tiistai 20. maaliskuuta 2012

Where a traffic jam is four cars behind a tractor

Buhuu, mulle on iskenyt jonkinlainen massiivinen ihottuma tässä vuosijuhlien kynnyksellä. En ole eläissäni ollut allerginen kuin penisilliinille (+ mahd. jollekin muulle antibiootille), joten miksi mun juuri nyt pitää saada tällaiset pilkut, joiden rinnalla dalmatialainenkin kalpenisi? Reaktiota selittäväksi tekijäksi en ole keksinyt muuta kuin mahdollisen pesuaineallergian vanhempieni käyttämästä pyykinpesuaineesta ja onhan se sanomattakin selvää, että täällä en pääse ko. aineella pestyistä vaatteista eroonkaan. Hydrokortisoni on auttanut hieman, mutta iloisesti nuo tuntuvat vielä helottavan. Help, anyone?

Samoja läiskiä on koko selkä täynnä, hiukan myös kaulalla ja käsivarsissa. Kaunista! Nevermind the slaughter house hair.

Hiusten tilanne on sentään lähes kunnossa: tilasin kampaajan ihan hetki sitten. Olin suunnitellut säästäväni tänä vuonna kampauksessa, mutta O kielsi mua jyrkästi aiheuttamasta itselleni lauantaina epätoivoista kiroilusessiota peilin ääressä. Ehkä ihan syystä. En ole koskaan tehnyt hiuksilleni mitään lettiä kummempaa, eikä tässä oikein jää nyt aikaa harjoitellakaan. Vuosijuhlapäivän kuuluisi aiheuttaa nykimistä suupielissä, ei otsasuonissa.

Viime vuoden kampaus. Jotain aika samanlaista lähdetään hakemaan tänäkin vuonna.

Kynnet pitäisi kuitenkin vielä käydä hankkimassa - ihan sellaiset muoviset, parin päivän kuluessa irti putoilevat turhakkeet. Viime vuonna mun kynteni jäivät sikalaan, tänä vuonna teurastamolle. Way to go! Vaan ehkä tähän pitää tottua, kun eihän sitä sitten työelämässäkään kovin pitkiä keratiiniliuskoja parane noihin sormenpäihin kasvattaa.

Viime vuoden kynnet.
Lisäksi mä taisin edellispostauksessa hiukan yliarvioida tän internetin tenhon. Ei tällä dataamisellakaan itseään 10 tuntia viihdytä, ei vaikka kuinka metsästäisi sisustusinspiraatiokuvia tai valkoisia pääsiäispupuja. Hedarinhan tästä vain saa aikaiseksi. Toisaalta tää ympäristö on omiaan saamaan mut hiukan itsetuhoiseksi, joten ehkä mä en piittaa, haha. Onneksi nuo pojjaat ovat luvanneet tulla pitämään mua järjissäni ainakin muutamana päivänä - O eilen, T tänään ja ehkä S:kin vielä loppuviikosta.

Mutta nyt pitänee lopetella, että pääsen T:tä vastaan, mukavaa viikon jatkoa niin maaseuduille kuin sinne kaupunkiinkin!

16 kommenttia:

  1. Tosi nätti toi sun viime vuoden kampaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Omastakin mielestäni on ehdottomasti kivoin, mitä näissä hiuksissa on nähty :D

      Poista
  2. Heips! Mulla oli pari vuotta sitten samanlaista ihottumaa. Se alkoi ihan yhtäkkiä ja rajoittui kaulasta alaspäin lantion seudulle. Lääkärissä kävin parikin kertaa näyttämässä ja tehtiinpä sieniviljelytesti, joka oli normaali, ja verikokeet, eikä sieltäkään vastausta löytynyt. Lopulta lääkäri tuli siihen tulokseen, että kyseessä on punatäplähilseily http://www.tohtori.fi/?page=4702652&id=2276111 . Itelläni ihottuma parani noin kuukaudessa kokonaan :p Just tota kortisonirasvaa käytin kans vaalentamaan läiskiä aamuin ja illoin. Kannattaa varmaan kuitenkin käydä näyttämässä jos ei mee itekseen ohi viikossa? Pesuaineallergiaa ehdin itsekin epäillä, mutta samoilla pesuaineilla mentiin ihottuman loppumisen jälkeen eikä tullut niistä mitään. Tsemppiä sulle inhottavan vaivan kanssa! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voisi hyvinkin olla juuri tuota, tosin googlaamalla löytyi aika rankkoja kuvia ja ihan yhtä voimakkaasta reaktiosta ei mulla ole kyse. Läiskät eivät myöskään ole yhtä tarkkarajaisen pyöreitä/sokeita, eivätkä rusehda, mutta ties kuinka tarkkaa se sitten on? Kuukautta en kyllä mitenkään tätä vaivaa jaksaisi, joten sikäli toivoisin, että olisi "vain" nokkosihottumaa :D Mutta lääkäriin tosiaan sitten, jos kotikonstit eivät tehoa :/

      Poista
    2. Joo kuvia löytyy kyllä aika rankoistakin tapauksista, itelläkään ei tuo ollut onneksi ihan niin hurjana. Mulla siis oli punertavia pieniä läikkiä, samanvärisiä kuin esim. atooppinen ihottuma. Kannattaa toki kokeilla sitä pesuaineen vaihtoa ja muitakin kotikonsteja :)

      Poista
  3. Kollegan ohjeena setiritsiiniä (siis allergialääkettä, esim Histec Orion) aamuin, illoin ja hydrokortisoni on ihan jees noin muuten.

    Kiva blogi:)
    Laapa
    laapalaura.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä :) Juuri tuota nyt sitten ostinkin apteekista, toivottavasti auttaisi ja pian!

      Oon myös sun blogin vakkarilukija, kuten ehkä tuosta mun linkkilistasta selvisikin ;)

      Poista
  4. Mulla on ollu joskus ala-asteikäisenä justiinsa samanlaista ihottumaa (paitsi laajemmalla ihoalueella), ja se tuli - yllätys, yllätys - pyykinpesuaineesta (samalla tavalla yht'äkkiä kuin sullakin). Ongelma ratkesi pyykinpesuainetta vaihtamalla, mutta sulla voi olla hankalampi tilanne, jos ei ole vaihtokampetta jotka eivät olisi pesty allergisoivalla pyykinpesuaineella. :-/

    VastaaPoista
  5. Hahaa, epäilysten verkko pyykinpesuaineen ympärillä siis tiivistyy! Pitäisiköhän tässä nyt lähteä sitten vaateostoksille - ihan terveyssyistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suapi lähteä terveyssyihin vedoten vaatekauppaan hyvällä omatunnolla, koska on ihmishenki kyseessä. :D

      Poista
    2. Joo kyllä tässä ehdottomasti on nyt ihan hengenvaara käsillä! ;D

      Poista
  6. mun iho kans reagoi samalla tavalla jos vaatteet/lakanat on pesty väärällä pesuaineella. lisäksi saan noita "kivoja" läiskiä myös kasvoihini..
    kortisoni, ja sen puutteessa helosan ja bebanteeni, on minua auttanut.

    terveisin pitkäaikainen lukija, joka nyt uskaltautunut kommentoimaan kun asiaa liippasin niin läheltä omiakin ongelmia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun uskalsit! Lohdullista kuulla, ettei ole tämän ongelman kanssa yksin ja että syyllisenä todellakin saattaisi olla tuo pesuaine :) Nyt vaan ahkerasti rasvailemaan ja tuota antihistamiinia kokeilemaan - toivottavasti ehtii vaikuttaa vielä ennen lauantaita! :)

      Poista
  7. Tuli tästä keväästä mieleen, että itelläni puhkee yleensä just tässä lumien sulamisen aikaan ihottumaa ja oon tehny itse diagnoosin vuosien varrella, että vois johtua ilmaan ilmestyvistä epäpuhtauksista, kun kaduilta alkaa kaikki moska pöllyämään talven jälkeen :D En oo millekään siitepölylle allerginen testien mukaan eikä tähän aikaan vuodesta ees mikään taija vielä pölyttää :D Mut joo ihottumat ei oo kivoja :/ -H

    VastaaPoista
  8. Leppä ja pähkinäpensas alkaa kylläkin jo näihin aikoihin kukintansa. Tässä ois tämmönen "siitepöly tiedote" http://aerobiologia.utu.fi/tiedotus/siitepolytiedote/

    Andy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en ollut oireiden alkaessa kyllä noilla seuduin ja eikös siitepölyallergiasta tule aika usein limakalvo-oireita, kuten nuhaa ja silmien vetistelyä. En oo kyllä mikään allergia-ekspertti, kun ei oo moisista koskaan tarvinnut kärsiä :) Silläkin syytän ensisijaisesti sitä saksalaista pesuainetta :P

      Poista