maanantai 16. elokuuta 2010

Ravitsemussuositusten uudet tuulet?

Näyttää siltä, että laiva on vihdoin kääntymässä siihen suuntaan, jota karppaajat ovat jo pidempään ennustaneet ja itse hyväksi todenneet. Aiemmin samaa muutosta ovat enteilleet yksittäisten terveydenhoidon ammattilaisten lausunnot mediassa, mutta nyt näytetään siirtyvän jo valtakunnallisemmalle tasolle. Puhun siis tästä:

"Pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin on tulossa muutoksia. Tutkimusten mukaan huonot hiilihydraatit voivat altistaa sydäntaudeille tyydyttyneitä rasvoja enemmän.

Pohjoismaisten asiantuntijoiden ryhmä päivittää ravitsemussuosituksia, jotka lopulta määräävät, miltä suomalaisten ruokaympyrä näyttää. Työryhmän suomalaisjäsen, dosentti Mikael Fogelholm Suomen Akatemiasta sanoo, että suurimmat muutokset koskevat eläinrasvoja ja huonoja hiilihydraatteja, joita on muun muassa valkoisessa viljassa ja sokerissa.

- Voi olla, että olemme tulkinneet sitä niin, että ollaan tehty eläinrasvasta suomalaisen ruokavalion ainoa paha poika ja oikea tulos onkin se, että ei se nyt niin paha ollutkaan. Sen rinnalla on kuitenkin huonot hiilihydraatit, jotka ovat vähintään yhtä pahoja."

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/08/sokeri_on_sittenkin_rasvaa_pahempi_1896348.html


Omaa ruokavaliotani suositukset tuskin liikauttavat juuri suuntaan tai toiseen (uskoni virallisterveellisiin suosituksiin on mennyttä, sen sijaan kuuntelen nykyisin kroppaani), mutta mielenkiintoista on nähdä, muuttuvatko niiden mielipiteet, jotka ovat pitäneet nykyisiä virallisterveellisiä ravitsemussuosituksia ylimpänä, itsestäänselvänä totuutena miettimättä ollenkaan, keitä näiden suositusten taustalla tai niihin vaikuttamassa seisoo (eli mm. viljateollisuus, jolle olisi kuolettava isku julistaa viljat pannaan - tuskin siis tulee vielä hetkeen Suomessa tapahtumaan) tai että tiede on erehtyväistä ja itseään korjaavaa. Se, mitä pidettiin totuutena eilen, voikin tänään osoittautua harhaluuloksi ja vallitseviin käsityksiin kriittisesti suhtautuva tiedeyhteisö tiedostaa tämän jatkuvasti. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa koko kansasta.

Alkavatko siis samat ihmiset, jotka ovat julistaneet karppajille rasvojen pahuutta ja viljojen välttämättömyyttä nyt vaihtaa kevyttuotteensa normaalirasvaisiin (jos ihmisen olisi tarkoitus syödä light -tuotteita, miksi niitä ei kasva luonnossa?) ja margariinin vaarallisine transrasvoineen voihin? Leipänsä munakkaaseen? Saavatko hekin huomata, että vatsan turpoaminen, ilmavaivat, akne, väsymys, ihon kuivuminen, kakkostyypin diabetes, ylipaino, selluliitti, masennus, ainainen päänsärky, jatkuva nälkä, hormonihäiriöt ja voimaton olo eivät olekaan välttämättömiä elämään kuuluvia haittapuolia, vaan niistä voi päästä yksinkertaisella ruokavalion muutoksella eroon?


Toisaalta leipäsuositukset tuskin vielä ovat kypsiä katoamaan täysin, vaihtuvat vain täysjyväviljaan. Se kuitu kun on muka niiiiin tärkeää. No, varmasti onkin, jos ruokavalion perusta on huonosti sulavat viljat ja nopeat hiilihydraatit. Niitä sitomaan ja imeytymistä edistämään tarvitaan kuituja. Karppaaja sen sijaan ei juuri kuitua kaipaa (tai ainakin pärjää kasviksista saatavalla määrällä), koska karpatessa suoli toimii loistavasti ilmankin ;)

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tuleman pitää.


2 kommenttia:

  1. En usko, että täysjyväviljat tai peruna pitkään aikaan (tai koskaan) katoavat suomalaisesta lautasmallista tai ruokaympyrästä. Ne kun sattuvat olemaan juuri niitä harvoja raaka-aineita, joita saa näillä meidänkin leveysasteilla helposti kasvatettua, ja siten kaupasta löytyy kotimaista tarjontaa edullisesti vuoden ympäri.

    Olen monesti miettinyt, että miten käy/kävisi kouluruokailun, jos ja kun vaalea vilja julistetaan pannaan. Täysjyvätuotteet kun ovat ainakin tähän asti olleet kaupasta ostettaessa kalliimpia kuin vaaleat sisarensa, eikä kouluruokaan vaikuta nykyiselläänkään riittävän rahaa.

    Ihan mielenkiinnolla kyllä odotan minäkin, että mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista
  2. Totta tai opiskelijaruuan? Itsellänikin menee ruokaan hurja määrä rahaa moniin opiskelijakavereihini verrattuna, koska nuudelit, makaronit ja perunat yms. ovat poissuljettuja.

    Kovin ekologistahan karppaus ei myöskään ole, koska lihan tuotanto syö energiaa ja maan voimavaroja moninkertaisesti viljan viljelyyn verrattuna. Toisaalta enpä nyt tiedä, tuleeko sitä nytkään syötyä enempää kuin silloin jos en karppaisi. Ehkä jossain vaiheessa tulee siirryttyä karppaus-kasvissyöntivaihtoehtoon, jos haluan tehdä ruokailuni entistä vaikeammaksi ;) Hurjasti perehtymistä ja vielä enemmän rahaa moinen kuitenkin vaatisi, eli ei liene opiskelija-aikojen projekteja.

    VastaaPoista