keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Spanish jewellery


Yllä näkyvä kukkalaite odotteli mua ruokapöydällä, kun pääsin tänään töistä kotiin. O on nähtävästi ollut hyvällä tuulella pääsykokeista eroon päästyään, eikä kukkien väriä tai tyyliä olisi juuri paremmin voinut tähän tilaan valita! Samalla hiukan sneak peekkia meidän olkkariin.

Kuulemma itse koe oli sujunut ihan kohtalaisesti, mutta kaikille tehtäville ei ollut aikaa, joten jännän äärellä elellään. Toisaalta O kuuluu viihtyvän niin hyvin noissa uusissa töissään, etten usko yhden lisätienestivuodenkaan pelottavan. Ihanaa on kuitenkin se, että nyt pääsemme vihdoin keskittymään kodin laittoon ja kivojen kesäsuunnitelmien punomiseen, kun O:n mieltä ei paina enää jatkuva lukeminen.

Ajattelin kuitenkin näin keskiviikkoillan piristykseksi jakaa kanssanne hiukan hömppää, nimittäin Espanjan koruostoksia. Tein nimittäin tosi kivoja löytöjä hyvään hintaan. Espanjassa korujen hinta vaihteli keskimäärin 1-3 euroon, joka mielestäni passeli arvo asustekoruille, jotka eivät ajan hammasta kuitenkaan loputtomiin kestä. Tämä nyt pohjustuksena niille, jotka  ihmettelevät mun megalomaanista rahankulutusta ;)

Ensinnä hiukan kesävärejä.

Turkoosia...
Persikkaa...
Ja molempia yhdessä.
Lippukuosi näkyi olevan suosittu niin vaatteissa kuin koruissakin
Rannekoruja oli tarjolla jokaisessa sateenkaaren värissä
Tämän neonpinkin yksilön sain kaupanpäällisiksi, mutta olisin voinut siitä värinsä puolesta sen pyydetyn euron maksaakin.

Jo lemppareiksi nousseet tähtiriipus ja mätsäävä rannekoru
Nuo kiiltävät, pulleat tähdet voi yhdistää mihin tahansa vaatteisiin, joten tykkäilen kovasti. Koruissa on tosin sisällä jokin kilkattava kappale, jonka ansiosta mun paikantaminen käy koruja käyttäessäni helposti. No, nytpä tiedän omakohtaisesti, miltä tuntuu kissoista, joilla on kulkunen kaulapannassa... Hahh.

Tuleva pikkujoulukoru, vaatii tosin vähän tuunausta. 2€ köyhdyin.
Yritin metsästää kivaa pikkujoulukorua syksyllä Frankfurtista, mutta laihoin tuloksin. Niinpä nyt oli tartuttava tilaisuuteen, vaikka vuodenaika ei joulusta muistuttanutkaan. Toisaalta kyllähän se joulu pyörii tällaisella friikillä mielessä kesäisinkin - viime viikollakin lauleskelin ihan antaumuksella itsekseni joululauluja.

Joitakin peruskorvakorujakin tarttui mukaan ihan edullisten hintojen vuoksi. Mä kun olen hyvä hukkaamaan näitä.


Helmikorut, yht. 3€

Strassikorut sitseille, vuosijuhliin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Yht. 2€.

Ja viimeisimpänä, mutta lemppareimpana, rannekello:



Tykkään tuosta ihan valtavasti! Kors-henkinen, mutta opiskelijabudjettiystävällinen yksilö. Tiesin heti matkan alusta saakka, millaisen kellon haluaisin mukaani löytää, mutta suht aktiivisesta etsinnästä huolimatta sellaista ei osunut kohdalle. Ei ennen kuin viimeisenä päivänä, sattumalta. Ja se olikin sitten rakkautta ensisilmäyksellä. Etenkin, kun hihna lyhennettiin suorilta mulle sopivaksi ja palvelu oli muutenkin sydämellistä. Reissun paras löytö, ehdottomasti!

Kaiken kaikkiaan olen muutenkin oikein tyytyväinen tekemiini löytöihin. Tällä kertaa en sortunut ostamaan mitään vain halpojen hintojen vuoksi, vaan ostin vain sellaisia juttuja, joista tykkäsin kovasti ja joille tulee varmasti käyttöä. Nyt voikin sitten hyvin mielin kiertää kaikki Suomen koruosastot kaukaa koko loppukesän ajan...

Tai no, ainakin yrittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti