keskiviikko 22. elokuuta 2012

Zooplus-päivä

Meillä oli eilen sellainen. Tämän kesän kolmas laatuaan. Itse asiassa kolmas laatuaan, koskaan.

Kissaihmisten keskuudessa Zooplus, tuo saksalainen lemmikkitarvikkeiden nettitaivas tuntuu olevan käsite. Sieltä tilataan ruuat, hiekat, kiipeilypuut ja lelut. Halvalla, ilman postikuluja, lähimpään postitoimistoon toimitettuina. Postilaatikkoon viikottain tupsahtelevat tarjouskirjeet eivät varsinaisesti helpota tilannetta.

Paketin odottelu on aina yhtä jännää, mutta ei vain sisältönsä vuoksi. Lähes yhtä jännää on arvailla, kuinka pitkälle se kestää. Tällä kertaa pahvikuoret ratkesivat 10 metriä postitoimiston ovelta, kissanhiekkapussiin tuli reikä ja vapaana matkanneiden höyhenhuiskujen päätynupit pelastin viime hetkillä asfaltille lävähtäneiden pahvinpalojen keskeltä. Pitkä matka vaatii veronsa.




Yksi odotetuimmista jutuista oli Catit Senses Tempo -leikkirata Utulle. Siis meidän ihmisten mielissä. Kun rata oltiin saatu paketista ulos, alkoi kissaherraamme kiinnostaa aivan kaikki muu kuin koliseva pallo muoviradan sisällä...

Jännittävä puruluu ja avainnauha

Jännittävä korvalappu koiran lelussa

Jännittävä paperilappu!

Onneksi eräs laumanjäsenemme ei ole yhtä nirso lelujensa suhteen...

Löytyi sieltä paketista sentään jotain kissankin kiinnostuksen herättävää. Ne kaikkein edullisimmat tuotteet nimittäin. Miksi jaksoin edes yllättyä?


Tämän voisin kyllä ottaa.

Huisku jaksoikin sitten viihdyttää itseaktivoituvaa kissanpentuamme valehtelematta melkein tunnin ajan. Ilman, että toisesta päästä piti kukaan kiinni. Saimmepa ainakin koota olohuoneen uuden minikiipeilypuun rauhassa.


Tai no, ainakin melkein.




Ihka oikea koiran frisbee


Paketin kanssa koetut takaiskut unohtuivat äkkiä eläinten leikkejä seuraillessa.

Me lemmikinomistajat taidamme olla aika kiitollisia asiakkaita.

6 kommenttia:

  1. minkä merkkistä kissanhiekkaa käytätte? entä mitä kissanruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempien kanssa on vielä vähän parhaat vaihtoehdot hakusessa. Nyt Zooplussalta tuli Extreme Classicia, josta toivomme hyvää vakkarihiekkaa. Toiveissa olisi löytää joku EverCleania edullisempi, mutta toimiva mikrohiekka.

      Kissanruuista yritetään suosia raakaruokaa, mutta totutetaan pentua myös teolliseen. Raksuista löytyy Orijenia ja Applawsia (tosin raksut meinaan jättää kokonaan pois, tuntuu turhalta), tuoreruuista ollaan kokeiltu mm. Smillaa ja Bozitaa.

      Poista
  2. hehe, vähän kuin frettien kanssa: tuo ulkoa vain jonkun risun ja siitä saadaan hirveästi tekemistä. :)

    miten toi koiran frisbee eroaa tavallisesta muuta kuin tassunjälkikuviolla? Saako paremman otteen hampailla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, halpa lelu hyvä lelu - ilmainen ihana! :D

      No, mä en tiedä, mikä on se "tavallinen", mihin pitäisi verrata, mutta meillä on toistaiseksi ollut vain noita O:n frisbeegolf-kiekkoja, joita ei viitsi nakata suoraan koiralle, kun ovat sen verran raskaampia. Tuo on kevyempi, siinä on "käyristetymmät" reunat (koira saa paremmin otteen) ja muovi on pehmeämpää, eli uskaltaa antaa koiran nappaista frisbee suoraan ilmasta. En ole varma, onko tuo virallinen "canine frisbee" -lajissa käytettävä kiekko, mutta ainakin sen mukana tuli pieni ohjekirjanen treenien aloittamista varten.

      Summa summarum: jos omistaa tavallisen lasten frisbeen, ei välttämättä kannata lähteä hommaamaan vastaavaa, vaikka tämä materiaalinsa puolesta lieneekin kovamuovista turvallisempi esim. koiran hampaille. Meillä oli kuitenkin tarvetta ja O:ta kiinnostaa pikkuisen tuo koirafrisbee lajina, joten tilattiin sitten tuollainen :)

      Poista
  3. Moi! Kerroit jossain vanhassa postauksessa käyneesi pitkän valmennuskurssin lääkikseen, missä tämä kurssi järjestettiin? Luuletko, että olisi ajan- ja rahanhukkaa osallistua sellaiselle, jos kuitenkin fy/ke/bi on kirjotettu ja vieläpä ihan OK arvosanoin (M), mutta sisäänpääsy eläinlääkikseen jäi tänä keväänä vielä melko kauas?

    Terv. Ekaa kertaa hakenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huittisissa, kansanopistolla. En usko, että on rahanhukkaa. Tai ajan. Valmennuskurssi rytmittää omaa opiskelua mukavasti, tarjoaa vertaistukea ja auttaa huomaamaan omat puutteet. Suosittelen lämpimästi (vaikken tiedä vaatiiko nykymuotoinen pääsykoe valmennuskurssia enää niin ehdottomasti), itse ainakin viihdyin omallani loistavasti ja olen omasta sisäänpääsystäni edelleen opettajilleni kiitollinen :) Kannattaa käydä Älyvuodossa lukemassa keskusteluja eri valmennuskurssien tämänhetkisestä tilasta ja laadusta sekä tietenkin googletella parhaan vaihtoehdon löytääkseen!

      Poista