keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Vik


Jee, kuten joku nokkela saattaa ylläolevasta kuvasta huomata, olen onnistunut saamaan yhden mieltäni pitkään piinanneen rästin, Espanjan harjoittelun oppimispäiväkirjan pois päiväjärjestyksestä! Oli jotenkin kauhean työn takana repäistä itsensä kesämoodista opiskelumoodiin, mutta varta vasten hankkimani herkut ja potkupuku auttoivat transformaatiossa kummasti. Nyt mun kandiutumiseni on sitten muiden ihmisten käsissä. Toivotaan parasta ja jäädään odottelemaan.

Yliopistolta nappasin vihdoin mukaani myös aiemmin keväällä tilaamani EKY:n vaatteet, kollarihousut ja pitkän lyhythihaisen paidan. Näistä piti tulla mun työvaatteet Espanjan reissulle, mutta eivät ihan ehtineet siihen junaan. Kaipa noille muutakin käyttöä keksii.


Samalla nappasin mukaan vähän luettavaa. Eläinlääkäri-lehti tosin oli tipahtanut ihan postilaatikkoon.

Toinen stressin aihe on sitten ollut tämä jokavuotinen kysymys: "Mitä tehdä juhannuksena?" Tänä vuonna meillä oli neljä vaihtoehtoa, joista pari hiukan turhan pitkän matkan päässä, yhdessä turhan vierasta väkeä ja yhdessä kuulemma liikaa käärmeitä... koirille :D

No, saatiin sitten jostain idea, että lähdetään koirien kanssa neljästään telttailemaan ja vietetään sellainen semirauhallinen rakkausjuhannus. Kuulostaa hyvältä, ainakin paperilla! Eilen O oli sitten käynyt hakemassa meille tällaiset:
 



Yllättäen tuon yhden linssiluteen oli pakko päästä kuvaan demonstroimaan, että kyllä tässä kelpaa lepuuttaa! Muistan, kuinka noita patjoja mainostettiin aikoinaan Ostos-tv:ssä, mutta ihan oikeastikin tuo on kivan tuntuinen alusta ja jatkossa hyvä vierasvarasänky pidemmän matkan takaa tuleville vieraille.

En ole telttaillut sitten ala-asteaikojen, joten kyllä vähän jänskättää. Lopullinen kohteemme ei ole vielä varmistunut, suosituksia kivoista juhannuksenviettopaikoista (koirat huomioiden) otetaan vastaan!

Kotiin päästyäni otin jälleen ihan liian pitkät päikkärit. Oon todennut, että vain 20 minuutin tai kahden tunnin päikkärit toimivat. 20 minuutin jälkeen herää pirteänä, mutta kaksi tuntia nukun, jos en laita herätystä. Ja silloin on herätessään enemmän tai vähemmän elämästä pihalla.


Kaikesta ressaamisesta huolimatta tuntuu tää kesäaika vähän siltä, kuin olisi lomalla, kun töiden jälkeen on vapaa tekemään ihan mitä vain. Niinpä mulla on pitkästä aikaa ollut aikaa katsella telkkua ja etenkin Liviä on tullut vahdattua. Siellä tosin pyörivät samojen sarjojen samat jaksot useampaan kertaan, joten jossakin vaiheessa ulkoilma alkoi houkutella enemmän ja nappailin teille muutaman kuvan meidän uusista lenkkimaisemista. Ihan siltä varalta, että siellä sattuisi olemaan Viikistä asuinalueena, tulevana kotinaan, kiinnostuneita linjoilla.

Ensinnäkin alue on täynnä erilaisia ojia, prunneja ja lammikoita.


 
... ja aika monessa niistä asuu sorsia


Myös erilaisiiin siltoihin, pitkospuihin ja näköalapaikkoihin on panostettu. Luonto on lähellä ja se on tarkoitettu nautittavaksi.




Puiden lomassa kiemurtelevat metsäpolut ilahduttavat kaltaistani metsäihmistä - etenkin kolmen peltojen keskellä vietetyn vuoden jälkeen.




Talot ovat pääosin varsin uusia, 2000-luvun tuotoksia. Ne on rakennettu varsin tiiviisti ja väliin on sitten jätetty tai rakennettu viheralueita ja ulkoilureittejä. Itse tykkäisin ehkä enemmän vanhan maailman tavasta jättää jokaiselle kerrostalolle oma piha ja rakentaa ne hiukan väljemmin, mutta on tässäkin tyylissä omat hyvät puolensa.



Uutta pytinkiä nousee edelleen...

Asukastalo Lava, jota saa vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin

Lavan takapiha. Voin hyvin kuvitella jonkun limudiskon vetävän tuohon aidatulle kalliolle väkeä lasit kourassa :D
Taivaalla viilettävistä lentokoneista ei päässyt eroon täälläkään, tosin koko tippui aika rutkasti. Malmin lentokentän kiitoradoilta noustaan ylös Viikin yli, tämänhän sai omakohtaisestikin syksyllä kokea.


Viikin kirkko. Aika moderni, kuten koko alue muutenkin.





Huomenna pitäisi sitten varmaan käydä hakemassa juhannusruokaa, ennen kuin kaupat tyhjenevät hysteeristen juhlapyhähamstraajien toimesta, mutta mitä ihmettä sitä voi telttaretkelle ostaa? Entä mitä sinne kuuluu pakata?

Apua, miten eräelämästä erkaantunut sitä voikaan ihminen olla! Hahah.

6 kommenttia:

  1. Telttamatka! Jännittävää :) Mun mieleni on halajannut myös joskus patikoimaan erämaahan, mutta kokemusta ei ole ja rinkkojen kantaminen vie voimat alkuunsa, joten se haave on sitten siirretty myöhempään elämänvaiheeseen. Kaunista seutua tuo Viikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua myös houkuttaisi jokin oikea patikkamatka koirien kanssa - ehkä johonkin pohjoiseen? Täytyy vähän kerätä rohkeutta ensin tuosta teltassa nukkumisesta, niin ehkä sitä jossain vaiheessa rohkenee :)

      Poista
  2. Toivottavasti selvisitte telttailureissusta ehjin nahoin eikä nälkäkään yllättänyt. :D Telttailu on kyllä yllättävän kivaa kunhan on hyvät varusteet eikä unohda mitään tärkeää(hyttysmyrkky!) kotiin. Toivottavasit teet postauksen tai ainakin laitat kuvia telttaretkestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä selvittiin :D Ei me sitten ihan kauhean eräjormiksi edes heittäydytty, mutta telttaan kuitenkin. Ja joo, juuri hyttysmyrkky me unohdettiin :D (Raps, raps ja Hydrocortisonia kuluu...)

      Poista
  3. Ihania maisemia muuten viikistä (:

    VastaaPoista