sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Toinen näkökulma

Nyt olisi eläinlääkisopinnoista kiinnostuneille luvassa ihan erityistä herkkua. Keskustelin joskus keväämmällä erään kurssikaverini kanssa blogistani ja hän ehdotti, että voisin joskus yrittää avata myös alamme tuotantoeläin- ja hevospuolta, koska ne niin olennaisina koulutusohjelmaamme kuuluvat. Myönnän, oma näkökulmani on kovin pieneläinpainotteinen, enkä koe, että itselläni on juurikaan enempää sanottavaa suureläimistä. Mietiskelin silti tahollani, miten voisin ehdotuksen toteuttaa, kunnes keksin lopulta ratkaisun: annan äänen parille kuntapraktiikasta kiinnostuneelle kurssikaverilleni - nyt ensimmäiseksi N:lle, josta on tässä vuosien myötä muodostunut myös läheinen ystävä. Annoin N:lle vapaat kädet kirjoittaa teille kertomuksen omista kokemuksistaan hakuprosessin ja eläinlääkiksessä opiskelun suhteen ja todella hyvän tekstin hän kirjoittikin! Kiitos

Kommenttiboksiin saa mieluusti jättää paljon kommentteja, kysymyksiä ja lämpimiä kiitoksia ison vaivan nähneelle N:lle, hän tulee varmasti lukemaan ne ja myös vastailemaan niihin. Enjoy!

Tekstin ja kuvien (c) N.


"Olin 9. luokalla TET-harjoittelussa kunnaneläinlääkärin matkassa. Viikon aikana pidin eläinlääkärin työtä vähän tylsänä ja yksitoikkoisena, koska kiersimme lähinnä navetoissa hoitamassa lehmien utaretulehduksia ja rokottamassa metsästyskoiria. Kuitenkin TET:n jälkeen eläinlääkis alkoi tuntua omimmalta vaihtoehdolta, ja asiaa vielä edisti vanhempieni mielipide, että hevosista ei voi tulla oikeaa ammattia (olin siis harrastanut ratsastusta pikkutytöstä asti ja tietenkin vaaleanpunaiset lasit päässä haaveillut kilparatsastajan urasta).

Vaikka tulevaisuuden ammatinvalinta oli selvillä, en jostain käsittämättömästä syystä tajunnut valita lukiossa oikeita valinnaiskursseja. Angstiteininä en valinnut fysiikan valinnaiskursseja, vaan luin ainoastaa yhden pakollisen kurssin. Sentään pitkän matikan ja kemian luin, mutta yo-kirjoituksissa molemmat meni selvästi huonommin, mitä kurssiarvosanojen perusteella olisi voinut olettaa. Opiskelumotivaatio ei myöskään riittänyt korottamaan penkin alle menneitä yo-kirjoituksien arvosanoja.

Aloitin Galenoksen lukemisen vasta, kun kirjoitukset olivat ohi, eli lukuaikaa ei juuri ollut. Silti sekin aika tuntui liian pitkältä, koska motivaatio ei ollut huipussaan enkä osannut lukea oikeita asioita. Lukutekniikkaakin olisi voinut hieman kehittää. Pääsykokeissa vastasin muistaakseni kaikkiin kysymyksiin ja kirjoitin omasta mielestäni hyvän esseen aineistotehtävään, mutta en päässyt sisälle ensimmäisellä hakukerralla.

Ennen kuin pääsykokeiden tulokset olivat tulleet, kävin yliopiston fysiikan oppiaineen pääsykokeissa. Koska fysiikka ei ole niitä suosituimpia aloja, pääsin huonolla yo-todistuksella ja vielä huonommin menneellä pääsykokeella sisään matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan. Suunnitelmani oli olla vuosi yliopistolla ja lukea fysiikkaa, kemiaa ja muita kursseja, jotka voisivat olla hyödyllisiä eläinlääkiksen pääsykokeen kannalta.

Ensimmäinen vuosi yliopistolla meni yllätävän helpolla ohi. Toki välillä tuli hetkiä, jolloin päätin lopettavani opiskelun kesken ja lähteväni ammattikouluun ihan sama mille alalle, kunhan se ei olisi niin vaikeaa kuin fysiikka, matikka ja kemia. Sisukkuus sai kuitenkin jatkamaan opiskelua.

Keväällä hain toista kertaa eläinääkikseen. Olin lukenut syksystä alkaen ja tällä kertaa minulla oli lukusuunnitelma, itseopiskelumateriaalit ja ennen kaikkea motivaatiota. Pääsykoetta ennen jännitin todella paljon ja olin kokeen jälkeen aivan hajalla, koska tiesin, että en tule pääsemään sisään. Enkä päässyt.

Pääsykoepettymyksen jälkeen olin hyväksynyt ajatuksen, että minusta tulee isona fyysikko. Toinen vuosi yliopistolla meni rennommissa merkeissä kuin ensimmäinen, ja aloin tykkäämään opiskelemastani alasta. Ainoastaan matikka tuotti edelleen vaikeuksia, mutta sain silti sivuaineopinnot kasaan. Kevään lähestyessä laitoin jälleen kerran hakupaperit eläinlääkikseen. Tällä kertaa lukeminen ei taaskaan kiinnostanut, vaan menin pääsykokeeseen hälläväliä-asenteella. Pääsykoe tuntui todella helpolta ja olin valmis jo pari tuntia ennen kokeen päättymistä. Ensimmäistä kertaa jätin pääsykokeen hyvillä mielin. Syitä siihen oli kaksi: olin alkanut tykätä fysiikasta ja kemiasta ihan oikeasti ja olisin ilomielin jatkanut opiskelua. Toinen syy  hyvään fiilikseen oli tunne, että osasin pääsykokeessa laskea kaikki laskut, kirjoitin tosi hyvän esseen ja olin muutenkin paras (ainakin omasta mielestäni).

Kesäkuun lopulla, kun tulokset pääsykokeista saapuivat, selasin nimilistaa, ja parin sivun mittainen lista tuntui loputtomalta varsinkin, kun en sillä hetkellä osannut edes aakkosjärjestystä. Oma nimi löytyi listalta, mutta silti en uskonut sitä ennen kuin olin pyytänyt kaverini katsomaan, etten näe harhoja.
Opintojen alkua odotin innolla, koska en malttanut odottaa, että pääsen opiskelemaan eläinten sairauksista ja niiden hoitamisesta. Ensimmäisen vuoden opinnot tuntuivat välillä turhauttavilta, koska olisin halunnut siirtyä opiskelemaan ”oikeita” asioita. Jälkikäteen ajateltuna solubiologian opiskelu ei ole ollut turhaa, mutta vähemmän sitä olisi voinut olla. Kliinisten asioiden opiskelua sai odottaa neljännele vuodelle asti, mutta viimeistään nyt tuntuu, että mitään sopivampaa ammattia en voisi kuvitellakaan.


Tähänastisten opintojen ehdottomiin kohokohtiin kuuluvat varsasitterikurssi ja keinosiemennyrskussi. Varsasitterikurssi koostuu luennoista varsojen sairauksista ja hevossairaalan varsapotilaiden hoidossa avustamisesta – vihdoinkin pääsee tekemisiin oikeiden eläinten kanssa. Keinosiemennyskurssilla saa pätevyyden toimia keinosiementäjän eli seminologin sijaisena. Kurssin suoritettaneet pääsevät Faballe töihin kesäksi (ja jouluksi ja pääsiäiseksi). Faba vastaa lehmien ja emakoiden keinosiemennystoiminnasta Suomessa.

Keinosiemennyskurssi, joka kestää pari kuukautta, koostuu luennoista ja käytännön harjoituksista. Lisäksi yksi viikko harjoitellaan käytännön työtä vakituisen seminologin mukana alueella, jossa kesän sijaisuus on. Seminologin työtehtäviin kuuluu lehmien ja hiehojen keinosiemennykset, tiineystarkastukset, munasarjadiagnostiikka sekä jalostusvalinnoissa neuvominen.

Seminologin työpäivä alkaa aamulla työauton ja -varusteiden tarkastamisella. Sen jälkeen jokainen seminologi saa koneelleen tiedot päivän aikana siemennettävistä ja tarkastettavista lehmistä. Ajoreitti on valmiiksi suunniteltu, mutta sitä saa tarvittaessa muuttaa. Alueella, jossa työskentelin, ajoin päivässä 200-350 km ja siemensin 10-20 lehmää. Jollain toisella alueella ajokilometrejä kertyy päivässä alle sata, mutta siemennyksiä on paljon enemmän. Pääsääntöisesti karjanomistajat on hyvin mukavia ja työskentely heidän kanssaan on helppoa. Sain vastata lukuisia kertoja kysymykseen ”tuleeko minusta oikeiden eläinten lääkäri vai kissojensilittelijä?”.

Seminologina työskentelystä jäi pelkästään positiiviset mielikuvat ja roppakaupalla kokemusta ainakin ajatellen tulevia kliinisiä opintoja ja kandikesää. Keinosiemennyskurssilaisilla on valtava etulyöntiasema verrattuna niihin kurssikavereihin, jotka pääsevät tekemään naudan rektaalitutkimusta ensimmäistä kertaa 5. vuoden harjoituksissa. Kun on työntänyt käden olkapäätä myöten satoja tai tuhansia kertoja lehmän takapuoleen, niin kehittyy tietty varmuus tunnistaa ja diagnosoida nautojen lisääntymisen kannalta tärkeitä tilanteita. Nautojen lisääntymiseen liittyvät ongelmat on iso osa kunnaneläinlääkärin työnkuvaa. Semilogina työskennellessä joutuu työskentelemään yksin eikä kollegan apua ole saatavilla kuin puhelimitse. Kun työskennellään isojen eläinten takajaloissa, niin potkuja saa silloin tällöin väistellä. Yleensä lehmäasiakkaat ovat kuitenkin kilttejä ja leppoisia. Kolmantena miinuspuolena työssä on talvi, jolloin ajokelit on mitä on, eikä kaikkien teiden kunto ole sellainen, että seminologin punainen urheiluauto niistä selviäisi.

Minulle on alusta alkaen ollut selvää, että haluan työskennellä kunnaneläinlääkärinä. Tosin välillä mieli muuttuu ja pieneläinpraktiikka on se vaihtoehto nro 1. Seuraavana päivänä olen vakaasti sitä mieltä, että hevospraktiikko minusta tuleekin. Eläinlääkärin koulutuksessa ja  ammatissa parasta onkin, että tutkinto antaa pätevyyden toimia hyvin erilaisissa työtehtävissä, eikä työuran suunta ole sinetöity, kun tutkinto on plakkarissa. Valmistuttuaan ei tarvitse tietää, onko pieneläimet, hevoset, tuotantoeläimet, elintarvikehygienia vai hallintotehtävät se oma juttu. Aina on suunnitelma B. Ja C."

27 kommenttia:

  1. Heh, kiva saada vierailevia tähtiä tänne.

    1. Kuinkakohan kauan vastavalmistunut kunnaneläinlääkäri saa työskennellä jonkun vanhemman kanssa (tiloja kierrellen) ennen kuin joutuu/pääsee yksin liikenteeseen? Tuntuu kuitenkin aika vaativalta hommalta ajaa monta sataa kilometria ja sitten, jos onkin jokin monimutkaisempi tapaus kuten synnytyskanavaan jäänyt ja kuollut vasikka joka pitäisi sahata irti, niin olisihan se ihan kiva jos joku kokeneempi olisi neuvomassa... kai? :D

    2. onko keinosiemennys helppoa? Saako naudoista yli 90% tiineeksi; kuinka paljon riippuu kokemuksesta vai onko epäonnistuminen lähinnä lehmäyksilöstä (munaoslun laadusta) kiinni?

    3. Jos työskentelee koko elämänsä isojen eläinten parissa, niin saako varmasti ainakin yhden vakavan potkun, joka vaatii pikaisen lääkärikäynnin (murtuma/sisäelinvaurio/iso avohaava/aivotärähdys)? Kuinka vakavista vammoista olette (N tai Nea tai joku) kuulleet ja kuinka todennäköisiä ne ovat?

    4. Voiko kunnaneläinlääkäri kieltäytyä esim kastroimasta possuja tai nupouttamasta ilman puudutetta tai kipulääkettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1. Ennen ensimmäistä kesäsijaisuutta 5. vuoden jälkeen pitää olla vähintään 5 päivää vakituisen kunnaneläinlääkärin mukana. Sen lisäksi voi olla vielä 1-2 viikkoa.
      Kunnaneläinlääkärin työssä on usein selvittävä yksin kiperistäkin tilanteista, koska toinen eläinlääkäri saattaa olla satojen kilometrien päässä. Apua ja henkistä tukea saa puhelimen välityksellä joko kollegoilta tai koululta. Jos on tilanne, jossa eläinlääkäri tarvitsee fyysistä apuvoimaa (esim. synnytysapu), niin pitää osata ohjeistaa eläimen omistajaa auttamaan.

      2. Keinosiemennys on aluksi vaikeaa, mutta helppoa sitten, kun sen oppii. Vähän kuin polkupyörällä ajaminen.
      Keinosiemennyksellä n. 60% tiinehtyy ensimmäisellä siemennyksellä. Tiinehtymiseen vaikuttaa lehmä itse, lehmän hoitajan ammattitaito ja seminologin tekniikka. Ehkä tärkein näistä tekijöistä on lehmä itse. Usein ongelmat tiinehtymisessä liittyvät ongelmiin munasolun irtoamisessa, keltarauhasen muodostumisessa ja tiineyden tunnistamisessa. Näitä ongelmia voidaan joissain määrin hoitaa lääkkeellisesti. Toinen tärkeä tekijä lehmän tiinehtymisessä on oikean siemennysajankohdan havaitseminen, mikä on lehmän hoitajan tehtävä. Otollisin siemennysaika on vain muutamia tunteja kerrallaan yhden kiiman aikana (lehmän kiima tulee 21 vrk:n välein).
      Jos lehmä ei tiinehdy ensimmäisellä siemennyksellä, sitä siemennetään niin monta kertaa uudestaan kuin lehmän omistaja tahtoo. Oma henkilökohtainen ennätykseni on hiehon 12. siemennys. Sen jälkeen omistaja luovutti, koska hieho ei edelleenkään tiinehtynyt.

      3. Isojen eläinten kanssa työskentelyyn liittyy aina loukkaantumisriski, joka pitää tiedostaa, jotta turhaa riskinottoa osaa välttää.
      En ole kuullut eläinlääkäreiden loukkaantumisista (mutta niitä varmaan on tapahtunut), mutta yhden seminologin tunnen, joka sai potkun kasvoihinsa ja sai murtumia kasvojen luihin. Itse olen saanut vain (kop, kop) yhden kunnon potkun, josta onneksi selvisin mustelmalla.

      4. Jos tilan omistaja pyytää eläinlääkärin suorittamaan porsaiden kastraatioita tai vasikoiden nupoutuksia, niin lähtökohta on, että puudutteita, kipulääkitystä ja tarvittaessa rauhoitteita käytetään. Koska eläinlääkärillä on lääkkeitä, niin niitä käytetään ko. toimenpiteissä aina.

      -N

      Poista
  2. Hassua, jotenkin itelle jäänyt kauhean yksipuolinen kuva eläinlääkiksestä. Ite haen sinne ens vuonna, ja oon aina ollut kiinnostuneempi pieneläinpuolesta, joten jotenkin ei oo edes ajatellut miten paljon kaikkia muitakin mahdollisuuksia on saman nimikkeen alla ;) Kiitos tälläisestä eri näkökulmia antavasta postauksesta, kiva lukea eri ihmisten tulevaisuudensuunnitelmista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tästä koulutuksesta saa kyllä pohjaa monenlaiseen toimenkuvaan :) Kiva, että tykkäsit! :)

      Poista
  3. Mukavaa saada toinen näkökulma eläinlääkäriksi opiskelevalta. :) Kunta-/hevospraktiikkaan aikovilta kun ei taida juuri blogeja olla, eläinlääkisaiheisia blogeja on muutenkin niin vähän. :/

    Täällä jännäillään tämän vuoden tuloksia, vielä vajaa pari viikkoa pitäisi odottaa! Omat tuntemukset ovat vähän ailahdelleet. Koe ei mennyt niin hyvin kuin se olisi voinut, koska tiesin (ja tiedän edelleen) olleeni tänä keväänä parhaassa mahdollisessa terässä ja valmistautuminen sujui hyvin. Koe oli kuitenkin aineistopainotteisempi kuin aiemmin, ja oma ajankäyttöni hieman konahti. Ne ns. oikeat tehtävät menivät mielestäni melko hyvin, mutta minulla ei jäänyt aikaa edes lotota monivalintoja, joten voi olla, että jään rannalle. :/ Olen hakenut myös Tarttoon, ja SAT-koe meni mielestäni riittävän hyvin. Toivottavasti siis pääsen kuitenkin opiskelemaan haluamaani alaa syksyllä, joko Suomessa tai eteläisessä naapurissamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eipä ole ainakaan tullut törmättyä :/

      Mä niin muistan tuon epävarmuudessa elämisen ennen tulosten tulemista. Mua harmittaa kovasti, että pääsykoe on mennyt tuohon suuntaan. Kyllä sitä nyt hiukan pitäisi palkita myös motivaatiota, eli parhaiten valmistautuneita, eikä vain hyväonnisia :( Tsemppiä <3

      Poista
  4. Ihanaa saada syvällisempää näkökulmaa myös tuotantoeläin-puolesta! Itse aion hakea ensi vuonna elukkaan, sekä suomeen että viroon. Tämä blogi toimii jonkinlaisena kannusteena aina kun iskee epätoivo :) Onhan tässä melkein vuosi vielä aikaa lukea pääsykokeisiin mutta opittavaa ja luettavaa on paljon ja haastavaa asiaa. Anyway, ihana blogi, innokkaana jään seurailemaan erityisesti opintoihin liittyviä postauksia! Nimim. Nokka kiinni kemian kirjassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sen kemian kirjan pariin! :) Kiva kuulla, että tykkäsit! Ainakin yksi vastaava kirjoitus pitäisi vielä olla tulossa ja ensi vuonna sitten taas laajemmin opinnoista :) Paitsi niin... pitäisi tosiaan kirjoittaa vielä vitosen kursseistakin se yhteenveto :o

      Poista
  5. Mukava kuulla vierailevalta tähdeltä vähän enemmän isompien elukoiden parissa "touhuilusta", koska haluaisin itsekin eläinlääkäriksi kunnallispraktiikkaan :) Hain (jälleen kerran) elukkaan ja tuloksia ootellaan kuun lopussa tuleviksi ;).

    Muutama kysymys on kummitellut mielessä ja olisi ihanaa, jos N tai Nea voisi niihin vastata.

    1) Onko hyötyä, jos on aiemmin touhunnut tuotanteläinten parissa? Olen valmistunut keväällä 2011 maatalousyrittäjäksi (ja kirjoitin tuolloin myös ylioppilaaksi) ja kotona on n. 50 lypsylehmän pihatto. Maatalousalan opinnoissa työskentelin lähinnä nautakarjan parissa, mutta myös hevosten ja sikojen.

    2)Kuinka paljon käsittele lampaita/vuohia suhteessa hevosiin/nautoihin? Lammastaloushan ei nyt niin vahvaa ole täällä päin kuin esim. Britanniassa, mutta onhan noita täälläkin ;)

    3) Mitä koette työnne ikävinä puolina? Onko esimerkiksi toisten eläinten lopettaminen raskasta, vaikka tietäisi toimivansa eläimen kannalta parhaalla tavalla?

    4) Entä sitten ne parhaat puolet?

    Näitä kahta viimeistä kysymystä olen toki itsekin pohtinut, mutta silti päätynyt hakemaan elukalle ;) Olisi silti ihana kuulla jo siellä opiskelevien mietteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1) Aiemmasta kokemuksesta tuotantoeläimistä on varmasti hyötyä, mutta kursseja maatalousyrittäjän tutkinnolla tuskin saa hyväksiluettua (ainoa poikkeus saattaa olla maatilahrjoittelu). Jos on jotakin pohjatietoa aiheesta, niin on paljon helpompi pysyä kärryillä nautaluennoilla, kun ei tarvitse kysyä kaverilta, mitä tarkoittaa "ummessa" tai mitä on AIV-rehu. Työskentely maatilalla on varmasti antanut käsityksen, miltä näyttää normaali lehmä, mikä on todella hyödyllinen taito, koska eläinlääkärin pitää ensin tietää, mikä on normaalia, että voi havaita kaiken epänormaalin.

      2) Lampaista ja vuohista luennoidaan huomattavasti vähemmän kuin naudoista ja hevosista, mutta koen, että tälläkin luentomäärällä pärjää lampaiden kanssa. Lisätietoa saa tarvittaessa kirjallisuudesta ja joiltakin osin nautaluentojen sisältöä voi soveltaa lampaiden ja vuohien hoitamiseen.

      3) Työn ikävimpiä puoia tähänastisen kokemuksen perusteella on suuri vastuu, stressi ja kiire.
      Eläinten lopettaminen kuuluu eläinlääkärin työnkuvaan ja siihen tottuu. Toiset kokevat sen henkisesti raskaampana kuin toiset.

      4) Parhaita puolia
      - eläimen elämanlaadun parantaminen (esim. kipeän hampaan poisto)
      - omistajan huolen väheneminen. Lemmikit varsinkin ovat monille perheenjäseniä, jolloin huoli on kova, kun lemmikki sairastuu. Eläinlääkäri voi tarjota sellaista asiantuntijuutta, mitä lemmikin omistaja muualta voi saada.

      -N

      Poista
  6. Olipa kiva lukea tätä toistakin näkökulmaa. :) En tunne ketään eläinlääkiksessä opiskelevaa, joten on hienoa kun täältä saa lukea opiskelijoiden näkemyksiä opiskelusta ja työstä. Minua on vähän mietityttänyt juuri tuo että kuinka tarkkaan sitä pitäisi jo opiskeluvaiheessa tietää, mihin aikoo eläinlääkäriurallaan suuntautua.
    Täälläkin jännätään pääsykokeen tuloksia. Jos ei tänä vuonna hyväksyttyä tule niin se ois kyllä iso pettymys, mutta yrittäisin silti vielä uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tarvitse tietää, mutta onhan siitä etua, jos pystyy painottamaan lukutaakkaansa tiettyihin osa-alueisiin. Toivotan voimia tulosten odotteluun ja tsemppiä! Toivottavasti sieltä kolahtaa se paksumpi kirje ;)

      Poista
  7. Kiva postaus, sillä itseäni ainakin kiinnostaa suuresti, varsinkin tuo hevospuoli! :-)

    Itse olen aina haaveillut eläinlääkikseen pääsemisestä, mutta olen ajatellut etten sinne voisi koskaan päästä ja niinpä olen haudannut haaveeni siitä jo moneen otteeseen, mutta ne palaavat mieleen aina silloin tällöin (varsinkin aina silloin kun omien eläinten kanssa käy klinikalla). Lukiossa kyllä opiskelen matikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa pitkinä - edelleen tätä haavetta silmällä pitäen. En kuitenkaan ole saanut kovinkaan hyviä arvosanoja matikasta, fysiikasta tai kemiasta ja olen ollut liian laiska edes yrittääkseni niin, että voisin sanoa tehneeni kaikkeni. Ja huonojen arvosanojen jälkeen olen "tuominnut" itseni "liian tyhmäksi" päästäkseni sisään eläinlääkikseen. Voisiko "ei niin matemaattinen" ihminen koskaan päästä sisään?

    Minua kiinnostaakin se, että minkälaisia arvosanoja te saitte niistä kursseista joita lukiossa kävitte ma/ke/bi/fy? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. N ei halunnut ottaa tähän kantaa, itse sain kiitettäviä. Mulla oli aukoton opiskelutekniikka ja -motivaatio lukiossa, joten pärjäsin aineessa kuin aineessa, mutta en halunnut lukea ma/fy/ke/bi, sillä olin suuntaamassa psykaa lukemaan.

      Oma hakuprosessini kosahtikin sitten siihen, etten ollut lukenut juuri noiden aineiden kursseja tarpeeksi, vaan jouduin tekemään sen välivuonna. Jos tuntuu, että laiskuuttasi saat vähän huonompia numeroita, ei tilanne varmaan ole toivoton. Vähän vaan niskapersotetta omaan opiskeluun, niin kyllä se siitä ;) Jos taas tekisit kaikkesi ja silti saisit huonoja numeroita, voisi tilanne olla huonompi. Jos lukiosta jää heikot pohjat noista aineista, niin välivuoden tai pari se saattaa vaatia, että taidot kuroo, mutta miksi et tekisi sitä jo nyt? :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi! :) Täytyy yrittää ihan tosissaan nyt viimeisenä lukiovuotena ottaa itseäni niskasta kiinni ja katsoa sitten mitä tulevaisuudessa tapahtuu, eihän se elämä lukion jälkeen lopu, vaan olemassa on mahdollisuudet välivuoteen, valmennskursseihin jne. kuten sanoit! :-)

      Tsemppiä sinulle omiin opiskeluihisi! =)

      Poista
    3. Niinpä, ei kannata turhaan stressata, mutta lukiossa on kyllä yleensä niin hyvä opetus, että kannattaa ottaa siitäkin jo kaikki mahdollinen irti, vaikka välillä tökkisikin :) Kiitti! :)

      Poista
  8. Ihan huippu postaus! Kiitos! Ihanaa saada välillä just näitä isompiin eläimiin keskittyvää pohdintaa ja postausta, vaikka pieneläimet ovat myös kovin kiinnostavia. :)

    VastaaPoista
  9. Hei!

    Opiskelija saa väliaikaiset praktiikkaoikeudet viiden vuoden opintojen jälkeen, olettaen että kaikki pakolliset opinnot on suoritettu hyväksytysti. Viidentenä vuonna on ainakin nykyisen jaon mukaan muistaakseni kaksi valinnaisviikkoa, jotka voi käyttää esimerkiksi tulevan kesän työpaikallaan ja niin moni käsittääkseni tekeekin. Viikon-parin aikana ehtii vähän tutustua kuntaan ja vakkarin käytäntöihin. Vapaa-aikanaan esim. kesälomalla voi tietysti käydä tutustumassa kunnaneläinlääkärin työhön, ja niin osa tekeekin. Varsinaista "pehmeää laskua" työhön ei praktiikkakesän alussa kuitenkaan ole. Eräs opettaja lohdutteli meitä toteamalla, että kun olet navetassa isännän ja lehmän kanssa, olet silloin varmasti navetan paras eläinlääkäri. Hätätilanteissa on se "hyvä puoli", että yrittäminen kannattaa. Esim. poikimavaikeuksissa vaarassa ovat sekä emä että sikiö, ja molemmat kuolevat ennen pitkää, jos et tee mitään. Sektiolla voi pelastaa molemmat/toisen, tai jos epäonnistuu, ollaan tuottajalle koituvaa laskua lukuunottamatta tavallaan alkutilanteessa eli henki lähtee kuitenkin. Toivottomassakin tapauksessa on voi aina auttaa sen verran, että lopettaa eläimen eikä jätä sitä kitumaan kuoliaaksi.

    Käsittääkseni suurin osa kunnaneläinlääkäreille tapahtuvista onnettomuuksista sattuu liikenteessä. KELlit ajavat usein paljon työpäivän aikana, ja liikkuvat lisäksi väsyneinä mm. öisin ja huonokuntoisilla teillä. Ja lujaa. Lisäksi sattuu liukastumisia jäisillä pihoilla jne. Eläimiltäkin kolhuja tulee varmasti, mutta en osaa sanoa kuinka yleisiä vakavat sellaiset ovat. Pitkän päälle tässä hommassa ovat kovilla tuki- ja liikuntaelimistö sekä pää, aivan kuiten muissakin fyysisissä ja stressaavissa töissä. Eläinpölylle ja pöllyäville kuivikkeille ym. altistuminen on myös yksi ongelma.

    Minun nähdäkseni asiansa osaava eläinlääkäri ei tee kivuliaita toimenpiteitä ilman nukutusta/puudutusta/kipulääkitystä. Tuotantoeläinpraktiikassa joudutaan kuitenkin miettimään myös talouspuolta ja tuottajan jaksamista, joten tilanne ei siinä suhteessa ole ihanteellinen. Kaikkea ei siis ehkä voi tehdä (vrt kastroitava koira, joka nukutetaan, puudutetaan ja kipulääkitään), mutta vaihtoehdoista täytyy valita kuhunkin tilanteeseen sopiva. Lisäksi nykyään teurastamot ohjeistavat tuottajia antamaan kastroitaville porsaille tulehduskipulääkkeen. Lääke ei poista kastroinnin aiheuttamaa stressiä ja kipua, mutta helpottanee jälkisärkyä (joka voi olla pitkäkestoista ja paljon voimakkaampaa kuin itse toimenpidekipu) - siis parempi kuin ei mitään. Nupoutuksesta voi lukea esimerkiksi täältä: http://www.vetmed.helsinki.fi/hyvinvointikeskus/tutkimus/nupoutus.html

    Maatalouskokemuksesta on hyötyä. Kotikenttäetu! Suurin osa meistä ei tunne maatalousalaa ennestään, ja perusasioita kyllä käsitellään, mutta ainakin minusta olisi mukavaa jos en joutuisi pommittamaan fiksumpia kurssikavereitani omituisilla kysymyksillä aivan jatkuvasti. :D

    Lampaita ja vuohia on Suomessa suhteellisen vähän - muuta en valitettavasti osaa sanoa. Kunnaneläinlääkärin potilasjakauma vaihtelee muutenkin aluettain: on paikkoja, joissa on lähestulkoon vain lehmiä, ja sitten taas paikkoja joissa satunnainen talli on ainoa suureläinkontakti.

    VastaaPoista
  10. (Mikä ihmeen merkkirajoitus... Tähän syntyy kyllä tekstiä mutta lopputyöhön ei. :P)

    Ikävä puoli ainakin nyt opiskeluvaiheessa ja todennäköisesti myös pitkälle tulevaisuuteen on epävarmuus. Sitä pitäisi ja haluaisi osata valtavan paljon, mutta silti tuntuu etteivät edes perusasiat jää mieleen. Työ on myös raskasta - en itse ole vielä ollut klinikalla, mutta kuulemani mukaan päivät ovat kiireisiä ja lounas usein jotain autossa tai muuten vaan vauhdissa nautittua. Kunnaneläinlääkärin työviikot ovat pitkiä, sillä niihin sisältyy yleensä päivystystä. Monissa kunnissa etäisyydet ovat pitkiä ja päivystysalueet suuria, joten autolla ajamista on paljon. Toiset tykkäävät, toiset eivät, mutta onneksi on vaihtoehtoja.

    Itse en vielä ole joutunut lopettamaan sellaista eläintä, jolle lopetus ei olisi ollut ainoa vaihtoehto. Asia erikseet ovat tietysti sellaiset eläimet, joilla toisessa tilanteessa olisi vielä voinut olla hyvää elämää jäljellä - sellaisten lopettaminen ei varmasti ole helppoa. Lopetettavien kohdalla minulle kaikkien raskainta on ihmisen suru.

    Ehdottomia plussapuolia ovat oikeaan ammattiin (vrt. lääkäri tai opettaja) valmistuminen, hyvät työllisyysnäkymät ja vaihtoehdot työrintamalla. Opiskeluvaiheessa ei vielä tarvitse päättää mitä haluaa tehdä. Itse olen harrastanut poissulkutaktiikkaa, mutta pyörtänyt pääni monesti senkin suhteen. Eläinten parissa työskentely on yllättäen plussa, koska olen aina halunnut sitä. Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa (tähän tietysti vaikuttaa se, mihin työllistyy). Lisäksi työssä pääsee tekemään itse. Akateeminen käsityöläisammatti. :) Palkkaus vaihtelee paljonkin, mutta töitä tekemällä pääsee kyllä kelvollisille ansioille. Toisaalta jos haluaa tahkota rahaa, kannattaa ehkä harkita jotakin toista alaa.

    Ja oikeasti, kaikesta huolimatta en voisi kuvitella opiskelevani mitään muuta.

    Nea tai N, korjatkaa jos sanoin jotain hassua. :)

    VastaaPoista
  11. Tosi hyvä postaus! Saako taulukkokirjaa käyttää elukan pääsykokeissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ei ainakaan minun hakuaikoinani saanut. Pääsykokeen lopussa oli annettu kokeessa tarvittavat kaavat.

      Poista
  12. Mukavaa lukea erilaisia kokemuksia, antaa tulla lisää vain :)
    Itsekin olen päättänyt pyrkiä eläinlääketieteelliseen, tosin nämä pääsykoetarinat pelottavat aikalailla.
    Mitä fysiikan kursseja tarvitaan, vai valikoidaanko pääsykoekysymykset sieltä sun täältä? Onko ensimmäisellä kerralla sisään pääsevä poikkeus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla tulossa :) Ymmärtääkseni nykyisin vaaditaan kaikkien kurssien handlaus, mutta kannattaa tarkistaa tämä vielä tiedekunnan sivuilta. Itse pääsin ensimmäisellä kerralla sisään ja kyllä meitä muitakin oli. Toki suurin osa taitaa joutua hakemaan useamman kerran, mutta sehän on hiukan omasta valmistautumisestakin kiinni. Itse kyllä valmistauduin kerralla "ihan täysillä", vaikken kuvitellutkaan sen mihinkään riittävän. Kas, riitti sittenkin :)

      Poista
  13. Ensimmäselle kysyjälle voin vastata kunnaneläinlääkärinä, että töihin joutuu heti yksin, mitään totuttelujaksoja vanhemman kollegan kanssa ei ole. Voit joutua tekmään asioita, joista olet vain lukenut kirjasta ja välillä joutuu soveltamaan tietoja aika lailla. omistajalle on vain esitettävä kokenutta ja näytettävä siltä, että on tehnyt homman 100 kertaa aikaisemmin, vaikka todellisuudessa ei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä (kaverille voi aina soittaa, ja kaveri voi etsiä tietoa fakki-kansiosta (joka on kansio, johon on kerätty tietoa yleisimmistä hoidoista ja sairauksista) esim. silloin jos itse olet ajelemassa tilalle potialsta hoitamaan ellette yhdessä pähkäilemällä keksi diagnoosia tai hoitoa potilaan vaivaan.

    Välillä tuntui (varsinkin kandikesänä, eli 5. opiskeluvuoden jälkeen kun pääsee ensimmäisen kerran "oikeisiin töihin"), että miten koskaan voi osata tai hallita kaikki asiat joita pitäisi pystyä tekemään. Varsinkin pieneläinsairaalassa kandit on opetettu hoitamaan pieneläimiä tehohoitotasoisesti ja on aika järkytys yrittää hoitaa kunnanvastaanotolla pieneläimiä, kun pahimmassa tapauksessa välineinä ovat stetoskooppi ja lamppu. Mutta pian siihen oppii, että esim. steriloitavaa kissaa ei tarvitse laittaa tippaan, ilman lisähappea se ei kuole ja kissan sterilaatiossa leikkaushaavan voi sulkea käyttäen samaa lankaa kaikkiin suljettaviin kerroksiin. Lisäksi pärjää ilman sitä valtavaa lääkearsenaalia, joka yliopistolla on. Tarvittaessa potilaat lähetetään saamaan jatkohoitoa pieneläinklinikalle, kaikkea ei pysty tekemään itse.

    Vakavia vammoja voi suureläinten kanssa työskennelessä tulla. Itselleni ei ole, ainakaan toistaiseksi, mitään vakavampaa sattunut ja olen kunnaneläinlääkärin töitä tehnyt vuodesta 2006 lähtien. Itsellä varmaankin on pahin vamma murtunut varvas, kun lehmä astui 2 kertaa saman varpaan päälle vedinhaavaa ommellessani. Vakaviakin vammoja voi tulla, olen mm. kuullut että kollegaa oli hevonen potkaissut polveen ja seuraavana yönä hän oli kuollut keuhkoveritulppaan. Olkapäävammat ovat aika yleisiä eläinlääkäreillä. Mustelmia tulee jatkuvasti, mm. lehmien synnytysavun jälkeen ovat kädet täynnä mustelmia ja näytät pahoinpidellyltä. Synnytysavussa vasikan jalkoihin laitetaan metalliset ketjut, jotta jalat eivät pääse katoamaan takaisin kohtuun, kun vasikkaa yritetään kääntää oikeaan asentoon. Ja kun yrität kääntää vasikkaa ahtaassa tilassa, painavat ketjut mukavasti käsiin luisessa synnytyskanavassa.

    Kunnaneläinlääkärin ei yleensä tarvise kastroida possuja (omistajat tekevät sen itse), ja vain alle 7 päivän ikäisen possun saa kastroida lain mukaan ilman puudutusta. Minä en ole nupouttanut vasikkaa ilman puudutusta ja kipulääkitystä. Karjanomistajat eivät soita eläinlääkäriä nupouttamaan ilman lääkitystä. Jos he eivät halua lääkkeistä ja eläinlääkärin käynnistä maksaa, nupouttavat he vasikat itse. Eläinsuojelulain mukaan tarpeeton tuskan ja kivun tuottaminen on kiellettyä, joten en minä ainakaan tee nupoutusta ilman lääkitystä.

    VastaaPoista
  14. Kiva että välillä saadadan vähän muustakin kuin pieneläinperspektiivistä juttua :) Mielenkiintonen ja hyvä postaus! Ja söpöt kuvat (:

    VastaaPoista