelut 4-vuotiaalle!
    Ihanassa arvonnassa mukana kahdella arvalla.

    minnapo1@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Onnea 4 vuotiaasta blogista!
    Mukana arvonnassa 2 arvalla. :)

    kynnenverran@gmail.com

    VastaaPoista
  71. 2 arpaa, eivah(at)live.fi

    Ihana palkinto ja vieläkin ihanampi blogi... näin biotieteiden opiskelijana ja koirien ja kissan omistajana on ollut mukava lukea millaista se lapsuuden unelma-ammattiin opiskelu olisikaan ollut...ehtiihän sitä vielä hakea jos työttömäksi valmistuu :)

    VastaaPoista
  72. 2 arpaa :)
    onnea 4v. blogista!
    anskuup@windowslive.com

    VastaaPoista
  73. 2 arpaa, thumbeliina(at)hotmail.com

    Jonkin aikaa jo taustalla lukijana. En muista enää miten löysin blogisi, mutta ihastuin ensi silmäyksellä siihen, miten olet osannut sisustuksessa käyttää hienosti pinkkiä. Se kun on myös väri minun mieleeni.. =). Mielenkiinnolla luen myös karppiruokaohjeita (ajatuksena ollut aloittaa karppaaminen). Ja ihan näin "tavallisena" koiran omistajana ja ihan eri alalla työskentelevänä on ollut kiva lukea ell-opiskeluistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että joku muukin tykkää! :) Kiitos! :)

      Poista
  74. sakke_92@hotmail.com ja 1 arpa. :)

    VastaaPoista
  75. viltsukka@netikka.fi ja 1 arpa!

    VastaaPoista