maanantai 9. huhtikuuta 2012

Mignon ♥ Mango

Viimeistä viedään - niin pääsiäis- kuin lomapäivissäkin. Huomenna teen taas sukelluksen työelämään, ettei vallan unohdu sekin puoli.

Aurinko helli tänään ainakin pk-seutua säteillään, joten kävimme koirien kanssa kuljeskelemassa Vuosaaressa, Uutelan rantakallioilla, pitkästä aikaa. Skatan tilalle oli noussut hevostalli ja ratsastajia näkyi siellä täällä. Olisin ottanut kuvia, mutta heti autosta noustuani huomasin, että olin unohtanut kameran muistikortin kotiin. Sietämätöntä! Maisemat tuolla meren rannassa olivat niiiiin upeat. Makoiltiin hetki viltin päällä ja Taikkis päätti kastaa jo talviturkkinsakin siellä jäähileiden keskellä, hyrr. Illalla kävimme lisäksi treenamassa agia yllättävänkin hyvällä menestyksellä, joten voitte kuvitella, miten tiskirättiä muistuttavan olomuodon etenkin tuo nuorempi koiraneiti on nyt olohuoneen lattialla ottanut.

Halusin kuitenkin tulla jakamaan vielä yhden ruokavinkin, kun joku sellaisia erehtyi joskus taannoin lisää toivomaan (katuu varmasti jo karvaasti toivettaan, hehe). Ihan vain siltä varalta, että jollakin muullakin olisi käynyt niin (epä?)onnekkaasti, että pääsiäisen jäljiltä olisi sattunut jäämään Mignon-munia ja mangososetta yli. Niistä saa nimittäin aikaiseksi ihan älyttömän herkullisen jälkiruuan, nimeltään Mango-mignonmaljat!

Alkuperäisen reseptin löydät esim. täältä, mutta tähän omaan versiooni sulattelin siis pari Mignonia mikrossa ja sekoitin pashakastikkeesta ylijäänyttä mangopilttiä turkkilaiseen jugurttiin ja makeutin seosta hieman. Sitten suklaata ja mangojugurttia kerroksittain lasiin ja muutama pääsiäiskarkki koristeeksi.


Pirteän raikas mango ja täyteläisen suklainen Mignon sopivat yllättävän hyvin yhteen.


Testaamisen arvoinen resepti!

2 kommenttia:

  1. Ooh, kun näyttää hyvältä! Vaikka en yleensä mignonista perustakaan... Pitikin puoliskon vedellä tänään vissiin meidän ainoa mignoni :D Onneksi kaupasta saa uusia ^^

    Käyhän kattomassa, mihin haastoin sut: http://haaveilijanhopinaa.blogspot.com/2012/04/kroisos-pennonen.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin noi oli lähtökohtaisesti varattu vieraille, mutta kun kaikki eivät menneet kaupaksi, piti keksiä plan B :D Kiitti, pitääpä käydä kurkkimassa :)

      Poista