sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kuusen latvassa, oksien alla

Näin kesäaikaan villieläimiä ja niiden poikasia tuodaan klinikallemme lähes päivittäin. Lintuja, siilejä, jyrsijöitä - haavoittuneita, ontuvia, pudonneita, rääkättyjä. Pääkaupunkiseudulla loukkaantuneista luonnonvaraisista eläimistä huolehtii Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitola. Jos tuojat eivät halua toimittaa loukkaantunutta eläintä Korkeasaareen, se pääsee meillä tuskistaan sitä yksinkertaisinta reittiä. Eutanasia, armokuolema.

Perjantai-illan viimeisimpiä potilaita oli pieni talon portailta löydetty oravanpoikanen. Usein emot saattavat tulla hakemaan pesästä pudonneen poikasen takaisin, joten suorilta niihin (saati jäniksiin tai linnunpoikasiin!) ei saa mennä koskemaan. Tämä yksilö oli kuitenkin todella heikossa kunnossa: pahasti kuivunut, liikkumaton ja kärsi hypotermiasta (kuten pesästä pudonneet poikaset yleensäkin), mutta mitään varsinaisia loukkaantumisen merkkejä ei näkynyt.

Oravan tuojat olivat todella empaattisia, mutta olosuhteiden pakosta heillä ei ollut mahdollisuutta pitää oravaa yön yli ja toimittaa sitä seuraavana päivänä Korkeasaareen - sieltä kun ei enää noin myöhään illalla tavoitettu ketään puhelimella. Tuojapariskunnan lähdettyä jäin kahden vaiheille: toimittaako poikanen eläinlääkärin lopetettavaksi vai yrittääkö itse sen hengissä pitämistä yön yli.




Tutkin takahuoneestamme löytyvät oravanpoikasen hoito-ohjeet läpi ja soitin niistä löytyneeseen, monia oravanpoikasia kuntoon hoitaneen entisen eläintenhoitajamme numeroon. Hän ei pystynyt ottamaan poikasta nyt, mutta oli kovin kannustava. Mulla sattui vieläpä olemaan oikeanlaista, viime postauksessakin vilahtanutta maidonvastikejauhoa kotona (Royal Caninin versio ei sovi oraville - se tappaa ne ja sisältää muutenkin karsinogeenista säilöntäainetta!) ja kaiken lisäksi T oli tulossa käymään, joten autolla oravan ja kuljetushäkin kuljetus olisi helppoa. Seuraavana päivänä sen voisi toimittaa sitten Korkeasaaren huolehdittavaksi. Päätin antaa "Tikutakuksi" ristitylle pienelle mahdollisuuden.



Pyysin polilta muutaman pienen ruiskun ja aloitin oravanpoikasen lämmittämisen ja juottamisen heti. Lähes kaikki pesästä pudonneet poikaset ovat hypotermisia, joten niitä pitää lämmittää lämpöpullolla tai villapipon sisään laittamalla. Poikasen kuuluisi tuntua käteen lämpimältä, Tikutaku tuntui selvästi viileältä. Lisäksi niskanahkaa etu- ja keskisormeni avulla nostaessani nahka jäi selvästi koholle sen sijaan, että olisi palautunut kimmoisasti alas. Tämä on selvä kuivumisen merkki ja perjantai-illan trooppisen lämpötilan huomioiden ei ihmekään! Juotin Tikutakulle ruiskulla ensin vettä, sitten lämmitettyä laktoositonta kermaa.


 Kotiin päästyämme jatkoin ruokintaa tunnin välein ohjeiden mukaisella maidonvastikkeen, veden ja laktoosittoman kerman sekoituksella. Pissaamaan emme poikaa kovista yrityksistä huolimatta saaneet, mutta toisaalta kova kuivumistila saattoi vaikuttaa niin, että kaikki neste meni suoraan kudoksiin, eikä virtsaksi. Tai sitten emme vain onnistuneet löytämään oikeaa tekniikkaa.


Tikutaku jaksoi taistella aamuyön tunneille. Sitten se veti viimeiset henkosensa käsissäni. Pettymyksen hetki. Surullinen hetki.


Lukijoille haluaisin sanoa, että selvitelkääpä etukäteen, missä lähiseutunne luonnonvaraiset eläimet hoidetaan tai kuka niitä vastaanottaa, jos ette jo tiedä. Eläinsuojelulakihan velvoittaa kansalaisen huolehtimaan myös niistä:

"Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan." (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247) Pätee muuten myös auton alle jääneisiin eläimiin, joita ei tulisi jättää kärsimään tien poskeen!

Ennen kuin lähtee noukkimaan luonnoneläintä - etenkään poikasta - matkaansa, tulisi kuitenkin varmistua siitä, että poikasella varmasti on jokin hätänä, eikä emo vain odota jossakin piilossa ihmisten poistumista paikalta. Jos sitten päätyy ottamaan poikasen hoitoonsa, esimerkiksi Korkeasaaren sivuilta löytyy niille hyviä hoito-ohjeita. Kannattaa kuitenkin harkita vakavasti eläimen toimittamista asiantuntijoiden hoitoon, jotta se saisi parasta mahdollista hoivaa, eikä leimaantuisi liikaa ihmiseen. Sääli, että Tikutaku ei koskaan päässyt näin pitkälle :(


Lisätietoja luonnonvaraisista: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=36455

6 kommenttia:

  1. Surullinen tarina. Onpas nuori poikanen. Täällä kun ovat jo lähteneet pesästään puuhkahäntineen.

    Minusta olisi niin ihanaa jos pystyisi auttamaan luonnonvaraista eläintä niin että se selviäisi, mutta varmaan aika usein tilanne päätyy tällaiseksi.

    Tänäkesänä löysin hiekkatielle pudonneen linnunpoikasen. Siirsin (en käsillä koskenut) tien viereen ja yritin antaa hyttystä syötäväksi, mutta ei se mitään syönyt. Ei edes rääkynyt silloin nostaessa, vaikka vaikutti terveeltä. En kyllä tiennyt, että emo olisi saattanut sitä auttaa. Näin sen kyllä viemässä monta kertaa pesään ruokaa muille piipittäjille. Sitten pudonnut poikanen alkoi kouristella/"venytellä" (mistäköhän se johtui?) ja minua harmitti kun en osannut tehdä mitään. :( Sekään ei sitten selvinnyt.

    VastaaPoista
  2. Voih, odotin lupaavasti alkaneen tarinan päättyvän onnellisesti, mutta niin se vain elämä sanelee omat sääntönsä :( Onneksi Tikutaku on ainakin nyt paremmassa paikassa...

    Olisi mahtavaa, kuten edellinen Anonyymi sanoikin, jos kykenisi jotenkin auttamaan luonnonvaraista eläintä selviytymään kuolemalta. Ihanaa, että sinä ainakin yritit kaikkesi oravan puolesta!

    VastaaPoista
  3. Höh mikä loppu tuli tarinalle vaikka alku vaikuttikin hyvältä :( Onneksi kuitenkin sulta löytyi sekä taitoa, apua että myös välineitä pienen auttamiseen niin paljon, kuin pystyit!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Joo, oli kieltämättä nuori kyllä. Yllätyin, että sillä oli vielä silmätkin kiinni. Mutta tosiaan monesti luonnoneläinten hyväksi on valitettavan vähän tehtävissä ja kaiken lisäksi ne stressaantuvat hoidoista vielä lemmikkieläimiäkin enemmän, kun eivät ole tottuneet käsittelyyn :/

    Anonyymi2: Jep, luonto ottaa omansa. Ei auta kuin tehdä se, minkä voi ja toivoa parasta. Toivottavasti ensi kerralla loppu on onnellisempi!

    tata: Joo, tosi sääli :( Parhaani yritin, tällä kertaa se ei riittänyt.

    VastaaPoista
  5. EEEIH mikä ihana oravalapsonen! Voi miten pieni eläin.

    Ja sä pääsit ihan tositoimiin. Tiesit heti mitä tyypille piti tehdä, vaikutat mun silmiin jo ihan ehdalta eläinlääkäriltä. :)

    Muutenkin oivallisen opettavainen/tiedottava postaus oikean potilaan kautta. Itse en esim. tiennyt että on olemassa ihan laki hoidella loukkaantuneita eläimiä, tosin ei kyllä tulisi mieleenkään jättää jota kuta kitumaan jos olisin autolla esim. päälle ajanut. Mut jotenkin hienoa, että on laki asiasta (josta tosin varmaan monetkaan ei itseni tapaan tiedä).

    MOH

    VastaaPoista
  6. MOH: Eläpä <3 Mutta mulla oli kyllä ohjeet, mitä tehdä ;) En tiedä, menikö silti jotain vikaan... Ja joo, tosiaan tuosta laista ei varmaan tiedetä tai sitten piitata :( Aika iso kynnys tuntuu olevan monelle pysäyttää auto esim. yliajon jälkeen ja lopettaa eläin asianmukaisesti kitumasta. Eikä se kyllä varmasti mitenkään mieltä ylentävää olekaan, kauhulla odotan sitä päivää, kun sattuu omalle kohdalle.

    VastaaPoista