Kevätkuulumisia

Tämä kevät on edennyt nopeammin kuin yksikään edellinen. Fiilis on haikea. Samalla myös jännittynyt, odottava. Elämme muutoksen aikoja. Työelämä ja sen haasteet odottavat nurkan takana. Into tehdä töitä on kova ja jos hetkeen ei ole vuoroa, tulee vähän ikävä töihin. Kai tämä on merkki siitä, etteivät kuuden vuoden opiskelut ole valuneet hukkaan ainakaan siltä osin.

Tentit on tosiaan suoritettu jo jokin aika sitten ja tästä tiedon saatuani kippasin kasan kutosvuonna kertyneitä papereita paperinkeräykseen.

Omalta osaltani voin olla ihan tyytyväinen myös kuudennen vuoden opintomenestykseeni, vaikka kärsinkin ajoittaisista motivoitumisongelmista. Nyt ei kiinnostustaso korreloinut tenttitulosten kanssa, toisin kuin esimerkiksi viime vuoden loppuarvosanoissa, joissa pieneläinarvosanani (käytännön tentin tulosten perusteella) ovat vitosta, tuotantoeläimistä kakkosta ja hevosista kolmosta - ja sekin lähinnä vain koska hevosten sisätautikysymyksessä vinkattiin soveltamaan pieneläinpuolen oppeja vastauksessa.

Vihoviimeinen pakollinen, kaikille yhteinen kurssimme oli yleisluontoinen, työelämään siirtymistä käsittelevä kurssi, josta kerroinkin jo aikaisemmin. Luennoitsijoista suuri osa oli yrittäjä-eläinlääkäreitä, jotka kertoivat omasta työstään ja yrityksestään, mutta käsiteltiinpä siellä myös työeläkevakuutuksia, valvontatyötä, etiikkaa ja asiakaspalveluakin, noin muutamia mainitakseni.

Viimeisellä pakollisella viikolla juhlistimme myös vuosikurssimme kanssa "Ohi on 6/6" -bileitä. Perinne, joka aloitettiin ykkösvuonna ja jota on ylläpidetty siitä asti. Kandi-iltoja on myös ollut pari - toisessa meitä lahjottiin yllänäkyvällä leimasinkynällä, johon saa siis teettää oman nimensä ja eläinlääkärinumeronsa mukaisen leiman, ilmaiseksi luonnollisesti.

Viimeisen yhteisen kurssin jälkeen useimpien kevät on jatkunut valinnaiskurssien merkeissä. Ensimmäinen oma valinnaiskurssini käsitteli koirien ja hiukan hevostenkin akupunktiota.

Kurssilla käytiin läpi akupunktion länsimaalaista, mutta myös itämaista mallia ja pääsimme testailemaan neuloja itseemme ja koiriimme.

Mikäli akupunktio ei ole tuttu juttu, niin lyhyesti siinä on ideana laittaa neuloja sellaisiin pisteisiin, joissa esimerkiksi hermopääte tulee lihaskalvosta läpi pintaan. Kun tällaiseen pisteeseen laittaa neulan, saa akuutti tuntemus kehon "unohtamaan" kroonisen kivun. Ihanteellisia akupunktiopotilaita ovat esimerkiksi lonkkavikaiset koirat.

Tässä Iipulla on yksi ns. rauhoittava neula päälaellaan, pari lapojen kohdalla, pari kintereissä ja kolme kummankin lonkan päällä.

En minä akupunktioon ehkä vielä ihan täysillä hurahtanut, mutta tilasin kyllä itselleni neuloja ja ajattelin neulailla Iippua nyt muutaman viikon ajan. Sillähän on C:n lonkka, jossa nähtiin muutoksia jo nelivuotiaana, mutta nivellisäravinteella tyyppi on pysynyt oireettomana toistaiseksi. Lievää lihasatrofiaa jalassa on kyllä havaittavissa, eli kyllä se sitä varmaan ajoittain keventää.

Viime viikolla meillä puolestaan oli valinnainen ihokurssi. Se olisi ehkä voinut olla vähän kattavampikin, mutta ainakin tuli perehdyttyä kissojen yleisimpään autoimmuunitautiin pemphigus foliaceukseen, josta teimme kurssille esityksen. Muuten kaikki oli pitkälti aiemman kertausta.

Huomenna alkaa puolestaan onkologian eli syöpätautien valinnaiskurssi. Sitä odotan mielenkiinnolla. Kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut hiukan pettynyt tämän kevään valinnaiskurssitarjontaan. Moni kauan odottamani kurssi oli jäänyt nyt pois. Ei esimerkiksi sanaakaan eksoista, ei tietenkään...

Muuten meille kuuluu hyvää, sellaista tavallista. Kissat ovat ottaneet kevätauringon kiitollisina vastaan ja kirmaavat päivittäin terassille tsekkaamaan päivän lämpötilat ja aurinkoisimmat läiskät.

Ja ollaanhan siitä toki päästy nauttimaan me muutkin. Viime sunnuntaina O lähti hakemaan eläimille ruokaa ja päätin yllättää tyypin kattamalla aamiaisen pöytään. Kun olin melkein valmis, soitti ystäväni T olevansa pihassamme ja pyysi päästä sisään. Oli siis ajellut Tampereen kupeesta ihan muutekseen meidät yllättääksemme tänne! Eipä siis muuta kuin ekstrakuppi ja -lautanen pöytään ja yksi mies lisää aamiaiselle.

Hetken sulateltuamme päätimme lähteä ns. makkararetkelle, koska kevät antoi parastaan. Oikeastaan olisimme lähteneet joka tapauksessa, koska puut ja makkaratkin oli jo hankittu. Sää oli vain plussaa.

Alkuviikosta oli puolestaan pakko avata grillauskausi. Tämä oli oikeastaan O:n yllätys minulle, sillä heräsin yhtenä aurinkoisena aamupäivänä siihen, että O oli aikaisin koulusta päästyään hakenut meille grillattavaa ja raahasi grilliä terassille. Samana päivänä kävimme myös pitkästä aikaa juoksulenkillä ja ihan jopa koirien kanssa. Taikkiksella oli maailman hauskinta.

Aurinkoista alkavaa viikkoa - toivotaan, että ne grillailulämpötilatkin palaisivat pian!

Kiinnostuskiikarit

Helmikuu on edennyt sellaista haipakkaa, että blogin avaaminen on jäänyt haaveeksi vain, eikä kameraankaan ole liiemmin tullut tartuttua. Nyt ajattelin kuitenkin vapaapäivän kunniaksi tulla hiukan päivittelemään opiskelukuulumisia. Tämä kuudes vuosi tuntuu hurahtaneen ohi aivan silmänräpäyksessä. Pitkälti ajatukset ovat jo työelämässä ja opiskelu tuntuu paljolti sellaiselta pakkopullalta, joka on vain pakko tahkoa läpi. Johtuu ehkä osittain näistä kuudennen vuoden aiheistakin. Vaikka onhan opiskelussa hyvätkin puolensa. Opiskelu on ihanan kiireetöntä ja stressitöntä, vastuullisista päätöksistä vapaata ja ennen kaikkea tuttua. Kuusi vuotta ala-astetta, kolme vuotta yläastetta, kolme vuotta lukiota, vuosi kansalaisopiston valmennuskurssia sekä viisi ja puoli vuotta yliopistoa. 18,5 vuotta opiskelua. Onhan sitä siinä tutuiksi tultu.

Näistä kirjahyllyistä sen kuitenkin huomaa. Siinä missä opiskelukirjojen määrä kutistuu (ensimmäinen kuva), ammattikirjallisuuden määrä lisääntyy (toinen kuva, josta itse asiassa uupuu vielä kassillinen töihin roudaamiani kirjoja). Katse on jo tulevassa.

Vihoviimeinen lukukauteni eläinlääkiksessä pyörähti käyntiin toksikologian tentillä tammikuun puolessa välissä. Toksikologia siis käsittelee toksiineja eli myrkkyjä ja myrkytyksiä, jos joku ei keksinyt nimestä päätellä. Enimmäkseen kurssi lähestyi aihetta elintarvikepuolen näkökulmasta, mutta laajensihan se toki näkökulmaa myös lemmikkieläinten myrkytysten ymmärtämiseen. Tentti oli helppo ja meni reippaasti vitosella läpi.

Seuraavalla viikolla alkoi ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi, joka piti sisällään paljon lainsäädännön läpi tahkoamista, palautettavia lakitehtäviä ja ryhmätöitä. Pakollisia kunnallishallinnon luento-osuuksia ja eläinlääkintähuoltoa. Vapaaehtoisuuteen perustuneina piristysruiskeina toimivat Orionin järjestämä foorumi eksoottisista eläinpotilaista Hämeenlinnassa (erityismainintana siilit ♥), texmex-tarjoiluin höystetty lääkefirman kandi-ilta keskustassa (en ole varmaan milloinkaan syönyt itseäni yhtä suureen ähkyyn), parasitologian kertausluento (jollaista olimme pyytäneet huipulta dosentiltamme) sekä useat työvuorot. Töissä olen viettänyt myös viime viikkoina huomattavan paljon aikaa, ja täytyy sanoa, että se on kyllä ihan huippupaikka. Tykkään valtavasti.

Ympäristöterveydenhuollon lainsäädäntö ja valvonta -kurssi päättyi tenttiin tuossa perjantaina 13. päivä, ja sikälimikäli tentti menee läpi pahaenteisestä päivämäärästään huolimatta, oli se sitten vihoviimeinen tenttini eläinlääkiksessä. Aika hullua!

Heti tentin jälkeen alkoi vihoviimeinen pakollinen, työelämään valmistava kurssimme. Ensimmäisen päivän luennoilla puhuttiin erikoistumisohjelmista - niin suomalaisista, eurooppalaisista kuin amerikkalaisistakin, väitöskirjan kirjoittamisesta eli tohtorin tittelin havittelemisesta sekä työhakemusten ja CV:iden kirjoittamisesta. Oli kyllä inspiroivaa kuunnella etenkin noita erikoistumisluentoja. Itselläni on suunnitelmissa suorittaa ainakin se kansallinen erikoistuminen pieneläimiin, mutta kyllä se eurooppalainen erikoistumistutkinto olisi se unelma. Satuinpa vielä löytämään aivan täydellisen erikoistumisohjelmankin tuossa pari viikkoa takaperin, mutta residenssiksi pääseminen voikin sitten olla melkoinen haaste. Vaan ehkä nyt edetään kuitenkin askel kerrallaan. Lisurikaan ei ole vielä valmis, joskin erittäin hyvällä mallilla sentään. Lähinnä muutamaa hikikarpaloita nostattavaa kuvaajaa vailla. Sekä mahdollisia ohjaajan esittämiä korjausehdotuksia. Tavoitteenani olisi valmistua juhlallisessa publiikissamme toukokuun lopussa. Sitä ennen olisi kuitenkin luvassa vielä valinnaiskursseja (vihdoinkin puhdasta pieneläinpraktiikka-asiaa, can't wait!) sekä kahden viikon ympäristöterveydenhuollon harjoittelu.

Kivaa kutosvuodessa on ollut se, että nyt on vihdoin ollut aikaa lueskella paremmin myös rakastamiani eksojuttuja, joille olenkin jo tämän vuoden aikana ehtinyt omistaa kokonaista kolme uutta vihkoa.

Tuntuu siltä kuin koko eksopuoli olisi itselläni lähestulkoon uinunut perusopetuksen ajan, koska piti opiskella niin paljon kaikkea muuta ja nyt sitten yritän ottaa menetettyä aikaa kiinni. Viime vuosina mulla nousivatkin kissat taistelemaan siitä ykköspaikan herruudesta ja jossakin vaiheessa olin jo melko vakuuttunut, että kissapraktikkohan musta tuleekin. Nyt, kun olen päässyt työn makuun, niin olen päässyt toteamaan, että kyllä ne eksot edelleenkin niin lähellä sydäntä ovat, että vaikeahan niistä olisi kokonaan luopua. Etenkin, kun olen aikana ennen eläinlääkistä tullut imeneeksi kohtalaisen laajan määrän tietoa etenkin kaneista, siileistä, sokerioravista ja jyrsijöistä noin niinkuin lemmikkeinä, niin tuntuisi vähän kummalta olla hyödyntämättä sitä tietoa ja olla ottamatta näitä lempieläimiini lukeutuvia lajeja vastaan. Vaan nykyisin sama pätee kyllä kissoihinkin. Aina, kun huomaan, että ajanvarauksesta löytyy kaikkien koirapotilaiden keskeltä yksittäinen ekso- tai kissapotilas, läikähtää sydämeni seutuvilla lämpimästi. Tämä siitäkin huolimatta, että enemmistö omasta laumastani koostuu tällä hetkellä juurikin niistä koirista. Koiriinhan ei kukaan sinällään  erikoistu (koska perusopetus antaa kaikille varsin laajat tiedot koirien sairauksista), vaan niiden kohdalta pitäisi sitten valita jokin vielä kapeampi sektori, kuten ortopediset, sydän- tai ihosairaudet, kiinnostuksen kohteeksi ja hoitaa siinä ohella myös kissojen ja mahdollisesti muiden lajien vastaavia ongelmia.

Positiivista tässä ammatissa on kuitenkin se, että ei minun ole pakko rajata itseäni tiukasti kummallekaan puolelle. Ei ainakaan vielä. Nyt vain nautin siitä, että saan tyydyttää tiedonjanoani juuri niillä asioilla, joista olen kiinnostunut.

Eiköhän kohtalolla sitten lopulta ole painava sanansa sanottavana.

Arjen pilkahduksia

Muutamia muistikortille tallentuneita arkikuvia alkuvuodestamme.

Rakkaat hannibaalit metsäretkellä. Joulun aikaan pidimme tyttöjä pari päivää yhdessä ilman kuonokoppia, mutta parin tappelunnujakan jälkeen opimme läksymme: ei pidä hötkyillä...

Valtaosan ajastani nielaissut L-kirjaimella alkava projekti.

Toin kotipuolestani tuliaisina salmiakki- ja toffeearomeja, joista saa tekaistua huikeita jätskielämyksiä. Täytyy käydä hamstraamassa niitä lisää...

Hitaina viikonloppuaamuina toisen vielä nukkuessa on ihana panostaa yhteiseen aamupalaan ja leipaista tuoretta leipää.

Uudeksi aamu- ja välipalaherkukseni on noussut myös mantelipuuro, joka on niiiin hyvää. Vähän kuin kaura- ja mannapuuron risteytystä, mutta tosiaan viljatonta.

Karppisämpylät syntyvät mantelileipästen ohjeella, kun vain tekee taikinan normaalia tymäkämmäksi.

Perjantaina puolestaan teimme feta-pinaattipiirakkaa ensimmäistä kertaa koskaan ja hienoisista ennakkoluuloistamme huolimatta siitä tuli ihan todella herkullista! Maut olivat mukavasti tasapainossa, vaikkei noista raaka-aineista ehkä heti uskoisi. Jos tykkää sienipiirakasta, tykkää varmasti tästäkin.

Lauantain ruoka: parmesaanilla paneroitua pihviä ja porkkana-palsternakkatikkuja. Ei yhtään hullua tämäkään!

Päätetään kuvatulva kissakuviin... koska niiden kanssa nyt ei vain voi mennä vikaan.

Arki on juuri niin nautinnollista kuin siitä itselleen haluaa tehdä.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Talvikoti

Never say never sanoi värien puolestapuhuja, kun kotinsa valkoisella sisusti.

Tänä vuonna joulusta luopuminen oli jotenkin ekstrahaikeaa ja vaikeaa. Olen keksinyt siihen kolme syytä:
1. Uusi koti ei ole ehtinyt vielä nähdä yhtäkään ns. arkisisustusta, koska hyppäsimme suoraan halloweenista jouluun.
2. Joulunalusaika oli tänä vuonna poikkeuksellisen rentouttavaa ja rauhallista, mutta itse joulu vilahti ohi taas liian äkkiä.
3. Tänä vuonna onnistuin vihdoin luomaan sellaisen joulukodin, johon olin täysin tyytyväinen. En siis kehtaa edes tunnustaa, milloin punainen väri kodistamme lopulta poistui.

Ja kuten huomata saattaa, niin ihan kaikista elementeistä en ole vieläkään malttanut luopua. Mutta voihan sitä kai ihmisellä talvikuusikin olla, voihan? Hahah.

Jonkun pitäisi varmaan oikeasti jo käskeä mua purkamaan tuo kuusi, mutta O:n täällä viikonloppuna poikennut kaverikin vain totesi, että sehän on melkein jo juhannusväreissä. Ei vissiin tiennyt, että mua ei kannata yllyttää!

Ei mutta totta puhuen, kyllä tuo saa tuosta siirtyä vielä ennen kuin helmikuu koittaa.

Ehkä.

Uutta tässä talvisisustuksessa ovat oikeastaan nuo pallovalot, jollaisista olen kai alitajunnassani haaveillut jo pidempään. Toivoin vain, että löytäisin ne alkuperäisiä halvemmalla, mutta naah - joskus on tehtävä sijoituksia. Ja tämä oli kyllä sellainen sijoitus, johon olemme O:n kanssa olleet molemmat tyytyväisiä.

Toinen juttu, jota ette kai ole vielä nähneet, on tämä meidän sisustustakkamme. Tori-löytö sekin. Haaveilin sellaisesta sisustustakasta, johon olisi saanut ihan oikean tulen, mutta emme onnistuneet löytämään kissaturvallista versiota, vaan päädyimme tällaiseen sähkötakkaan, jolla onkin saanut välillä mukavasti lämpöä tupaan, kun on paleltanut. Jonkinlainen liekkiefektikin siinä pitäisi olla, mutta emme ole vielä löytäneet oikeanlaisia lamppuja, emmekä sellaisia keraamisia halkojakaan. Vaan on se ihan silmää miellyttävä sisustuselementti noinkin.

Lämpöisiä talvipäiviä itse kullekin!

Joulu on taas, joulu on taas...

... tai sitten ei.

Bloggailu on omalta osaltani ollut viime aikoina hiukan katkolla, kun lisurikärpänen pääsi puremaan äkkiseltään tuossa uudenvuoden jälkeen. Kello viideltä yöllä, kuinkas muutenkaan. Piti vain nopeasti tulostella muutama artikkeli ja mennä nukkumaan, mutta seitsemän tuntia ja reilu 40 artikkelia myöhemmin totesin, että tyyli on vissiin vapaa. Siitä lähtien lisuri on edennyt reippain askelin joka päivä ja nyt kirjallisuuskatsaus-osio alkaa pikku hiljaa olla sillä mallilla, että läheiset voivat alkaa henkisesti valmistautua hengentuotokseni syynäykseen ja kommentointiin.

Aioin oikeastaan tulla julkaisemaan muutaman kuvan talvikodistamme, mutta kuvia koneelle lataillessani kortin uumenista nousi kasa julkaisemattomia joululahjakuvia, joten menkööt nämä nyt ensin - eihän tässä olla vielä päästy edes helmikuun puolelle!

Ihan kaikki lahjat eivät näihin ikuistuneet, mutta suurin osa kuitenkin. Ylävasemmalla meidän tämän vuoden isoimmat lahjatoiveemme: ilmankostutin ja terassilämmitin, joita tuli itse asiassa kaksi kappaletta. Tänä vuonna jouduimme pohtimaan lahjatoiveitamme pitkään ja hartaasti, sillä vihdoin elämäntilanteemme alkaa olla sellainen, että olemme ehtineet jo hankkia kaiken, mitä todella tarvitsemme. Nämä olivatkin enemmän tällaisia luksusjuttuja. Ilmankostutinta toivoimme siksi, että näin talviaikaan minun huuleni ja O:n iho kuivuvat tolkuttomasti ja lisäksi astmariskin omaavien kissojemme hengitystiet arvostavat varmasti astetta kosteampaa ilmaa. Terassilämmittimet puolestaan saavat hohkata, kun käymme saunasta terassilla vilvoittelemassa. Kummatkin vekottimet ovatkin olleet nyt ahkerassa käytössä.

Yläoikealla valkoisia sisustusjuttuja uuteen kotiimme: valkoinen lehtiteline säästettäville aikakauslehdille, iso korulipas ja porokoriste. Noita korulippaita tuli itse asiassa kaksi ja hyvä niin: arkikoruni eivät olisi kyllä yhteen mahtuneet. Vanha korutelineeni ei korkeutensa puolesta mahtunut uuteen kylpyhuoneeseemme, joten jotakin muuta oli pakko keksiä. Ja O:han keksi!

Lisäksi paketista kuoriutui valkoinen kylpytakki ja torkkupeite, toivomiamme harmaita lakanoita, lisää viime vuonna saamaani Muurlan Poro-sarjaa (kaksi glögimukia, hurrikaani ja joulupallo), valkoiset kankaiset lautasliinat ja hopeiset lautasliinarenkaat tulevia juhlakattauksia varten ja toivomani helmikorvakorut sekä ihana lumihiutalekoru. Näin sekä nuo korvikset että kaulakorun jossakin mainoksessa ja ihastelin niitä O:n kuullen... joka oli sitten käynyt ne kotiuttamassa ♥ Herra oli muutenkin sitä mieltä, että mulle on maailman helpointa ostaa lahjoja, kun tykkään vähän kaikesta ja kerron sen. Varmaan ihan totta, haha. Pientä yllätysmomenttia edustivat sitten nuo sisustustyynyt, joita koristavat kunkin karvakorvamme nassut ♥

O:n siskolta sain tuollaisen suloisen joulupöllön saatesanoilla: "Muistelin, että tykkäät pöllöistä". Jep, niistäkin! Lisäksi saimme erinäisiä vaatekappaleita ja kosmetiikkaa sekä saunajuttuja. Erityisen hauska oli tuo marjantuoksuinen saunatuoksu, jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan. Muutenhan meille onkin jo ehtinyt kertyä ihan mukava kokoelma erilaisia saunatuoksuja, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä.

On muuten pakko sanoa, että alun epäröinnistä huolimatta on osoittautunut kyllä erittäin hyväksi jutuksi, että muutimme tänne. Ei mene varmaan päivääkään, ettemmekö O:n kanssa taputtelisi toisiamme olalle tästä päätöksestä. Täällä on hyvä ja kotoisa olo. Teki hyvää irroittautua siitä Viikin Bermudan kolmioksi kutsutusta kuviosta kodin, yliopiston ja Prisman välillä. Näin jälkeenpäin ajateltuna eniten Viikissä varmaan ahdisti se, että asuinalue rajautui kahdelta syrjältään isoihin moottoriteihin ja kolmanteenkin suuntaan etenemistä rajoitti pelto. Lenkkien variointi oli siis kohtalaisen hankalaa ja maisemat yksitoikkoisia. Yliopistoa ei voinut unohtaa vapaa-ajallaankaan. Prisma oli niin iso, että siellä ei tehnyt mieli käydä. Talot oli rakennettu yhteen sumppuun ja keskelle jätetty tyhjä nurmikenttä, jossa kaikkien pitäisi viihtyä. Ja niin monet varmasti viihtyvätkin, onhan se uusi, rauhallinen ja hyvämaineninen lintukoto. Me kuitenkin jouduimme aina lähtemään sieltä muualle viihtymään. Se ei kai vain ollut meidän juttumme.

Jes!

Valoa tunnelin päässä! Eläinlääkäriliitto esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden aloituspaikkojen vähentämistä 55:een.

Lisää aiheesta liiton sivuilla.

Toivottavasti esitys menee läpi, peukut pystyyn!

Ja niille, joille aihe ei ole tuttu, aiempi kirjoitukseni löytyy täältä.

Happy New Year!

Hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille! Meidän uudenvuoden juhlintamme kutistui tänä vuonna hiukan kasaan erinäisistä sattumista johtuen, joten juhlistimme vuoden vaihtumista melko rauhallisissa merkeissä kotona hyvän ruuan ja leffan merkeissä. Olisi ollut ihana saada vieraita, mutta kun ei niin ei. Iltapäivällä lenkitimme koirat valjaissa ja tuplahihnoissa ihan varmuuden vuoksi ja illaksi linnoittauduimme sisätiloihin. Meillä ei yksikään eläin pelkää raketeita, eikä reagoi niihin juuri mitenkään ja haluan pitääkin tilanteen juuri sellaisena.

Lidlistä tarttui mukaan tuollainen miniufolamppu, joka sopi mielestäni kivasti uudenvuoden pöydän centerpieceksi. Ruokana oli perinteisesti nakkeja ja ranskalaisia - minulle jälkimmäiset porkkana-palsternakkaversioina, peruna-, katkarapu- ja kurkkumajoneesisalaattia.

 Laseissa läikähteli Pommacin kevytversio.

Ruuan jälkeen istahdimme sohvalle ja katselimme New Year's Eve -leffan. Olimme nähneet sen aikaisemminkin, mutta väliäkös tuolla - sopi tunnelmaan. Samalla saimme ihastella raketteja suoraan olohuoneen ikkunasta.

 Leffan kanssa napostelimme erilaisia juustoja ja maistelimme ensimmäistä kertaa tuoreita viikunoita.

Puolen yön aikaan lähdimme ulos kävelylle ja yritimme löytää paikan, josta näkisi mahdollisimman laajalti ympärilleen. Taisimmekin nähdä enemmän raketeita kuin useaan vuoteen.

Lopuksi oli pakko vielä leikkiä hiukan tähtisadetikuilla, joskin sytyttimemme temppuili, emmekä ehtineet saada montaa otosta aikaiseksi.

Ja niin starttasi vuosi 2015. Vuosi, jonka aikana kehäradan pitäisi alkaa toimia, minun valmistua ja Iipun täyttää 10 vuotta. Sellaisena se on välkkynyt mielessä jo usean vuoden ajan, mutta saapa nähdä, millainen siitä todellisuudessa muodostuu. Toivottavasti ainakin hieman riehakkaampi kuin meidän uudenvuodenaatostamme!

Happy New Year 2015!