perjantai 5. marraskuuta 2010

Mitä enemmän tutustun ihmisiin, sitä enemmän pidän koirastani

Välillä kyllä hävettää olla ihminen :( Tämän päivän uutispoimintoja:

Nelosen sivuilta:
 Suomessa on jälleen paljastunut uutta materiaalia turkiseläinten huonosta kohtelusta. Oikeutta Eläimille -yhdistyksen haltuunsa saamat videot näyttävät kuinka sairaat ja vammautuneet ketut joutuvat kitumaan häkeissään jopa viikkojen ajan.

Video: http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=109193


IS: Parvekkeelta heitetty koira taistelee hengestään

Poimintoja tekstistä:

Noin viikko sitten mies pudotti Helsingissä parisuhderiidan yhteydessä kaksi irlanninsetteriä, Tessan, 4, ja Lolan, 10 kuukautta, kolmannen kerroksen parvekkeelta alas.

Eläimet loukkaantuivat vakavasti. Mies pahoinpiteli myös asunnossa olleen koirien omistajan.

Molemmat koirat saivat pudotuksessa lantiomurtumia, jotka leikattiin Viikin eläinsairaalassa. Tämän lisäksi Tessan perna repesi ja leuka murtui.

Molemmat koirat pääsivät kasvattajansa hoiviin leikkausten jälkeen, mutta vanhemman koiran onni kääntyi dramaattisesti tiistaina. Koira taisteli eilen hengestään teho-osastolla.

Vakavasti loukkaantuneiden koirien hoito käy kalliiksi.

- Tässä vaiheessa puhutaan viisinumeroisesta summasta.

Koirien hoitolaskuille päätettiin hakea apua keräyksen keinoin. Turun eläinsuojeluyhdistys avasi keskiviikkona koirille tilin.
(Koko juttu: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2272718)


Välillä nämä uutiset todella masentavat. Tuntuu, että joka päivä ilmenee jotakin uutta. Eläinsuojelurikoksista uutisoidaan räikein otsikoin, mutta rangaistukset ovat naurettavia, kuten viime viikon parvekkeelta roikotetun koiran tapauksessa taas nähtiin, kun eläin päätettiin palauttaa takaisin omistajalleen teon jälkeen. Onneksi siitä päätöksestä sentään on ymmärtääkseni tehty nyt valitus korkeammalle taholle.

Hiukan jo etukäteen ahdistaa ajatus siitä, että joskus sitä sitten saattaa itsekin olla ihan aitiopaikalta todistamassa näitä tapauksia. Mitenköhän sitä osaisi sitten kovettaa itsensä pystyäkseen toimimaan vastaavissa tilanteissa rauhallisesti ja ammattimaisesti?

I guess only time will teach.

4 kommenttia:

  1. On ihan sairasta miten kukaan pystyy kohtelemaan eläintä tällä tavoin. Ja tosiaan nää rangaistukset on naurettavia, joku vuoden eläintenpito kielto, jota ei edes valvota :/
    Itsekin oon eläinlääkikseen hakemassa, toisaalta tekis mieli hakea alalle, jossa vois tosiaan vaikuttaa näihinkin asioihin.

    VastaaPoista
  2. Julia: Äläpä :( Ja rangaistuasteikon korkeinta päätä ei käytetä koskaan, vaikka paljon pahempiakin tuomioita voitaisiin antaa! Ainoa positiivinen asia tässä on se, että media on nyt selkeästi kiinnostunut eläinsuojelurikoksista, joten jos ei pian saada parannuksia aikaan, niin ihmettelen. Jossakin vaiheessahan olikin puhetta, että Suomen eläinsuojelulakia tiukennettaisiin, mutta en tiedä, miten sille ehdotukselle on käynyt.

    Tsemppiä joka tapauksessa, kumman tien nyt sitten valitsetkin :) Eläinlääkärinä pystyy vaikuttamaan ainakin yksittäistapauksiin ja esim. ministerieläinlääkärinä (Maa- ja metsätalousministeriö) ehkä vähän laajemminkin eläinten hyvinvointiin, mutta saisi niissä päättäjissä hiukan lisää eläinten puolestapuhujiakin olla!

    VastaaPoista
  3. Niin :) Jos en nyt ihan väärin muista niin ens vuoden puolella astuu voimaan laki törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja nyt siis 2 vuoden sijaan mahdollisuus saada se 4 vuotta vankeutta. Mutta ne kriteerit on silti niin korkeat että eivät kovin usein täyty :/ Mutta muutos parempaan kumminkin!

    VastaaPoista
  4. Oho, enpäs tuollaista muistanutkaan lukeneeni. Mutta hyvä tosiaan - ehkä sitten ainakin siitä kahden vuoden vankeudesta tulee sitten käytetty rangaistus, jos ei neljästä vielä... Toivotaan ainakin :)

    VastaaPoista