torstai 1. maaliskuuta 2012

Kevät toi, kevät toi lintuset

Hellou! Olen tänään erityisen hyvällä tuulella, sillä sain juuri kuulla aivan ihania uutisia eräiden läheisteni taholta♥ Siitä ehkäpä lisää joskus myöhemmin. Teurastamoharjoittelussa perehdyimme tällä kertaa tainnutuksen onnistumisen valvontaan, eli siihen, mitä taintumisen merkkejä linnuista seurataan ja miten. Lisäksi pääsimme pohtimaan poikkeustilanteiden käytäntöjä, eli mitä tehdään esimerkiksi linjan hajotessa ja lintujen jäädessä loukkuun tainnuttimeen. Koen, että keskustelumme tarkastuseläinlääkärien kanssa ovat olleet erityisen hedelmällisiä ja antoisia, joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen saamaamme ohjaukseen. Lisäksi meille demottiin vielä koko linnun anatomia kilpirauhasia ja lisämunuaisia myöten. Vain lisäkilpirauhaset jäivät pienen kokonsa vuoksi näkemättä.

Tällä viikolla on ensimmäistä kertaa tuntunut siltä kuin kevät tekisi tuloaan:  aurinko on pilkahdellut pilvien raosta ja linnut kuuluvat aloittaneen jokakeväisen puolison etsintäkonserttinsa. Jonkinlainen "kevättä rinnassa" -fiilis taisi iskeä muhunkin, kun menin auttamattomasti ihastumaan muutamaan suloistakin suloisempaan lintuesineeseen. Jopa siinä määrin, että halusin tulla jakamaan ne ihan näin julkisestikin.

Linnuthan ovat perhosten ja peurojen ohella yksi mun ikisuosikkiaiheista. Aina yhtä kauniita ja herkkiä. Ja ei, en usko, että teurastamoharjoittelullani on nyt mitään tekemistä tämän asian kanssa ;)

Ensinnäkin:
Sisustus Carena | Kuva

Aivan älyttömän ihana salaattikulho ja lintujen pyrstöistä muodostuvat salaattiottimet! Kaunista muotoilua ja nokkela keksintö - en pistäisi ollenkaan pahakseni, jos joku poimisi tästä idean korvansa taakse ja lahjoisi minua tällaisella vaikkapa kandiutumisen kunniaksi ;)

Kulhoja saa myös monina muina, piristävinä väriyhdistelminä.


Sisustus Carena | Kuva

Toinen ihan mahtava keksintö:


Sisustus Carena | Kuva


Kaunis tapa pitää avaimet tallella! Lintu toimii avaimenperänä, joka kotiin tullessa lennätetään pieneen pönttöönsä seuraavaa retkeä odottelemaan - avaimet kynsissä killuen. Näitä taisi saada myös yhden linnun mentävinä.

Sisustus Carena | Kuva

Kodin1:ssä myydään puolestaan pirteän värisiä korupuita, joiden oksilla kököttää niinikään tirppoja:


Kodin1 | Kuva


Voi olla, että joko ylempi musta tai ao. musta teline pitää käydä kotiuttamassa joulun aikaan hajonneen keraamisen korupuuni tilalle.

Kodin1|Kuva

Viimeisimpänä pitänee vilauttaa vielä nämä suloiset lintunaulakot:

Sisustus Carena | Kuva


Sopisivat hyvin koiran remmeille tai vaikka muutaman laukun säilytyskoukuiksi.

Iskeekö tällainen design?

8 kommenttia:

  1. Multa löytyy kotoa tuollainen yhden linnun mentävä pönttö avaimille :) Ja klemmareita tmv (mulla nuppineuloja:) ) vartioiva tirppa myös. Tosi kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, me likes too! Pakko varmaan jotain laittaa tilaukseen :)

      Poista
  2. Oi, olen ihastellut noita lintuavaimenperiä, mutta tuo uusi (?) kulho on kyllä yliveto!

    VastaaPoista
  3. Ei hitsiläinen, kävin Carenan nettisivuilla ja siellä on ihan mielettömät maustesirottimet - näitkö ne? 4 vuodenaikaa tai 4 eläintä. Taidan laittaa tilauksen niistä neljästä vuodenajasta (puusta). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, nuo eläimet bongasin, mutta puita en. Kuulostaa mahtavalta - pakko käydä tsekkaan! :)

      Poista
  4. Huh herranjestas tämä on kyllä jo vähän pelottavaa :D

    Nimittäin ton sisutus Carenan sivuja selaillessa mulle tuli jotenkin tää sun blogis mieleen! Itse hommaisin ehdottomasti tuon salaattivadin valkoisena, mutta hinta on ehkä hieman suolainen:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua :D Ilmeisesti mun makuni on ainakin käynyt selväksi ;) Ja joo, valkoisena mäkin tuon haluisin (ihana kontrasti vihreälle salaatille), mutta hinta on lähinnä lahjatoiveen luokkaa ;)

      Poista