maanantai 2. elokuuta 2010

Sinne ja takaisin

Aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen eroon arjesta. Nähtävästi. Eikä onnistuneeseen lomaan tarvita täyteen buukattua retkiaikataulua tai viikkojen suunnittelua ja odottelua (mitä yleensä kyllä rakastan). Eilen kotiin ja tänään töihin palatessa tuntui kuin olisi viipynyt poissa ainakin viikon. Se ehkä tiivistää tunnelmat parhaiten.

Perjantai-ilta huiskahti ohi näin:


... eli lähinnä shoppaillessa ja ihmetellessä kaupungin menoa...


Neuvostovallan kaatumisesta on jo juhlinnan arvoisesti aikaa, mutta itäblokin leima näkyy katukuvassa edelleen vahvasti. Tämä biili oli esillä eräässä kauppakeskuksista.

Kauppojen alkaessa sulkea oviaan kävimme nappaamassa ruokakaupasta vielä vähän evästä hotelliin. Tunsin taas pientä katkeruutta huomatessani, miten helppoa ja halpaa karppaus olisi (joissakin) muissa maissa. Ihanaa kylmäsavulohta, Waldorfin salaattia, juustomix, avokado, tomaatteja ja jälkkäriksi 77% mango-chili suklaata.





Näköala hotellihuoneemme parvekkeelta. Edessä aukeaa vanha kaupunki ja tuossa oikealla kauniisti valaistu museo.


Aamu alkoi tukevalla hotelliaamiaisella, jonka jälkeen jatkoimme shoppailua siitä, mihin olimme perjantaina jääneet. Toisin sanoen kävimme tyhjentämässä NewYorkerin kaikesta ihanasta. Ostoksista kuitenkin myöhemmin omassa postauksessaan, sikälimikäli jaksan kuvailla :)

Seuraavaksi suuntasimme kohti Pärnun kuuluisaa hiekkarantaa.


















Otettiin hetken aikaa aurinkoa biitsillä, mutta koska ilma oli aika pilvinen ja tuulinen, niin emme viihtyneet kovin kauaa, uimisesta puhumattakaan. Niinpä jatkoimme vähin äänin kohti vanhaa kaupunkia.




Tallinnan portti. Ilmeisesti ainoa säilynyt vanhan kaupungin muurin portti ja vieläpä kaunis sellainen! :)


Mun piti kuulemma testata suojaväritystäni.


Eksyivätpä askeleemme keskustassa myös meksikolaisen ravintolan terassille, jolla nautimme herkullisesta tulisesta ruuasta ja juomista.




Kierros jatkui kaupungintalon...




... pikku katujen....

...sekä Punaisen tornin (keskiajalta) ihastelulla. Viimeksi mainittua tosin kurkistelimme lähinnä portin raosta, koska kello oli jo niin paljon, että paikka oli ehditty sulkea. Then again, näitä on kyllä tullut nähtyä jo Tallinnassakin.




Vanhan ja uuden, ehjän ja rikkinäisen kontrasti, alati läsnä. Toisissa paikoissa raja näyttäytyy jyrkempänä kuin muualla.


Ilta päättyi jälleen viinin ja suklaan (nyt 77% mansikka-pippuri) maisteluun hotellilla.





Sitten uni kutsui allekirjoittanutta melkein pariksi tunniksi, mutta heräsin vielä myöhemmin katsomaan LOTR:n viimeistä osaa S:n kanssa. Sunnuntaina ei puolestaan aikaa ollut juuri muulle kuin aamupalalle ja pakkaamiselle. Dösämatkat Tallinna-Pärnu ja toisinpäin sujuivat meiltä molemmilta lähinnä nukkuessa (maisema tylsää peltoa), mutta takaisin tullessa ehdimme viettää pari tuntia myös Tallinnassa. Löysinkin kotiin pari kivaa juttua, mm. kylppäriin juuri oikean väriset pyyhkeet, jollasia olin yrittänyt Suomesta metsästää.

Laiva oli perillä satamassa seitsemän aikaan ja illalla noudimme vielä Iipun hoitopaikastaan Viikistä. Juuri kun olin päässyt sanomasta Iippua vähän turhankin rauhalliseksi oli se järjestänyt hoitopaikassaan melkoisen show:n pystyyn karkaamalla mustikkametsästä. Tai pikemminkin häviämällä näköpiiristä (oli siis vapaana) - oletettavasti autolle. Voin niin kuvitella pikku neitosen päättäneen ottaa hatkat pistelevien neulasten, varpujen ja murkkujen maasta sileälle asfaltille :D Eihän sitä nyt sovi likastaa pöksykarvoja mättäillä rymyten!

Hoitajat olivat kuulemma etsiskelleet ja huudelleet tyttöstä ympäri metsää ainakin tunnin ajan, kunnes viimeisenä keinonaan olivat lopulta soittaneet Viikin löytöeläintaloon. Sieltä onneksi tiedettiin kertoa, että joku ystävällinen lenkkeilijä oli noukkinut sieltä lähiseudulta eksyneen oloisen sheltin autoonsa ja jättänyt läheiselle kirpputorille odottamaan löytöeläintalon työntekijää.

Luojan kiitos maailmasta löytyy vielä koirista piittaavia ihmisiä, jotka irtokoiran huomatessaan eivät jätä sitä haahuilemaan ja jäämään pahimmillaan auton alle. Kohdistan nöyrimmän kiitollisuuteni siihen suuntaan ja hankin tytölle nimilaatan puhelinnumerolla varustettuna heti ensi tilassa. Tätä en koskaan uskonut "joutuvani" (aivan ehdottomasti) tekemään, sillä yleensä Iippu ei lähde ihmisten luota yhtään minnekään (vaikka joskus yritänkin sitä hiukan hätyyttää juoksentelemaan ympäriinsä). Unohdin vain ottaa hoitopaikat huomioon.

Lopputulos: hiukan säikähtänyt, mutta muuten todella rentoutunut emäntä ja väsynyttäkin väsyneempi, mutta kotiinpaluusta silmin nähden onnellinen nyyti shetlanninlammaskoiraa piehtaroimassa petivaatteissa. On se vaan ihanaa olla taas kotona!

(PS. Blogi täytti eilen 1v, aikamoista...)

5 kommenttia:

  1. Voitko valaista tietämätöntä ja kertoa mitä karppaus on?

    Ja tuo karkaaminen. Meidänkin sheltti-neito päätti lähteä hoitopaikastaan kohti kotia, sillä aikaa kun olimme Italiassa. Häntä etsittiin varmaan viisi tuntia, kunnes tajusivat lähteä tarkastamaan kotiovemme ja siellähän se innoissaan odotteli perheen paluuta. Oli sitten suunnistanut kotiin viisi(?) päivää vanhaa jälkeä (onneksi veimme kävellen sinne) kolmisen kilometriä (alueesta oli alle puolet tuttua seutua, loppu uutta). Autotietkin oli ylitetty onneksi hyvin. Huhhuh. Nimilaatta tarvittaisiin siis täälläkin.
    En kyllä olisi uskonut, että tuosta karkaajaksi olisi ollut saatika jäljestäjäksi.

    VastaaPoista
  2. Iiiihania suklaakuviaaaa en kesttääääähhhh!!!!

    :D

    Ja onnea yksivuotiaalle blogille! Tää on tosiaan kivan monipuolinen blogi: opiskelujutut kiinnostavat ainakin itseäni aina, mutta hauska kun on muitakin aiheita laidasta laitaan.

    T. MOH

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: karppaus on lyhyesti sanottu low-carb(ohydrate) diet eli vähähiilihydraattinen ruokavalio, jolla olen elänyt viimeiset pari vuotta ja tulen näillä näkymin elämään lopun elämääkin, ellei nyt ihmeitä tule vastaan :) Terveydellisistä syistä lähinnä (paljon parempi olo ja parempaa ruokaakin) sekä koska uskon, että evolutiivisesti ajateltuna tämä ruokavalio on virallisterveellistä parempi. Siinä noin lyhykäisyydessään.

    Ja ohhoh, hämmentävää että heti löytyi toinen sheltti, joka on tehnyt saman tempauksen! Muun rotuisista koirista vielä uskookin, mutta sheltti ei ole tyypillisesti niitä itsenäisimpiä ja tosiaan jäljestykseen innokkaimpia rotuja :D Painaisiko kupissa sitten kaipuu omistajan luo? Hämmästyttävä tuo teidän tarinanne joka tapauksessa! On siinä mahtaneet hoitajat olla muroina hetken aikaa... :/

    MOH: Tackar :D Ja joo, musta olis tylsää dokumentoida elämää vain opiskelujen osalta, koska se ei kuitenkaan koko elämä ole. Jo nyt on huomannut, että blogin kautta on kiva palailla jälkeenpäinkin menneisiin päiviin, tunnelmiin ja fiiliksiin :)

    VastaaPoista
  4. Ootko muuten seurannut sun veriarvoja karppauksen aikana? Tän ei oo tarkoitus olla ilkeämielinen "hiilarit ovat totuus ja piste" -tyylinen kommentti, vaan ihan mielenkiinnosta ajattelin :D Oon nimittäin aika paljon miettinyt, mitä vähähiilihydraattinen ruokavalio tekee verelle, varsinkin rasva-arvoille. Aiheesta tuntuu olevan vähän ristiriitaista tutkimustietoa, joten olisi kiva kuulla sun omakohtaisia kokemuksia (jos niitä on).

    VastaaPoista
  5. Ainoa, mistä mulla on omakohtaista tietoa, on mun verenpaine ja se on laskenut karppauksen myötä :) Ei sillä, että se mitenkään huolestuttavasti olisi koskaan koholla ollutkaan, joten en hirveästi noita jaksa seurailla.

    Pääsääntöisesti karppaajilla verenpaine laskee tämän ruokavalion myötä ja kolesteroliarvot paranevat myös. Suurimpana syynä se, että kehon aineenvaihdunta paranee karppauksen myötä ja ylimääräiset rasvavarastot alkavat sulaa mm. koska rasva- ja proteiinipitoiset ateriat pitävät nälän loitolla ja insuliinitasot tasaisina. Hiilareista saatu ylimääräinen energia jää vyötärölle ja aiheuttaa erinäisiä terveysongelmia.

    Moni onkin karppauksella päässyt eroon kakkostyypin diabeteksesta, ylipainosta, aknesta, hormonihäiriöistä, atopiasta, vatsa- ja ilmavaivoista yms. Ihmiset on vain niin kyllästetty ajatuksella rasvojen pahuudesta, etteivät he pysty millään sulattamaan päinvastaista ajatusta :)

    Evolutiivisesti ajateltuna ihminen on kuitenkin kymmeniä tuhansia vuosia elänyt metsästäjä-keräilijäkulttuurissa lihalla ja marjoilla, eikä meidän ruuansulatusjärjestelmällä ole vielä ollut aikaa tottua valtavaan hiilarimäärään (lähinnä sokeri ja tärkkelys mm. perunasta ja viljasta), vaan aiheutuu erinäisiä vaivoja, jotka poistuvat hiilarien määrä rajoitettaessa. Hiilarit kun ovat se "turhin" ravintoaine ja kroppa pystyy tekemään kaikki tarvitsemansa hiilarit protskuista ja rasvasta.

    Jos kiinnostaa enemmän, niin lisätietoa saa karppaus.info -sivuilta ja kirjallisuuttakin alkaa olla jo aika hyvin tarjolla :)

    VastaaPoista